Marginaalinen popmusiikki tänään #5: Rock on pysäyttämätön voima – Jess And the Ancient Ones ja luokkaretki ilman huoltajaa

Kuva: Jarkko Pietarinen

Eros Gomorralainen, teksti

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Lue kaikki artikkelisarjan jutut täältä.

Jess And the Ancient Ones on kuopiolainen maailmankin turuilla ja toreilla kulkenut ja kunnostautunut yhtye, jonka runsaiden melodioiden täyttämää sävykästä ilmaisua kuvaillaan yleisimmin käsitteillä psykedeelinen rock ja occult rock. Bändi vietti viime vuonna kymmenvuotissyntymäpäiväänsä, mutta ei päässyt juhlistamaan sitä yhtään kertaa keikkalavalla. Toukokuussa Jess And the Ancient Ones julkaisee uuden albumin Vertigo.

Lämminhenkiseen etäjuttutuokioon osallistuivat Jess and the Ancient Onesin jäsenistä Thomas Corpse (kitara, sanoitukset ja sävellykset), Fast Jake (basso), Jess (laulu ja tamburiini) ja Yussuf (rummut). Kosketinsoittaja Abraham ei päässyt paikalle.

– Joo, sillä on muskari, selvittää Yussuf kollegansa menoja.

En tiedä, mitä muskareissa tyypillisesti tapahtuu, mutta juttutuokiomme aikana käy mielessä, että yhtye on ehkä tietyssä mielessä jäsentensä muskari. Kaikilla tuntuu olevan kivaa keskenään, yhdessä tekemisestä nautitaan.

– Tähän yhtyeeseen kytkeytyy semmonen lapsenomainen innostuminen, kiteyttää Jess.

Kaikesta huokuu, että Jess and the Ancient Onesin muusikot selkeästi myös arvostavat toisiaan. Poissaoleva Abrahamikin saa Corpselta kiitosta.

– Ihan ykkösluokkaa varmaan tässä maassa koskettimien takana. Lähtöö semmosta sooloo, että tukka pakenöö piästä!

VIDEO: Jess And the Ancient Ones – Summer Tripping Man

Viimeiset puolitoista vuotta Jess and the Ancient Ones on elellyt hissukseen. Tuleva levy äänitettiin jo vuoden 2019 lokakuussa, jolloin olivat bändin viimeisimmät esiintymisetkin. Sellaisia ei ole tulevan Vertigoa-albumin tiimoilta näköpiirissä. Kaikki on epävarmaa, kuten tietysti koronarajoitusten kurittamalla alalla kaikilla muillakin. Tyystin ei kuitenkaan voi jäädä laakereilleen lepäämään.

– Täällä toki uusia demoja oon jo vähän viritellyt valmiiksi, että jospa pääsis vaikka jossain vaiheessa niitten kimppuun, Corpse toivoo.

Matosta kitaraan

Ennen Vertigon julkaisemista ja uusien demojen äänittelemistä on kuljettu pitkä tie. Jess And the Ancient Ones on jäsentensä pääbändi, mutta jokaisella muusikoista on ollut aiempiakin yhtyeitä. Palo musiikkiin on herännyt varhain, ja usein perheellä on ollut osuutensa asiaan.

– Isä on saksofonisti, ukki oli musiikinopettaja ja orkesterinjohtaja, äiti rumpali, luettelee Yussuf.

Musiikki kulki lapsena luontevasti mukana elämässä.

– Oikeestaan varhaisimmat muistot on, kun minulle ostettiin klarinetti ja laitettiin konservatorioon.

Jonkin ajan kuluttua kiinnostus klarinettia kohtaan hiipui. Aukkoa paikkasi isoveljen levyhyllystä löytynyt 1980-luvun rokki ja hevi, kuten Scorpions, Guns N’ Roses ja Tarot.

Myös Jessillä on musikaalisuutta suvussa.

– Ukkini soitti mandoliinia, ja hän oli tämmönen pelimannityyppinen henkilö. Muistan, että hän aina halus ottaa mut syliin ja soittaa. Usein hän soitti esimerkiksi Metsäkukkia, ja mua itketti ihan hirveesti. Mä muistan sen olon. Jotenkin se musiikki lapsena kosketti.

Jessille musiikki oli arkipäiväistä, mukana elämässä. Ahkeran musiikin kuuntelemisen ja laulamisen lisäksi hän kävi lapsena pianotunneilla, mutta ei oppinut koskaan nuotteja. Opettajan esimerkkejä oli niin helppoa toistaa korvakuulolta. Omaehtoinen kiinnostus heräsi yläasteella Metallican kuulemisen myötä. Danzig, Misfits, Suomi-punk ja grunge tulivat tutuiksi.

– Hyvät saundit on semmonen juttu, josta nautin tosi paljon.

Tällä hetkellä Jess opiskelee musiikinopettajaksi.

– Toivon että saisin siitä ammatin, että ei tarttis tehdä muuta kuin sitä musiikkia ja niitä taiteita, mistä nauttii.

Muita hieman vanhempi Fast Jake muistaa kipinän musiikkia kohtaan syttyneen varhaisella iällä isosiskon kuunteleman rockabilly-musiikin myötä. Gene Vincent, Eddie Cochran ja vastaavat innostivat ahkeraan musiikin kuunteluun.

– Sit se meni normaalia kautta, varmaan ne Iron Maidenit ja hevisysteemit, ja siitä se alkoi laajenemaan sitten.

Iron Maiden on tullut tutuksi varhain myös muille yhtyeen jäsenistä. Corpsen käänne oli pikkuserkuilta pieneksi jääneen bändipaidan saaminen:

– En tietenkään ymmärtänyt, mikä se on. Sitten pikkuserkuilla käydessä myöhemmin näin Iron Maiden -vinyylin heillä. Osasin yhdistää sen paidan ja sen levyn. Pyysin, että voivatko he laittaa soimaan sitä levyä vähäsen.

Somewhere in Time -levyltä kuultu Wasted Years -kappale johti elinikäiseen fanittamiseen. Corpse asui tuolloin Maaningalla, lähellä Kuopiota.

– Teippasin patterimankan polkupyörän tarakkaan ja ajoin ympäri kylää, että kaikki kuulee Iron Maidenin ilosanomaa.

Parhaiden porttiteorioiden oppien mukaisesti tämä johti kitaran mankumiseen ja edelleen bändien perustamiseen.

– Aika selvää oli, kun sen kitaran sai, että hetihän tässä pitää päästä opettelemaan niitä Iron Maideneita treenikämpälle.

Myös basisti Fast Jake muistaa, miten mankui kotonaan kitaraa. Bändissä soittaminen olisi maailman siisteintä.

– Vihdoin sain sen kitaran, Cimar-merkkisen SG-kopion. Se vaihdettiin mun serkun mieheltä mattoon.

Mihin vaihdettiin??! parkaisee Jess kaikkien nauraessa makeasti.

Oli vaihtokauppa sitten onnistunut tai ei, johti menetetty matto kuitenkin lopulta Fast Jaken ensimmäisen heviyhtyeen perustamiseen.

– Se oli ihan hirvee kitara! Sillä opettelin soittamaan. Ehkä osasin kaks sointua ja barré-otteen – huonosti – kun oli eka bändi. Tietysti kun kukaan ei osannut soittaa, niin oli pakko alkaa tekeen omia biisejä, koska kaikki muut biisit oli niin vaikeita, ns. oikeet biisit. Siitä se lähti sitten, ja hirmu innostus siinä oli päällä.

– Oisko ollut helepompi sillä matolla soittaa sitten? pistää Yussuf lakonisesti, ja taas rämähdetään nauramaan.

Maton kitaraan aikoinaan vaihtanut Fast Jake soittaa nykyään bassoa. Kuva: Jarkko Mikkonen

Skandaalinkäryä ja Metallicaa

Myös muilla soittoharrastus alkoi yläasteella. Jess ei alun perin pitänyt laulamista omana juttunaan. Teini-ikäisenä Distillers-yhtye ja sen laulaja Brody Dalle kuitenkin kolahtivat: ”Vitsi, miten siisti muija, oispa hienoo päästä vetämään niinku tuo!” muistaa Jess ihasteleensa. Siitä bändikuviotkin sitten urkenivat.

– Oli punk-bändiä, oli rock-bändiä ja vähän pop-bändiäkin.

Vähitellen kitaristi Corpsenkin musiikkimaku laajeni Iron Maidenista ensin niin sanottuun äärimetalliin, kuten Slayeriin ja Morbid Angeliin, sekä myöhemmin kaikenlaiseen muuhunkin musiikkiin. Genrellä ei ole väliä.

– Rakastan kaikkee hyvää musiikkia, mutta hevi on lähtökohta, mistä se alkoi.

Corpsen ensimmäinen yhtye Maaningalla soitti vielä lainakappaleita. He, kylän ainoat pitkätukat, tapailivat Iron Maidenia, Metallicaa, Sepulturaa ja Slayeria. Kommelluksiltakaan ei tyystin vältytty.

– Kun Norjan black metal aaltoutu Suomeen, ruvettiin sitä veivaamaan. Meillä oli skandaalinkäryinen keikka Maaningan paikallisessa, Kolmessa tavissa. Soitettiin nuorina skideinä siellä, ja mulla rupes vuotamaan verta nenästä kesken biisin. Ne keskeytti meidän keikan sillä, että olisin ”turmellut itseäni paholaisen nimeen”, että mulla vuotais verta nenästä keikalla.

– Oli huvittava tuo 1990-luvun puolivälin mentaliteetti, että kyläläiset melkein ajoi soihduin ja talikoin ulos.

Kitaristi Thomas Corpse herätti pahennusta 1990-luvun puolivälissä Maaningalla. Kuva: Jarkko Mikkonen

Vuosi pari lainakappaleiden soittamista innosti jo tekemään omaa musiikkia, ja myöhemmin 2000-luvun alkupuolella kitaransoitto alkoi kiinnostaa Corpsea syvällisemminkin.

– Sitä kautta sitten käynnistyi myös ajatus Jess And the Ancient Onesista: tiukka rokkibändi, joka kuitenkin vähän heittää sekaan vaikutteita sieltä sun täältä. Se oli lähtölaukaus soittaa aivan hemmetin tiukkaa rokkia vähän freshillä otteella ja hyvillä mausteilla.

Corpse ryhtyi kyselemään soittajia yhtyeeseen. Hän oli tutustunut Yussufiin hieman aiemmin ja tiesi tämän rumpaliksi, joka tuli metallipiirien ulkopuolelta ja toisi näin olleen monipuolisuutta uuteen kokoonpanoon. Progesävyjä vahvistamaan haalittiin Corpsen työkaveri, kosketinsoittaja Abraham. Myös kaksi kitaristia, Von Stroh ja Thomas Fiend, löytyivät lähipiiristä ja basisti Fast Jake naapuritreenikämpästä. Yhtyeessä oli siis alkuun kolme kitaristia, nyttemmin Corpse vastaa kitaroista yksin. Yksi kuitenkin puuttui vielä. Corpse kyseli Yussufin kautta laulajaa mukaan.

– Olin innoissani siitä, koska ne biisit oli tosi hyviä, muistelee Jess.

Nuori bändi äänitti Into Starlit Chambers -kappaleen tuolloin suosittuun internetin Myspace-palveluun esittelykappaleeksi, mistä yhtyeen tulevan levy-yhtiön, Svart Recordsin, Jarkko Pietarinen sen sitten löysikin. Tämän yöllinen puhelinsoitto johti siihen, että Jess And the Ancient Ones sulloutui autoon, ajoi Turkuun tapaamaan moguleita, ja sopimus syntyi.

Fast Jake kertoo, että asiat lähtivät pyörimään nopeasti.

– Ei varmaan ollut monia treenejä ollut, kun me nauhoitettiin jo sinkku. Keikkoja alkoi olla ja sitten alkokin ekan levyn tekeminen.

Yussuf muistaa, miten ensimmäisessä sessiossa äänittiin heidän hirsikämpässään Into Starlit Chambers sekä singlenä vuonna 2011 julkaistut kaksi kappaletta, yhtyeen oma 13th Breath of the Zodiac ja Coven-laina White Witch Of Rose Hall. Ensin mainittukin sai myöhemmin fyysisen olomuotonsa, espanjalaisen Deathmask-yhtyeen kanssa split-7”:lla. Vielä vuoden 2011 syksyllä äänittiin viikossa Jess And the Ancient Onesin ensimmäinen albumi.

– Ei jääty pyörittelemään peukaloita.

Kuopioon pyydettiin avustamaan tuotannossa, äänityksessä ja miksauksessa Tore Stjerna Tukholmasta Necromorbus Studiolta. Levy julkaistiin keväällä 2012.

Corpse on edelleen tyytyväinen yhteistyöhön Stjernan kanssa.

– Hyvät saundit Tore siihen teki, ihan huippu ammattilainen, ja oli huippu, että pääs tekemään sen. Jatkettiin vielä myöhemmin yhteistyötä hänen kanssaan, ja ehkäpä vielä joskus tiemme törmäävät.

Corpse tunsi Stjernan toisen yhtyeensä, death metalia soittavan Deathchainin, kautta. Bändi toimii edelleen, vaikkakaan ei ole levyttänyt vuosikausiin. Jess And the Ancient Onesin jäsenillä on myös muita aktiivisia musiikkitouhuja. Corpsella on toinenkin death metal -bändi, Winterwolf, black metalia soittava Forgotten Horror, ja uusimpana viritteillä suomenkielistä rockia soittava Pääkallo. Puuhaa siis riittää. On kuitenkin virkistävää tehdä välillä muutakin, siitä saa itse kukin raikasta näkökulmaa myös pääbändin tekemisiin. Kaikki ruokkii kaikkea.

Myös paljon ja pitkään erilaisissa yhtyeissä soittaneen Fast Jaken nykytekemisissä kuuluu metallimenneisyys.

– Tällä hetkellä soitan lisäks Demilichissä, ollaan palattu taas tonne death metalin pariin. Siinä oon jo muutaman vuoden soittanut taas.

Jessiä puolestaan työllistää sooloura, ja häneltä onkin tulossa jatkoa toissa vuonna ilmestyneelle soololevylle. Uusi materiaali on tällä hetkellä koronatilanteen viivästyttämässä demovaiheessa.

– Eihän tässä nyt kiire oo, hän toppuuttelee.

Kosketinsoittaja Abraham ei ole paikalla puhumassa omasta puolestaan, mutta Corpse käy ihmettelemään tämän uskomatonta urotekoa rumpujensoiton saralla. Kiipparisti käy soittelemassa kavereidensa kanssa triomuodossa iltaharrastuksena.

– Ne ovat opetelleet kaikki Metallican kappaleet covereina! Kuulostaa tosi uskomattomalta!

– Jossain vaiheessa niillä oli ainakin työn alla St. Anger -levy, mitä suuresti jaksoin ihmetellä, äimistelee Fast Jakekin päätään pudistellen ja kunnioituksensekaista epäuskoa äänessään.

– Vähän kuin supersankarit käyttäs voimiaan pelkkään pahaan, vertaa Corpse.

– Minä vielä kyselin, niin siellä oli kaikki Lulut ja kaikki hallussa, että aikamoista!

Hiipivä 1990-luku, piilotettu melodia

Jess And the Ancient Onesia voidaan luonnehtia musadiggarien tekemäksi rockiksi. Nimenomaan rock on se sana, jota yhtyeen jäsenet itse musiikistaan käyttävät, ilman turhia tarkentavia määreitä. Corpse korostaa kuitenkin Jess And the Ancient Onesin jatkuvaa musiikillista etsimistä. Kuljetaan koko ajan eteenpäin, eikä jäädä ainakaan itsetarkoituksellisesti toistamaan itseään. Corpse tahtoo tehdä itselleen raikasta musiikkia säilyttäen samalla kuitenkin yhtyeen tunnistettavuuden.

– Ainakaan mitään keinotekoisia rajoitteita ei olla keksitty ikinä, lisää Fast Jake.

Jess on samaa mieltä:

– En haluais mitenkään luokitella musiikkia, koska se sitten aina sitoo johonkin.

Corpse vastaa kitaroinnin lisäksi Jess And the Ancient Onesin sävellyksistä ja sanoituksista. Nuoresta saakka sanoittamisesta nauttineella taiteilijalla saattaa teksti lähteä rakentumaan ihan itsestään, kun mieleen juolahtaa sopiva nimi kappaleelle. Vaikka Corpse tulkitsee sanoituksissaan oman päänsä sisäisiä liikkeitä, ei tekstin perimmäinen sanoma ole aina selkeä kirjoittajalle itselleenkään.

– Jännä on, että yleensä se aukenee itellekin vasta pari vuotta jälkijunassa, että mitä tässä yrittää sanoa.

Kuuntelija tietysti ymmärtää tekstit omalla tavallaan. Jess And the Ancient Onesin tapauksessa sanoittajan ja kuuntelijan välissä on vielä laulaja.

– Parempaa tunteitten tulkkia kuin Jess ei varmaan löydy, kiittelee Corpse solistia.

Jessin onkin ollut aina helppoa samaistua Corpsen teksteihin, ottaa ne omakseen. Hän kokee, ettei voisikaan laulaa mitään, minkä takana ei pystyisi seisomaan.

– Ajattelen sen sillä tavalla, että hän ojentaa minulle jotain itsestään. Minä tulkitsen sen kaikkien kuultavaksi omalla tavallani, ja jokainen sitten totta kai tulkitsee sen itsensä läpi. Se mun mielestä musiikissa ja taiteessa ylipäätänsäkin on hienoa, että oli sen taiteilijan lähtökohtainen ajatus mikä tahansa, se voi kasvaa tosi laajaks ja suureks, koska jokainen kuulija tekee omat johtopäätöksensä siitä.

Laulaja Jess tulkitsee sanoittaja Thomas Corpsen tuntoja. Kuva: Jarkko Mikkonen

Corpse palaa puheissaan usein melodioihin. Jos kirjoitusprosessi ei ala kappaleen nimestä, se alkaa melodioista. Ne ovat keskeisiä sävellysprosessin alusta lähtien.

– Iskee jonkinlainen pakottava tarve lähtee jahtaamaan melodioita.

Sanoitusten tavoin, myös sävellykset saattavat lähteä liikkeelle pienestä. Kun pienikin melodianpätkä pulpahtaa mieleen, se pitää tallentaa.

– Lähden vaan fiilistelemään sitä tavallaan, että mihin se vie, ja yritän saada jonkun pienen ideanpoikasen siitä tehtyä kotona valmiiks.

Prosessin tässä vaiheessa biisinraakileiden kypsyysasteet vaihtelevat. Kappale esitellään bändille, ja koko yhtye pääsee ideoimaan, sovittamaan sekä miettimään omia osuuksiaan. Soittajilla on vapaat kädet toimia omalla tontillaan, ja niinpä alkuperäinen versio monimuotoistuukin yhteistyön myötä. Joskus kappale voi muuttua paljonkin. Corpse vertaa kollegoidensa tuomaa vaikutusta siihen, että mustavalkoisena piirrettyyn luonnokseen tuodaan värit mukaan.

– Biisi saattaa lähteä sivuvirralle, mistä se vielä paranee. Heti kun siihen tuo muut näkökulmia, niin se laatikko aukee vielä vähän isommalti.

– Hyviin biiseihin on todella helppoa tehdä laulumelodioita, koska ne vaan jotenkin ”tipahtaa”, kiittelee Jess.

– Ihan maailman paras olo tulee, kun saa tehtyä biisin, riemuitsee Corpse.

Olo kestää kuitenkin vain hetken, sitten tuntuu taas tyhjältä, ja pitää – kuuntelijoiden onneksi – tehdä uusi kappale.

– Vanha kunnon the chase is better than the catch tuntuu pitävän paikkansa jollakin tavalla ainakin tässä.

Jotkut musiikintekijät kertovat istuvansa työstämässä kappaleita säntillisesti yhdeksästä viiteen. Corpsella ei työhön pakolla ryhtymällä synny sen paremmin sanat kuin sävelkään, prosessin täytyy tulla luonnollisesti. Aina kappaleesta ei kuitenkaan vain koskaan tule valmista. Jotta ahdistus ei kävisi painostavaksi, on onneksi helppo ratkaisu, joka tosin saattaisi jonkun muun mielestä tuntua ahdistavalta.

– Aika raa’alla kädellä tulee painettua deletee ihan.

Säveltäjän kovalevy tyhjenee aihioista noin kerran vuodessa. Joskus käy niinkin, ettei kappaletta saada bändin yhteisestä tuskaisesta, monen eri version kautta kulkevasta ja viikkoja jatkuvasti yrittämisestä huolimattakaan toimimaan. Tämän kohtalon koki lopulta esimerkiksi viime levyn nimessä The Horse And Other Weird Tales näkynyt The Horse -biisi. Kappaletta ei siis koskaan julkaistu.

Erikoinen tarina hevosesta ei päässyt levylle saakka. Kuva: Jarkko Pietarinen

Vaikka Jess And the Ancient Onesin satunnaiselle kuuntelijalle tuleekin ehkä päällimmäisenä mielleyhtymiä noin viidenkymmenen vuoden takaiseen musiikkiin, on Corpse itse huomannut viime aikoina, että hänen omissa sävellyksissään piilee vaikutteita 1990-luvulta. Taustalla saattaa hänen mukaansa kuulua tuon vuosikymmenen tietynlaista melodiakeskeisyyttä ja estetiikkaa.

Niin tai näin, yhdestä asiasta satunnainen kuuntelija ainakin lienee Corpsen kanssa samaa mieltä:

– Kyllä se hevin kutsu on silti siellä taustalla, se Iron Maidenin ikuinen fanitus. Kyllähän sen tietysti välillä kuulee noista kitarajutuista ja stemmoista, että brittihevi on hyvin lähellä sydäntä ollut, semmoset makeat kitarakudelmat ja tosi turboahdetut melodiat. Jess vetää siellä melodiaa, kiipparit vetää omat melodiat, kolme kitaraa tykittää melodioita, on ihan älyttömästi melodiaa koko ajan siinä pinnankin alla. Rakastan hyviä melodioita, ja niitä tulee tosi paljon käytettyä.

Corpsen mukaan jotkut moittivatkin välillä, että niitä on jopa vähän liikaa, että kappaleissa tapahtuu liikaa korville kuunneltavaksi.

– Minusta se on meidän hyvä salainen ase, että siellä on semmosta kavalaa melodiaa välillä siellä täällä piilossa myös.

Kuinka käy kitaroiden, kuinka rockin?

Jess And the Ancient Onesin alkuaikojen kolmen kitaristin vahvuus on sittemmin vähitellen supistunut yhteen. Samalla kun musiikki on kehittynyt hevimmästä linjasta kevyempään suuntaan, on kokoonpanokin elänyt luontevasti. Entisten jäsenten kanssa ollaan edelleen väleissä.

– Seuraavalla levyllä ei oo varmaan yhtään kitaraa, Corpse velmuilee.

Jess And the Ancient Onesin ainoaksi kitaristiksi jäänyt Thomas Corpse kepittää. Kuva: Jarkko Mikkonen

Levyistä pari viimeisintä on äänitetty yhden kitaristin voimin. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan tiedä varmaksi.

– Mitä tässä kotosalla oon vähän kokeillut demotella uusia biisejä, niin kyllä minä oon ujuttanut paria kitararaitaa sinne ja enemmänkin. Ei sitä koskaan tiedä, ehkä ens albumilla käytetään paria kitaraa enemmän, tai mennään samalla. Materiaali ratkaisee, Corpse kertoo.

Corpse on joka tapauksessa tyytyväinen yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon, joka on säilynyt pois jääneitä kitaristeja lukuun ottamatta samana alusta lähtien.

– Meillä on tosi hyvä porukka just näin. On hirmu vaikee nähdä, mistä löytäs tarpeeks joukkoon sopivia ihmisiä, ja on hirmu vaikee tutustua uusiin ihmisiin enää jostain syystä, en tiedä, miks se tuntuu niin vaikeelta.

Porukkaan kuuluu myös yhtyeen keikkamiksaaja ja äänittäjä Jari ”Tupi” Tuomainen, joka on ollut matkassa alusta lähtien. Hän on miksannut myös yhtyeen pari uusinta levyä. Rokkibändien yhteydessä puhutaan toisinaan jonkinlaisista ”piilojäsenistä”. Jess And the Ancient Onesin kohdalla Tuomaisesta piirtyy kuva yhtyeen isähahmomaisena ”kuudentena jäsenenä”.

Corpse summaa:

– Katsoo [Tuomainen] kyllä että myö ei rökälöijä liian pahasti. Hemmetin pätevä ja mukava vielä kaiken lisäksi!

Jess täydentää:

– Kyllä, ja antaa suoraa ja välitöntä palautetta. Tupi on jämpti!

– Joo, ei pääse kyllä ego kenelläkään kasvamaan liian suureksi, kun Tupi on messissä, se on hyvä mies paikallaan, säestää Fast Jake.

Jos Jess And the Ancient Onesissa ovat kitaristit vähentyneet, niin näköalapaikalla levykaupassa työskentelevä Corpse tuumaa omassa yhtyeessään sinänsä olennaisen sähkökitaran käyvän valtavirtamusiikin puolella ainakin osittain katoavaksi perinteeksi.

Fast Jake menee arviossaan ehkä vielä pitemmälle.

– Alkaa tuntua, että koko rockmusiikki on marginaalimusiikkia. Kyllä mä nään, että me ollaan – haluttiin tai ei – aivan marginaalissa. Ei sil oo varmaan mitään väliä meille tai meidän musiikille.

Myöskään nykyinen nopeasti elämyksestä toiseen säntäilevä, single-keskeinen, kannettavan tietokoneen kaiuttimilla tai parhaimmillaan kopeekan kuulokkeilla tapahtuva musiikinkulutuskulttuuri ei suosi levykokonaisuuksiin ja saundeihin panostavaa Jess And the Ancient Onesia.

Corpse miettii kuitenkin:

– En kyllä myöskään usko, että rock mihinkään koskaan häviäis. Aina tulee olemaan porukkaa, jotkä tykkää, että desibelit rätisee selän takana ja soolot kirskuu hampaita pitkin.

– Joku just sano, että tämä uusi suosittu artisti Machine Gun Kelly oli käyttänyt kitaraa jossain uudessa biisissä, niin se olisi räjäyttänyt taas nuorten kiinnostuksen kitaraa kohtaan. Kyllä rokki aina säilyy, ja myö varmaan säilytään siellä enemmän undergroundissa.

Marginaalimusiikissa on muita olennaisia tekijöitä kuin suosittujen artistien myyntilukujen tavoitteleminen. Asia on yksinkertainen.

– Tästä musiikista tekee tärkeää se, että se on minulle tärkeää, et se on tälle yhteisölle tärkeää, ja et se tuntuu meistä merkitykselliseltä, Jess summaa.

Fast Jake lopettaa kaikkia naurattaen:

– Ehkä ylipäätään tässä niin sanotussa undergroundissa tai tässä genressä yhdistää se, että kukaan ei saa oikeestaan rahaa ollenkaan. Kukaan ei voi olla rahan vuoksi siinä mukana, kaikkien on pakko olla enemmän tai vähemmän sydämellä mukana.

Aikuisten seikkailua

Kun ei marginaalimusiikki tuo kalakukkoa pöytään, käyvät kaikki Jess And the Ancient Onesin jäsenetkin päivätyössä. Musiikki on henkireikä, jonka avulla jaksaa seuraavaan päivään. Jess And the Ancient Ones pitää keikkailua ja ulkomailla reissaamista festareineen kaikkineen yhtenä hienoimmista bändin myötä saaduista elämyksistä. Aiemmin lattiamajoituksiin tottunut yhtye on päässyt viime vuosina muutaman kerran suorastaan hotellisänkyihinkin.

– On päässyt kiertämään, näkemään ja soittamaan välillä jopa ihan nuoruuden idolibändien kanssa, iloitsee Corpse.

– Ei sitä voi rahassa mitata.

Kitaristi pitää mietteliään tauon.

– Tai toki vois…

Yleisen naurun hellitettyä Jess jatkaa:

– Oon verrannut kiertämistä ja keikkailua aikuisten ihmisten seikkailuun. Et lähetään jonnekin tuntemattomaan maahan, ja ei oikeestaan tiedetä, että mitä siellä pitäs tehdä. Tää porukka on aina ollut tosi hyvä, ja se yhdessä oleminen on ollut usein hauskaa, ja siihen liittyy vielä se musiikki.

Jess onkin nauttinut aina nimenomaan bändisoittamisesta.

– Siinä on tietyt henkilöt ja ne energiat, mitä jaetaan keskenämme, minkälaisia impulsseja saa joltakin toiselta. Sit kun siinä on vielä yleisö, niin pystyy sen kaiken ilon jakamaan kuulijoille, ja ne saa siitä jotakin.

Fast Jakekin innostuu:

– Bändisoittamisessa kiehtoo, kun se parhaimmillaan kasvaa suuremmaks kuin jäsenten summa, se on vähän kuin yliluonnollinen tila. Se on parasta ehkä, mitä on! Tulee semmonen pysäyttämätön olo.

– Kun se menee oikeen hyvin, tuntuu että ei oo mitään muuta sillä hetkellä. Se on mahtavaa!

Yussuf toivoo, että kokemus välittyisi yleisölle. Hän uskookin, että Fast Jaken kuvailema olotila seuraa siitä, kun yleisö ja yhtye lietsovat toinen toisiaan. Se on taikaa. Musiikista välittyy voimaa ja energiaa.

– Se on vähän kuin bensaa heittäs liekkeihin.

Jess jatkaa:

– Aika pysähtyy! Siinä on jotain hyvin meditatiivista. On vain se hetki! Ei mitään muuta.

– Kyllä jotenkin keikoilla tunnistan itsestäni semmosen lietsojan. Haluan lietsoa niitä ihmisiä johonkin, haastaa niitä liikkumaan tai jotenkin heittäytymään siihen mukaan.

Lietsominen tuntuu toimivankin. Corpse muistelee, miten muutaman kerran on tullut hieman jäyhemmän näköstä jengiä sanomaan, että ovat rohjenneet Jess And the Ancient Onesin keikalla ensimmäistä kertaa irrottella ja tanssia.

– Kiva että joku on uskaltanut avautua sen musiikin ansiosta, ja se on tehnyt vapauttavan olon.

– Jospa se positiivista energiaa antas. Vaikkakin aiheet on hyvin synkkiä, niistä voi löytää silti pajon positiivista.

Kyllä Jess And the Ancient Onesin musiikki selkeästi ihmisiin vaikuttaa. Jess muistaa ikuisesti erään keikan Venäjällä, kun mies tuli hänen luokseen kiittämään keikasta itkien.

– Se sanoi, että minun sieluni avautui, kun te soititte.

Aikoinaan lapsena ukilta mandoliinimusiikista saatu koskettava tunne siirtyy eteenpäin.

– Kun miettii, kuinka paljon itse on saanut musiikilta, jos me pystytään ees pieni pala antamaan jollekin, niin se tuntuu todella hienolle!

Jess And the Ancient Onesin nauttii bändisoittamisesta. Kuva: Jarkko Mikkonen

Yussuf pohtii, kuinka jokainen keikkareissu on erilainen.

– Miten se kehittyy, ja miten se lähtee siitä hetkestä, kun lähdetään treenikämpältä. Pakataan kamat autoon ja lähdetään. Se matka on erilainen, ja sattuu vaikka mitä kommelluksia. Jollain on musta silmä, ja mitä hyvänsä sattuu. Sit kuitenkin selvitään siitä loppujen lopuksi. Sitten ollaan kotona hengissä.

– Vähän niinku olis luokkaretkellä ilman huoltajaa, oivaltaa Fast Jake kaikkia naurattaen.

Nostan vielä esille Corpsen mainitseman nuoruuden idolibändien kanssa soittamisen. Mitkä ovat parhaita muistoja niistä?

Corpse arvioi, että vajaan neljän viikon ja 19 keikan Pohjois-Amerikan-kiertue King Diamondin kanssa vuonna 2014 putsaa pöydän.

– Tosi ikonisia paikkoja oli kyllä monet, muistelee Yussuf.

Corpse fiilistelee:

– Oli se tosi kova juttu. Enpä ois kyllä arvannut, kun sängynlaidalla hyppii ja ilmakitaraa soittelee, että joskus pääsis katsomaan lavan sivusta, kun herra kiskoo menemään klassikoita ja vielä lämppäämäänkin. Oli vielä hemmetin mukava mies! Ei ollut mikään ylimielinen rokkitähti, vaan kävi tsekkailemassa ja kyseli jatkuvasti onko kaikki hyvin. Pitivät huolta meistäkin siellä.

Ei hainnahkaa

Myös Jess And the Ancient Onesin levy-yhtiön, Svart Recordsin, voi ajatella olevan osa aiemmin Jessin mainitsemaa yhteisöä. Yussuf huomauttaa Svartin julkaisuista löytyvän paljon nimenomaan katoavaksi epäiltyä sähkökitaralla soitettua musiikkia. Vielä sekin siis jossain pääsee esille.

– On täysin oikee kanava meidän musiikille ollut sitä kautta ponnistaa.

Muutkin yhtyeen jäsenet kiittelevät levy-yhtiötään.

– Eivät oo semmosia etäisiä hainnahkapuvuissa kulkevia mysteerisiä hahmoja, Corpse luonnehtii.

Sen sijaan Svart Recordsissa on asialleen omistautuneita kovia musadiggareita, ja yhtiö on kerännyt jo vuosien saatossa tietynlaiseen laatuun luottavan seuraajajoukon itselleen.

Corpse summaa:

– Svart tunnetaan nimenomaan hyvää musiikkia julkasevana lafkana, jonka lonkerot menevät syvemmälle ja syvemmälle pikku hiljaa Euroopassakin, ja joka koko ajan vakiinnuttaa nimeään ja kasvattaa semmosta Svart-perhettä. Sielläkin on niin laidasta laitaan sitä musiikkia, mut tavallaan kun kuulee sitä, ymmärtää miks se kaikki musa on just sillä lafkalla.

Perhe on ehkä osuva sana. Svart Recordsin yhtyeet ovat paljon tekemisissä keskenään, kiertävät, ja ovat hyviä ystäviä.

Paukkuvia ovia, itkua ja hirttoköysiä

Vaikka Jess And the Ancient Ones saattaa tehdä kappaleista erilaisia versioita ennen studioon menemistä, studiossa niitä ei kuitenkaan yleensä äänitetä yhtä enempää. Varattu aika on rajallinen, eikä se ole ilmaista.

Yhtyeen tapa työskennellä studiossa on ripeä ja toisaalta joustava. Paljon äänitetään livenä, ja jäljelle jääviä osuuksia miten kukin paikalla ehtii olemaan. Laulajalle rupeama saattaa olla raskas. Jessin raitoja tehtäessä pitääkin huomioida, mikä ajankohta hänen äänelle parhaiten sopii.

Solistin mukaan yhtyeen työmoraali on kohdallaan.

– Kyllä ne on jotenkin hirmu tehokkaita olleet aina ne studiot. Kun hyvin valmistautuu, niin sitä tietää, mitä siellä on tekemässä.

Yussuf muistaa ainoana poikkeuksena tehokkuuteen vuoden 2013 Astral Sabbat -ep:n tekemisen. Levyn kolmea kappaletta äänitettiin viikko.

– Siinä tais olla vähän semmosta tuottamista enemmänkin mukana.

Corpse täydentää, että Astral Sabbatiakin oli tekemässä Tore Stjerna, joka sitten tuottikin sitä enemmän. Projekti oli työläs.

– Vaikka välttämättä paikan päällä ei silloin meinannut aina nähdä kaikkia ratkasuja, niin ymmärtää myös, mihin tuottaja on pyrkinyt. Ja oikeessahan se on ollut.

VIDEO: Jess and the Ancient Ones – Astral Sabbat

Astral Sabbat -kappale ja levyllä oleva Shocking Blue -laina, Long and Lonesome Road, nauhotettiin todella nopeasti. Oli kuitenkin vielä lähemmäs viisitoistaminuuttinen More Than Living, joka oli melko keskeneräinen, kun sitä lähdettiin äänittämään.

– Siinä olikin aika paljon sitä työstämistä, että kyllä varmaan hirsköyvet vilahteli mielessä iltamyöhään, kun sitä soitettiin.

– Se oli ainut, missä on ovet paukkunut meidän studiosessioista, vahvistaa Fast Jake.

Jesskin muistaa itkeneensä äänitysten lomassa saunassa.

– Mut se on mun yks suosikkibiiseistä!

Ei Astral Sabbat -ep:täkään siis hieromalla pilaamaan onnistuttu.

– Kyllä, lopputulos on hyvä, tunnustaa Corpse.

Omalla porukalla paikallisesti

Toukokuussa julkaistavalla Vertigolla ei ollut mukana yhtyeen ulkopuolista tuottajaa. Levy tehtiin omalla porukalla, ja ovetkin pysyivät karmeissaan.

Corpse jatkaa vielä yhtyeen työtavoista:

– Selkeet kuviot on ollut studiossa parilla viime levyllä. Ei tosiaan käytetä hirveesti ekstraraitoja, melkeen se mitä ollaan livenä, niin ollaan oltu studiossakin.

– Suht selkein sävelin mentiin taas kappaleitten ja saundienkin kanssa. Jokainen tietää, mitä saundia instrumentistaan on tulossa. Ei siihen tarvita välttämättä ketään sitä vahvaria vääntämään. On ollut luotto omiin kykyihimme.

Jessin mukaan studio on epänormaali olotila yhtyeelle. Jess And the Ancient Ones on parhaimmillaan keikalla kuultuna, ja hän toivoisi, että tämä välittyisi levyltäkin.

– Jotenkin livenä aina soitetaan niin riehakkaasti ja lennokkaasti parhaimmillaan, että studiossa tuntuu olevan vaikea saada ihan semmonen henkinen tila päälle, vahvistaa Corpse.

Jess And the Ancient Onesin on parhaimmillaan keikalla kuultuna. Kuva: Jarkko Mikkonen.

Vertigoa äänitettiin kymmenen päivää syksyllä 2019. Kun se julkaistaan toukokuussa, ja The Horse And Other Weird Tales julkaistiin vuonna 2017, on levyjen välinen tauko Jess And the Ancient Onesin uran pisin. Erityisesti laulunopettajaksi opiskeleva Jess kertoo huomaavansa oman osaamisensa olevan nyt aivan eri tasolla kuin puolitoista vuotta sitten äänitysten aikaan.

Koko yhtye on kuitenkin Vertigon lopputulokseen yksimielisen tyytyväinen, niin myös sitä vastikään kuunnellut Fast Jake.

– Yleensä heti studion jälkeen ei pysty sanomaan yhtään mitään siitä levystä. Nyt kun on yli vuos kulunut jo aikaa, niin pystyy jo suhtautumaankin jollain tavalla järkevästi.

Corpse pohtii, ettei täydellistä levyä voine koskaan saadakaan aikaan.

– Aina jää kaikilla palo siihen seuraavaan, että taas parannetaan ja parannetaan. Sillähän se pyörä pyöriikin, niin kauan kuin meissä energiat virtaa, ja henget pihisee. Rock on pysäyttämätön voima!

Corpse lupaa Vertigon olevan edeltäjäänsä tummasävyisempi ja siten myös piirun verran raskaampi. Tätä alleviivaa, että aiemmin hyvin värikkäitä, yksityiskohtien täyttämiä kansikuvia suosinut yhtye on päätynyt tällä kertaa ”brutaalin simppeliin” mustavalkoseen kanteen.

– Se on paljonkin synkempitunnelmainen kuin edellinen levy, ei välttämättä musiikillisesti hirmu paljon raskaampi, tarkentaa Fast Jake.

Kun kuuntelee levyltä tähän mennessä suoratoistopalvelussa julkaistut kappaleet, Summer Tripping Man ja Love Zombi, ei materiaali tosiaan varsinaisesti mitään raskasmetallia edustakaan.

VIDEO: Jess and the Ancient Ones – Love Zombi

Vertigo on äänitetty Kuopiossa, Studio Soundissa, joka on tuttu esimerkiksi Tarotin ja Beheritin klassikkolevyistä.

– Paikallisia palveluita on taidettu aina käyttää tähän mennessä. Toki on lafkakin ehdotellut, että haluatteko mennä tuonne tai kokeilla tuota, mut kiva nauhottaa Kuopiossa, täällä missä asutaan, Corpse sanoo.

– Ja myö kaikki viihdytään kotona niin hyvin, ei tarvi lähtee mihinkään, Jess lopettaa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua