Kissa (Emma Mustaniemi) saapuu lavalle kuin lahja konsanaan. Kuva: Karoliina Gavrilov

Anne Välinoro, teksti
Toimittaja kirjoittaa sarjaa Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) työskentelyapurahalla. Lue sarjan muut osat täältä.

* *

”Kissan päivät” on käsite, jolla henkilö lunastaa itselleen lokoisaa makailua ja eteen lankeavaa evästä.

Saapasjalkakissan elämänasenne on ihan muuta. Se haluaa toimeliaana sparrata isäntäänsä tekoihin ja taata tälle mukavan tulevaisuuden – ja siinä sivussa itselleenkin.

Kissa, päinvastoin kuin koira, tietää olevansa omistajaansa ylempänä. Kissa vie.

Saapasjalkakissan tarina perustuu juuri tähän kissan luonteenpiirteeseen.

Kun mylläri kuolee ja jättää perinnökseen myllyn, aasin ja kissan, vanhin ja keskimmäinen pojista saavat ne, joista voi olla jotain hyötyäkin. Nuorimmaisen, Jeanin, jalkoihin jää pyörimään kissa.

Mitä silläkin nyt tekisi? Rukkaset varmaan.

Kissapa puhkeaakin puhumaan julki ideansa ja siitä alkaa tapahtumien vyöry, jossa puijataan hyväntahtoisesti kuningasta ja kierosti yhtä hirviötä niin, että prinsessa ja oma linna on lopulta köyhistä köyhimmän omaisuutta.

Sähäkkä Saapasjalkakissa (Emma Mustaniemi) on juuri luovuttanut ensimmäisen kuninkaalle tarkoitetun lahjan hovimiehelle (Mirko Lähteenmäki). Prinsessa (Neemi Sinkko) pohtii, mitä se voisi olla. Kuva: Karoliina Gavrilov

Neropatti-katti

Rakkaalla lapsella on monta tapaa näyttäytyä.

Ovela ja saappaisiin astuva puhuva kissahahmo ilmestyi Charles Perrault’n Hanhiemon tarinoissa vuonna 1697, mutta sitä ennenkin hännäkäs oli vilahtanut jo Giovanni Francisco Straparolan Leikkisät yöt –kokoelmassa vuonna 1555.

Kansa pääsi lukemaan nuorimman myllärinpojan perimästä kissasta lukuisina kansansatuversioina. Perintökattihan olikin varsinainen neropatti, joka juoni isäntänsä kuninkaan suosioon, hankki tälle maata, uuden asun, noidan linnan palatsiksi ja lopulta prinsessan puolisoksi.

Saapasjalkakissan hahmo on pitänyt pintansa näihin päiviin. Kyselykierros lähipiirissä paljastaa, että juuri tämä satu on ollut useimmille yksi lapsuuden lempisaduista.

Tämän päivän kissavideot jatkavat osaltaan kissamagiaa. Kissat tuntuvat pystyvän melkein mihin vain. Hassusti puetut kissat tekevät sirkustemppuja, juovat karahveista ja pelaavat pelejä.

Populaarikulttuurin tunnetuimpia kissoja viime vuosikymmeniltä ovat Andrew Lloyd Webberin Cats-musikaalin laulavat maukujat niin näyttämöllä kuin valkokankaalla, Karvinen-sarjakuvakissa ja Shrek-elokuvien kaappaama Saapasjalkakissa-hahmo. Se näyttäytyi ensin lempeän vihreän hirviön seurassa Shrek 2 –elokuvassa (2004). Elokuva sai myös Oscar-ehdokkuuden.

Kissasta tuli pian sensaatiomaisen suosittu. Olihan jäntevä säilään tarttuva vitsikäs kissa ihan muuta honottava, kiukkuinen aasi. Saapasjalkakissa tähditti myös kahta muuta Shrek-elokuvaa.

Ensimmäisen oman Dreamworks-elokuvansa Saapasjalkissa sai vuonna 2011. Siinä kissa lähtee ystäviensä Tyyris Aleksanteri Tyllerön ja Kitty Pehmotassun kanssa etsimään kultamunia munivaa hanhea.

Alkuperäisversion suosion takasivat Antonio Banderas Saapasjalkakissan ja Salma Hayek Pehmotassun äänenä.

Banderas on Saapasjalkakissan äänenä myös uusimmassa elokuvassa Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (2022), jossa lainsuojaton lautassilmäinen kissa huomaa käyttäneensä kahdeksan yhdeksästä elämästään. Alkaa matka kohti Mustaa Metsää, Toivomustähteä ja menetettyjä elämiä.

Punaisella matolla riitti vilskettä, kun oopperayleisö pääsi lähelle solisteja. Kuva: Anne Välinoro

Entä oopperan kissa?

Mutta mitä annettavaa syntyperältään liettualais-ranskalaisen, mutta Venäjällä toimineen César Cuin vuonna 1913 valmistuneella oopperalla on kissojen kavalkadissa? Joensuun Oopperayhdistyksen suurponnistus kokoaa Carelia-salin lavalle kymmeniä laulajia,  varmat solistit, kymmenen hengen orkesterin ja monen taitajan yhteistyön.

Saapasjalkakissa levittäytyy Carelia-salin lavalle kuninkaan seurueen myötä iloisen värikkäänä runsautena. Jämäkän kuninkaan tavaramerkki on käsimerkki, se kuuluisa kuninkaallinen vilkutus, joka on, kuten hyvin tiedämme, jäykkä tuuliviirimäinen nitkutus.

Baritoni Juha Eskelinen kuninkaan roolissa valloittaa eri ikäiset katsojat sanan mukaisesti kättelyssä. Kaikki saamme ohjeet oikeasta tervehdyksestä.

Niin me sitten tervehdimmekin.

Suhde yleisöön on luotu, mistä kiitos ohjaaja Tomi Kerviselle. Kaksoisrooleissa myllärin poikina ja hovimiehinä Sergey Usachev ja Mirko Lähteenmäki napauttavat kannat yhteen ja karauttavat puolestaan protokollan käyntiin.

Lavalla tapahtuu koko ajan ja paljon. Tapahtumia katsotaan pitkälti hovin näkökulmasta. Montaa aiempaa versiota on hallinnut kissan näkökulma.

Saapasjalkissan Kuninkaan syntymäpäiville toimittama jänis herättää sankarissa lähinnä huvittunutta uteliaisuutta, mitä kuvaa hyvin pupun pääsy käsinukeksi eikä paisti ole ensimmäisenä hallitsijan mielessä.
Jeankaan ei pääse esittäytymään hoville, vaikka notkeana temppuilijana haluaisi niin jäädä mieleen.

Kuningas (Juha Eskelinen) saa ensimmäisen lahjansa, Saapasjalkakissan pyytämän jäniksen, mutta paistin sijaan hallitsija haluaa leikkiä. Kuva: Karoliina Gavrilov

Lavalumous ja kissan tassut

Jeanina Gabriel Kivivuori Serenon persoonassa on kaikki lavalumoajan ominaisuudet: erittäin kantava ja kaunissointinen baritoniääni, mahtavan ilmeikkäät kasvot ja monipuolisuus liikkujana.

Kaikenkattava musikaalisuus näkyy Serenon lavatyössä. Eikä ihme.

Sereno on paitsi laulaja, myös pianisti ja säveltäjä. Heinäkuisessa Timo Mustakallio -laulukilpailussa hänet palkittiin Eero Rantala -palkinnolla.

Itse Saapasjalkakissan, sopraano Emma Mustaniemen sisääntulo on valloittava arvoitus laatikossa. 

Mustaniemi on omaksunut kissasankarilleen suurenmoisen kehonkielen, jossa kissamainen pehmeys vetoaa tassujen veikeän vipatuksen ja rytmisen jammailun kanssa.

Mustaniemen erittäin heleä ja kuultava sopraano on instrumenttina vaivatta kissamainen. Mitä vielä jää kaipaamaan, on äänellisesti vahvempi karakterisointi ja volyymi. Nyt osa sanomasta katoaa liikkumiselle annettuun energiaan.

Prinsessana Neemi Sinkko on myös humoristinen hahmo. Hän suhtautuu liehittelijöihinsä ”kepin päässä pitävällä” etäisyydellä, mutta ilo Carabasin markiisin kohtaamisesta on aitoa. Sinkko on myös hyvin kehonsa hallitseva laulaja. Ura on alussa, mutta äänen herkkyys lupaa paljon.

Kapellimestari Huba Hollóköi johtaa kymmenhenkistä orkesteria Joensuun Oopperayhdistyksen tuottamassa Saapasjalkakissassa. Kuva: Karoliina Gavrilov

Pieni, mutta hyvin soiva

Kapellimestari Huba Hollóköi on sovittanut César Cuin oopperapartituurin uudelleen kymmenelle muusikolle. Pieni orkesteri soi tasaisen kauniisti.

Hollóköi luonnehtii käsiohjelmassa Cuin musiikkia pedagogin taidoilla tehdyksi. Siinä hän osuu nappiin.

Partituurissa on viidenkymmenen minuutin kestoon nähden kaikki mitä oopperaan kuuluukin, lempeän tarttuva, tuleviin aiheisiin vihjaava alkusoitto, laulajaystävällisiä aarioita, tunnistettavat, hyräiltävät melodiat ja kantava kokonaislinja, jossa musiikki on vahva puhuja myöhäisromanttisella sävelkielellään.

Pietarissa vaikuttanut ranskalais-liettualainen linnoitussuunnittelija, pedagogi ja sotilas César Cui sävelsi kaikkiaan 15 oopperaa. Saapasjalkakissassa on ranskalaisessa keveydessään operetinkin aineksia. Lauluosuuksissa ilmaisuun voi tuoda teatterinomaista leikittelyä, joukkokohtaukset vievät tarinaa hauskoin yksityiskohdin eteenpäin ja koko ensemblen laulu korostuu yksilösuoritusten sijaan.

Carelia-salin lavalla tosiaan tapahtuu paljon. Ohjaaja Tomi Kervinen on halunnut kuvittaa tapahtumia kuorojen avulla niin, että musiikki saa aina vastatoimintaa näyttämöltä.

Kun kissa vaatii Jeania hyppäämään veteen, jotta tämä voisi saada hovista edustavat vaatteet, maatyöläiset muodostavat kankaasta aallot. Ja jotta Jean pääsee vedestä pois, pienimmät jähmettyvät ”tikkaiksi”, joilla veden varaan joutunut kiskaistaan pois.

Prinsessa (Neemi Sinkko) tanssii ja hovi seuraa. Kuva: Karoliina Gavrilov

Toimintaa vähän liikaakin

Hovin arki ja juhla, jossa kuninkaan ja prinsessan miellyttäminen ovat ykköspuuhaa, valtaavat näyttämötoiminnasta ison osan. Temppuillaan, liehakoidaan ja ylistetään, monella kekseliäällä tavalla.

Ehkä toimintaa olisi voinut hieman karsiakin, sillä nyt kohtaukset vähän puuroutuvat. Ihmissyöjävelhon monet kurkkaukset näyttämöllä ennen tämän linnakohtausta eivät tuo sitä uhkan tuntia, mitä teolla on ajateltu. Jukka Romu on sinänsä hahmona vahvan viheliäinen olento. Isona palavasilmäisenä nukkena toteutettu liikkuva hirviö tuo pysäyttävän efektin toimintaan.

Saapasjalkakissa-ooppera on monen toimijan yhteistyö, mistä seuraa rosoa, yhteistyön vahvuutta, mutta myös monenkirjavuutta.

Esityksen puvustuksesta, lavastuksesta ja valosuunnittelusta vastaavat ammattiopisto Riverian työryhmät vastuuvetäjineen ja –suunnittelijoineen. Mukana on myös Teatteri-Traktori lavasteiden toteuttajana.

Kuorot on koottu Joensuun normaalikoulun kuudesluokkalaisista ja kokeneista aikuiskuorolaisista. Heidän valmentamisestaan on vastannut Janne Piipponen.

Kuorot toimivat laulun lisäksi elävinä lavasteina, maatyöläisinä ja hoviväkenä. Kuorolaisilla riittää ilmeitä ja käsiä joka lähtöön, he todella nauttivat lavalla olosta. Äänellisesti joukko on melko epätasainen. Loppua kohti kokonaissoinnin tavoite täyttyy kelvollisesti.

Visuaalisesti esitys on rikas satu, jonka asut kestävät lähemmänkin tarkastelun. Puvustuksesta vastaava Ella Törnikoski on ottanut mukaan hauskoja yksityiskohtia 1700-luvun rokokooasuista ja harlekiinityylistä kuoseineen, myllynkivikauluksineen ja pitsisukkineen.

Lavastus on eniten sitä perinteistä kehikkoa ja portaita, toimiva sinänsä, mutta ei juurikaan toiminnallinen.

Mutta entä ne lapsiperheet, joille esitys on ensisijaisesti tehty, löytyykö heitä katsomoon? Viime sunnuntaina perheitä oli Carelian katsomossa enemmistö ja sali puolitäysi. Innostuksella mitaten esitys selvästi kiinnosti ja naulasi vilkkaat katsojat paikalleen.

Puutumisen tunnelma puuttui täysin.

Saapasjalkakissa (Emma Mustaniemi) aloittaa juonimisensa isännän (Gabriel Kivivuori Sereno) torkkuessa. Kuva: Karoliina Gavrilov

Mies- vai naiskissa?

Joensuusta kotoisin oleva sopraano Emma Mustaniemi on tullut kastetuksi klassisen musiikin maailmaan jo vauvana. Hänen isänsä on huilisti ja huilunsoiton opettaja Pekka Mustaniemi ja sisko valmistui äskettäin musiikkipedagogiksi.

Lapsuudenperheestä saatiin tarvittaessa koottua yhtye. Emma Mustaniemi soittaa myös pianoa, mikä on iso apu lauluopinnoissa.

Parhaillaan hän opiskelee Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen linjalla. Sieltä tavoitteena on valmistua vuoden loppuun mennessä. Hän on valmistunut myös Oulun ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi vuonna 2018 ja Kööpenhaminan konservatoriosta musiikin maisteriksi.

Oulussa Mustaniemi oli Soile Isokosken oppilaana. Mustaniemi sanoo saaneensa laajasti maailmaa ja alaa nähneeltä Isokoskelta alaan parasta mahdollista perehdytystä. Varsinkin ohjelmiston tuntemus ja vahva laulutekniikka ovat kokeneen laulajan valtteja.

Mustaniemi kehuu erityisesti Isokosken tervettä laulutekniikkaa, josta hän sai itse apua oikeaan hengitykseen. Isokoskelle sydämen ja sielun pitää myös kuulua laulussa.

Saapasjalkakissa-ooppera oli Mustaniemelle uusi tuttavuus. Sen musiikki osoittautui laulullisesti notkeaksi ja helposti omaksuttavaksi. Se antaa myös tilaa ja taitteita lavalla olemiseen ja fyysiseen näyttelemiseen.

Mustaniemi on koko oopperan viisikymmentäminuuttisen keston lavalla. Rooli on iso, vaikka kyse on pienoisoopperasta. Kissan elkeitä ja liikekieltä hän haki alkukesästä Espanjan-matkalla kulkukissoilta ja ystävän kahdelta kissalta.

Kun uskaltaa liikkua monipuolisesti, saattaa löytyä myös aivan yllättäviltä suunnilta sävyjä ääneen, Mustaniemi pohtii.

Saapasjalkakissa (Emma Mustaniemi) ja Kuningas (Juha Eskelinen) ovat kaikenikäisten sadunystävien kuvattavina oopperan jälkeen. Kuva: Anne Välinoro

Kissan asuna on haalarit, niiden päällä housut, suuri lierihattu ja tietysti saappaat. Haalarin karvaisuus löytyy lähinnä kauluksesta ja tassujen päältä. Trikoohaalarin kuosissa on eri tekstuureja ja värivivahteita. Näin syntyy mielleyhtymä kissan läikehtivään turkkiin.

Jos haalari olisi kokonaan turkista ja karvaa, laulaja läkähtyisi.

Häntä on suunniteltu niin, että se pärjää omillaan eikä laulajan tarvitse pitää sitä vaikkapa kädessään.

Mustaniemi pitää erityisesti kissan saappaista, joiden tukeva pohja ja hyvä istuvuus antavat ryhtiä ja voimaa kävelyyn. Harva tulee ajatelleeksi, että näyttämötyössä juuri kengät ratkaisevat, mitä esiintyjä voi tehdä.

Saapasjalkakissa ei rajaa roolihahmona itseään maskuliiniseksi tai feminiiniseksi. Se voi olla helpottavaa nuorille, jotka pohtivat omaa seksuaalisuuttaan ja kiinnittymistään jompaankumpaan sukupuoleen. Saapasjalkakissa on täynnä kissaenergiaa.

Mustaniemi on myös halunnut välttää liikekielessään feminiinisiä tai maskuliinisia painotuksia. Hänet on myös maskeerattu kissaksi, ei vaikkapa prinsessakissaksi.

Mustaniemen syksy jatkuu Saapasjalkakissan esitysten jälkeen Kansallisoopperassa, jonne hänellä on nyt vuoden mittainen sopimus. Se on suuri helpotus nuorelle laulajalle. Hän tulkitsee Idan rooli Johann Straussin Lepakossa ja laulaa eri produktioiden oopperakuoroissa.

Mustaniemen toiveena on nyt, että Saapasjalkakissaa tulisivat katsomaan he, jotka eivät ole koskaan käyneet oopperassa. Tuttu tarina auttaa mukaan kättelyssä, esityksellä on mittaa vajaa tunti ja se esitetään suomen kielellä.

Prinsessa (Neemi Sinkko) ja Carabasin markiisi (Gabriel Kivivuori Sereno) saivat toisensa ja lapset kuvattavaa. Kuva: Anne Välinoro

Ryysyistä rikkauksiin

Oopperan ohjaaja Tomi Kervinen on lastenkulttuurikeskus Teatteri-Traktorin teatterinjohtaja, perhe- ja lastenteatterin monitaituri.

Haastatteluun hänet tavoitan rautakaupasta noutamasta viimeisen harjoitusviikon sitä kuuluisaa puuttuvaa osaa. Ohjaaja on tottunut siihen, että käsipankin pitää toimia, kun lavastamo, puvustamo tai esitystekniikka tarvitsee apua.

Kerviselle Saapasjalkakissa on juuri se äidin lukemista iltasaduista koukuttavin. Inhimillistetty ovela kissa auttaa myllärin nuorimman pojan Jeanin ryysyistä rikkauksiin. Osattomaksi tuomittu saakin mystisten käänteiden kautta mahdollisuuden mennä eteenpäin. Se on Kervisen mielestä myös osa pohjoismaista hyvinvointiajattelua.

Kervinen onkin ripotellut pieniä piikkejä kevyeen tarinaan. Kuten vaikkapa että valtakunnan verran maaorjia vapautuu kissan oveluuden ja Jeanin kuninkaallisen rakkausliiton kautta parempaan elämään.

Saapasjalkakissa-oopperasta Kervinen halusi tehdä vahvasti liikunnallisen, värikkään ja pieniä yllätyksiä tarjoilevan kokonaisuuden. Hän sai ilokseen solistit, joille kaikille teatterityöskentely on tuttua.

Kervinen vertaa oopperamaailman ulkopuolelta tulleena oopperaintoilua juustointoiluun. Paljon oopperaa tehneet ja sitä seuraavat odottavat oopperaelämykseltä ja juustoltaan uusia vivahteita ja vahvuutta. Uusia yleisöjä ajatellen mukana pitää olla kuitenkin myös Edamia, mutta toisaalta myös vahvoja makuja.

Jean (Gabriel Kivivuori Sereno) pääsee uimaan, kun kissa päättää, että isännän pitää saada uudet vaatteet. Kuva: Karoliina Gavrilov

Kokonaisuudessaan sadan hengen tiimin johtaminen on ollut iso haaste, mutta hieno kokemus. Riverian linjoilta on kymmeniä opiskelijoita toteuttamassa Ella Törnikosken suunnittelemaa puvustusta, valo- ja äänitekniikkaa sekä ohjaajan suunnittelemaa lavastusta.

Joensuun Saapasjalkakissa-oopperassa näyttämökuva vaihtuu aina sen mukaan, ollaanko myllärin pihapiirissä, pellolla, metsässä, vedessä, ihmissyöjävelhon linnassa vai kuninkaanlinnassa. Fondien liikuttelun sijaan tilanteen muutos saadaan aikaan väreillä, asuilla, viireillä, tilaa rajaamalla ja muilla pikkujekuilla.

Joensuussa ei ole muuta yli 500 hengen salia kuin Carelia-sali. Isoa tuotantoa ei kannata tehdä, jollei saada riittävästi katsojia. Nyt esityksiä on kaikkiaan seitsemän, joista yksi puhtaasti koululaisesitys.

Kervinen on teatteriohjaajana halunnut työllistää tasavahvasti kaikki solistit. Jos on vähemmän laulettavaa, voi silti tehdä paljon.

Toni Kervisen johtama Teatteri-Traktori on vahva tekijä Joensuussa. Se toimii ilman valtion tukia.  Se on kolmenkymmen vuoden toiminnastaan keskittynyt parikymmentä vuotta perheteatteriin. Se myös kiertää. Vuosittain Traktorin esityksissä käy harvaan asutulla alueella noin 25 000 katsojaa.

Kuningas (Juha Eskelinen) tervehtii. Kuva: Karoliina Gavrilov

Arvokas tuottaja

Puolentoista vuoden työ on nyt takana ja loput kolme esitystä ensi viikonloppuna. Pienoisooppera syntyi reilun 120 000 euron budjetilla, hurjalla määrällä talkootyötä ja hyvässä hengessä.

Saapasjalkakissa on Pohjois-Karjalan Kulttuurirahaston kärkihanke ja muu rahoitus tuotantoon on saatu Joensuun kaupungilta, Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä, opetusministeriöltä ja monista pienistä puroista.

Tuottaja Talvi-Maaria Turusen panos esityksen valmistumiseen on hämmästyttävän monipuolinen. Hän ei vain ole ollut hankkimassa rahoitusta ja toimijoita esityksen toteuttamiseen. Ja ne toimijat laulajia myöten piti löytää Pohjois-Karjalasta.

Turunen on myös sovittanut suomenkielisen libreton Anastasia Korchinskayan alkuperäisestä käännöksestä. Itsekin laulajana hän on ymmärtänyt tekstin laulullisuuden vaatimukset äänialojen osalta.

Kun Joensuun Oopperayhdistys päätti tällä kertaa tehdä koko perheen oopperan, se tarkoitti myös sellaisia lippujen hintoja, että perheillä on niihin varaa. Nyt lapsi pääsee oopperaan 11,50 euron lipulla ja peruslipun hinta on 26 euroa. Perhepaketilla koko perhe pääsee oopperaan halvimmillaan 50 eurolla.

Saapasjalkakissa-ooppera Joensuun Carelia-salissa vielä 23.9.2023 klo 15 ja 18 sekä 24.9. klo 15. Lisätietoa ja liput täältä.

* *

Saapasjalkakissa-ooppera

• Sävellys: César Cui
• Musiikin johto ja orkesterisovitus: Huba Hollóköi
• Ohjaus: Tomi Kervinen
• Musiikin suomenkielinen sovitus: Talvi-Maaria Turunen
• Pukusuunnittelu: Ella Törnikoski
• Tuotanto: Joensuun Oopperayhdistys ry

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua