Johanna Rossi on uuttanut väripigmenttejä kasveista ja sienistä. Kuva: Katri Kovasiipi
KUUKAUDEN GALLERIANÄYTTELY | Hirvitalon näyttelyssä Herbaario 22 nähdään kasveista syntyneitä teoksia. Mukana on maalausta, kirjontaa, piirroksia, valokuvia ja videoita sekä erilaisia sekatekniikoita.
Taiteilijoiden Leena Lehti, Ulla Pohjola, Paola Pipoca, Johanna Rossi, Maija Saksman, Anne Savitie ja Katja Luoto kasviaiheiset teokset kommunikoivat Tampereen Hirvitalon Herbaario 22 -näyttelyssä keskenään.
Anne Savitie on pukeutunut luonnonmateriaaleista valmistamiinsa maastoutumisasuihin, kietoutunut risuihin ja erilaisiin kasvinosiin, ja Katja Luoto on valokuvannut häntä näissä asuissa. Näyttelyn videoteoksissa on puolestaan mukana Paola Pipocan vastaavantyyppinen maastoutumishanke, jossa hän on pukeutunut ja naamioitunut niin puuksi kuin ihmisenä on mahdollista.
Oksastoihin kääriytyneenä Pipoca liikkuu hitaasti Espoossa sijaitsevan rantametsikön aamutunnelmassa yrittäen tavoittaa ymmärrystä, millaista olisi elää puuna, luonnon rytmissä. Savitien ja Pipocan töissä on performatiivisuutta, joka haastaa meitä kyseenalaistamaan ihmiskeskeistä tapaamme ajatella ja kokea maailma.
Ulla Pohjolan Metsätähti mielessäni (2015) saa puolestaan sisaren Maija Saksmanin videoteoksesta Metsätähti, valkoinen kääpiö (2016). Niiden äärellä nousevat mieleen Eeva Heilalan runon säkeet: ”Siitä on jo kauan / kun minuun meni metsätähti / ja yhä se kukkii.”
Metsätähden hiljainen läsnäolo ei kaipaa juuri enempää sanoittamista. Hirvitalolta on hyvä jatkaa matkaa Pyynikin maastoon, jossa metsätähdetkin kukkivat juuri.
Kasvit taiteen aiheina ja materiaaleina eivät ole mikään uusia asia, mutta niidenkin kohdalla ovat eri aikakausien kulttuuriset arvostukset määritelleet sitä, mitkä kasvit ovat olleet kelvollisia vaikkapa kukka-asetelmissa kuvattaviksi. Hirvitalon Herbaario nostaa eri kasvilajit tasa-arvoiseen asemaan toistensa kesken.
Tekijät suhtautuvat luonnonkasveihin vaalien, arvostaen ja niiden elintärkeät tehtävät tunnustaen. Joskus myös silkka kauneus on elintärkeää. Samalla näyttely tulee välittäneeksi tietoa esimerkiksi siitä, millaisia värejä eri kasveista syntyy.
Johanna Rossin akvarellimaiset maalaukset ovat syntyneet taiteilijan itse tekemillä kasviväreillä. Maalausten alalaitaan on yleensä merkitty, mistä kasveista niissä käytetyt värit ovat peräisin. Kuva: Katri Kovasiipi
Värien alkemiaa
Johanna Rossi tekee näkyväksi kasvien kiehtovuuden ja monipuolisuuden värjäysaineina. Kasvivärien luonnolliset sävyt tulevat esiin Rossin akvarellimaisissa maalauksissa ja värikartan kaltaiseksi maalatussa mobilessa. Seinähyllyllä pienet purkit puolestaan sisältävät värijauheita, väripigmenttejä, jotka Rossi on erottanut alunan ja soodan avulla kasveista keittämällä. Rossi tavoittaa teoksiinsa värien syntyprosessin ja saavuttaa niihin performatiivisen, katsojaa inspiroivan tason.
Rossin väritutkielmat ovat syntyneet jäkälästä, kantokäävästä, mäkikuismasta, sinivalmuskasta, tuomesta ja veriseitikistä. Hirvitalon yläkerrasta löytyvässä videokoosteessa on mukana Rossin Moving Pigments (2020), jossa kasvivärit liikkuvat märällä pinnalla arabikumin ja hunajan kanssa.
Teoksillaan Rossi myös muistuttaa, etteivät kaikki kasvivärit ole hempeitä kellertäviä, rusehtavia ja vihertäviä. Veriseitikin ja kokenillikirvan avulla joukkoon saadaan punaisen sävyjä. Kauppatavarana ja eläinperäisenä värjäysaineena kokenillikirva eroaa kotoisista metsistä, pihoilta ja pientareilta löytyvistä värjäyskasveista ja -sienistä. Kirvojen kohdalla tiedostava kasvivärjääjä joutuukin hetkeksi pysähtymään ja päättämään suhtautumisensa niiden käyttöön värjäysaineena.
Kasvien paikat
Ulla Pohjolan alati rakastettavissa, kirjontaa, kierrätys- ja löytömateriaaleja sekä tekstiilejä yhdistävissä teoksissa kasvit ovat yhtenä materiaalina. Pohjolan teosten monitasoisuus ja taidokkuus syntyy erilaisten materiaalien yhdistämisestä ja tarkan keskittyneestä työskentelystä.
Kahdessakin Pohjolan työssä materiaalina ovat olleet kuivatut sievikit. Näitä herkänkauniita teoksia mietiskellessä on myös laajennettava omaa kukkatietämystään ja käytävä netissä kurkistamassa, mitä lemmikkikasveihin kuuluvista sievikeistä sanotaan.
Ulla Pohjolan teos Sievikit (2021) on syntynyt sekatekniikoin, konekirjonnalla ja maalaten. Materiaaleina on ollut taiteilijan itse kasvattamia täplä- ja mustasievikkejä, silkkikangasta, silkkisamettia ja viskoosilankaa. Kuva: Katri Kovasiipi
Toisinaan Ulla Pohjola tavoittaa kasvien olemuksen myös lankakirjonnan keinoin, ilman ainoatakaan aitoa kasvia teoksensa osana. Tästä on Hirvitalon näyttelyssä hienona esimerkkinä käsin- ja konekirjonnalla syntynyt Käärinliina 6 (2020).
Herbaarion teoksille on yhteistä myös paikkasidonnaisuus. Taiteilijoille ei ole ollut yhdentekevää, missä heidän käyttämänsä kasvit ovat kasvaneet ja mistä ne on poimittu talteen. Esimerkiksi Ulla Pohjolalle kasvien viljely on olennainen osa prosessia.
Johanna Rossi kertoo näyttelytiedotteessa, että hän on kerännyt kasviväreihin käyttämänsä kasvit ja sienet intuitiivisesti itselleen tärkeistä paikoista. Myös Anne Savitie kerää maastoutumispukujensa kasveja kuukausien ajan nimenomaan itselleen merkityksellisistä paikoista.
Kun puku valmistuu, maastoutumisperformanssi sekä sen valokuvaus ja videointi tapahtuvat samassa paikassa, josta puvun kasvit on kerätty. Lopuksi puvun voi jättää sinne käytön jälkeen maatumaan; kasvit palautuvat luonnon kiertokulkuun. Paikalla on performanssissa oma merkityksensä, joka ei tosin välttämättä välity enää katsojalle saakka siitä taltioiduissa kuvissa.
Paola Pipocan kuvapäiväkirjan Imagetic Diary (Diario Imagetico, 2022) räiskyvän värikkäät sivut ovat syntyneet pandemian aikaan Brasiliassa. Sen naivismiin taipuvaisilla, sekatekniikoin toteutetuilla aukeamilla nähdään myös metsäpalojen aiheuttamaa hätää.
Brasilialainen Pipoca (Paola de Ramos) on tehnyt koronapandemian aikaan kuvitteellisen kuvapäiväkirjan Imagetic Diary (Diario Imagetico, 2022), jonka sivuille kiinnitetyt maa-ainekset ja kasvinosat yhdistyvät brasilialaista luontoa kuvaaviin piirroksiin. Kuva: Katri Kovasiipi
Toisaalta Pipocan videoteoksen Entre mundos (Maailmojen välissä, 2017) performanssi puuna toteutuu Suomessa, espoolaisessa metsässä. Eri paikat resonoivat samankin tekijän teoksissa erilaisina tekniikkoina, tunnelmina ja ajan kokemisen ilmauksina.
Ihmisen on erittäin vaikeaa eläytyä puuna olemiseen, koska puiden elämä on tavattoman hidasta verrattuna meidän rytmiimme. Tämän vuoksi Pipocan hiippailu puuhahmoisena oikeiden puiden joukossa tuottaa katsojakokemukseen myös hiukan tahattoman koomisia sävyjä. Näyttelytiedotteen perusteella teoksen synty on ollut taiteilijalle kuitenkin erittäin merkittävä kokemus. Uskon sen tekstin perusteella, mutta kaikkea ei pysty kameran avulla tallentamaan ja välittämään, kuten ei ihmisen syvimpiä, intiimeimpiä kokemuksiakaan.
Leena Lehden videoteos Taiga (2021) on syntynyt pienenpienistä prässätyistä kasvinosista ilman kameraa. Kuva: Katri Kovasiipi
Leena Lehden videoteos Taiga (2021) on syntynyt ilman kameraa. Taiteilija on liittänyt hyvin pieniä kasvinosia suoraan 16-millisen filmin pintaan. Videolla pyörivien kasvinosien tuottamat efektit ovat visuaalisesti kiehtovia. Katselukokemus muistuttaa vähän mikroskooppikuviin katsomista, mutta sitä voisi verrata myös neulanreikäkameralla otettujen kuvien tenhoon. Vanhat käsityömäiset tekniikat luovat digitaalisuuttakin hyödyntäviin teoksiin juurevaa energiaa.
Lisäksi Hirvitalon pihalavalla on esillä Mira Heijan ja Karoliina Nurmen näyttelyyn liittyvä tekstiili- ja sekatekniikkateos Kasvio.
Herbaarion taiteilijat eivät erikseen julista ekologisuutta ja sen merkitystä taiteilijantyölle, mutta he elävät sitä taiteensa itsestään selvänä lähtökohtana. Uskonpa, että tulevaisuudessa näemme yhä enemmän jo tekotavoissaan ekologiset näkökulmat huomioon ottavaa taidetta ja vastaavasti yhä vähemmän taidetta, jonka tekeminen kuluttaa ympäristöä ja tuottaa jätettä. Niukentuvien resurssien maailmassa tämä on väistämätöntä.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Pirkanmaan kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Herbaario 22. Ryhmänäyttelyssä Johanna Rossi (Kuopio), Maija Saksman (Helsinki), Anne Savitie (Tampere), Katja Luoto (Tervakoski), Ulla Pohjola (Tampere), Leena Lehti (Tampere) Pipoca (Brasilia). 26.6.2022 saakka Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo, Hirvikatu 10, Tampere, ti–su 14–19.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
