Hämeen Härkätietä, Raumlaissi jaarituksi ja rengasrikkoja: 7 päivää kulttuurimatkailua polkupyörällä, osa 4

28.07.2022

Raision keskiaikainen kivikirkko. Kuva: Juho Hakkarainen

KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Tampereelta Raumalle ja takaisin.

”Pikkutienpätkällä näen kolme yliajettua kyytä, ja jossakin kaukana pellolla ajaa koira valkohäntäpeuroja tai metsäkauriita takaa.”

Lue sarjan edellinen osa täältä ja seuraava täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.

* *

Perjantai 8.7.2022: Turku–Uusikaupunki 90 km

S/S Boren henkilökunnan edustaja toivottaa minut iloisesti tervetulleeksi aamiaispöytään ja kysyy nukuinko hyvin, tulinko ollenkaan merisairaaksi. Nukuin, en tullut. Aamiainen on hyvä, vaikka naapuripöydässä valitetaan, ettei ole munakokkelia eikä pekonia.

Päätän olla menemättä Turun linnaan – ensinnäkin pitäisi odotella sen avautumista ja toiseksikin linnan joutuisi suorittamaan niin nopealla museoaskeleella, ettei mitään järkeä. Pakkaan siis kimpsut ja kampsut kasaan, hyvästelen Turun ja otan suunnaksi Uudenkaupungin.

Ensimmäisenä etappina on Raisio. Sinne on niin hyvät viitat, että luulisi kaltaiseni totaalisen suuntavaistottomanktollonkin löytävän perille, mutta niin vain eräässä tienristeyksessä pysähdyn toviksi aprikoimaan oikeaa reittiä. Takaani hyökkää oitis kohtelias turkulainen tiedustelemaan: etiksäjottai? Kerron pyrkiväni Raisioon, mutta ennen kuin saan lauseen loppuun, laulaa turkulainen vastauksen: edessä on Raisionjoki, sen ylitettyäni olen Raisiossa. En ehdi kunnolla kiittää, kun mies jo viilettää pyöränsä selässä Raision puolella ja huikkaa sieltä kädellään kiitoksen kuitatuksi.

Ihalantien päässä on Raision kirkko, jota käyn lähempää tarkastelemassa. Kirkko on muurattu ilmeisesti 1500-luvun alussa, ja legendan mukaan sen rakensivat jättiläiset Killi ja Nalli. Terva tuoksuu täälläkin ja seinään on kiinnitetty varoitus, että sitä voi tipuksia katolta. Kesätyöntekijät pitävät parhaansa mukaan hautausmaata siistinä, toiset tarmokkaammin kuin toiset, ja kaikilla on korvalaput korvilla.

* *

Raision hautausmaa on kaunis puistomainen alue, jonka viimeisimmistä uudistuksista vastaa arkkitehti Bey Heng, jonka erikoisalaa ovat juurikin hautausmaat. Hengin filosofian mukaista on, että hautausmaat ovat eläviä, eivät kuolleita varten, ja Raision kirkkomaata pidetään Hengin arkkitehtuurifilosofian kenties parhaana ilmentymänä. Ikirauhan kallioiden hautakortteleita kiertäessä tulee ajatelleeksi, että ympäristössä on jotain itämaisella tavalla rauhoittavaa. Löytyypä Raision kirkkomaalta mietiskelypolkukin.

Seuraavan pysähdyksen teen Rivieran virkistysalueella Raision ja Maskun välissä. Juon kahvin ja syön jäätelön. Kartta näyttää kirkasvetisen lammen olevan nimeltään todellakin Maskun Riviera. Se on 1900-luvulla syntynyt hiekkakuoppa-alue, josta on kaivettu runsain määrin hiekkaa lähialueiden rakennushankkeisiin, kuten Naantalin viljasiiloihin ja Valtatie 8:n sekä Turun Satakunnantien perustuksiin. Rivieran hiekkaa on aina pidetty tasalaatuisena ja korkeatasoisena. Virkistyskäytöltään alue on merkittävä, sillä vesi pysyy hyvälaatuisena suurista kävijämääristä huolimatta. Myös alueen luontoarvot ovat merkittävät. Hiekkakuopilla tavataan muun muassa useita harvinaisia lintulajeja.

Maskun Rivieralta jatkan Mynämäelle, jonka kirkossa käyn sisällä asti. Kuuluu urkujen sointia, mutta minulle kerrotaan, että kanttori siellä vain harjoittelee, ei ole mikään tilaisuus käynnissä. Opas kertoo kirkon olevan Suomen keskiaikaisista harmaakivikirkoista toisiksi suurin ja myös yksi vanhimmista, ilmeisesti 1400-luvun alkupuolelta, mutta jotkut tutkijat ovat ajoittaneet sakariston rakentamisen alkaneen jo 1200-luvulla.

Alttarin oikealla puolella on Valtaneuvos ja sotapäällikkö Henrik Flemingin ja hänen Ebba-puolisonsa kalkkikivestä veistetty hautamonumentti vuodelta 1632. Sen päädyssä lukee latinan kielellä perin positiiviset sanat: ”Kokonaan turhuus on jokainen elävä ihminen. Kaikkea olen ollut eikä mikään hyödytä, tyhjyyteen palaa se, mikä ennen oli tyhjää.”

Kuva 44

Mynämäen kirkon ovet ovat avoinna matkapyöräilijälle.

Kuva 45

Henrik Flemingin ja hänen puolisonsa hautamonumentti.

* *

Lounaani syön Nurkka-nimisessä paikassa aivan kirkon kupeessa. Talon burger on maittava ja kotikutoinen terassi viihtyisä. Mynämäeltä jatkan Vehmaalle, jossa pysähdyn kauppaan ostamaan pari pulloa vissyvettä. Istuudun niitä kaupan pihaan juomaan, ja viereeni asettuu vahvasti etyylialkoholilta tuoksahtava mies syömään tikkujäätelöä.

Mies tuijottaa minua pitkään, mutta ei sano sanaakaan. Vissyt juotuani lähden liikkeelle, mies jää istumaan ja ihmettelemään päivän kulkua.

Kuva 46

Vehmaalla paikallinen murre näkyy myös hyötyjätepisteellä.

* *

Reitti kiemurtelee pikkuteitä ja välttelee suurempaa 194-tietä, joka onkin vähän harmittava ajettava. Pyörätie näillä main kulkee monelta osin Suurta Postitietä, joka on historiallinen reitti Turusta Tukholmaan. Postitie kulkee Turusta Mynämäen kautta Kustaviin ja sieltä edelleen meren kautta Ruotsin Sundiin, Eckeröhön, Grissiehamniin ja Norrtöljen kautta aina Tukholmaan saakka.

Reitin kautta kulki aikoinaan merkittävä osa Ruotsin ja Suomen välisestä postista. Tieosuus otettiin postia varten käyttöön vuonna 1638 ja se toimi aina 1910-luvulle saakka, jolloin säännöllinen laivaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä alkoi. Varhaisimmat kirjalliset lähteet kertovat tieosuudesta kuitenkin jo 1500-luvun alusta, ja todennäköisesti tie on ollut käytössä jo 1300-luvulla, joten vanhoja reittejä tässä nytkin poljetaan, vaikka Härkätie onkin jo jäänyt taakse.

Nykyäänkin vanha postireitti on käytössä lähes kokonaan seutu-, yhdys- ja yksityisteinä. Vehmaalla postitie on säilynyt poikkeuksellisen hyvin.

Kuva 47

Suuri Postitie on merkitty maastoon tällaisin merkein.

* *

Pyöräreitti koukkaa kohti Uuttakaupunkia Lokalahden kylän kautta. Siellä silmiin pistää ensimmäisenä tietenkin kirkko, joka on Johan Höckertin suunnittelema, vuonna 1763 valmistunut puinen ja torniton pitkäkirkko.

Kellotapuli on peräisin vuodelta 1728 eli kirkkoa aiemmalta ajalta. Sisälle kirkkoon en pääse, mutta kierrän sen ympäri ja luen hetkisen hautakivien tekstejä.

Kuva 48

Lokalahden puukirkko.

* *

Kirkon edustalla puistossa kaksi nuortamiestä nauttii kovaäänisesti kesäpäivästä, mutta ei se kirkon rauhaa häiritse. Kun poikien tulee aika lähteä tahoillensa, toteaa toinen toiselle ”haista paska”, ja toinen vastaa, että ”pakko haistaa, kun sieltä päin tuulee”.

Tämän ikiaikaisen sananvaihdon saattelemana lähden jatkamaan matkaa ylämäkeen kohti Uuttakaupunkia. Pyrin nyt mahdollisuuksien mukaan välttelemään tietä numero 196 eli Lokalahdentietä, jossa on ahdasta leveiden moottoriajoneuvojen seassa. Eräällä pikkutienpätkällä näen kolme yliajettua kyytä, ja jossakin kaukana pellolla ajaa koira valkohäntäpeuroja tai metsäkauriita takaa.

Fantastinen kokemus on vihdoin pitkän ajorupeaman huipennukseksi saapua Uuteenkaupunkiin ja nähdä ilta-auringossa kylpevä Kaupunginlahti. Ajan puutalokeskustan läpi hitaasti kohti Santtiorannan leirintäaluetta, jossa minulla on kokonainen mökki varattuna seuraavaksi yöksi.

Kuva 49

Aurinkoinen Uusikaupunki.

Kuva 50

Sateenvarjoja Uudenkaupungin taivaan alla.

* *

Leirintäalue vaikuttaa aivan moitteettomalta paikalta. Saan mökin nro 6, joka on heti resepsuunin takana. Ajan pyörän mökinnurkalle ja puran tavarat sisälle. Mökki on avara ja haiskahtaa siltä kuin leirintäaluemökit haiskahtavat: vanhalta viinalta, pinttyneeltä tupakalta ja tolulta. Siisti se kuitenkin on, aivan kuten huoltorakennuksen suihkukin, jossa käyn peseytymässä.

Suihkunraikkaana ja ilman matkatavaroita lähden pyörällä takaisin keskustaan. Ilman kuormaa pyörä tuntuu huomattavan kevyeltä.

Kuva 51

Pyöräilijän hyvät eväät ravintola Kirstassa.

* *

Satamassa sijaitsevasta ravintola Kirstasta tilaan pizzan, jossa on paprikaa, punasipulia, aurinkokuivattua tomaattia, persikkaa ja rucolaa. Erinomainen valinta, ja johan onkin nälkä! Pizzan päälle hörpiskelen oluen ja seurailen auringonlaskua sekä hiipuvaa veneliikennettä.

Viilenevässä illassa käyn kiertelemässä komeita puutalokortteleita ja tutustun pintapuolisesti kaupungin historiaan.

Kuva 52

Uudenkaupungin vanha kirkko iltavalossa.

* *

Leirintäalueelle palattuani viestittelen kotiin: Kaisa kertoo, että on soittanut pyöräilyaiheisen puhelun Puhelinlangat laulaa -ohjelmaan ja lähettänyt minulle terveisiä. Kappaleeksi oli hän toivonut Litku Klemetin Tour de Francea.

Kuva 53

Iltatunnelmaa Santtiorannan leirintäalueelta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua