Heinäpuisto hengittää, Tampereen kaupunki kaavoittaa, ihmiset ihmettelevät

Talvinen Heinäpuisto. Kuva: Maire Riipinen

Sunnuntaina 26.9.2021 Heinäpuistossa pidettiin juhla puiston puolesta. Tanssiryhmä Vapaavarsi sekä Tampereen Flamencoyhdistyksen laulajat esiintyivät. Kuultiin Heinäpuiston Puolustajien puheenvuoroja sekä otteita Pirkanmaan tulevaisuustarinasta. Yleisön sana oli vapaa. Sitä oli yli 200 henkeä. Mielipiteitä ilmaisiin. Anitta Ahonen juonsi. Aurinko lämmitti. Pienen lapsen puheenvuoro lämmitti, ja melkein itketti. Hän puhui sukupolvista ja vaati, että luontoa pitää kunnioittaa ja ruokaa pitää kunnioittaa.

Liitän oman puheenvuoroni tähän. Puhuin ilman paperia. Puhe tallennettiin ja nauha purettiin. Editoin nauhalta puretun tekstin, joten tämä artikkeli ei dokumentoi dokumenttia, vaan on lievästi muokattu versio siitä. Asiat ovat alkuperäisillä paikoillaan. Myös sanoja hakevan ajatuksen kömpelyys näkyy uskoakseni kirjoituksen tyylissä.

* *

KUN Heinäpuiston tilanteesta on keskusteltu, niin kaksi asiaa on painottunut. Toinen on hengitys ja toinen on ihmetys. Hengityksestä on puhuttu enimmäkseen silloin, kun on kerrottu, minkä takia meille on niin tärkeää, että Heinäpuisto säilytetään. Ihmetyksestä on puhuttu silloin, kun on kysytty, miksi Tampereen kaupungille on niin tärkeää, että Heinäpuisto hävitetään.

* *

VANHUKSET tekivät aloitteen Heinäpuiston puolustamiseksi. Se kertoo omalla tavallaan, miten sukupolvet voivat yhdistää ajatuksiaan ja miten hengitys ja ihmetys liittyvät toisiinsa. Paikka, millä me nyt seisomme, on tärkeä kaupunginosan hengelle. Heinäpuiston rakentamaton tila luo Pyynikintorin alueesta niin sanotusti hengittävän arkkitehtonisen kokonaisuuden. Heinäpuisto on paikka, jonka ansiosta tämä kaupunginosa hengittää. Pyynikintorin alueen henki ja kosketus paikan kulttuurihistoriaan säilyvät hengityksen mukana.

Vanhukset haluavat säilyttää tämän puiston, koska he ovat nähneet, miten vähiin oman henkensä säilyttäneet kaupunginosat ovat Tampereella käyneet. Pyynikintorin alue on kaupunginosa, jonka henkeä ei saa tukahduttaa.

Monia vanhuksia kulttuuriperinteen häpäiseminen loukkaa omakohtaisesti. Mutta puiston puolustamiseen on muitakin syitä. Syynä on myös hengitys, ei vertauskuvallisena vaan sananmukaisena tapahtumana. Kyse on siitä, että kun vedetään ilmaa sisään ja puhalletaan ulos, niin voidaan hyvällä onnella huomata, että ollaan elossa, ja että elossa oleminen ja olemassa oleminen on jollakin tavoin mukavaa ja rattoisaa puuhaa. Hengityksen huomaaminen, hengähtäminen, voi auttaa ajattelemaan, että joka hetki ei ole hyvä alistua välineeksi. Esimerkiksi talouskasvua ei pitäisi olla ilman taukoja kiihdyttämässä. Eläkkeelle päässyttä ihmistä saattaa harmittaa, että ei ole istahdellut ja hengähdellyt enemmän jo nuorempana.

* *

PUISTOT ovat erityislaatuisia paikkoja, koska ne on varattu olemassaolon huomaamista varten. Ihminen voi tietysti muuallakin huomata hengittävänsä, ja voi puistossakin tehdä myös muuta kuin nauttia olemassaolosta, mutta puistot ovat joka tapauksessa olemassa hengityksen huomaamista varten.

Puistot ovat kaupunkien kunnianosoituksia sille periaatteelle, että aina tarvitse alistua välineeksi johonkin muuhun tarkoitukseen, vaan elämän hetkien arvokkuus tulee siitä, että voi huomata olevansa olemassa muiden olevaisten joukossa. Tässä mielessä puistot ovat ystävällisintä, kauneinta ja viisainta, mitä kaupungit tarjoavat ihmisille.

Me vanhukset emme hengitä enää kovin kauan, ja sen takia annamme arvoa sille, mitä on jäljellä. Sekin selittää sitä, että vanhukset toimivat aloitteellisesti Heinäpuistojuhlan järjestämisessä.

Puhuin puolivahingossa monikon ensimmäisessä persoonassa ja tulin laittaneeksi itsenikin aloitteentekijöiden joukkoon. Minun on tehtävä oikaiseva huomautus. En kuulu alullepanijoihin. Tulin myöhemmin mukaan. Tässä on alullepanijoina ja aloitteentekijöinä vielä minuakin vanhempia vanhuksia. Siis sellaisia ihmisiä, joiden lapsenlapsilla on lapsia.

Heillä on hyvin kiinnostava ja kaunis yhteys tulevaisuuteen. Siinä on myös synkkä puolensa. He joutuvat kysymään, onko heidän lapsenlapsenlapsillaan tai edes lapsillaan ilmaa hengitettävänään. Ei ole, jos Tampereen kaupunki ja ne lukemattomat muut instituutiot. jotka menettelevät samalla tavalla kuin Tampereen kaupunki, jatkavat menettelyään. Menettelyä vastaan on siis alettava tehdä jotakin.

* *

TAMPEREEN KAUPUNKI esiintyy tässä keskustelussa uhkana ja vahingontekijänä, arvaamattomana paikkana, jolta ei voi odottaa mitään hyvää. Kun tähän on tultu, niin on hyvä kysyä, mikä on Tampereen kaupunki. Mistä me puhumme, kun puhumme Tampereen kaupungista?

Onko Tampereen kaupunki semmoinen kokonaisuus, joka koostuu meistä Tampereen asukkaista? Minun mielestäni vastaus on kielteinen. Tampereen kaupunki ei koostu meistä Tampereen asukkaista. Me vastustamme Tampereen kaupungin toimia, emmekä me itseämme vastusta.

Entä koostuuko Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin työntekijöistä ja viranhaltijoista? Siihen on vastattava, että ei koostu. Tampereen kaupungin työntekijöiden ja viranhaltijoiden ansiosta me ylipäätään tulemme toimeen ja voimme elää. Me saamme hyvää vettä ja me saamme monia hyviä palveluja. Ja mikä tässä yhteydessä kannattaa ennen kaikkea muuta mainita: me saamme hyviä puistoja. Tampereen viheralueyksikkö tekee hyvää työtä. Sen työn tuloksista löytyy hämmästyttävän ihastuttavia yksityiskohtia ja hurmaavia kokonaisuuksia. Kun näin on, niin se Tampereen kaupunki, jota vastustamme, ei koostu myöskään kaupungin työntekijöistä.

Kun Tampereen kaupunki ei tarkoita henkilökuntansa kokonaisuutta eikä asukkaidensa kokonaisuutta, niin on kysyttävä, mitä se sitten tarkoittaa. Mikä on Tampereen kaupunki? Kysymys nostaa mieleen kaksi asukastilaisuutta, jotka pidettiin viitisen vuotta sitten konservatoriossa. Tampereen kaupungin läsnäolo oli aistittavissa.

* *

APULAISPORMESTARI Pekka Salmi käskytti itseään vanhempia henkilöitä Tampereen kaupungin nimissä suorasukaisesti ja äänekkäästi siinä, mitä he saavat kysyä ja mitä he eivät saa kysyä. Kysymisen tai kysymättä jättämisen kohteena oli kaksi asiaa. Ensinnäkin arkkitehtikilpailu, jonka tuloksena rakennetaan taidemuseon täydennysosa ja sitten rakentamisen rahoitus. Kummassakin asiassa meidän pieni Heinäpuistomme oli kummastuttavan keskeisessä asemassa.

Arkkitehtikilpailuun Tampereen kaupunki oli asettanut säännön, jonka mukaan jokaisen, joka osallistuu kilpailuun, on piirrettävä tähän Heinäpuiston päälle talo. Siis jokainen osallistuja oli pakotettu esittämään mielipide, jonka mukaan tämä puisto on hävitettävä.

Se oli kiristämistä. Jos et piirrä taloa Heinäpuiston päälle, et osallistu kilpailuun. Ja kun kaikki piirsivät tähän talon, niin oli pääteltävä, kaikki arkkitehdit kannattavat tämän alueen tuhoamista. Tampereen kaupungin menettely oli häpeällinen.

Toinen asia, josta Salmen määräämissä rajoissa keskusteltiin, oli museon rahoittaminen. Salmi sanoi, että minä rahoitan uuden museorakennuksen myymällä rakennusoikeuksia. Myyntiä piti tapahtua kahdessa paikassa, joista toinen oli Heinäpuisto ja toinen oli tuossa elementtitalon vieressä. Tampereen kaupunki levitytti sellaista juttua, että rakennusoikeuksilla hankitut tulot on pakko suunnata rahoituskohteelle, joka sijaitsee samalla asemakaava-alueella kuin tuloja tuottava rakennus. Se ei ollut kuulijoita kunnioittavaa puhetta. Siinä oletettiin, että ihmiset uskovat, että Heinäpuisto on pakko hävittää, koska muualta tulevia rakennusoikeustuloja ei voi käyttää museoon.

Sellaista lakia, joka säätelisi kuntien oikeutta kohdentaa rakennusoikeustulojaan alueellisesti tuolla tavalla, ei ole eikä voi olla olemassa. Jos laki olisi olemassa, ja tähän rakennettaisiin talo, niin sen rakennusoikeuksien myynneistä saatavia rahoja ei saisi käyttää mihinkään, jos tähän viereen ei rakennettaisi museota tai muuta rahoitettavaa kohdetta. Tampereen kaupungin tekemä vedätysyritys oli häpeällinen.

Moittiessamme ennen tätä juhlaa apulaispormestari Salmen menettelytapoja, meillä oli tietenkin sellainen käsitys, että hän itse voi olla näistä asioista eri mieltä. Ajattelimme, että hänellä on oikeus puolustaa kannanottojaan ja tekojaan, joten kutsuimme hänet tänne vastaamaan yleisön kysymyksiin. Apulaispormestari Salmi ei tullut, koska hän matkustelee tänään.

* *

MITÄ ME TEKISIMME siis nyt, kun olemme täällä oman onnemme nojassa ilman apulaispormestaria ja mietimme keskenämme, onko tässä kaupungin toiminnassa mitään järkee. (Välihuuto: ”Ei ole!”)

Minä sanoisin, että kyllä tässä on oma logiikkansa. En sano, että logiikka olisi siinä, että kaupunki olisi tehnyt esimerkiksi jotakin piilosuunnitelmia rakennusyhtiöitten kanssa ja että siitä tulisi jollekulle kyhnyä kukkaroon. Piilosopimus on piilosopimus, koska se on piilossa, joten minä en mitään semmoisesta tiedä enkä puhu.

Sen sijaan se logiikka, mikä minun mielestäni on tässä näkyvillä, on siinä, että jos kaupunki antaa periksi, kun sitä vastustetaan, eikä esimerkiksi rakenna tähän kerrostaloa, niin se voi nähdä siinä sen vaaran, että me vaadimme kohta jotakin muuta. Sen takia kaupunki ei ihan helpolla voi antaa missään periksi. Se, että perustelut ovat olemattomia tai ilmiselvästi vääriä, ei haittaa kaupunkia. Kun perustelut ovat naurettavia, niin me emme voi ymmärtää niitä, ja kun me emme ymmärrä Tampereen kaupungin kestäviä, vastuullisia, vuorovaikutuksellisia ja muutenkin syvällisiä perusteluja, niin me olemme tässä kuntanäytelmässä niitä hölmöjä, jotka eivät ymmärrä mitään. Mitä huonommin kaupunki perustelee toimiaan, sen voimattomammiksi me tunnemme kaupungin edessä itsemme.

Peräänantamattomalla vedätyksellä ja tyhjällä argumentoinnilla on seurauksia kansalaisyhteiskunnan (tässä tapauksessa Tampereen asukkaiden) ja poliittisen järjestelmä (tässä tapauksessa Tampereen kaupungin) suhteille. Kun järjestelmä ajaa vuodesta toiseen samaa asiaa mistään vastuksesta piittaamatta ja samaa häpeällistä perustelua toistaen, niin me opimme kansalaisyhteiskunnassa pikkuhiljaa, että mitään ei kannata vastustaa, eikä lopulta mistään kannata piitata. Ja kun järjestelmä päättää tarpeeksi järjettömästi, niin sen päätöksistä ei voi ajatella mitään. Parempi on, kun ei yritäkään ajatella. Peräänantamattoman vedätyksen tuloksena on, että me lopetamme yhteisten asioidemme ajattelemisen. Kansalaisyhteiskunta lakkaa olemasta. Jäljelle jää järjestelmän järjestämiä manipulatiivisia seurantaryhmiä, joiden avulla järjestelmä yrittää luoda kuvitelmaa osallistamisesta ja vuorovaikutuksesta.

* *

OLEN MOITTINUT pormestareita ja kysellyt samalla, mikä on Tampereen kaupunki. Koostuuko Tampereen kaupunki siis pormestareista, kun se kerran ei koostu työntekijöistä ja muista asukkaista? Ei se koostu heistäkään. Tampereen kaupunki on muiden valtiollisten instituutioiden tavoin eräänlainen teatteriesitys, joka koostuu rooleista ja roolien suhteita säätelevistä dramaturgisista säännöistä. Siinä eivät päätä apulaispormestarit eivätkä pormestarit ihmisyksilöinä. Ihmiset joutuvat ratkaisemaan asioita niiden roolivaatimusten mukaan, mitä heille annetaan.

Jos Pekka Salmesta päästään, niin tilalle tulee joku kunnollinen tavallinen ihminen, joka rupeaa todennäköisesti kohta käyttäytymään samantapaisesti kuin Pekka Salmi. Tässä katsannossa tulevaisuus näyttää huonolta ja julkinen järjen käyttö vaivaiselta.

Olen tavannut muutamia vanhoja tamperelaisia, jotka sanovat tuntevansa häpeää Tampereen kaupungin puolesta. On häpeällistä ajaa vuosikausia mistään piittaamatta putkeen pienen puiston hävittämistä. Näin häpeä on valitettavasti nousut kolmanneksi avainsanaksi hengityksen ja ihmetyksen rinnalle. Näytelmä, jota näytellään, mättää häpeää näyttämölle ja myötähäpeää katsomoon.

Asioiden tila ei muutu helposti. Dramaturgian säännöt ovat kyllä ihmisten tekemiä, mutta ihmiset eivät voi joukollakaan muuttaa niitä miten haluavat. Vallitsevaa dramaturgiaa vastaan näytteleminen vaatii rohkeutta. Jos sitä löytyy Tampereen kaupunkinäytelmässä, jos viisi vuotta jatketusta menettelytavasta uskalletaan luopua ja Heinäpuisto jätetään hävittämättä, niin myötähäpeämme hellittää. Voimme sanoa, että olemme ylpeitä Tampereen kaupungista.

Pertti Julkunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua