HENKILÖ | Muusikko, laulaja, lauluntekijä ja kirjailija Seppo Tammilehto täyttää tämän jutun julkaisupäivänä 70 vuotta. Seppo jos kuka tuntee manserockin – ja hänellä on siitä tuhansia tarinoita.
Artikkelit
Arto Lappi on mukana Kulttuuritoimituksen Viikon runo -sarjassa – runoilija asuu residenssikodissa Pyynikin kirjailijatalossa
HENKILÖ | Arto Lappi asuu vaimonsa kanssa Pyynikin kirjailijakodissa. Puutalokaksion omistaa Kirjailijaliitto. Tämä asumisjärjestely suo hänelle kirjoittamisrauhaa.
Teatterimuistoja #24: Ari Laine
HENKILÖ | Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Amerikkalaisten elokuvien kohtaukset houkuttelivat Ari Laineen tanssin pariin.
Kahdeksan kasaria #7: Joy Division & Closer – synkkien soundien suunnannäyttäjän viimeinen henkäys
MUSIIKKI | Sarjassa esitellään kahdeksan kirjoittajalle merkityksellistä 1980-luvulla julkaistua äänilevyä. Joy Divisionin kakkoslevy on laulusolisti Ian Curtisin hyvästijättö ja yhtyeen liian lyhyeksi jääneen uran hienoin albumi.
Euphoria kerää ihailua ja valtavia katsojalukuja – onko se hyvä sarja vai pidämmekö vain seksistä ja väkivallasta?
KOLUMNI | HBO:n ensimmäinen nuorisosarja Euphoria on valtavan suosittu suoratoistossa ja somessa, mutta samaan aikaan sitä syytetään epäuskottavaksi shokkiarvioilla mässäilyksi. Onko sellaisesta täysin moraalitonta pitää?
Supermacho ja ihailtavan pihalla kaikesta oleva Isämies jatkaa tutkimuksiaan lastenkirjasarjan kolmannessa osassa
KIRJAT | Arttu Unkarin ja Kai Vaalion absurdi lastendekkari jatkaa sekoilua Luokkasen perheen matkassa tutun lennokkailla juonenkäänteillä.



