Kuukauden säveltäjä Jani Laaksonen: ”Säveltämisessä haasteellista ei ole se, mitä on, vaan se, mitä ei ole”

Jani Laaksonen. Kuva: Tuuli Tiainen

Kikka Holmberg

Jani Laaksonen ei ole omien sanojensa mukaan muusikkoprofiililtaan ”selkein mahdollinen säveltäjä”.

– Olen opiskellut ja tehnyt työkseni lähes kaikkea musiikkiin liittyvää: palkkaa on tullut soittamisesta, laulamisesta, säveltämisestä, sovittamisesta, orkestroinnista, äänisuunnittelusta sekä kuoron ja orkesterin johtamisesta.

– Minulla on romantisoitunut ja tavallaan naiivikin ajatus Sibeliuksen jalanjäljillä olemisesta, kokonaisvaltaisesta muusikkoudesta. Siksi tuntuu luontevalta, että säveltämisen lisäksi mukana on myös esittävä puoli, valmius johtaa musiikkia ja jotenkin ottaa kantaa siihen koko prosessiin.

Laaksonen soitti lapsena viulua musiikkiopistossa. Musiikki alkoi tosissaan kiinnostaa teini-iässä.

– Tietokoneet rupesivat yleistymään ja alkoi olla syntetisaattoreita ja kaikkea tietotekniikkaa, millä pystyi tekemään musiikkia. Siitä se jonkinlainen säveltäjyys on alkanut, muistelee Jämsänkoskella kasvanut Laaksonen.

– Jo lukioaikoina Tampereella päädyin studiohommiin ja tekemään musaproggiksia.

Lukion ja armeijan jälkeen Laaksonen haki Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselle, joka silloin toimi Tampereella, ja valmistui sittemmin teatteritaiteen maisteriksi äänisuunnittelu pääaineenaan.

– Tein paljon teatterisävellyshommia freelancerina ja silloin tuli sellainen fiilis, että pitäisiköhän säveltämistä viedä pitemmälle. Hain ja pääsin TAMKiin sävellysopintoihin. Kun aloitin sävellysopinnot, tajusin, että tämä on nyt se minun juttuni. Sitä ennen muusikkouteni oli ollut äänisuunnittelun sivujuonne.

– Opiskelin sävellystä kuusi vuotta. Se oli sävellysluokan kulta-aikaa. Nykyään koko linjaa ei ole olemassakaan, ja muutenkin kaikki pitää puristaa neljään vuoteen. Opetan kuluvan kevään viransijaisena säveltämistä konservatorion musiikkiteknologian opiskelijoille ja kyllä siinäkin joukossa on monta tyyppiä, joille sävellyslinja olisi ollut ihan oikea paikka. On surullista, että sitä ei enää ole. Olen vielä sitä onnekasta ikäluokkaa, joka on saanut marinoitua siinä kaikessa hyvässä pitkän kaavan mukaan.

Säveltäjäkoulutuksen merkitys on ollut Laaksoselle valtava.

– Teatterikorkeakoulussa parikymppisenä ihmettelin, miten taiteilijat osaavat vaikuttaa ihmiseen taiteen keinoin. Vasta sävellyskoulutuksen myötä taiteilijuusprosessointini pääsi maaliinsa. Teatterikorkeassa olin liian nuori sisäistämään sitä loppuun saakka.

– Musiikki on teatteria suoremmin yhteydessä tunteisiin. Kun teatterissa ollaan enemmän kokonaistaideteoksen äärellä ja on tekstiä ja mahdollisuuksia osoitella asioita reaalimaailmasta, niin säveltämisen opiskeleminen syvensi sitä, mitä ihmisen pinnan alla tapahtuu.

* *

Jani Laaksonen opiskeli sävellystä Juhani Nuorvalan, Jovanka Trbojevićin ja Jouni Kaipaisen oppilaana. Hän hakeutui opiskelemaan myös kuoronjohtoa ja laulupedagogiikkaa. Opiskelijavaihdossa Laaksonen vietti kevään Roomassa Santa Cecilia -konservatoriossa Matteo D’Amicon sävellysoppilaana ja jatkoi siellä myös laulu- ja johtamisopintojaan.

– Halusin Matteolle siksi, että hän on kamarioopperaspesialisti, ja kirjoitinkin kamarioopperan. Kun opiskelin laulua ja kun dramaturgiapuoli oli luontevaa, tuntui siltä, että ooppera piti säveltää – halusin käydä sen koko prosessin läpi.

Kamarioopperaa ei ole vielä esitetty, kuten ei Laaksosen sävellysluokan lopputyönä kirjoittamaa sinfoniaakaan.

– Minua kiinnostaa ajan hallitseminen, aika-arkkitehtuuri. Jos musiikki on ajassa tapahtuvaa arkkitehtuuria ja arkkitehtuuri tilassa tapahtuvaa musiikkia, nimenomaan juuri ajan manipuloiminen on aina kiinnostanut minua. Siksi halusin tehdä suuria muotoja. Olisi ehkä ollut fiksua tehdä kamarimusiikkibiisejä, jotka olisi saanut saman tein näytille, Laaksonen nauraa.

”Nykyään luonnostelen pädillä ja kynällä, nuotinkirjoitusohjelmalla, joka tunnistaa käsinkirjoitetut harakanvarpaat painokelpoisiksi nuoteiksi.” Kuva: Tuuli Tiainen

Laaksonen on kamarikuoro Camenan, naiskuoro Havinan ja Dominutz-yhtyeen taiteellinen johtaja. Lisäksi hän toimii kouluttajana muun muassa Pirkanpojissa. Tampereen konservatoriossa ja Vanajaveden opistossa hänellä on kymmenkunta sävellys- ja lauluoppilasta. Laaksonen on myös laulanut Savonlinnan oopperajuhlakuorossa ja Tampereen oopperan kuorossa sekä solistina muun muassa Tampereen oopperassa.

– Olen valmistunut TAMKilta kolme kertaa ja Teatterikorkeakoulusta kerran. Nyt koronavuonna olen TAMKilla jälleen: päivitän kuoronjohdon ja laulun vanhaan diplomiin eli suoritan niistä A-tutkinnot. Olen saanut apurahan ja aion tehdä A-tutkintoihini sävellyksen Tampere Cappellalle ja itselleni laulettavaksi soolokappaleen.

– Pyrkimykseni on jatkossa keskittyä enemmän vokaalimusiikkiin. Vaikka olen kuoronjohtaja, laulaja ja laulunopettaja, vokaalimusiikki on osittain tietoisestikin jäänyt tuotannossani pieneen rooliin. Mistä sitä tietää, jos joku päivä pääsisi tekemään myös oopperaa. Siinä yhdistyisi kaikki se, mitä olen opiskellut ja kaikki se, mikä minua kiinnostaa, Laaksonen haaveilee.

Suuri osa Laaksosen tuotannosta on pelimusiikkia, ja sen lisäksi hän on tehnyt mediasävellys- ja sovitustöitä.

– Olen tehnyt Jonnen (Valtonen) kanssa paljon pelisävellystöitä. Oma fokus on lähtenyt enemmänkin siihen suuntaan – ei välttämättä viihteelliseen eikä kauhean kauaksi klassisestakaan. Pelisävellyksissämme on orkesterimaisemaa, isompaa musiikillista muotoa ja soundia – ne eivät siis ole mitään kännykkäpeliosastoa vaan PC- ja konsolipelejä. Se on vienyt mennessään. Siinä on jotain samaa kuin mihin ihastuin teini-iässä, ja on sillä laskujakin saatu maksettua.

* *

Laaksosen mukaan säveltämisessä haasteellista ei ole se, mitä on, vaan se, mitä ei ole.

– Täytyy pyrkiä mahdollisimman loogisesti sulkemaan pois, mitä teos ei ole, ja sitten pikku hiljaa kaivaa esiin se, mitä se voisi olla. Sen jälkeen lähdetään korjaamaan ja kokeilemaan.

– Teen luonnoksia, joissa on joskus hyvinkin selkeä teoreettinen konstruktio tai dramaturginen asia taustalla. Pelissä tai teatterimusiikissa tuotetaan materiaalia kulloiseenkin kontekstiin. Jos sellaista ei ole, tuntuu luontevalta lähteä hahmottelemaan lintuperspektiivistä aika-arkkitehtuuri -ulottuvuutta ja asioiden rooleja, tehtäviä ja jatkumoa.

– Säveltaso- tai rytmimateriaali saattaa lähteä hyvinkin intuitiivisesti jostain pianon ääressä improvisoimisesta. Aika usein proggis lähtee siitä, että puretaan osiin se, mitä tiedetään, ja syötetään ne speksit alitajuntaan ja annetaan niiden hölskyä siellä muiden rientojen äärellä ravatessa.

Laaksonen tykkää työskennellä hitaasti aina kun se on mahdollista.

– Silloin on varaa antaa materiaalin muhia alitajunnassa, tehdä variaatioita ja kokeiluja sekä kyseenalaistaa omia ratkaisujaan. Klassinen ”kill your darlings” -tyyppinen lähestymistapa edellyttää kuitenkin sitä, että on niitä rakkaita pätkiä, mitä murhata.

– Parhaaseen mahdolliseen lopputulemaan pääseminen edellyttää iterointia. Mitä laajempi teos on ja mitä enemmän ulottuvuuksia esimerkiksi instrumentaation tai keston suhteen on määrittämässä kokonaispakettia, sitä enemmän sitä pitää ehtiä hautomaan ja katsomaan eri kulmista. Toisaalta etenkin pelimusiikin parissa on myös sellaista ”saisko tän eilen” -tyyppistä tilaamista. Silloin on vaan saatava aikaiseksi ja kyllä silloinkin syntyy mielekkäitä asioita.

Laaksonen kertoo luonnostelleensa aikaisemmin paljon kynällä ja paperilla ja käyttäneensä myös nuotinkirjoitusohjelmia. Hiljattain on löytynyt uusi teknologinen innovaatio, joka antaa yhdistää nämä toisiinsa.

– Nykyään luonnostelen pädillä ja kynällä, nuotinkirjoitusohjelmalla, joka tunnistaa käsinkirjoitetut harakanvarpaat painokelpoisiksi nuoteiksi. Se tuntuu minulle luontevalta tavalta: se on aina mukana, ja materiaalin saa pädiltä suoraan eteenpäin tietokoneelle jatkojalostettavaksi isompaan nuotinkirjoitusohjelmaan tai sekvensseriin.

Jani Laaksonen on tehnyt Jonne Valtosen kanssa pelisävellystöitä. ”Ymmärrys esimerkiksi virtuaaliorkestraatiosta on luontevaa jatkumoa siitä, miten säveltäjyyteni on alkanut teini-iässä.” Kuva: Tuuli Tiainen

Iso osa Laaksosen ammatillisesta toiminnasta on nykyisin virtuaaliorkestraatiota.

– Kun teknologia kehittyy ja pelejä ynnä muuta materiaalia tehdään mielettömät määrät, niin aika harvassa ovat ne proggikset, joihin ensimmäisenä tilataan sinfoniaorkesteri – yleensä sitä realistisen kuuloista materiaalia halutaan tuottaa muuten.

– Ymmärrys esimerkiksi virtuaaliorkestraatiosta – siitä, miten ilman sinfoniaorkesteria saadaan asiat kuulostamaan sinfoniaorkesterilta – on luontevaa jatkumoa siitä, miten säveltäjyyteni on alkanut teini-iässä. Se on hirveän kompleksinen duuni, jota on mahdoton suoraan opettaa: sitä täytyy vääntää ja vääntää ja olla kiinnostunut kaikesta uudesta. Se on ulottuvuus, joka tällä hetkellä kaikista eniten määrittää säveltäjyyttäni.

Jani Laaksosen musiikkia voit kuunnella täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua