Hahmot hukassa! -pelin grafiikan on tehnyt Anna Helminen.
PELIT | Pirkanmaalaiskirjailijoita alakoululaisille esittelevä Hahmot hukassa! on yksinkertainen netissä pelattava seikkailupeli, jossa voi tutustua kahdeksaan tunnettuun kirjailijaan pakopelin keinoin.
Mikko Saari, teksti
Hahmot hukassa! – Seikkailupeli pirkanmaalaisten kirjailijoiden ja kuvittajien jalanjäljissä (2023) on Suomen kirjainstituutin toteuttama digitaalinen pakopeli, joka esittelee tunnetuimpia pirkanmaalaisia kirjailijoita ja kuvittajia. Pakopeli on suunnattu erityisesti 5.–6.-luokkalaisille, joten pääpaino on lastenkirjailijoissa, mutta mukana on myös Väinö Linnan ja F. E. Sillanpään kaltaisia kirjailijoita.
Pakopelihankkeessa ovat olleet mukana Väinö Linnan seura, F. E. Sillanpään seura, Jalmari Finnen säätiö sekä joukko pirkanmaalaisia kirjailijoita ja kuvittajia. Toteutuksen apuna on ollut myös opetus- ja kirjallisuusalan asiantuntijoita sekä Sastamalan mysteeri- ja historiakerholaisia. Pelin kuvituksen on tehnyt tamperelainen kuvittaja ja kuvataiteilija Anna Helminen.
Jokaisesta kirjailijasta on infosivu, joka kertoo vähän kirjailijan taustoja, luettelee keskeisimmät teokset ja sijoittaa kirjailijan jonnekin päin Pirkanmaata. Jokaisen kirjailijan sivulla on yksi koodilla avattava linkki, joka pitää saada avattua. Vaadittava koodi löytyy jollain tapaa kirjailijan sivulta, mutta vaatii hieman pähkäilyä.
* *
Pelin toteutus on sinänsä yksinkertainen. ThingLink-alustalle rakennettu peli perustuu kuvien klikkailulle. Osan teksteistä voi kuunnella ääneen luettuina, mutta ei kaikkIa. Päätään ei tarvitse liikaa vaivata pelin rakenteella: peli kertoo suoraan, missä järjestyksessä kirjailijoihin pitää tutustua. Tämä on perinteisesti seikka, joka erottaa helpot ja vaikeat pakohuonepelit toisistaan: vaikeammissa tarjolla on useampia tehtäviä, joiden järjestys ei ole ilmeinen. Hahmot hukassa! -pelissä ei voi harhailla ja jumittaa umpikujiin.
Itse tehtävät ovat melko yksinkertaisia, mutta niissä on mukavasti vaihtelua. Vaikeustaso lienee aivan sopiva kohderyhmälle. Minä naksuttelin pelin läpi reilussa vartissa. Pelin vetäjän ohjeissa kestoksi mainitaan 30–45 minuuttia, eli se sopii esimerkiksi koulussa kaksoistunnilla pelattavaksi. Ohjeista löytyy myös kaikkien tehtävien oikeat vastaukset.
* *
Pakopeli on oikein hauska tapa tutustua pirkanmaalaisiin kirjailijoihin. Tehtävissä on sopivasti pähkäiltävää. Vaikka klassikot ovat klassikoita ja peliin valitut kirjailijat kiistatta arvokkaita ja tärkeitä, olisi silti ollut hauskaa nähdä joukossa vähän nuorempaakin polvea.
Jos F. E. Sillanpään, Rudolf Koivun ja Väinö Linnan sijasta olisikin ollut vaikka J. S. Meresmaa, Siiri Enoranta ja Sari Peltoniemi, oltaisiin lähempänä nuorien lukijoiden maailmaa. Toki jos hankkeessa ovat mukana Linnan, Sillanpään ja Finnen seurat ja säätiöt, niin pakko kai näitä vanhoja herroja on sitten mukana olla.
Pelaa Hahmot hukassa! -pakopeliä täällä.
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Paluu menneisyyteen – Fortniten Remix-kausi palauttaa Chapter 2 -kartan kaikessa loistossaan
PELIT | Selviytymis- ja taistelupeli Fortnitessa pääsee nyt pelaamaan vanhalla ja nostalgisella Chapter 2:n kartalla.
Lautapelibloggaajien vuoden parhaiden pelien valintoina aikamatkailua, roolipeliseikkailua ja mielenterveystyötä
PELIT | Pelaajien valinta -raati valitsi voittajiksi Trekking Through History -perhepelin, Agemonia-roolipeliseikkailun ja nuorison mielenterveystyötä edistäneen Mika Joensuun.
Koukuttava lautapeli onnekkaille – arvioitavana Onnen apilat
PELIT | Nosta laattoja ja yritä saada pelilautasi täyteen numeroita oikeassa järjestyksessä. Onnen apiloiden värikäs ulkonäkö houkuttelee kokeilemaan ja kuka tahansa voi voittaa.
Vuoden perhepeliksi valittiin ristinollaa kierteellä – myös strategiapeliklassikko El Grande palkittiin
PELIT | Vuoden Peli -palkinnot jaetaan vuosittain parhaille Suomessa julkaistuille lautapeleille. Voittajien joukossa oli myös taaperoiden leikkiä ja ajatustenlukua.