KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Säveltäminen on osa eksistenssiäni, sanoo Tampereen konservatorion rehtorina lähes kaksikymmentä vuotta toiminut säveltäjä Ilari Laakso.
Artikkelit
Taiteilija Liisa Hietanen kertoo, miten langoista syntyy veistoksia, ja mitä ne tekijältään vaativat
HENKILÖ | Liisa Hietasen virkkuuveistokset ovat valloittaneet ihmisiä kaikkialla, missä niitä on päästy näkemään. Hietasen lankapersoonat ja installaatiot asuttavat tällä hetkellä Tampereen taidemuseon alakertaa.
Teatterin monitoimimies pääsi teatterikouluun vahingossa – Heikki Paavilainen 60 vuotta
HENKILÖ | Musiikki avaa ovia ja portteja tunteisiin, tietää enemmän tunne- kuin järki-ihmiseksi tunnustautuva Heikki Paavilainen, 60. Tulevaksi kesäksi hän on kirjoittanut musikaalit Aira Samulinista Valkeakoskelle ja Eino Grönistä Pälkäneelle.
”Haikea tarina hukatun rakkaan etsimisestä” – ensinäytössä Antti Aution musiikkivideo Hukkasin sut
MUSIIKKIVIDEO | Kulttuuritoimitus esittää ensinäyttönä laulaja-lauluntekijä Antti Aution uuden musiikkivideon Hukkasin sut. Videon ovat ohjanneet, kuvanneet ja leikanneet Menni Renvall ja Henri Tuulasjärvi.
Kirjailijayhteisö haluaa auttaa sanan voimin – Anneli Kanto mukana hyväntekeväisyyskirjassa
UKRAINA | Kirjailija Anneli Kanto on tehnyt Taiteella tukea Ukrainaan -kirjaan lyhytnovellin evakkomatkasta. Hyväntekeväisyyskirjan matka ideasta valmiiseen kirjaan on ollut hyvin nopea.
Viikon runo #1: Kristiina Wallin
Viikon runo tarjoilee mielenrauhaa uuden viikon aloitukseen. 44 runon sarjassa Kristiina Wallinin, Arto Lapin, Tuija Välipakan ja Juhani Ahvenjärven runoja esittävät vuoroviikoin näyttelijät Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro.




