De Vulgari Eloquentia ja kaksi kardinaalia Rooman lähistöllä. Kuva: Mikko Saari

1

Innovation on pelisuunnittelija Carl Chudykin luomus, jota pelasin ensimmäisen kerran nimipäivänäni vuonna 2010. Sen jälkeen pelikertoja on kertynyt jo yli 150. Tässä lumoavassa korttipelissä hahmotellaan sivilisaatioiden kehitystä erilaisten innovaatioiden kautta: pakassa on kortteja eri aikakausilta kivikaudelta nykyaikaan ja jokainen kortti kuvastaa jotain kehityksen astetta. Alkupäästä löytyy pyörän ja kirjoitustaidon kaltaisia keksintöjä, loppupäästä sitten robotiikkaa ja rakettilentoja.

Innovation on tunnettu kaoottisena ja yllättävänä pelinä. Siinä ei koskaan kannata luovuttaa, vaikka tilanne näyttäisi heikolta: aina on joku konsti kääntää tilanne. Sama toisinpäin: jos löydät itsesi hyvästä johtoasemasta, käytä sitä armotta niin kauan kuin pystyt, koska vastapelaajasi miettii varmasti, miten saa kammettua sinut asemastasi.

Peliin on kehitelty vuosien varrella lisäosia, mutta en ole koskaan innostunut niistä: kokeilin ensimmäistä kerran ja totesin, että peruspelilläkin pärjää. Hyvin pärjättiinkin, mutta kun pelin uusi Innovation Ultimate -painos tuli joukkorahoitukseen vuonna 2023, tuumin, että tähän pitää lähteä mukaan. Tämä pelin neljäs painos lupasi uudistaa peliä reippaalla kädellä – lisätä muun muassa uuden 11. aikakauden – ja pakata samaan laatikkoon neljä olemassaolevaa ja yhden uuden lisäosan, kaikki uusittuina ja paranneltuina.

Kuten tavallista, pelin julkaisu vähän viivästyi, mutta maaliskuussa pääsimme siihen käsiksi ja sitä myöten olen myös pelannut vihdoin Innovationia lisäosien kanssa. Se onkin oikein tervetullutta vaihtelua. Pelit ovat käyneet entistä ihmeellisemmiksi. Kaiken huipentumana olemme pelanneet nyt muutaman kerran peliä kaikilla lisäosilla yhtäaikaa. ”It used to be bananas, now it’s just oranges”, kommentoi pelin julkaisija, ja onhan se aika sekopäinen kokemus.

Ensimmäisen kerran kokeilimme kaikkien lisäosien peliä pöydän äärellä, sen jälkeen olemme pelanneet sitä pari kertaa Yucata-nettipelipalvelussa. Yucata on kätevämpi, koska pöydän äärellä pelatessa pitää muistaa kaikki säännöt itse; niitä on vielä vähän liikaa. Netissä pelaaminen on muutenkin kätevämpää siinä kohtaa, kun pelikaveri asuu toisessa kaupungissa. Nettipeli puheyhteyden kanssa onkin mainio tapa ylläpitää suhdetta kotoa pois muuttaneen yllättäen aikuistuneen lapsen kanssa.

2

Oletko pelannut korttipeliä, joka tunnetaan muun muassa nimillä lännen nopein tai James Bond? Siinä kumpikin pelaaja saa kuusi neljän kortin nippua ja pöytään käännetään loput neljä korttia auki. Sitten pelaajat alkavat yhtä aikaa vaihdella nippujensa kortteja pöydällä olevien korttien kanssa, tavoitteenaan saada jokaiseen nippuun neljä samannumeroista korttia. Ensin tästä tehtävästä suoriutunut voittaa.

Tavallisella korttipakalla tätä nopeuspeliä voi pelata vain kahdestaan. Vastikään ilmestynyt Piles! on sama peli, mutta nyt värikkäällä korttipakalla, jossa numeroiden sijasta kerätään erilaisia vaatteita. Nyt settejä on paljon enemmän, jolloin peliin mahtuu mukaan jopa kahdeksan pelaajaa kerralla. Olen kokeillut viisinpeliä ja sepä olikin mainiota kaaosta. Samalla peli ei ole liian nopea eikä meno ylly ihan hulluksi sekasorroksi, vaan mukana on vähän kyttäilyä ja odotteluakin.

Vaatteet korteissa ovat tietysti sillä tavalla ovelasti valittuja, että pakasta löytyy esimerkiksi kaksi erilaista settiä sukkia: pelaajien pitää olla tarkkana onko sukissa pitkät vai lyhyet varret ja onko housuissa reisitaskut vai ei. Valitsemalla settejä voi siten myös säätää hieman pelin vaikeusastetta. Kevyttä, helppoa ja höpsöä korttipeliä hakeville Piles! on nappivalinta.

3

The Crew -korttipeli vuodelta 2019 esitteli erikoisen idean, yhteistyötikkipelin. Siinä pelaajat pelaavat varsin perinteistä tikkipeliä, mutta tietyin ennaltamääritellyin tavoittein. Ideaa on sittemmin jalostettu toiseksi The Crew -peliksi ja nyt se on viety myös Taru Sormusten herrasta -kirjojen maailmaan.

The Fellowship of the Ring: Trick-Taking Game on yhteistyötikkipeli, joka käy läpi Sormuksen saattueen matkan ensimmäisestä kirjasta. Nimenomaan kirjasta: mukana ovat Vanha metsä, Hautakerot ja Tom Bombadil! Peli jakautuu skenaarioihin, joista suoriutumalla pääsee etenemään tarinassa kohti Rivendelliä. Jokaisessa skenaariossa on tietyt hahmot, joiden tavoitteet on tikkipelissä onnistuttava suorittamaan. Frodon on esimerkiksi onnistuttava keräämään neljä viidestä sormuskortista. Bill-ponin on luonnollisesti voitettava yksi tikki: Bill on ”one trick pony”.

Alkuun peli tuntuu kovin suoraviivaiselta kortinläpsyttelyltä, eikä vaikeustaso päätä huimaa, mutta kun skenaarioissa pääsee pidemmälle, vaikeustaso nousee tuntuvasti. Voin luvata, että skenaario yhdeksän tarjoaa haastetta jo vähän kokeneemmillekin tikinpelaajille.

4

De vulgari eloquentia (”kansankielen kaunopuheisuudesta”) on Dante Alighierin latinankielinen essee vulgaarilatinasta eli kielestä, josta kehittyi sittemmin nykyinen italia. Samanniminen on myös Mario Papinin lautapeli. Siinä pelaajat ovat italialaisia kauppiaita, jotka kiertelevät Italian niemimaalla opetellen paikallisia kansankieliä ja keräten käsikirjoituksia eri puolilta maata. Siinä sivussa kerätään rahaa ja poliittista vaikutusvaltaa. Jos kauppiaana olo kyllästyttää, voi luostarissa ryhtyä kerjäläismunkiksi. Uskonnollisella tiellä rajana onkin sitten vain (lähestulkoon) taivas: peli päättyy paavin kuolemaan, jolloin kardinaaliksi kivunnut pelaaja voi riittävällä vaikutusvallalla nousta uudeksi paaviksi.

De Vulgari Eloquentia on pitkänpuoleinen peli, mutta se on osa sen viehätysvoimaa. Esittelin tämän joukolle uusia pelaajia viime viikolla ja ensireaktio sääntöjen selitykseen oli odotetunkaltainen sekoitus ”en tajua tästä mitään” -kommentteja ja epäuskoista naureskelua. Onhan tässä kaikenlaista: esimerkiksi Aurinkolaulu-radalla voi edetä vain yhyttämällä Fransiskus Assisilaisen tietyiltä alueilta kierroksilla 2, 6, 10, 11 tai 12 ja antamalla tälle silloin abbedissoja (älkää kysykö miksi). Mutta ei huolta: peli on tosiaan sen verran pitkä, että jos ensimmäiset vuorot haparoikin, aikaa riittää ymmärryksen lisääntymiselle ennen pelin loppua.

Aito strategiapeli tämä kyllä on: matkanteko on hidasta ja vaivallosta ja joku suunnitelma kannattaa olla ja vähän ajatuksia askeleista, joilla se toteutetaan. Samalla tarvitaan kykyä tarttua tilaisuuksiin – jos hyvä käsikirjoitus tulee saataville, pitäisikö se napata? Onko aatelisia tarjolla rohmuttavaksi? Omituinen aihe kannattelee peliä, tässä syntyy tarinaa. Jos häviääkin, voi sentään olla tyytyväinen siitä, että onnistui saavuttamaan edes paavin aseman, vaikka sitten olisikin kirjalliselta sivistykseltään vähän tyhmänpuoleinen.

Antiquity: Peli on pitkällä ja maaseutu on aivan täynnä saasteita. Musta pelaaja on jo hävinnyt pelin, koska meni käyttämään viimeisen puunsa, eikä saa enää puuta mistään. Punainen voittaa piakkoin, kiitos alkemian laitoksen, joka siivoaa punaisen kaupunkien väliin uutta viljelysmaata. Kuva: Mikko Saari

5

Alankomaalaisen Splotterin Antiquity ei varsinaisesti sijoitu antiikkiin, vaan karkeasti samaan keskiajan Italiaan kuin De Vulgari Eloquentiakin. Tässä pelissä pelaajat rakentavat kaupunkivaltioitaan maaseutua kuvaavalle pelilaudalle. Jokainen aloittaa yhdellä kaupungilla, jonne pelataan rakennuksia Patchworkista tuttuun tapaan laattatetriksenä: kaupunki on neliöruudukko ja rakennukset erimuotoisia pahvilaattoja. Kaupungin ulkopuolella levittäytyy sitten maaseutu, josta kupataan raaka-aineita: puuta, viljelys- ja kaivostuotteita ja kalaa.

Antiquityn hienous on siinä, että resurssintuotanto ei ole vain loputon lähde tavaraa vailla seuraamuksia. Ehei, kaikella on hyvinkin konkreettiset seuraukset. Metsän voi hakata vain kerran. Kun puut on kerätty, metsä on poissa ja tilalla on viljelysmaata. Viljelysmaat, vuoret ja vesistöt ovat nekin kertakäyttöisiä: kun perustat pellon, jokaisen viljalaatan alle sujautetaan saastelaatta eli kun vilja on tuotettu, tilalla on vain käyttökelvotonta maata. Lisäksi kaupungit itsessään tuottavat saasteita, jotka on sijoitettava ympäröivään maastoon.

Jos pelaaja ei tee asialle mitään, saastuminen syö pian kaiken viljelysmaan kaupungin ympäriltä, jonka jälkeen ruoantuotanto ei onnistu ja sekä nälänhätä että saasteet johtavat siihen, että kaupunki täyttyy haudoista. Jotain on siis tehtävä! Yksinkertaisin – ja inhimillisin – ratkaisu on laajentua: levittämällä kaupunkivaltionsa vaikutuspiiriä majatalojen avulla saa käyttöönsä laajemman alueen, jota ryöstää ja tuhota. Laajenemisessa on toki se ongelma, että muutkin pelaajat tekevät samaa ja pian ollaankin napit vastakkain, kun toisen kalavedet ovat toisen kaatopaikka. Sotimiseen asti konflikti ei Antiquityssä kuitenkaan koskaan eskaloidu.

Muitakin keinoja onneksi on. Saasteentuotantoa voi rajoittaa kaatopaikalla (joka myös estää toisia pelaajia heivaamasta saasteitaan vaikutuspiiriisi) ja näppärä kaupunginviskaali rakennuttaa myös yliopiston alkemian laitoksen, joka kykenee puhdistamaan maastoa saasteista ja elvyttämään viljelysmaat. Sairaala poistaa hautoja kaupungeista, sekin on usein tarpeen.

Antiquityn erikoisuuksiin kuuluu myös se, että pelin alussa sitä ei voi voittaa. Voittaakseen on ensin rakennettava katedraali ja omistettava se jollekin pelin suojeluspyhimyksistä. Ne antavat sitten voittoehdon: San Nicolo haluaa väestönkasvua, San Giorgio laajenemista, San Christofori varastot täyteen tavaraa ja Santa Barbara paljon erilaisia rakennuksia.

Antiquity ilmestyi vuonna 2004 ja on kulkenut matkassani lähes siitä asti, pelasin sitä ensimmäisen kerran elokuussa 2005. Pelin arvio jossain alan lehdessä lumosi. Tilaus piti tehdä Saksasta; muistan yhä, että kalliilta tuntui, kun peli maksoi 66 euroa ja päälle tuli 34 euroa postikuluja eli paketti maksoi satasen. Nykyäänhän sadan euron lautapeli ei ole millään tavalla tavaton hankinta ja moneen isoon peliin verrattuna jopa halpa. Antiquity on kyllä pitänyt arvonsa, Splotterin monien pelien tapaan: eiköhän tästä jonkun 150–200 euroa saisi, jos pelin myisin. Vaan enpä myy: vaikka pelikertoja onkin vuosien varrella kertynyt lopulta aika vähän, harvemmin kuin kerran vuodessa, kokemus on kuitenkin sen verran ainutlaatuinen, että haluan pitää sen yhä saatavilla.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua