Kahdeksan kasaria #5: Nick Cave & the Bad Seeds: Your Funeral… My Trial – musiikkia vuoden synkimpään aikaan

Eros Gomorralainen, teksti
Kirjoitussarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

Your Funeral… My Trial (1986) lienee Nick Cave and the Bad Seedsin 1980-luvun tuotannon vahvin kokonaisuus. Useammallakin ryhmän pitkäsoittolevyllä oli mahdollisuus tulla valituksi käsittelyyn tässä sarjassa. Vaikka jokaisella niistä on erinomaisia raitoja, ovat yhtyeen levyt kuitenkin olleet toisinaan varsin epätasaisia kokonaisuuksia. Your Funeral… My Trial erottuu lopulta joukosta.

Etenkin Nick Cave & the Bad Seedsin alkuaikojen ilmaisua voisi luonnehtia hyvinkin omintakeiseksi ja kierolla tavalla lumoavaksi. Se kietoo kuuntelijan otteeseensa ja pitää hänet siinä. Tuo kierolla tavalla lumoava ote on säilynyt Your Funeral… My Trial -levyllä, mutta samalla albumi on ehkä aavistuksen ”helpommin lähestyttävä”, joskaan ei intensiteetiltään heikompi, kuin vaikkapa ryhmän esikoinen From Her to Eternity (1984). Nick Cave & the Bad Seedsin sointimaailma on Your Funeral… My Trial -levyllä rikas mutta kuitenkin edelleen rujompi ja romuluisempi kuin se, millaisena yhtyeen musiikki seuraavan vuosikymmenen mittaan opittiin tuntemaan.

Your Funeral… My Trial on kiehtovan voimakas levy. Monen kappaleen tunnelmassa ikään kuin viipyilee jotain määrittelemättömän vinksahtanutta tai jopa uhkaavaa. Vahvimmillaan tämä lienee levyn ylivoimaisesti pisimmällä, yli kahdeksanminuuttisella The Carny -raidalla. Uhkaavan tunnelman vastapainona soivat kuitenkin hienovaraiset melodiat.

Levyn sanoitukset jättävät osan kappaleiden kertomuksista avoimiksi ja aukkoisiksi, kuuntelijan mielikuvituksen täydennettäviksi, mikä tekee niistä kiehtovia. The Carnyssäkin kerrotaan tarinaa varsinaisen ”keskushahmon” seurueestaan poistumisen liepeiltä, mutta itse tapahtuma ja siihen johtaneet seikat jäävät kuuntelijan arvailtavaksi. Miksi hahmo lähti? Minne hän meni? Miksei hän selittänyt mitään kenellekään? Mitä oikeastaan on tapahtunut? Kappaleen teksti ja omintakeinen painostava soitanto muodostavatkin yhdessä ”uhkan” tunnun.

Kauhuelokuvien suosiota selitetään taajaan sillä, että ne suovat meille turvallisen ympäristön kokea asioita, jotka muuten eivät olisi leppoisassa arkielämässämme mahdollisia, vähän kuten painajaisunet. Nick Cave & the Bad Seedsin selittämätöntä uhkaa tai vaaraa huokuvat kappaleet, joissa tuntuu usein olevan jotain oudosti pielessä, toimivat ehkä samalla tavoin.

* *

En muista ensimmäistä kohtaamistani Nick Cave & the Bad Seedsin kanssa. Lämmin suhde ryhmän musiikkiin ei iskenyt salaman lailla vaan kehittyi vähitellen kuin jossain takamailla leirin keskipisteeksi sytytelty valkea, kun alkavaan hehkuun hieman puhalsi ilmaa. Jossain kohtaa 1980-lukua Nick Cave & the Bad Seedsiin kuitenkin törmäsin. Heidän musiikkinsa intensiteetti teki vaikutuksen. Sittemmin Nick Cave & the Bad Seedsistä on muodostunut yhtye, jonka jokainen levy on pitänyt hankkia musiikinkuunteluhetkiä lämmittämään.

Nick Cave & the Bad Seedsiä edelsi The Birthday Party, usein post-punkiksi luokiteltu yhtye, joka oli alun perin nimeltään The Boys Next Door. Jo siinä soittivat Nick Cave ja multi-instrumentalisti Mick Harvey. Myös Nick Cave & the Bad Seedsin voidaan katsoa kehittyneen post-punkin pohjalta, mikä on kuitenkin liian kapea karsina kuvaamaan yhtyeen varhaistakin ilmaisua (saati sen myöhäisemmän tuotannon tyylikirjoa).

Robert Dimery kirjoittaa kirjassaan Cult Musicians taiteilijoista, joista jokainen on kehittänyt oman tyylilajinsa tai jopa sarjan sellaisia. Nick Cave on yksi heistä, ja Dimeryn arvio totisesti pitää paikkansa. Caven ja hänen yhtyeensä ilmaisu pakenee luokittelua; sitä on vaikea verrata oikeastaan mihinkään, mikä tekee ryhmän musiikista jo sinällään kiinnostavaa.

Your Funeral… My Trial julkaistiin alun perin kahden 12-tuuman vinyyli-ep:n pakettina. Levyllä soittavat mainittujen Caven ja Harveyn lisäksi Bad Seedsiin varhaisessa vaiheessa liittyneet jäsenet, kitaristi-laulaja Blixa Bargeld ja basisti Barry Adamson sekä vielä tätä kirjoitettaessakin kokoonpanossa vaikuttava rumpali Thomas Wydler. Adamson on mukana vain kahdella raidalla, ja levy jäikin hänen viimeisekseen yhtyeen riveissä lukuun ottamatta lyhyttä paluuta 2010-luvulla. Bargeld pysyi menossa mukana vuoteen 2003 ja Harvey vuoteen 2009 saakka.

* *

Monet Your Funeral… My Trial -levyn kappaleista ovat perustaltaan minimalistista toistoa, joissa ei ensikuulemalta tunnu näennäisesti tapahtuvan paljonkaan. Jotenkin ne onnistuvat kuitenkin olemaan ”runsaan täyteläisiä” olematta silti tukossa. Kappaleiden tunnelman rakentamisessa pelataan tämän tästäkin pienillä soitannollisilla eleillä, kuten toistuvilla kilautuksilla tai kitaran ulvahteluilla. Jos tarve vaatii, instrumenttina saatetaan käyttää vaikka palosammutinta (mikä sopisi myös Blixa Bargeldin toiselle yhtyeelle, Einstürzende Neubautenille), kuten vimmaisten, aika ajoin jonnekin kaukaisuuteen ulisevien kitaroiden sekä Harveyn hektisenä sykkivän basson ajamassa ja ksylofonin häiritsevän kilkuttelun arveluttavalla aromillaan maustamassa She Fell Away -mysteerissä.

Kitaratkin tekevät osansa levyn kappaleiden vinksahtaneiden tunnelmien kehittelyssä. Niitä käytetään usein ”tavanomaisen soiton” lisäksi erilaisten tehosteäänien, kuten perkussiivisten iskujen, luomiseen. Tunnelmien annetaan usein täydentyä suureltakin osaltaan kuuntelijan omassa mielessä; yhtye tarjoaa tähän joskus vain hienovaraisia vihjeitä.

Nick Cave & the Bad Seedsin tapana on myös taajaan kasvattaa ja voimistaa seesteisenä alkaneen kappaleen latausta loppua kohden jopa lähes kaoottiseen vimmaan saakka, mistä se sitten saatetaan vielä tiputtaa takaisin. Joskus tuntuu, että ryhmän kappaleet ovat kuin musiikillisia vastineita David Lynchin elokuville. Sopisivatko Eraserheadin, Lost Highwayn tai Mulholland Driven tunnelmat Your Funeral… My Trial -levylle? Voisiko David Lynch ohjata elokuvan vaikkapa She Fell Away -kappaleen pohjalta? Kappale kuulostaa siltä, että se juoksee Lynchin elokuvassa kiitävän auton etulyhtyjen valossa.

Itse asiassa (tuolloin jo entinen) Bad Seeds -jäsen Barry Adamson sävelsikin musiikkia David Lynchin Lost Highway -elokuvaan. Nick Cave & the Bad Seedsin musiikkia ei Lynchin rainoissa tietääkseni kuitenkaan ole kuultu. Sen sijaan Your Funeral… My Trial -levyn kappaleista The Carny soi Wim Wendersin elokuvassa Berliinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin, 1987).

VIDEO: Crime & the Solution ja Nick Cave & the Bad Seeds elokuvassa Berliinin taivaan alla.

* *

Vaikkei aivan kaoottiseksi yllykään, on levyn avaava Sad Waters -kappale kelpo esimerkki edellä kuvatusta tunnelman luomisesta. Alussa pinnalla on sähkökitaraa ja kaunista Hammond-urkua. Basso annostelee säännöstellen omia kuvioitaan. Rummut yhtyvät vähitellen mukaan. Harvakseltaan täräytetyissä virveliniskuissa on kaikua kahdeksankymmenluvun anteliaalla mitalla. Tunnelma on leppoisa ellei suorastaan harras.

Kappaleessa on Nick Cave & the Bad Seedsille tyypillisesti päällekkäistä laulua, ja lyriikat tuplataan usein lausuen. Yhtyeen sanoitukset tapaavatkin maalata tuokiokuvia, jotka jättävät kuuntelijalle pohdittavaa pitkäksi aikaa. Niin tekee myös Sad Waters. Se nousee välillä kohti korkeuksia, kunnes seestyy jälleen loppua kohden viimeisten hartaiden Hammondin ja kitaran sointujen sulkiessa ympyrän. Leppoisa kappale on tärkeä aloitus levylle myös siksi, että maalatessaan oman tunnelmansa, se auttaa rakentamaan seuraavasta, The Carnystä, vielä väkevämmän kuin se olisi yksin kuunneltuna.

Uskomattoman vaikuttava, tummasävyinen The Carny on Nick Cave & the Bad Seedsiä parhaimmillaan ja levyn avainkappaleita. Sekin käynnistyy harmittoman tuntuisella huuliharppuintrolla. Kun kappale lähteekin nilkuttamaan romuluisesti läpi yli kahdeksanminuuttisen kestonsa ja kehittyy hypnoottisena loputtomasti marssivaksi raskaaksi valssiksi, suuntautuvat kuuntelijan ajatukset kuitenkin synkemmille radoille. Ksylofoni ja kellopeli soivat.

Bassokitaraa ei ole merkitty levyn kansitietoihin, joten matalin äänin pyöritellyt, ympäriinsä kiertelevät häiritsevät kuljetukset lienevät lähtöisin uruista. ”Laulu” on enemmänkin lausuntaa, ja siinä on jälleen paikoin useampia päällekkäisiä kerroksia. Blixa Bargeldia kuullaan toisena solistina. Kappaleessa tuntuu olevan jotain perin pahaenteistä. Voisi kuvitella, että The Carnya olisi pelottavaa kuunnella herkässä mielentilassa pimeässä huoneessa, vaikka en aivan tiedä miksi. Enkä ole uskaltanut kokeilla.

Kappaleen sanoituksessa ei tapahdu mitään varsinaisesti pelottavaa. Karnevaaliseurueen jäsen on poistunut joukosta. Kukaan ei nähnyt hänen menevän. Sen enempää hahmosta ei oikeastaan kerrotakaan. Tarina painottuukin hänen jälkeensä jättämien hevosen ja vaunun kohtaloon. Laiha kaakki tapetaan ja haudataan matalaan hautaan. Alkaa sataa. Paljon.

Nick Cave & the Bad Seedsin kappaleissa tuntuu usein satavan raamatullisia määriä ja niin myös The Carnyssä, pitkin tekstiä, jopa miltei apokalyptisiin mittasuhteisiin asti. ”And the rain it hammered down”, toistellaan julistavan vimmaisesti sen loppupuolella, mikä on Caven teksteille tyypillinen säe. Raamatullinen, syntisiä rankaisevan kaltainen rankkasade paljastaa haudatun kaakin ruumiin kuin synkän salaisuuden ja kaataa hitaasti mutaan seurueesta poistuneen jäsenen hylkäämän vaunun. Kappaleen aukkoinen teksti, joka jättää tapahtumia hämärän peittoon, luo yhdessä musiikin kanssa väkevän, häiritsevän tunnelman, jonka pystyy miltei kokemaan jokaisella aistillaan.

Tämä lienee ainakin osittain Caven sinne tänne yksityiskohtia tiputtelevan kerronnan ansiota. Saamme esimerkiksi tietää, että vaunu on parkkeerattu kaakkoisharjanteelle, vaikka tällä tiedolla ei varsinaisesti ole merkitystä. Tarina tuntuu uskottavalta. Nooa ja Mooses mainitaan. Karnevaalimusiikkia vedenpaisumuksen alta? Teksti on joka tapauksessa toiminut inspiraationa Marc Crasten BAFTA-palkitulle Jo Jo in the Stars -lyhytanimaatiolle. Se onkin kiistatta elokuvallinen jo alkaessaan säkeillä:

”And no-one saw the Carny go
and the weeks flew by

Until they moved on the show
leaving his caravan behind

It was parked out on the south east ridge
And as the company crossed the bridge

With the first rain filling the bone-dry river bed
It shone, just so, upon the edge
Away, away, we’re sad to say”

* *

Your Funeral… My Trial -levyn sanoitukset ovat yhtä ja sävellykset kolmea lukuun ottamatta Nick Caven kirjoittamia. Perus Bad Seeds -kappaleelta kitkuttelevine kitaroineen kuulostava, levyn päättävä Long Time Man on traditionaali, joka mukailee Tim Rosen kappaleesta julkaisemaa tulkintaa ja on kuitenkin sellaisena levyn vähiten vinksahtanut tai ”häiritsevä” raita. Jack’s Shadow on Mick Harveyn sävellys ja Stranger than Kindness Blixa Bargeldin. Nick Caven entinen kumppani Anita Lane on sanoittanut viimeksi mainitun.

Cave kamppaili Your Funeral… My Trial -levyn tekemisen aikaan heroiiniriippuvuuden kanssa. Se epäilemättä toi oman osuutensa pitkäsoiton monin paikoin painostavaankin yleistunnelmaan. Cavelle on aina ollut tärkeämpää se, miten hän tarinat kertoo, kielellinen herkuttelu, kuin tarinat itsessään. Hän on kertonut National Student -julkaisun haastattelussa vuonna 1987 luovansa mytologisia maailmoja, joilla on tuskin paljonkaan tekemistä nykypäivän kanssa, ja näin totisesti onkin.

Cave ammensi sanoituksiinsa tunnetusti raamatullisesta, vanhatestamentillisesta kuvastosta. Your Funeral… My Trial ei ollut poikkeus. Levyn äänittämisen aikaan hänellä oli esikoisromaaninsa Kun aasintamma näki herran enkelin (And the Ass Saw the Angel; 1989) – joka niin ikään vilisee viittauksia isoon kirjaan – pitkäksi venynyt työstäminen kesken.

Suoria raamattuviittauksia voidaan havaita Your Funeral… My Trial -levyn monista kappaleista, ja jo hahmojen nimistä löytyy mainittujen Mooseksen ja Nooan lisäksi ainakin Lazarus sekä Maryjä useammaltakin raidalta. Yhtyeen myöhempää tuotantoa kauniine pianoineen ja Hammondeineen enteilevässä, melko omaperäisesti kulkevan pintaan miksatun yksinkertaisen bassokitaran tukemassa seesteisessä nimikappaleessa Your Funeral My Trialissa lauletaan peräti: ”One thousand Marys lured me / into gullies damp with clover”.

The Carnyn vinksahtaneen vimmaisuuden jälkeen kuultava nimikappale näyttäytyy taas leppoisuudessaan rauhoittavana. Kontrastit toimivat; myös suhteessa kappaleen synkkään tekstiin. Selkeiden raamattuviittausten lisäksi uskonto näkyy sanoituksissa muutenkin, esimerkiksi She Fell Away -kappaleessa polvistutaan rukoilemaan.

Nick Caven esiintymisestä on löydetty vanhan ajan ”seonneen saarnaajan” elkeitä. Darcey Steinke vertaa Stranger than Kindness -kirjan esseessään Nick Caven & the Bad Seedsin konsertteja herätyskokouksiin. Hän kuvaa laulajan esiintymistä:

”Caven sanoitukset saavat erityistä pontta hänen tavastaan tuoda niitä julki. Musta puku yllään, mikrofoni oikeassa kädessään vasemman osoittaessa seurakunnan yli Cave astelee lavalla ja pudottautuu välillä polvilleen koskettaakseen halleluja-ylistykseen kohonneita käsiä. Hänen läsnäolonsa on vangitsevan lumoavaa, koska vaikka hän muistuttaa lahkosaarnaajaa, hän on myös seksuaalinen ja kauhuromanttinen hahmo, ja toisin kuin vanhatestamentillinen saarnaaja, hän ei kiroa ketään; hän on sävykäs, monisyinen ja myötäelävä.”

Hard on for Love on esimerkki yksinkertaiseen toistoon perustuvasta Bad Seeds -kappaleesta, joka kasvaa vähitellen suorastaan hakkaavan mielipuoliseen kliimaksiin. Vaikka tunne on eri, on se lataukseltaan vähintään samaa tasoa kuin yhteislaulu jossain syvän etelän kirkon ylistystilaisuudessa.

Bassokitaran ja rumpujen raskas pumppaava pulssi ja kitaran räiskimät perkussiiviset iskut ovat suuressa osassa luomassa kappaleen tunnelmaa. Raamatun hahmo Lasarus mainitaan tekstissä (”Coming at her like Lazarus above”), samaten Kolmas Mooseksen kirja ”Well, I swear I seen that girl before / she looks like she walked straight outta the book of Leviticus / but they can stone me with stones I don’t care”). Sanoituksessa yhdistyy uskonnollinen kuvasto karkean seksuaalisiin viittauksiin:

”The Lord is my shepard I shall not want
but he ledeth me like a lamb to the lips
of the mouth of the valley of the shadow of death

I am his rod and his staff
I am his sceptre and shaft

And she is heaven and hell
at whose gates I ain’t been delivered

I’m gunna give the gates a shove”

Jokin painostava outous tai pahaenteisyys leijailee myös väräjävän Bargeldin omaperäisten kerroksellisten kitaramattojen peittämän ja koristeleman Stranger than Kindness -raidan yllä. Nick Cave on maininnut kappaleen omaksi suosikikseen yhtyeen tuotannosta. Mies on kuvaillut kappaletta sanoittaja Anita Lanen ja hänen suhteensa ”ruumiinavaukseksi” ja ”erittäin tukalaksi laulaa”. Teksti on kiehtovien kielikuvien kyllästämää ja sopii sellaisena hyvin levyn tunnelmiin:

”Stranger than kindness
Bottled light from hotels

Spilling everything
Wet hand from the volcano

Sobers your skin
Stranger than Kindness”

* *

Levyn toinen Bad Seeds -jäsenen sävellys, Mick Harveyn jyskyttelevä Jack’s Shadow, pitää kaikkine kolahteluineen sisällään niin ikään omituista piinaavaa uhkaa. Tekstissä Jack tappaa varjonsa, ja tällä kertaa sateen sijasta paistaa aurinko. Kappaleessa kuullaan Barry Adamsonin omaperäistä, pumppaavaa bassottelua sekä jälleen hyvin ilmeikästä kitarointia monenlaisesta vinguttelusta ja ulvahtelusta häiritsevään kitkutukseen sekä perkussionistiseenkin ilmaisuun – ja ties mihin.

Pianokin kilkuttelee väleihin, ja kappale kasvaa eräiltä osin jopa mielipuolisesta romuluisesta rockabillystä aavistuksen vihjaavaksi. Samalla se pitää sisällään etiäisiä yhtyeen joidenkin 1990-luvun levyjen, kuten Henry’s Dreamin (1992), tunnelmiin.

Heikki Kemppainen arvioi tuoreeltaan Soundi-lehdessä, että Your Funeral… My Trial ”voi olla vuoden paras rock-lp”. En uskalla olla puolesta enkä väittää vastaan; vuonna 1986 julkaistiin monta erinomaista pitkäsoittoa. Levy on kuitenkin Nick Cave & the Bad Seedsin 1980-luvun tuotannon ehein kokonaisuus.

Vaikka Your Funeral… My Trial ei ehkä olekaan yhtyeen koko pitkän uran kaikista kirkkain helmi, on se kuitenkin yksi kirkkaimmista, ja sen sounditkin ovat kestäneet hienosti aikaa. Levy on edelleen oivallista kuunneltavaa erityisesti näin vuoden synkimpään aikaan. Kynttilät palamaan, ja neulaa uraan!

Lukemista

• Cave, Nick (2020): Stranger than Kindness. Like Kustannus.
• Dimery, Robert (2020): Cult Musicians. White Lion Publishing.
• Hanson, Amy (2005): Kicking Against the Pricks: An Armchair Guide to Nick Cave. Helter Skelter Publishing.
• Snow, Mat (toim.) (2011): Nick Cave – Sinner Saint: The True Confessions – Thirty Years of Essential Interviews Edited by Mat Snow. Plexus Publishing Limited.
• Soundi-lehti, 12/1986.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua