Kuin kuvastimessa #16: Le 15/8 (1973)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Le 15/8. Ranska ja Belgia, 1973. Ohjaus ja käsikirjoitus: Chantal Akerman & Samy Szlingerbaum. Pääosassa: Chris Myllykoski.

Jeanne Dielman, 23 quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1975) on ylivoimaisesti tunnetuin Chantal Akermanin (1950–2015) teos. Se valittiin Sight & Soundin kuuluisassa äänestyksessä vuonna 2022 maailman parhaaksi elokuvaksi. Valinta tuli monille yllätyksenä, vaikka teos oli sadan parhaan elokuvan joukossa jo edellisessä äänestyksessä vuonna 2012.

Akermanin tuotanto on laaja, ja siltä voisi valita useampia teoksia tähän kirjoitussarjaan. Valtavan moni hänen hienoista elokuvistaan on jäänyt Jeanne Dielmanin varjoon. Päädyin kuitenkin Le 15/8:aan (1973) siksi, että siinä on kytkös Suomeen ja koska se jää vähälle huomiolle ohjaajan vähemmän tunnetuistakin teoksista puhuttaessa.

Belgialainen Akerman oli pääosin itseoppinut elokuvaohjaaja. Hän oli aloittanut uransa jo teini-ikäisenä muutamilla kokeellisilla lyhytelokuvilla. Aikuistuttuaan hän asui Ranskassa ja Israelissa. Maailmankansalaisuus, levoton vaellus maailmankolkasta toiseen, oli osa Akermanin elämää loppuun asti.

Vuonna 1971 Akerman siirtyi Yhdysvaltoihin, jossa loi kontakteja kokeellisiin elokuvantekijöihin sekä pohjan yhdelle tärkeimmistä töistään, News from Homelle (1976). Akerman asettui Pariisiin palattuaan Eurooppaan vuonna 1973.

Pariisissa Akerman pohti tulevaa ja tapasi Samy Szlingerbaumin (1950–1986), huomattavasti pienemmän jäljen elokuvahistoriaan jättäneen, myös belgialaisen ohjaajan. Ohjaajat tunsivat myös Chris Myllykosken, Le 15/8:n keskushenkilön. Le 15/8 perustuu kauttaaltaan Myllykosken monologiin.

* *

Nyt ei muuta kuin torille, sillä kuten nimestä voi päätellä, Myllykoski oli suomalainen opiskelija, joka oli asettunut asumaan Ranskaan. Myllykoski oli muiden pariisilaisten mielestä erikoislaatuinen tapaus. Akermania ei lakannut hämmästyttämästä kuinka suomalainen saattoi puhua loputtomiin monotonisella äänellään mitä triviaaleimmista havainnoistaan ja ajatuksistaan, vaikkapa säästä. Meille suomalaisillehan tämä on käsitys small talkista.

Myllykosken itseilmaisu oli inspiroivaa, sillä monotonisten tavanomaisuuksien keskeltä erottui suurempi kuva. Hyvää tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä. Akerman ja Szlingerbaum pyysivät Myllykoskea puhumaan nauhalle ajatuksiaan ja havaintojaan. Osa lienee käsikirjoitettua, osa lienee Myllykosken todellisia, hetkessä syntyneitä pohdintoja.

Myllykoski avautuu elämästään englannilla, joka on kuin yhdistelmä rallia ja ylikorostaen lausuttua oppimateriaalia. Hänen kuulostaa äänensä perusteella vanhemmalta kuin miltä näyttää.

Myllykoski ei ole mikään suuri suomalaistaiteilija Pariisissa vaan mitä tavallisin nuori nainen, joten suurin osa huomioista on banaaleja. ”I enjoy walking very much.” Myllykoski mainitsee pitävänsä sateesta ja kertoo pelkäävänsä koiria, toisaalta luettelee samalla äänenpainolla miehiltä saadun epätoivotun huomion, masennuksensa, epävarmuutensa ja toimettomuutensa.

Puhetta kuvitetaan materiaalilla, joka on helppo kuvitella nykyisiin musiikkivideoihin tai TikTok-postauksiin. Myllykoskesta tallennetut mustavalkoiset kuvat ovat arkisia mutta valaistukseltaan ja asetelmiltaan vaikuttavia niin kuin 16 mm filmijälki kykenee parhaimmillaan, kaikessa rapeudessaan olemaan.

* *

Le 15/8 olisi helppo tuomita pelkkänä kohteensa ironisena pilkkana. Sitä se ei ole. Teos suhtautuu kohteeseensa ambivalentisti. Elokuva heijastaa ohjaajan uralta myöhemmin tuttuja teemoja, kuten modernin eurooppalaisen yhteiskunnan (naisessa) herättämää irrallisuutta ja ahdistusta, jota on vaikea pukea sanoiksi.

Myllykosken pinnalta merkityksetön sanalitania muuttuu merkitykselliseksi jatkuessaan. Se kertoo rivien välistä siitä, mitä on asua muukalaisena oudossa maassa – monessakin mielessä. Teos esittää, kuinka neuroottiseksi nuoren ja näennäisesti tavallisen ihmisen sisäinen elämä voi kasvaa. Tämä muukalaisuuden tunne oli ehtinyt tulla myös Akermanille tutuksi.

Elokuvan otokset ovat herkkiä, tyhjenneitä merkityksistä kuten tekstikin. Myllykoskea kuvataan eteerisesti ja estetisoiden, välillä lievän eroottissävyisesti. Hän on lähes poikkeuksetta kuvarajauksen keskellä, elokuvan päähenkilö tavalla, josta moni Hollywood-näyttelijäkin voi vain unelmoida. Kamera rakastaa hänen kasvojaan, eikä ole vaikea kuvitella ohjaajien tunteneen samaa. Juuri Myllykosken nuoruus ja kauneus muodostavat niin kipeän kontrastin puheen kanssa.

Keskittymällä arkisiin yksityiskohtiin, kuten käsilaukun penkomiseen, kahvin juomiseen ja sängyllä lepäämiseen Le 15/8 pyrkii Robert Bressonin elokuvista tuttuun etäännyttämiseen, jossa Myllykosken eleetön olemus pakottaa katsojan lukemaan ja kuvittelemaan hänen kokemansa tunteet.

Elokuva on onnistunut empatiaharjoitus. Myllykoskesta alkaa teoksen edetessä pitää, vaikka hän on ”malli” enemmän kuin näyttelijä. Samalla ratkaisu on Akermanin ironinen huomio naisen asemasta yhteiskunnassa, joka ”lukee” naisista ja naisiin mitä ikinä haluaa kysymättä näiltä itseltään mielipidettä.

Mikko Lamberg

Le 15/8 on julkaistu Criterion Collectionin isossa Chantal Akerman -boksissa. Capricci on julkaissut koko Akermanin tuotannon valtavana boksina mutta kaikissa julkaisun elokuvissa ei ole englanninkielisiä tekstejä. Elokuvaa ei syystä tai toisesta löydy Criterion Collectionin striimipalvelusta, mutta sen voi katsoa vaikkapa Univers Cinéstä. Le 15/8 nähtiin osana Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia vuonna 2025. Artikkelin kirjoittaja on tehnyt Akermanin tuotannosta mittavan podcast-jakson.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua