Kuukauden säveltäjä: ”Tuomas Turriagon mukaan soittajien, säveltäjien ja konserttiorganisaattorien täytyy kaikkien tehdä töitä sen eteen, että nykymusiikki olisi kiinteä osa musiikin kenttää.
Kikka Holmberg, teksti
Anitta Vuorisola, kuvat
Säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Tuomas Turriago toimii aktiivisen konsertoinnin ja sävellystyön ohella kamarimusiikin opettajana Sibelius-Akatemiassa ja säestyksen lehtorina TAMKissa. Hänen toimenkuvaansa TAMKissa kuuluu myös kamarimusiikin opetusta, opiskelijaorkesteri Pyynikki Sinfonian johtamista sekä viimeaikaisena sivujuonteena myös kapellimestariopiskelijoiden kouluttamista.
– En osaa sanoa, mikä työssäni on päällimmäisenä – luultavasti nimenomaan se, että teen musiikin alalla niin paljon ja laajalti kaikenlaista. Toimintani ytimessä ovat säveltäminen, musiikin tutkiminen ja kamarimusiikki sekä kaikki ne vaikutteet ja ristikkäinen energia, mitä saa irti soittaessaan toisten ihmisten kanssa. Säveltäminen ja pianonsoitto ovat tällä hetkellä aika tasavahvat ja johtaminen tulee vähän niiden jälkeen.
Turriagon vanhemmat Merja Soisaari-Turriago ja Carlos Turriago ovat kumpikin sukuhaaransa ensimmäisiä pianisteja, ja Tuomaskin aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana, isänsä oppilaana. Jyväskylän konservatoriolla opettaneet vanhemmat ottivat toisinaan poikansa mukaan työpaikalleen, ja siellä syntyivät tämän ensimmäiset sävellyksetkin.
– Konsan kellarissa oli pieniä harjoitteluluokkia, joihin mahtui vain piano ja tuoli – niissä pystyi juuri ja juuri hengittämään. Jos joku luokka oli vapaana, hakeuduin sinne pianon ääreen improvisoimaan. Siitä säveltämiseni alkoi. Aloin säveltää ehkä 9-vuotiaana ja kymmenestä vuodesta eteenpäin sävelsin hyvin säännöllisesti ja hyvin paljon.
– Jälkikäteen olen huomannut, että varsinkin varhaiseen tuotantooni on kulkeutunut joitain aihioita niiltä ajoilta. Esimerkiksi ensimmäisessä pianosonaatissani, varhaisimmassa teoksessani, on ilman muuta mukana aineksia Jyväskylän konsan kellarin ajoilta: sonaatti rakentuu vuosien 1990–2000 aikana syntyneistä aihioista ja siinä kuuluu kymmenen vuoden aineiston työstö.
– Musiikin lisäksi olin kiinnostunut muista taiteista. Erityisesti arkkitehtuuri viehätti minua lapsena ja seuraan edelleen arkkitehtuuria amatöörin innolla, kertoo arkkitehdin ammattiakin harkinnut Turriago.
– Koulussa matematiikkakin kiinnosti niin paljon, että harkitsin sitäkin jossain vaiheessa.
Turriago näkeekin yhteyksiä matematiikan, arkkitehtuurin ja musiikin välillä.
– Uskon, että tapani ajatella niissä kolmessa on hyvin sukua toisilleen. Kaikki nuo kiinnostuksen kohteet ovat varmaan ruokkineet toisiaan: sommittelu, rakenteet, mittasuhteet näissä kaikissa.
– Nuo rakenneasiat ovat siirtymässä pikku hiljaa taka-alalle uusien ajatusten tieltä. Nyt oikeastaan päällimmäiseksi pyrkii uuden vapauden löytäminen.
Turriago kuvailee säveltävänsä tavallaan perinteisesti, kuitenkin kaikki 1900- ja 2000-luvun trendit tiedostaen.
* *
Paria Sibelius-Akatemian sävellystuntia lukuun ottamatta Turriagon tie säveltäjäksi on kulkenut lähinnä säveltämisen kautta.
– Kun rohkeasti esitin varhaisia teoksiani, kävi niin, että minulta ruvettiin tilaamaan sävellyksiä paljon enemmän kuin koskaan osasin kuvitella, odottaa tai ennustaa. Nyt 41 sävellyksestäni yli 30 on tilausteoksia.
– Ensimmäiset sävellykseni olivat luonnollisesti pianokappaleita. Olen aina soittanut paljon kamarimusiikkia, ja kun kamarimusiikkipartnereilta alkoi tulla tilauksia eri instrumenttikokoonpanoille, alkoi kamarimusiikki saada pääroolin sävellystuotannossani.
Vuosien 2004 ja 2008 välillä Turriago ei kuitenkaan kirjoittanut ääntäkään nuottipaperille. Hän palasi silloin opiskelukaupungistaan Helsingistä synnyinkaupunkiinsa Tampereelle, ja uusi työ säestyksen lehtorina TAMKissa, uuden kontaktiverkoston rakentaminen Tampereella ja mittavan ohjelmiston soittaminen muun muassa Tampere Filharmonian kamarimusiikkisarjan Faunien iltapäivä -konserteissa veivät ajan säveltämiseltä. Samaan aikaan myös perhe kasvoi.
– Toinen syy oli se, että minulla oli myös jonkinlainen kriisi siitä, mitä halusin säveltäjänä tehdä. Hain omaa tyyliäni ja tuli sellainenkin olo, että onko tämä oikeastaan sittenkään minun hommani.
Tilanne muuttui, kun Mäntän musiikkijuhlat tilasi Turriagolta sävellyksen Joonatan Rautiolalle ja Marko Hilpolle, saksofonille ja pianolle. Vuonna 2008 syntyi lyhyt teos Gravity Groove, joka kymmenen vuotta myöhemmin laajeni kokonaiseksi sonaatiksi.
– Ehkä se neljän vuoden tauko ja muhittelu ja kypsyminen ihmisenä teki sen, että yhtäkkiä säveltäminen tuntui helpolta ja mukavalta. Sen teoksen jälkeen alkoi tulla useita tilauksia, ja niiden tilausten sommittelemassa rytmissä etenivät seuraavat 4–5 vuotta kuin itsekseen.
– Vähitellen kävi niin, että pianonsoittoon käyttämäni tila supistui ja sävellyksen valtaama aika kasvoi. Syksyllä 2019, kun tein soolopianoteosteni kokonaislevytyksen, tuli pieni pianokutina takaisin. Säveltämisessä on nyt ehkä seestymisen, välitilinpäätöksen paikka.
* *
Turriago kuvailee säveltävänsä tavallaan perinteisesti, kuitenkin kaikki 1900- ja 2000-luvun trendit tiedostaen.
– En pyri varsinaisesti ajattelemaan, että musiikkini olisi uraauurtavaa, vaan ajattelen niin, että kaikki se uraauurtava, mitä on ollut, pitää säveltäjän hyvin tiedostaa.
– Intuitiivinen pimputtelu pianon ääressä on työskentelyn alkaessa lyhyt vaihe: yleensä yritän hakea jonkin yksinkertaisen aihion, sävelrivin tai muun vastaavan motiivin. Sen jälkeen piano jää ehdottomasti kokonaan pois. Työstän materiaalia ihan vanhanaikaisesti kynää ja nuottipaperia käyttäen ja käyn sen hyvin analyyttisesti läpi: esimerkiksi käännökset, polyfoniset mahdollisuudet. Jos mahdollista, annan sävellyksen muhitella päässä ilman, että ajattelen sitä tietoisesti. Usein käy niin, että kun palaan materiaaliin, palaset ovatkin yhtäkkiä löytäneet paikkansa.
– Osa biiseistäni on syntynyt alusta loppuun, ensimmäisestä viimeiseen tahtiin, mutta paljon on myös sellaisia, jotka syntyvät keskeltä ja lähtevät rönsyilemään. Kun on riittävän kattava otos joitain pätkiä sieltä täältä, alan katsoa, minkälaiseksi se muoto voisi sovittua. Siinäkin on aika analyyttisiä vaiheita, sovellan esimerkiksi hyvin tietoisesti ja aktiivisesti kultaisia leikkauksia.
– Myös muusikot vaikuttavat sävellyksiini: jotkut tilaavat minulta sävellyksen eivätkä sano muuta, toiset taas puuttuvat hyvinkin paljon. Esimerkiksi Sami Junnosen tilaaman ja pari vuotta sitten kantaesitetyn huilusonaatin viimeisessä osassa on kokonainen taite, joka on Junnosen ajatuksesta syntynyt.
– Mielestäni on tärkeää ajatella, että säveltäjä ei ole mikään saari, vaan säveltäjä toimii todella dialogissa muiden säveltäjien, koko musiikkikulttuurin, tilaajiensa ja esittäjiensä kanssa. Se kokonaisuus on säveltämistä.
– Vanha uskomus siitä, että nykymusiikki on outoa, koukeroista ja vaikeaselkoista, elää ikävä kyllä edelleen sekä yleisössä että soittajissa. Musiikissa on kuitenkin 2000-luvulla tapahtunut valtava muutos. Nyt valloillaan oleva tyylien rikkaus on fantastinen vaihe nykymusiikissa, iloitsee Turriago.
”Säveltäjä toimii dialogissa muiden säveltäjien, koko musiikkikulttuurin, tilaajiensa ja esittäjiensä kanssa. Se kokonaisuus on säveltämistä.”
– Eteläamerikkalaisuus on hyvin intuitiivisesti ja tiedostamattomasti näkynyt musiikkini rytmiikassa, joka on usein svengaavaa, jopa kompleksista, ja siinä näkyy lattarirytmeistä tulleita ituja, kertoo Turriago, jonka isä Carlos on syntyisin kolumbialainen.
– Tämä on muuttunut viime aikoina selvästi tiedostavammaksi ja tuon jopa tahallani musiikkiin latinalaisia elementtejä. Minua kiehtoo ajatus niin sanotun nykymusiikin, niin sanotun kevyen musiikin ja niin sanotun latinalaisen musiikin piirteiden fuusioimisesta toisiinsa.
– Venezuelalainen trumpetisti Pacho Flores, jonka kanssa olen soittanut Tampereellakin, toimii tietoisesti siltana populaarin, latinalaisen musiikin ja klassisen musiikin välillä. Hän ammentaa venezuelalaisesta kansanmusiikista ja luo siitä oman tyylinsä. Hän säveltää, mutta ennen kaikkea sovittaa ja tilaa musiikkia eteläamerikkalaisilta säveltäjiltä. Se on ruvennut minuakin yhä enemmän kiinnostamaan.
Turriago myös leikittelee mielellään latinotanssirytmeillä ja muuntelee niitä.
– Esimerkiksi olen viime aikoina käyttänyt Piazzollan tango nuevoa, mutta viiteen menevänä – eli siihen on tullut yksi isku lisää.
– Rakastan kaikkea latinomusaa. Piazzolla on ihan erityisasemassa, ja sitä olen soittanut muun muassa InTime-yhtyeessä. Myös jazz on minulle erittäin rakasta, ja olen kuunnellut jazzia niin paljon ja laajalti, että väittäisin tuntevani sitä kohtuullisen hyvin. Kuuntelen musiikkia todella laidasta laitaan: esimerkiksi Michael Jacksonin musiikki on mielestäni aivan fantastista, ja fanitan Shakiraakin.
Turriagoa kiehtovat myös minimalistit, kuten Steve Reich ja John Adams, sekä minimalistisvaikutteiset suomalaiset säveltäjät, eritoten Esa-Pekka Salonen ja Juhani Nuorvala. Debussy, Ravel, Brahms soivat lähes päivittäin, ja myös Stravinski ja Bartók ovat Turriagolle tärkeitä, kuten ”tietysti” myös Bach, Mozart ja Schubert.
– Mitä vähemmän nykymusiikki on oma sarakkeensa, sen parempi. Täytyy muistaa, että Mozart ja Beethovenkin olivat aikoinaan nykysäveltäjiä, mutta heitä kohtaan tunnettiin suurempaa mielenkiintoa kuin nykyisiä nykysäveltäjiä. Soittajien, säveltäjien ja konserttiorganisaattorien täytyy kaikkien tehdä töitä sen eteen, että nykymusiikki olisi kiinteä osa musiikin kenttää.
– Pirkanmaalaisena säveltäjänä Jouni Kaipaisen luomassa ilmapiirissä on hyvä olla. Jouni loi tänne positiivisen lähtökohdan sävellystä kohtaan omalla vahvalla persoonallaan ja sillä käsittämättömällä innolla, millä hän suhtautui kaikkeen musiikkiin ja kulttuuriin liittyvään. Pirkanmaalla on paljon säveltäjiä, mutta me emme kilpaile toistemme kanssa, vaan luomme yhdessä sitä ilmapiiriä, jossa sävellykset syntyvät.
Lue aiemmat Kuukauden säveltäjä -sarjan jutut täältä.
Tuomas Turriagoa kiehtoo ajatus niin sanotun nykymusiikin, niin sanotun kevyen musiikin ja niin sanotun latinalaisen musiikin piirteiden fuusioimisesta toisiinsa.
