Kulttuuritoimituksen tekijät esittäytyvät lukijoille yksi kerrallaan, aina sunnuntaisin, ja vastaavat yksinkertaisiin kysymyksiin, kuten kuka minä olen, mitä minä teen ja minkä takia kulttuurista kirjoittaminen on tärkeää.
Kuka minä olen?
Olen Pasi Huttunen, joensuulainen kriitikko, toimittaja, valokuvaaja ja viestinnän asiantuntija. Useimmiten vaikuttaa siltä, että elämääni määrittelevät pääasiassa kaksi kissaa, joiden taloon olen päätynyt asumaan.
Mitä minä teen?
Palkkatyöni on Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella viestinnän parissa. Lisäksi kirjoitan kirjallisuus-, teatteri- ja levykritiikkiä, olen yksi Lapselliset miehet -blogisteista ja toinen blogin perustajista sekä teen parhaillaan valokuvaajan ammattitutkintoa.
Millä tavalla olen mukana Kulttuuritoimituksessa?
Tulin Kulttuuritoimitukseen sillä ajatuksella, että haluan kirjoittaa etenkin teatterikritiikkiä Pohjois-Karjalan teatteriskenestä. Tämä tapahtui suunnilleen samaan aikaan kuin korona, joten nyt kun kaikki on peruttu, olen arvostellut Lyytin ja joku iiriksen levyt, Kiima-novellikokoelman sekä osallistunut erinäisiin yhteisjuttuihin ja juttusarjoihin. Joskus ehkä pääsen teatteriinkin.
Pasi Huttusen Kulttuuritoimitukseen kirjoittamiin juttuihin pääset tästä.
Minkä takia kulttuuri ja siitä kirjoittaminen on tärkeää?
Kulttuuri ja siitä kirjoittaminen tuottavat ja muokkaavat sitä todellisuutta, jossa elämme. Jossain joku väitti, että taide on ihmiselle perustarve ja vaikka luonnontieteilijä todennäköisesti kykenee erittäin uskottavasti argumentoimaan tämän väitteen kumoon, niin pointti on silti hyvä ja tärkeä.
Taide on niin syvälle juurtunut ja keskeinen osa koko ihmisen olemassaoloa, että totta kai sitä pitää myös kirjallisesti pohtia. Lisäksi se on tietysti useimmiten todella mukavaa ja palkitsevaa ja antaa jotain silloinkin, kun se on rasittavaa ja tuskaista.
Nyt jo edesmennyt Matti Mäkelä totesi häntä vuonna 2014 haastatellessani kritiikistä:
”Perinteisesti kriitikko ja taiteilija olivat samalla puolella ja kriitikon tehtävä oli esitellä äimän käkenä olevalle lukijalle teoksia. Hyvän kritiikin ainekset ovat tavattoman yksinkertaiset ja ajattomat. Se sisältää kuvauksen teoksesta, analyysin ja arvottamisen […] Perinteisesti ajateltu objektiivisuus on täysi illuusio. Fanius on hienompaa kuin mukamas-objektiivisuus. Objektiivisuus tulee siitä, että on vapaa alue ja kaikki saavat sanoa. Ja se on kiehtovaa, että Googlessa kaikki kritiikit ovat rinta rinnan.”
Tämä oli minusta oikein hyvin sanottu. Samalla puolella olemisella ei Mäkelä, kuten hyvin häntä lukeneet tietävät, tarkoittanut hymistelyä ja kaverin kehumista.
Mistä muualta tekstejäni voi lukea?
Kirjallisuuskritiikkiä kirjoitan myös maakuntalehtiin (Karjalainen, Savon sanomat, Keskisuomalainen, Etelä-Suomen sanomat, Aamuposti, Keski-Uusimaa, Länsi-Uusimaa ja Uusimaa). Musiikista kirjoitan myös Kaaoszineen ja lisäksi kirjoitan aika ajoin Enon ja Kontiolahden alueen paikallislehteen Pielisjokiseutuun. Isyysaiheinen blogiyhteisömme Lapselliset miehet toimii yhteistyössä Lastensuojelun keskusliiton Lapsen maailma -lehden kanssa. Pohjois-Karjalan journalistiyhdistyksen vappulehti Sulkasadossa roolini oli tänä vuonna muutaman jutun kirjoittamisen lisäksi taittaa lehti. Toimitimme muutama vuosi takaperin Topi Linjaman ja Janne “Rysky” Riiheläisen kanssa teoksen Isän kirja – kasvu vanhemmuuteen (Kirjokansi 2017). Kesäisin (paitsi tänä kaiken perumisen kesänä) tekstejäni löytyy myös Ilosaarirockin Tunnelmat-osiosta sekä loppusyksyisin Rokumentin vastaavasta. Hiljattain aloitin Karjalaisessa tieteen vaikuttavuutta käsittelevän kolumnisarjan, jossa on tähän mennessä julkaistu kaksi kolumnia.
Jos hiukan lipeän teksteistä, niin tuotan myös nuorten tekemää podcastia ALL-YOUTH-nuorisotutkimushankkeessa. Podcast julkaistaan syksyllä. Päässä muhii myös erinäisiä kuvajournalistisia visioita.
Miten minuun saa yhteyden?
Minut tavoittaa Facebook-sivultani, Twitteristä, Instasta, Linkedinistä, Joensuusta tai Kontiolahdelta.
