Rebekka Holi. Kuvat: Johanna Peltola
TAPAHTUMA | Särkänniemen Koiramäen heinäkuisissa K18-illoissa esiintyivät muun muassa Kielo Kärkkäinen, Ville Leinonen, Rebekka Holi ja Pekko Käppi.
Johanna Peltola, teksti ja kuvat
Särkänniemen Koiramäessä tapahtui tänä kesänä jotain epätavallista, siellä nimittäin järjestettiin Koiramäen K18 Kesäillat -tapahtumia. Heinäkuisten iltojen artistivalikoima oli kiinnostava ja laadukas. Koiramäessä esiintyivät muun muassa Kielo Kärkkäinen, Ville Leinonen, Rebekka Holi ja Pekko Käppi.
Kävin tutustumassa Koiramäen K18-iltaan perjantaina 26.7.2024.

Koiramäen ympäristö toimii keikkapaikkana.
Särkänniemeen saapuessani vastaan kävelee pitkän päivän huvipuistossa heiluneita lapsiperheitä. Huvipuisto vaikuttaa hiljaiselta, mutta Koiramäkeen tullessani Ylva Harju on jo aloittanut soittamisen.
Draculan sukulinnan takapihalla, Koiramäen lavalla, paikallaolijat kuuntelevat keskittyneesti Harun soittoa, osalla silmäkulmat kostuvat liikuttavien sanoitusten myötä.

Ylva Harju.
Keikkatauolla harvoin pääsee ihmettelemään possuja ja lehmiä, mutta Koiramäessä se on mahdollista. Yleisössä on monenikäistä kuuntelijaa. Koiramäen kaupat ovat auki ja alueelle on pystytetty myös oma telttansa anniskelulle.
Rebekka Holi on aivan mahtava esiintyjä, jolla on erityisen hyvä huumorintaju. Yleisössä nauretaan keikan aikana monta kertaa.
Holi vetää soloona samalla voimalla kuin taustalla soittaisi kokonainen bändi. Kappaleet kertovat elämästä rehellisesti ja autenttisesti, oivaltavalla ja ilahduttavan sarkastisella tavalla.
Topi Saha on perjantai-illan viimeinen esiintyjä. Hän hurmaa yleisön kitaransoitollaan ja äänellään.

Topi Saha.
Koiramäen K18-konsepti on kekseliäs ja toimiva, sijainti on mitä mainioin. Ihmisiä olisi mahtunut mukaan enemmänkin, mutta paikalla olleet näyttivät viihtyvän hyvin.
Illan päätteksi lämpimässä heinäkuisessa illassa saattoi pulahtaa uimaan läheisillä uimarannoilla. Toivotaan jatkoa Koiramäen K18-illoille jälleen ensi kesänä!

Kesäinen ilta Näsijärvellä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Anne-Mari Kivimäki on onnekas, hänellä on aina ollut musiikkialan töitä: ”Pian haitari on taas hittisoitin”
HENKILÖ | Anne-Mari Kivimäki yhdistää perinnettä, taiteilijan uteliaisuutta ja uusia haitaritrance-sävellyksiä. Haitaritrance on hänen itse kehittämänsä oma soittotyyli.
Miehen ja naisen äänet ja oikeudet ovat erilaisia varsinkin oopperassa – Naisen ääni ja Turandot soivat Tampereen Oopperassa
OOPPERA | Tampereen Ooppera tarjoaa juhlavuonnaan kaikille kaikkea, suurtuotannoista lastenoopperoihin ja karaokeillasta oopperagaalaan.
Petra Poutanen vie jättikuoronsa Ikurin talviseen metsään – Esityksiä ensi viikonloppuna
MUSIIKKI | Petra Poutasen johtamat kuorot Väki ja Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro esiintyvät naistenpäiväviikonloppuna keskellä talvista metsää.
Klasarin paras kaupparatsu – Anne Välinoron kolumni UMK-finaalista
KOLUMNI | ”Euroviisut kuuluu kaikille. Eläköön viimeinen yhtenäiskulttuurin Linnake!”




