KUVAREPORTAASI | Johanna Peltola sukelsi yleisön sekaan Festivaali-festivaalin perjantai-iltaan. Yona sai yleisön herkistymään. Parasta bilemeininkiä tarjosi puolestaan illan päättänyt Gasellit.
Artikkelit
”Loppuuko ihmisen arvostus tuottavuuden lakatessa?” Tampereen Teatterin ensi-ilta opettaa, miten ollaan – tai tullaan – ihmisiksi
TEATTERI | Elina Rintala esittää toisen pääosan Kari Hotakaisen kirjoittamassa Ihmisiksi-näytelmässä, jossa Jätekukkulalla asuva pariskunta yrittää sopeutua ihmisten joukkoon.
Mäntän kuvataideviikot on saanut erilaisista taustoista tulevat mänttäläiset puhumaan toisilleen
KUVATAIDE | 30-vuotisjuhliaan viettäneiden Mäntän kuvataideviikkojen paneelikeskustelussa kerrattiin nykytaidetapahtuman tuottamia muutoksia ja visioitiin tulevaa.
Ilveskuiskaajan ohjaaja Juha Suonpää tutkii eettisesti ihmisen ja pedon välisiä suhteita
HENKILÖ | Suonpään dokumenttielokuva seuraa luonnossa ja luonnon ehdoilla elävän Hannu Rantalan eli ”Ilveskuiskaajan” elämää eläinten keskellä.
Lontoon alamaailma laulaa ja rellestää Helsingin työväenopiston näyttämöllä – Macheathin roolissa Tomi Metsäketo
TEATTERI | 1700-luvun Kerjäläisooppera esitetään Suomessa ensimmäistä kertaa alkuperäisine lauluineen, jotka on nyt suomennettu.
Työviksen tyttö odottaa syksyn teatterikaudelta etenkin musikaaleja – Katja Hirvonen katsoo suosikkinsa moneen otteeseen
TEATTERI | Työviksen tyttö on Katja Hirvosen lempinimi ja myös hänen Instagram-tilinsä nimi. Kulttuuritoimitus pyysi häneltä syksyn teatterikauden tärpit.





