#59 Mette Folarin ja Jenny Ojutkangas

Kulttuuritoimitus
22.07.2020
MetteFolarin Emmanuela

KUVATAIDE | Kasvoja karanteenista! -yhteisötaidenäyttelyn tämän päivän osallistujat ovat harrastajamaalari Mette Folarin Espoosta ja nuori kuvataiteilija Jenny Ojutkangas Helsingistä. Folarinin nuoreen malliin ei koronakauhu yllä, mutta Ojutkankaan vesivärimaalauksessa on jo synkempi mieliala.

Virtuaalisessa kesänäyttelyssään Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin kesän 2020 kuluessa yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana kuvataiteen keinoin.

Lähihoitaja Mette Folarin maalasi karanteenin aikaan muotokuvan tyttärestään: ”Pikku Emmanuelassa näkyy ilo ja rauhallisuus, korona ei ole tuhonnut hänen iloaan, 3-vuotiaalta hymy irtoaa herkästi.”

Folarin osallistuu harrastajien sarjaan.

Jenny ojutkangas Valveuni

Jenny Ojutkangas: Valveuni. Akvarelli.

Taideopiskelijoiden ja ammattilaisten sarjaan osallistuva Jenny Ojutkangas on lähettänyt näyttelyyn huhtikuussa syntyneen akvarellin ja kertoo itsestään ja työstään näin:

”Olen Jenny Ojutkangas, 23-vuotias kuvataiteilija pääkaupunkiseudulta. Pääasiallisesti työskentelen isosti ja sotkien, mutta karanteeni on pakottanut tutustumaan uusiin ilmaisun keinoihin. Karanteeni on herättänyt monia tunteita. Vanhoja jo haudattuja aaveita on herännyt henkiin, mutta kotona oleminen on myös rauhoittanut oloa.”

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä.

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää
Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.