Hevoseltakin voi saada oppia näyttelijäntyöhön – Karlo Haapiainen haki seitsemän kertaa Teatterikorkeakouluun

Näyttelijä-laulaja Karlo Haapiainen. Kuva: Anne Välinoro

Kenen lauluja laulan – nuoret suomalaiset oopperan ja musiikkiteatterin tekijät näyttämöllä

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille laulajista, ohjaajista ja säveltäjistä, joiden taidoilla ja intohimolla oopperaa ja musikaaleja tehdään. Sarjan jutut julkaistaan heinäkuun ja joulukuun 2025 välillä. Anne Välinoro kirjoittaa Kenen lauluja laulan -sarjaa Alfred Kordelinin säätiön työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Anne Välinoro, teksti

Karlo Haapiainen säväyttää Hämeenlinnan Tulisiipi-musikaalissa lentämisestä unelmoivana Kaarlena särkyvien toiveiden Neuvostoliitossa ja monissa rooleissa Musiikkiteatteri Kapsäkin Sörkka svengaa -musiikkinäytelmässä.

Laulava näyttelijä on myös entinen kauppatieteilijä sekä ravihumppaa soittavan Varaslähtö-yhtyeen solisti ja sanoittaja. Flyygelin mutkassa pönöttävä lied-laulaja voisi olla tenorin uusi aluevaltaus koomikkona.

Kaiken muun ohessa syntyi kirjakin pari vuotta sitten, novellikokoelma Sigfried Holopaisen valitut kokemukset. Kuinkas siihen innostuit?

– Kirjoittaminen on ollut minulle ensimmäinen väylä itseilmaisuun. Olen kirjoittanut näytelmiä ja lyriikkaa aika paljon. Helsingissä on aktiivinen spoken word -kenttä, missä kävin esittämässä silloin tällöin omaa lavarunoutta. Olin Kuopiossa lajin SM-kisoissakin Helsingin edustajana.

Siinä sivussa syntyi myös novellitekstejä. Esterin kirjan kustantaja Ester Nuorileppä sattui kuulemaan Karlon luentaa Kansallisteatterin lavaklubilla ja innostui: nyt tehdään kirja!

Joo-o, vastasi Karlo ajattelematta sen enempää. Mutta kustantaja hoputti jo parin päivän päästä tekstejä tulemaan. Niin lähti Sigfried Holopaisen valitut kokemukset näppäimille.

Se kertoo nuoren Sigfriedin kokemuksista ihmissuhteissa, rakkaudestakin. Rakkautta joko on tai ei ole. Tai sitten on jotain siltä väliltä.

– Kirjassa on fiktiivinen maailma ja tapahtumat, toki oikeita paikkojakin siellä on. Miesten kirjoittamassa eroottisessakin kirjallisuudessa on aika vahva naisia esineellistävä ja toksinenkin historiansa, mutta Sigfried pystyy nauramaan itselleen, näin olen arvioista saanut lukea. Palautteen perusteella se on liikuttanut, herkistänyt ja naurattanut, Karlo sanoo.

Toimisiko se monologinakin?

– Miksei, enpä ole tuota miettinytkään.

– Ohjaaja Heikki Kujanpään kanssa tässä naureskeltiinkin Hämeenlinnan Tulisiipeä tehtäessä, että oikeastaan haluaisin tehdä komediaoopperan. Mulla on sellainen hahmokin olemassa, tosin tällä hetkellä vain työryhmää keventävänä tyyppinä. Joskus omassa Rintamateatterissa olin laulaja Luikki Paasinen, joka tuli suoraan suihkusta pyyhe päällä laulamaan.

Karlo Haapiaisen näyttelijäntyötä ja laulua voi seurata Musiikkiteatterin Sörkka svengaa -näytelmässä ja Hämeenlinnan kaupunginteatterin Tulisiipi-musikaalissa. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginteatteri

Kauppatieteilijä karkuteillä

Viisas opettaja houkutteli Karlo Haapiaisen laulamaan julkisesti jo ala-asteella.

– Olin musiikkiluokalla ja siellä tehtiin omia näytelmiä. Se kehollinen tunne jännityksestä on edelleen esiintyessä. Lauloin paljon soolona, olin innokas ja ääni kulki. Yksi syy oli myös se, että sain musiikin teorian kokeesta nelosen ja kompensoin sitä esiintymällä. Jos laulat joulujuhlassa, saat todistukseen ysin, kuiskasi opettaja korvaani ja minähän lauloin.

Yläkoulussa ja lukiossa häntä kiinnosti vain urheilu, etupäässä jääkiekko ja jalkapallo. Rugbyä tuli pelattua niin hyvin, että Karlo kelpasi miesten maajoukkueeseenkin.

Lukiosta suoraan armeijaan menijä mietti, mitäs tässä elämässä oikein tekisi. Kadettikoulu oli vahva vaihtoehto, mutta Lappeenrantaan hän päätyi vuonna 2009 opiskelemaan kauppatieteitä kansainvälinen markkinointi pääaineena. Se nyt ei ainakaan sulje ovia mihinkään.

– Hyppäsin heti ainejärjestön hallitukseen ja pian olin myös ylioppilaskunnan hallituksessa. Olin myös yliopistolla töissä markkinointiassistenttina.

– Vuonna 2011 aloin taas miettiä. Nyt oli juhlittu ja pidetty hauskaa, opiskeltukin, mutta tätä en voi loppuelämää jatkaa. Tuli myös eteen asioita, jotka saivat pohtimaan, että elämä saattaa olla lyhytkin. Lähdin aikuisten improryhmään mukaan ja olin myös Teknillisen yliopiston ylioppilasteatterissa.

Kun Lappeenrannan kaupunginteatterin Niskavuoren Hetaan etsittiin roolintekijöitä, Karlo haki taas ja pääsi porukkaan. Tämäkö se oli se oma juttu? Siltä vahvasti tuntui. Hän pisti opinnot hetkeksi tauolle, mutta viimeisteli sitten kauppatieteessä kandin paperit.

Hän haki Kellariteatteriin Helsinkiin, pääsi sinnekin ja siitä jonkin ajan päästä tuli kutsu näyttelemään Lappeenrannan kaupunginteatterin Humisevaan Harjuun. Se imaisi kokonaan.

Karlo on henkisesti savolainen, vaikka onkin kasvanut Espoossa. ”Molemmat vanhempani ovat Mikkelistä ja siellä äidin kotitilalla on tullut vietettyä paljon aikaa.” Kuva: Anne Välinoro

Tie vei sitten Lahden kansanopistoon näyttelijäntyön linjalle, missä hän kauppatieteilijänä sai markkinoidakseen opiskelijoiden tekemän Peer Gyntin. Kun oma kandityö oli tehty sissimarkkinoinnista, häntä kutkutti testata sen keinoja.

Sissimarkkinointia voi tehdä pienin resurssein aikaa ja julkisuutta hyödyntäen.

– Peer Gyntiä tehdessä harmiteltiin, miksei kukaan halua haastatella meitä. Lupasin keksiä jotakin. Hain läheiseltä raksalta jättölautoja ja väsäsin niistä ruumisarkun. Siihen spreijattiin näytelmän slogan: Äiti on kuollut.

– Vietiin arkku sitten Lahden promenadille paikallisen radiokanavan viereen. Radio nosti ihmetyksensä arkusta jutunaiheeksi heti seuraavana aamuna ja sitä kauttahan myös me päästiin jututettaviksi. Se toimi.

Lahden kansanopistovuosi vahvisti halua näyttelijän ammattiin. Karlo oli aina ollut porukan hassuttelija, mutta nyt alkoi tuntua, että hänellä tosiaan on sanottavaa näyttelemisen ja laulamisen kautta.

Monesko kerta toden sanoo

Teatterikorkeakouluun hän haki heti kirjoitusten jälkeen 2007, sen kummemmin valmistautumatta.

– Menin vain katselemaan ja ajattelin, että herrajestas, mä en ikinä tuu pääseen tänne. Sitten hain 2012, 2013, 2014, 2015, 2016 ja 2017, jolloin pääsin sisään.

Luit oikein, Haapiainen haki seitsemän kertaa. Tuo kuulostaa jo harrastukselta.

– Olin ollut neljä kertaa toiseksi viimeisessä vaiheessa, mutta 2016 putosin jo kakkosvaiheessa. Siinä oli mietinnän paikka ja ajattelin, ettÄ nyt en kyllä ole ihan kartalla.

”Kävin itteni kanssa 2016 pohjamutia myöten keskustelun, miksi mä tonne Teatterikorkeakouluun edes haluan?” Kuva: Anne Välinoro

– Päädyin syksyllä 2016 siihen, että motiivini ovat ihan oikeat, haluan opiskella itseilmaisua ja tehdä sitä työkseni. Sitten vain päätin, että viiden vuoden päästä olen näyttelijä joko Teatterikorkeakoulun kanssa tai ilman sitä.

Keväällä 2017 kuvattiin Suomen MM-jääkiekon kultavuoteen liittyvää 95-elokuvaa, jossa Karlo Haapiainen näytteli Marko Kiprusoffia. Tulokset Teatterikorkeasta tulivat elokuvan viimeisenä kuvauspäivänä.

Karlo näki kuvauslistasta, että siellähän sitten kuvataan juhlimista pukukopissa ja paikalle mennään aamusta. Mukana listalla oli myös Hannu-Pekka Björkman, silloinen Teatterikorkean professori ja pääsykokeiden raatilainen. Eiköhän tässä käy vielä niin, että hän istuu maskibussissa pääsykoeraadissa olleen HP:n vieressä rannalle jääneenä, Karlo tuumi.

– Aamulla seikkailin vielä väärillä Teatterikorkean nettisivuilla, kun kaverini Joel Hirvonen samasta elokuvasta soitti ja tivasi, mitä teen ensi syksynä. En tiedä, huikkasin vessan nurkasta läppäriä päivitellen. Joel vain jatkoi kyselemistään, kunnes sanoi lopuksi, että nähhään syksyllä koulussa. Olihan se yhtä huutoa ja hymyä se päivä, itkeä tirautinkin ilosta. Bussissa istuin HP:n viereen. Sieltä kuului: Terve, Karlo!

Vuonna 2022 valmistumisen jälkeen Karlo hyppäsi freelanceriksi. Maisterivaiheessa alkoi olla hyvin varsinkin kameratöitä ja hän teki Kansallisteatteriin opinnäytteen Hamletissa, joka jatkoi pari kautta. Sen jälkeen hommia on ollut siellä täällä eri kaupungeissa ja kesäteattereissa, viime kesänä Pälkäneellä Jope Ruonansuu -musiikkinäytelmässä Veskuna, Jopen veljenä ja monena muuna.

Musikkiteatteri Kapsäkin Sörkka svengaa -näytelmässä Karlo Haapiainen on myös Mika Waltari. Vierellä pelastusarmeijalaista näyttelevä Hanna Vahtikari. Kuva: Tero Vihavainen

Tänä vuonna on ollut viisi ensi-iltaa. Vuosi alkoi Suomen Komediateatterin revyyssä Linnanmäellä, sitten tuli Kansallisen Lallukka, kauppaneuvos Karjalasta, sitten Jope, sitten Hämeenlinnan teatterin Tulisiipi-musikaali ja marraskuussa Sörkka svengaa -musiikkinäytelmä Musiikkiteatteri Kapsäkkiin.

Näiden päälle keikkoja on riittänyt soolona, Varaslähdöllä, spiikkejä ja kuvauksia.

– Olen ollut tosi onnekas töiden suhteen.

Tulisiiven vahva kaari

Hämeenlinnan Tulisiipi-musiikkinäytelmä on ollut Haapiaiselle opettavainen kokemus. Timo Hietala on säveltänyt siihen kaikki musiikit, ohjaaja Heikki Kujanpää dramatisoinut J. P. Koskisen romaanista käsikirjoituksen ja Heikki Salo kirjoittanut lyriikat.

Laman runtelemasta Amerikasta lähtee suomalaistaustainen perhe kohti työväen paratiisia Neuvosto-Karjalassa. Perheen poika Kaarle unelmoi vapaudesta maassa, jossa ihmiset kuuluvat valtiolle.

Valheisiin perustuvassa Neuvostoliitossa Karlo Haapiaisen tulkitsemasta Kaarlesta kasvaa mies, jonka voi pelastaa vain lentäminen ja rakkaus, jonka kohteena on Jutta Järvisen näyttelemä Linda Seppä. Kuva: Tero Vihavainen

Toteutus käyttää monipuolisesti kolmen hengen orkesteria, jossa Senni Valtonen taituroi kanteleesta puhaltimiin ja koskettimiin, suhistuspuihin ja muihin äänimaailmaa tuottaviin instrumentteihin, kontrabasisti Esko Grundström hallitsee suvereenisti näppäilyn, tämmäyksen ja jousen käytön ja Topi Korhonen kitaran ohella trumpetin, pianon ja laulun. Kaikilla on vahva kansanmusiikin ymmärrys sekä kyky elää ja tuottaa musiikkia näyttämölle livenä improvisoiden.

Tulisiipi on vahva näyttö uuden suomalaisen musikaalin osaamisesta. Rankasta aiheesta huolimatta esitys lähtee vaivatta lentoon.

Tulisiiven joukkokohtausten tanssit ja liikekieli iskevät kohtausten ydinsanomaan vankileirien pakkotyöstä kosmonauttien koulutuskeskukseen. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginteatteri

Karlo Haapiainen tekee vahvan kaaren Charles Lindbergiltä kortin saavasta pikkupojasta taistelulentäjäksi ja avaruuden valloittajaksi. Jutta Järvinen tämän rakastettuna Linda Seppänä omaksuu Neuvostomaan häikäilemättömän politiikan ja kohoaa vallan eturiviin.

– Itse olen käytännössä koko ajan näyttämöllä muutamaa kohtausta lukuun ottamatta. Aika hikinen homma, mutta siellä on paljon herkullista näyteltävää.

– Bändissä on kolme upeaa muusikkoa, ja se kuulostaa tosi maksimaaliselta. Musiikki taittuu kansanmusiikin puoleen, mutta se on omanlaistaan länsimaiseen musikaaliperinteeseen verrattuna, Karlo pohtii.

Kaarle-pojan (Karlo Haapiainen) ainut suuri unelma liittyy lentämiseen. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginteatteri

Varaslähdön ravihumppaa

Karlo Haapiainen on Varaslähtö-orkesterin solisti ja hovisanoittaja. Varaslähdöstä on sanottu, että se soittaa ravihumppaa. Kappaleissa käydään läpi teemoja uhkapelaamisesta ihmissuhteisiin, ja tyylillisesti Varaslähtö kulkee menneessä, humpan, polkan, jenkan ja iskelmän maailmassa.

Sanoituksetkin kunnioittavat sitä maailmaa eli ei räpätä eikä lauleta Tiktokista.

Varaslähdössä on kolmetoista soittajaa, joten sen kasaaminen keikoille on oma haasteensa.

– Nyt tuntuu, että laulaminen itsessään vetäisi itseä eniten. Soolo-pop-musaa onkin tehty kahden tuottajan kanssa tänä vuonna. Olisi kiva laulaa mahdollisimman monipuolisesti kaikkea.

Mitä haluat kertoa kuulijoille itsestäsi biiseilläsi?

– Yleensä on joku asia, joka on riivannut mua pitemmän aikaa ja joka ei pääse ulos näyttelijänä tai laulajana. Pentti Saarikoski sanoi aikoinaan, että jokaisella on tämänsä. Sitä kai se on.

– Sen riivaavan ja piinaavan asian ei tarvitse olla ikävä, se ei vaan anna mulle rauhaa ennen kuin se tulee ulos. Sanoma voi olla se, että haluan jonkin asian muuttuvan henkilökohtaisessa elämässäni.

Flyygelin mutkassa koomikkona?

Suomalaisissa laulajissa on monta solistia, joiden toinen jalka on ollut teatterissa ja elokuvassa. Tapio Rautavaara suli koko kansan sydämeen laulelmillaan, Esa Pakarinen savolaiskoomikkona ja Leif Wager romansseillaan.

– En osaa miettiä, mikä itse brändinä olisin. Tykkään näytellä, laulaa ja kirjoittaa. Menen intuitiolla monissa jutuissa. Lähtökohtaisesti lähestyn kaikkea näyttelemisen kautta. Näyttelemisen perusta, se että näytellään tilannetta, tiettyjä tahdon suuntia, se antaa myös valtavan paljon laululliseen tekemiseen.

Karlo Haapiainen on laulanut myös klassista musiikkia, mutta hän kokee tradition siellä niin vahvaksi, ettei klassisen laulaminen houkuta. Hän sai ensimmäiset laulutunnit vasta Teatterikorkeakoulussa vuonna 2017 tenori Lasse Riutamaalta, joka auttoi häntä löytämään oman äänen, tenorin.

– Jos tekisin jotakin komediaoopperan tyylistä, klassinen laulu saattaisi kutsuakin. Onhan se jo lähtökohdissaan komediallista, että flyygelinmutkassa pönötetään liediä laulaen ja että on sellainen lauluperinne, jossa usein lauletaan eurooppalaisten valkoihoisten miesten tekemää musiikkia saatanan vakavasti.

Koomikkona häntä innostaisi, jos joku laulaisikin veroilmoituksen teon vaikeudesta flyygelin mutkassa. Fabulous Bäckström Brothers tekeekin komediaa vankalla klassisella pohjalla, klovneriaa, tanssia ja fyysistä komiikkaa yhdistellen.

– He ovat todella hauskoja. Itseäni kiinnostaisi myös se, mitä musikaalikomedia voisi suomeksi laulettuna olla.

Menee vaan ja tekee

Haapiaisen persoona ja ääni ovat tulleet kaikelle kansalle tutuksi Voice of Finland -kisasta ja Seinäjoen tangomarkkinoilta.

– Välillä ajattelen, että on parasta kun ei paljon ajattele, vaan menee ja tekee.

– Seinäjoen Tangomarkkinoille 2013 lähdin mukaan, kun kaveri väitti, etten uskalla lähteä. Se oli hauska kokemus ja pian olin siellä uudestaan. Voice of Finlandiin menin, kun mietin, missä saisi laulaa ja mitä olisi kliffaa tehdä.

Jo televisioon pääsy todella kovan bändin kanssa oli saavutus. Voice of Finlandissa tie tyssäsi Nocturnen laulamiseen kolmannessa vaiheessa, tuolinkääntöjen ja kaksintaistelun jälkeen. Näkyvyys kisassa on kuitenkin tuonut töitä ja keikkoja.

KATSO VIDEO: Katso tästä, kenestä Karlo Haapiainen tekisi musikaalin.

* *

Miten katsot itseäsi tuossa valokeilassa?

– Olen toisinaan ankara itselleni, sellainen ruoskija, mikä kai on aika yleistä tässä työssä. Miksi ylipäätään laulan ja mitä laululla ja ilmaisulla yritän tavoittaa, niitä tarkkailen. Sitä taas palvelevat tietyt seikat, kuten vaikka että laulan herkästi ohenteella. Tai toisessa ääripäässä, Turun Bonnie ja Clyde -musikaalissa kun olin Clydenä ja lauloin Raise a Little Hell -kappaletta, tulkintaa pohjusti se, että olin rautapatukka kädessä valmiina tappamaan toisen vangin. Silloin laulaminen on raaempaa, suorempaa ja ”kauniin” sijasta tuskaista.

”Jokaisesta esiintymiskokemuksesta voi oppia jotakin. Ammattitaitoa on se, että pystyy omista fiiliksistä riippumatta vetämään esiintymisen niin kuin vaaditaan”, Karlo Haapiainen pohtii. Kuva: Anne Välinoro

Ilon ja nautinnon alalla

– Oma työni perustuu ilon ja nautinnon löytämiseen jokaisesta roolista ja biisistä. Se on iso osa ilmaisuvoimaani. Tämä on vaan niin mahtavan hieno ammatti. Ja se, että saan tehdä tätä työkseni, ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

Karlolla on kolme roolia Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistossa menevässä Anneli Kannon Sörkka svengaa -musiikkinäytelmässä.

Sörkan kulmille vankilatuomion jälkeen palaavan ja puukon käyttöön herkän Eman lisäksi hän on aloitteleva kirjailija Mika Waltari ja, kieltolain aikaa kun eletään, ravintola Paratiisiin saapuva turkulainen alkoholitarkastaja, nuuskija, millä Karlo päätti herkutella.

– Käsikirjoituksessa lukee vain, että nuuskija tulee ja paljastuu. Sitä hahmoa kun rupesin oikein miettimään, ajattelin, että ehkä se epätoivossaan ja siinä maailmassa pukeutuukin mummoksi ja luulee saavansa ne kiikkiin sillä tavalla. Se hihitytti itseäni ja kun ehdotus meni läpi ohjaaja Reetta Ristimäelle, se oli muhevaa maaperää näytellä kaikessa tyhmyydessään ja epätoivossaan.

Alkoholitarkastaja (Karlo Haapiainen) tekee Sörkan kapakassa täsmällisesti ja vakavasti kaikki vaadittavat tarkastukset. Tilannetta seuraavat Juha Hostikka ja Henrik Hammarberg. Kuva: Tero Vihavainen

Sanavalmis joukkuepeluri, nopea ja monipuolinen, siinä on Karlo Haapiaisen vahvuuksia näyttämölle. Intohimoista lavan ulkopuolella löytyy raviurheilua, futista ja lätkää Raittius- ja Urheiluseura Zoomissa.

Ruokkivatko nämä jotenkin näyttelijäntyötä?

– Teen yleensä vapaa-ajalla jotain aivan muuta kuin näyttelemishommia. Tallilla hevostelu on vaan kivaa ja ihan eri hommaa kuin näytteleminen. Siinä kehittyneet taidot voivat auttaa myös tässä ammatissa. Enoni on ravivalmentaja ja hänen tallillaan olen käynyt teini-iästä lähtien, silloin se oli Kauklahdessa, nykyään Mikkelissä.

– Eläinten kanssa työskentely vaatii niin paljon läsnäoloa, että se on parasta vapaa-ajanviettoa, kun sinne pääsee. Hevonen aistii kaiken, mitä sä yrität peittää, tai sen, jos et ole luotettava. Näyttämöllä pitää myös uskaltaa ja malttaa vaan olla. Ison eläimen kanssa on sama, mitään ei voi pakottaa.

Sörkka svengaa Helsingin Musiikkiteatteri Kapsäkissä 12.2.2026 asti ja Tulisiipi Hämeenlinnan Teatterissa 16.1.2026 asti. Lue Maija Kääntän ja Pasi Huttusen arviot näytelmistä täältä ja täältä.

#kordelininsäätiö #kordelininsäätiöntuella

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua