Kuvitukset: Maija Hurme. Kuvat: Aino Louhi.
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Maija Hurmeen kuvittama Tule, juostaan (S&S 2024) on kirjallisuudentutkija Ulrika Hanssonin ensimmäinen lastenkirja ja se on ilmestynyt ensin ruotsiksi Schildts&Söderströmiltä. Suomenkielisen käännöksen on tehnyt Outi Menna.

Ulrika Hansson & Maija Hurme: Tule, juostaan (suom. Outi Menna; S&S, 2024).
Ollaan iltapäiväkerhossa jossain metsänlaidalla. Maisema on pölyinen, ruskeanharmaa, karun keväinen. Lapset ovat alakoululaisia, reput pursuilevat vihkoja, penaaleita, lennokiksi taiteiltuja koepapereita ja kotiin vietäviä askarteluja.

Tarinan keskiöön nousevat Roope, Hannes ja Santtu. Asetelma, jossa yksi jätetään leikin ulkopuolelle on niin tuttu ja kompleksinen, että sydäntä puristaa välittömästi. Joukkoon kuulumisen halu ja tarve, selän takana vaihdetut katseet ja kuiskaukset, pois juokseminen. Lasten maailma ja sen lainalaisuudet, epäkypsät ja raa’at, ne, joita aikuiset eivät huomaa tai halua huomata.

Maija Hurme on yhdistänyt pehmeärajaiset ja ilmeikkäät puuväripiirrokset maalauksellisiin taustoihin. Värimaailma tasapainoilee hienosti kevään spektrillä: koirankakanruskeasta hiirenharmaaseen ja taivaan maltillisiin pastelleihin. Hetken päästä tapahtuva luonnon herääminen on aistittavissa pensaiden silmuissa ja hennoissa vihreissä siellä täällä. Kevään taianomaisuus välittyy näinkin.

Sisätilojen yksityiskohdat ovat myös herkullisia: lapsiperhekodin epämääräinen nöyhtä, kuukausia perässä laahaavat kausisisustukset ja äidin poskille levinneet ripsivärit tuovat mukanaan lempeää, humoristista arjen havannointia. Yksityiskohtien huolellisuus maalaa kuvaa rakkaudentäyteisestä, turvallisesta kodista.

Tule, juostaan (S&S, 2024) on aiheeltaan kuin iso ja aristava mustelma. Sille ei ole sellaista onnellista loppua, joita usein lastenkirjoilta odotamme. Ratkaisut eivät ole helppoja tai yksiselitteisen hyviä. Tulee kuitenkin päiviä ja hetkiä jotka parantavat; mustelmat haalistuvat, eteenpäin mennään.

Aino Louhi, teksti ja kuvat
Löydät sarjan muut osat täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Alakoulun ensyklopedia – Juliana Hyrrin Lellikki
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Kuvataiteilija Juliana Hyrrin kolmas sarjakuva-albumi Lellikki on ilmestynyt WSOY:ltä tänä syksynä.
Kuvia kuolemasta – Karin Salerin ja Siri Ahmed Backströmin He jotka jäävät jäljelle
KUVAKIRJANURKKA | Karin Saler ja Siri Ahmed Backström saivat teoksestaan Dom som är kvar Ruotsissa arvostetun Snöbollen-palkinnon vuonna 2014.
Saarten lumoissa – Emmi Jormalaisen Atlas Part 1: Islands
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Kuvittaja Emmi Jormalaisen lähes pelkkien kuvien muotoon puettu matkakertomus Atlas Part 1: Islands on ilmestynyt omakustanteena vuonna 2017.
Kutsu maalaamaan – Jenni Rope & Pallen ja Monkon kumma päivä
KUVAKIRJANURKKA | Kuvataiteilija Jenni Ropen toistaiseksi ainoa suomenkielinen lastenkirja Pallen ja Monkon kumma päivä on ilmestynyt Etana Editionsilta vuonna 2017.




