Viikon runo tarjoilee mielenrauhaa uuden viikon aloitukseen. 44 runon sarjassa Kristiina Wallinin, Arto Lapin, Tuija Välipakan ja Juhani Ahvenjärven runoja esittävät vuoroviikoin näyttelijät Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro.
Artikkelit
Lukupäiväkirja 2023 – osa 0: Kuvastoja ja kirjastovarauksia
LUKEMINEN | Mikko Saari varustautuu lukukevääseen 2023 perkaamalla kustantamojen kuvastoja ja tekemällä varauksia kirjastoon. Mitä kevään yli tuhannesta uutuuskirjasta tarttuu haaviin?
Lumikuningatar-jääbaletista nautittiin viikonloppuna Nokia Arenalla – ja kesään asti se onnistuu kotisohvalta käsin
TANSSI | Lumikuningatar sai viimeinkin ensi-iltansa. Luistelua, tanssia ja vähän jääkiekkoakin yhdistävän teoksen voi nähdä viikonloppuna Nokia Arenalla ja kesäkuuhun asti Yle Areenassa.
Miltä tuntuu pääsy ulkomaille kolmen vuoden tauon jälkeen – elokuvakriitikon Thessalonikin matkapäiväkirjat
ELOKUVA | Kreikan suurimmilla elokuvafestivaaleilla vieraillut Antti Selkokari kirjoittaa matkaa, tapahtumaa ja ihmisiä koskevista havainnoistaan.
Laulun juhlaa ja jännitystä – Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut loppiaisviikolla
MUSIIKKI | Musiikki-Suomen katseet kääntyvät tammikuun alussa Etelä-Karjalaan ja Lappeenrannan valtakunnallisiin laulukilpailuihin, jotka järjestetään 20. kerran.
Viikon runo #34: Arto Lappi
Viikon runo tarjoilee mielenrauhaa uuden viikon aloitukseen. 44 runon sarjassa Kristiina Wallinin, Arto Lapin, Tuija Välipakan ja Juhani Ahvenjärven runoja esittävät vuoroviikoin näyttelijät Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro.