Säveltäjä Petri Niemisen musiikissa yhdistyvät free jazz, punkrock, iskelmä ja nykykonserttimusiikki

Kuva: Ville Hautakangas

Kikka Holmberg, teksti

Säveltäjä Petri Niemisen musiikkiura käynnistyi ala-asteen kuudennella luokalla Vesilahden Rämsöössä. Ensimmäinen instrumentti oli nokkahuilu.

‒ Vesilahden Narvassa on vuosikymmeniä ollut tosi aktiivinen musiikkielämä. Ammattimuusikko ja monen muunkin alan ammattilainen Yrjö Punkari vetää siellä paikallista puhallinorkesteria ja big bandia. Siellä järjestettiin puhallinten soittoa ryhmäopetuksena vasta-alkajille. Olin aiemmin ihastunut klarinetin ääneen, joten päädyin aloittelemaan klarinettia. Silloin, 12-vuotiaana, päätin, että ryhdyn muusikoksi. Reilun vuoden päästä sain ensimmäisen saksofonin, tenorisaksofonin, joka on minulla vieläkin ammattikäytössä.

Yhdeksännellä luokalla Nieminen perusti punkpohjaisen rokkibändin myöhemmin oopperalaulajaksi päätyneen Jussi Järvenpään kanssa, ja lukion kolmannella luokalla mukaan tuli nuorisoteatteri ja näytelmämusiikki. Ensimmäiset sävellykset syntyivät lempääläläisen Rapagonda-nuorisoteatterin näytelmiin. Vuonna 1985 parikymppinen Nieminen sävelsi musiikin Ulrich Plenzdorfin näytelmään Nuoren W:n uudet kärsimykset, joka menestyi muun muassa Seinäjoen ja Oulun nuorisoteatterifestivaaleilla.

‒ Werther-musiikki seurasi minua melkein kaksikymmentä vuotta. Vuonna 2001 Jarmo Lampela ohjasi Wertheristä uuden version Rauman kaupunginteatteriin, ja ensimmäisellä jazzlevylläni on mukana niitä biisejä. Samaa musiikkia elokuvalliseen tyyliin sovittamanani käytettiin Lampelan vuonna 2013 ohjaamassa elokuvassa Nuoren Wertherin jäljillä.

‒ Rapagonda-teatterista lähti paljon porukkaa teatterin ja elokuvan ammatteihin, ja heidän kauttaan saamani kutsut tehdä musiikkia ammattimaisiin teatteri- ja elokuvaproggiksiin olivat sävellystyölleni iso startti.

Tärkein yhteistyökumppani on ollut Jarmo Lampela, jonka neljään pitkään elokuvaan, kahteen näytelmään ja useaan televisiosarjaan Nieminen on tehnyt musiikin. Niemisen Joki-elokuvaan (2001) säveltämä musiikki oli Jussi-ehdokkaanakin.

Yksi merkittävä etappi oli 1994 Jouni Jorosen kanssa tehty musiikki Mika Lehtisen teatterikorkeakoulun lopputyöhön Jean Paul Marat’n vaino ja murha. Nieminen muistelee myös Vanha Juko -teatterissa vuonna 1997 esitettyä Suomen 90-vuotisjuhlanäytelmää. Siinä näyttelijät toteuttivat musiikkia romusoittimilla, käyttämällä soittimina esimerkiksi muoviputkia, harjoja, hiekkapapereita, tynnyreitä, peltivateja ja pölykapseleita.

‒ Minulla elokuva- ja teatterityöt ovat olleet eräänlainen korkeakoulu sävellykseen.

Petri Nieminen on tehnyt pääuransa muusikkona. Kuva: Johanna Hjorth

Konserttimusiikin vuoro tuli hieman myöhemmin.

‒ Faunien iltapäivässä vuonna 2006 kantaesitetty Trio klarinetille, sellolle ja pianolle sai hyvän esityksen ja hyvät kritiikit. Kun vielä Jouni Kaipainen juonnossansa osoitti arvostavansa kappaletta, niin siitä tuli buustia lähteä tekemään konserttimusiikkia ja jatkamaan silläkin uralla.

‒ Olen kiinnostunut atonaalisuuden ja tonaalisuuden suhteesta ja niiden esiintymisestä samoissa teoksissa, vuorottelevina tai keskustelevina elementteinä. Jouni Kaipainen sanoi kerran: jos valitsemme atonaalisuuden, menetämme mahdollisuuden modulaatioon. Vaikka atonaalisuus tuo vapautta ja ilmaisumahdollisuuksia, niin modulaatio on yhtä lailla klassisen ja perinteisen jazzharmoniankin liikkeessä pitävä voima. Toisaalta taas jos valitsee pelkän tonaalisuuden, menettää paljon vapautta ja paljon atonaalisuuden mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

‒ Musiikissani on paljon elementtejä atonaalisuudesta, mikä liittyy myös siihen, että olen soittanut aika paljon free jazzia livetilanteissa, joissa atonaalisuus ja sen tuomat mahdollisuudet antavat vapautta olla emotionaalisuuden ja siihen liittyvien asioiden äärellä.

‒ Minua kiinnostaa myös lajityyppikasautuma, johon voisi ajatella mukaan sellaiset elementit kuin iskelmä, punkrock, free jazz ja nykykonserttimusiikki. Olen tosi kiinnostunut kauniista melodioista, ja iskelmä liittyy siihen, varsinkin 1950-luvun jazz-iskelmään ja nuoruuden 1970-luvun tiettyyn iskemämaailmaan. Punk taas sen asenteen vuoksi ja sen kautta, mitä energiaa se toi nuoruusvuosina. Jazz puolestaan tuli kuvioihini varhain Vesilahden Narvan big bandin kautta.

‒ Säveltämään lähtiessäni minulla voi olla lähtökohtana joku mielenkiintoinen sointu tai melodianpätkä, pieni aihio. Joissakin biiseissä lähtökohtana on ollut 12-sävelrivi. Yleensä lähtökohta on aika improvisatorinen.

‒ Nyt olen tehnyt kappaletta sinfoniaorkesterille. Se lähti sellaisesta ajatuksesta, että teen melodian, jossa on pelkkä luonnollinen c-molliasteikko, pelkästään ne sävelet alhaalta ylös. Hajotin sen niin, että peräkkäiset sävelet hyppivät eri oktaaveihin ja rakensin sen niin, että pikkuhiljaa sävelet lähenevät toisiaan. Loppujen lopuksi se melodia esittäytyy siinä muodossa, että siinä on pelkästään ne peräkkäiset c-molliasteikon sävelet.

‒ Jazz-sävellys lähtee hyvin usein melodian ja jonkun tietyn soinnun yhdistelmästä: joku emootio, tunnetila tai tapahtumaa saa joskus sijaa kappaleissa. Esimerkiksi isäni menehtyminen vuonna 2005 jätti jälkensä tosi moneen kappaleeseeni. Punkiin taas liittyy se, että minua kiinnostaa hallitun aggression, iskevyyden ja räjähtävyyden mukanaolo musiikissa. Se on usein lähtökohtana rytmisesti.

* *

Kevyt ja klassinen musiikki ovat aina kulkeneet rinnakkain Niemisen elämässä. Hän on valmistunut Tampereen konservatoriosta soitonopettajaksi ja tehnyt jatkotutkinnon vuonna 1994. Klassisella puolella hänen pääinstrumenttinsa on klarinetti, ja Oulunkylän Pop-jazz-konservatoriossa hän opiskeli saksofoninsoittoa. Säveltäjäksi Nieminen valmistui Metropolia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2015.

‒ Pääuran olen tehnyt muusikkona. Teatterimuusikkona olen vuodesta 1985 saakka ollut kutakuinkin koko ajan jossain teatteriproggiksessa Tampereella – pisimmän ajan Työväen Teatterissa, melkein 20 vuotta putkeen.

Nieminen voitti Suomen Big Band -yhdistyksen ja UMOn järjestämän Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun vuonna 2017 kappaleellaan Red Moon of September. Jazzin merkeissä hän on yhtyeineen tehnyt yhteistyötä ja levyttänyt myös sopraano Anu Komsin kanssa.

Monialaisuus on koko ajan leimannut Niemisen työtä, mutta aina se ei ole ollut täysin ongelmatonta.

‒ Joissakin opetustyöpaikoissa on epäilty, opetanko vääriä asioita – eli opetanko pelkkää jazzia. Nykyisessä työpaikassani Pirkanmaan musiikkiopistossa on erikseen rytmimusiikkilinja, joten siellä saan ihan luvan kanssa opettaa molempia tyylisuuntia.

Niemisen mukaan on ongelmallista, että Tampereella ei ole ammatillista rytmimusiikkikoulutusta.

‒ Nykyään lähes kaikki rytmimusiikkiin haluavat nuoret muusikot lähtevät Tampereelta muualle opiskelemaan, joten se rytmimusiikin muusikkokunta, joka tänne syntyy ja kasvaa, on aika suppea.

‒ Toki myös muusikoiden työtilanne on samaan aikaan huonontunut. Teattereissa on pienempiä bändejä kuin ennen, ja kun aiemmin TV2 oli merkittävä työnantaja muusikoille, niin nykyisin tamperelaisilla muusikoilla ei käytännössä ole siellä ollenkaan keikkoja.

‒ TV2 teki aiemmin paljon musiikkiohjelmaa ja tamperelaiset muusikot esiintyivät koko ajan telkkarissa. Minulle nämä tv-ohjelmissa esiintyneet muusikot olivat isoja esikuvia.

‒ Minulle tärkeitä persoonia ovat olleet myös Tamperen Työväen Teatterin kapellimestarit Juhani Raiskinen ja Jarno Sinisalo, Tampereen Teatterin kapellimestari Tapio Nurminen, säveltäjä ja kapellimestari Matti Puurtinen sekä Leonid Bashmakov, konservatorion entinen rehtori ja ammattisäveltäjä. Puhaltajista isoja esikuvia ovat olleet Andrej Novak ja pitkäaikainen opettajani Lucjan Czaplicki. Heidän kauttaan olen saanut kuvaa siitä, minkälaista on olla pätevä ammattilainen.

Petri Niemisen sävellys Aleppo2017 kuultiin marraskuussa Ville Hautakankaan konserttisarjassa 12 kantaesitystä pianolle. Kuvassa Henri Sokka, Minna Leinonen, Ville Hautakangas, Petri Nieminen ja Paavo Korpijaakko konsertin jälkeen. Kuva: Katri Kivelä

* *

‒ Afroamerikkalaisen musiikin merkitys kulttuurisesti on ollut valtava etenkin 1930- ja 1940-luvuilta eteenpäin, ja olen pohtinut sitä oman ammattini kautta. Tänä vuonna on Charlie Parkerin 100-vuotissyntymäpäivä. Bebop-tyylin luojat Parker ja Dizzy Gillespie ovat olleet ihan yhtä kovia innovaattoreita kuin J.S. Bach tai Beatles, ja heidän pitäisi olla myös ihan yhtä arvostettuja.

‒ Jazzhan on nimenomaan mustaa kulttuuria vahvimmillaan. Black Lives Matter, George Floydin kuolema, isot mellakat – se kaikki, mitä nyt tapahtuu, juontaa historiansa Yhdysvaltojen rotuerottelupolitiikkaan, 1960-luvun rotumellakoihin ja siitä aina orjuuden poistamiseen.

Orjuuden historiaa Nieminen käsittelee kappaleessaan Kumbukumbu Msitu, jonka swahilinkielinen nimi tarkoittaa suomeksi ”viidakon muisti”.

‒ Lähtöajatus kappaleessa on tilanne, jossa Afrikasta lähdetään laivaamaan valtavia orjamääriä sekä Pohjois- että Etelä-Amerikkaan. Olen kuvitellut, millaisen muistijäljen tällainen tapahtuma jättää tapahtumapaikkaan, viidakkoon.

* *

Petri Nieminen sai ensi syksyksi puolivuotisen apurahan. Suunnitelmissa on trio viululle, käyrätorvelle ja pianolle sekä teos kamariorkesterille. Pirkanmaan musiikkiopiston 50-vuotisjuhlaan syntyy kappale sinfoniaorkesterille, ja tekeillä on myös musiikkiteatteriteos, jonka libreton on laatinut Yrjö Juhani Renvall. Vuodenvaihteessa ilmestyvällä levyllä kuullaan Niemisen kamarimusiikkia sekä laulusarja Charles Bukowskin teksteihin.

Petri Niemisen musiikkia Soundcloudissa, Spotifyssä ja NieminenFilmMusicin verkkosivuilla.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua