Kulttuuritoimituksen raati nosti Jouko Kivisen novellin Me emme enää suukottele jaetulle ykkössijalle Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailun aikuisten sarjassa. Raati kehuu tekstiä valmiiksi novelliksi, jossa on konkretiaa, mutta myös korkeampi kirjallinen taso. Lue tästä novelli ja kirjoittajan haastattelu.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Me emme enää suukottele
Tuulee, kadut ovat autioita. Joitakin harvoja uskaltautunut ulos. Kaupunkilaiset kävelevät puistokatua ja pitävät muutaman metrin etäisyyden toisiinsa. Tuuli on puuskittaista ja kovaa, se tulee etelästä ja nostaa kylmän meriveden rantakiville. Kävelemme tien yli ja puiden alle, ne ovat lehdettömiä sillä on vielä lopputalvi, vaikka talvea ei tänä vuonna tullutkaan. Puissa ja pensaissa on pieniä silmuja, linnut laulavat kevätlauluja. Jossakin aloitteleva viininviljelijä juurruttaa köynnöksensä suomalaiseen maaperään, joka on märkä ja sula vaikka sen pitäisi olla lumen peitossa. Viime kesä oli kovin kuiva, sateet tulivat pitkin tätä talvea, ja joet tulvivat. Mutta täällä, kaupunki näyttäytyy entisenkaltaisena, paitsi että jotakin on ilmassa. Ihmiset pysyttelevät sisällä. Tuntuu kuin puiston lehdettömät puut, ruoho allamme, ohikulkijat kaikki odottaisivat jotakin. Jotakin on pian tapahtuva. Aurinko paistaa hyvin ohuen pilviharson lävitse, valo on kirkas mutta varjot näkyvät epäselvinä. Tämä ei ole valo, joka kannustaa liikkeeseen, joka sanoo, että tee, luo, tao.
Kävelemme kahvilaan, joka on yleensä täynnä mutta nyt puolityhjä. Asetumme huopien alle terassille. Kahvit lepäävät kupeissaan, juomme niistä pieniä maistiaisia ja käärimme huopia paremmin ympärillemme. Tuuli paiskoo pölyä ja kuivia lehtiä pitkin jalkakäytävää. Jos joku yskäisee, lähellä olevat kiertävät hänet kaukaa, vetävät huivia kasvojen eteen ja koettavat olla hengittämättä. Auto rullaa ohitse, valkoinen saksalainen, rullaa puistotien päähän ja kääntyy sivukadulle. Ne pienet sisustusliikkeet vastapäätä ovat kiinni, tänään ei mennä ostamaan koripunospulloja tai erivärisiä lasimaljakoita. Kampaamo on kiinni, kukkakioskilla ei ole myyjää.
Harvojen paikalla olevien ainoana puheenaiheena on virusepidemia, siitä luetaan lehdistä, uutisvirtaa selataan puhelimista, aprikoidaan, tuleeko ulkonaliikkumiskielto. Eihän sellaista voi tapahtua meidän aikanamme? Kaikki odottavat. Tällaiselta varmaan tuntui kun talvisota oli tulossa, ihmiset kokoontuivat pieniin ryhmiin lukemaan lehtiä ja keskustelemaan ja kaupungissa vallitsi painostava hiljaisuus. Tältä tuntui kun Pariisissa mietittiin, tulevatko saksalaiset, kun ikuisessa Roomassa mietittiin, saapuvatko visigootit, kun Amsterdamissa odotettiin paiseruttoa, jota matkailijoiden mukaan oli jo nähty Saksassa. Jotakin tapahtuisi pian.
Jouko Kivinen
* *
”Ilman kirjoittamista kaikki tuntuu lattealta”
Kaisa Järvelä, teksti
Kuka olet ja mistä tulet, Jouko Kivinen?
– Olen 55-vuotias helsinkiläinen filosofian maisteri. Alun perin olen kotoisin Sysmästä. Vuosien varrelle on mahtunut vaikka mitä, muun muassa matkustelua ja tuntiopettajan töitä. Yliopistotutkintoni sain juuri valmiiksi vuosien tauon jälkeen.
Miten ja miksi innostuit ottamaan osaa Kulttuuritoimituksen kirjoituskilpailuun?
– Olen kirjoittanut jo vuosikymmeniä aktiivisesti, pääasiassa runoja. Viime aikoina olen kiinnostunut pitkästä aikaa proosan kirjoittamisesta, ja olin miettinyt, että voisin kirjoittaa jotain koronaan liittyvää. Kilpailu siis tuli kaikin puolin sopivaan hetkeen.
Miten kauan olet kirjoittanut?
– Ainakin 1980-luvulta asti. Olen myös julkaissut tekstejäni omakustanteena.
Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
– Ihmettelen välillä itsekin, mikä vimma minua ajaa kirjoittamaan. Ilman kirjoittamista ja sen suomaa etäisyyden ottoa kaikki vain tuntuu lattealta.
Onko sinulla esikuvia ja jos, niin keitä?
– Yksi ensimmäisiä minua koskettaneita teoksia oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jonka luin jo ihan lapsena. Toisena vaikuttajana voisin mainita ainakin Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -sarjan. Sen huumori on tehnyt minuun vahvan vaikutuksen.
Millaisia suunnitelmia sinulla on kirjoittamisen suhteen?
– Pitkän runokauden jälkeen tekeillä on nyt proosatekstiä. Tarina sijoittuu fiktiiviseen kaupunkiin, ja tyylilajiltaan se lipsuu ulos realismista. Saattaa olla, että kokeilen jopa, kiinnostuisiko joku kustantaja julkaisemaan teokseni.
Miten oma korona-aikasi on sujunut?
– Olen luonteeltani introvertti ja viihdyn hyvin itsekseni, mutta korona-aikana olen havahtunut siihen, että kaipaan kuitenkin ihmisiä ympärilleni. Jo se, että toisen ihmisen katseen voisi kohdata luokkahuoneessa tai kahvilan pöydän yli, helpottaisi. Täydellinen yksin oleminen saa tympääntymään.
Mitä teet, kun eristys lakkaa?
– Palaan takaisin aikidoharrastukseni pariin. Odotan myös, että pääsen kotoa kahviloihin lukemaan ja kirjoittamaan.
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.
