Neljä jaksoa laadukasta brittijännitystä – arviossa Koodinimi kuusi neljä

Vinette Robinson. Kuva: Mark Mainz / BBC / Yle

Kliseet toistuvat rikossarjoissa. On ruumiin tunnistusta ja epäilyttäviä poliiseja, on tutkijan henkilökohtaisen elämän sekoittumista tapaukseen, kadonneita teinityttöjä ja takaa-ajoja. Mutta kliseisistä elementeistä huolimatta voi tarina vetää mukaansa – sen todistaa brittiläinen jännityssarja Koodinimi kuusi neljä.

Skotlannin Glasgow’hun ja sen lähistölle sijoittuvan sarjan juoni keskittyy rikoskonstaapeli Chris O’Neillin (Greyn Anatomiasta ja Trainspottingista tuttu Kevin McKidd) ja tämän vaimon Michellen (Vinette Robinson) tyttären Olivian katoamiseen. Chris yrittää päästä Olivian jäljille Glasgow’sta käsin, ja törmää 16 vuotta sitten kadonneen tytön tapaukseen. Julie Mackien katoamista tutkittiin sieppauksena, ja Chris kuulee epäilyjä poliisien sekaantumisesta tutkintaan. Epäilyt kohdistuvat myös Chrisin veljeen Philipiin, joka toimii apulaispoliisipäällikkönä.

Samaan aikaan, kun Chris alkaa epäillä veljeään, Michelle on palannut menneisyytensä Lontooseen fyysisesti ja henkisesti. Hän ei vastaa Chrisin puheluihin tai viesteihin, vaan pyrkii etsimään vankilaan saattamansa ja nyttemmin vapautuneen rikollisen, joka voisi auttaa Olivian löytymisessä.

Pian siepataan toinen tyttö, tällä kertaa Skotlannin oikeusministerin tytär. Ministeri on ajanut vahvasti Skotlannin itsenäistymistä, minkä takia sieppauksessa epäillään poliittista motiivia. Ministerin lähipiiriin kuuluu myös Chrisille ennestään tuttuja epämiellyttäviä kasvoja, ja ministeri itsekin vaikuttaa jokseenkin epäilyttävältä. Lisäksi alkaa vaikuttaa siltä, että tyttären sieppaus on kytköksissä Julie Mackien katoamiseen.

Koodinimi kuusi neljä on vain neljän jakson mittainen. Se tarkoittaa sitä, että tahti on tiukka, ja juoni voisi helposti mennä sekavaksi. Näin ei kuitenkaan käy: sarja on taidolla kirjoitettu tiivistahtinen ja -tunnelmainen jännäri, joka pitää katsojan mielenkiintoa yllä. Skotlannin politiikkaan ja itsenäisyyteen liittyvä taustakuvio luo mielikuvan suuresta pelilaudasta, vaikka nappulat ovat kaikki pienestä piiristä. Hahmojen väliset suhteet ovat jännittyneet ja linkkejä muihin on paljon enemmän kuin aluksi näyttää. Poikkeuksen tekevät kohtaukset Michellen omista tutkimuksista Lontoossa. Vaikka niiden kautta selviääkin syy Olivian katoamiselle, tuntuvat ne irralliselta pohjoisen tapahtumiin verrattuna, ja paljon esille tulevia kysymyksiä jää auki.

Huolimatta Skotlantiin sijoittumisesta on maan kuuluisan kaunis luonto toissijaisessa roolissa, sillä sarja keskittyy vahvasti juoneen. Koodinimi kuusi neljä pohjautuu itse asiassa japanilaisen Hideo Yokoyaman romaaniin 64 (Bazar, 2019; suom. Markus Mäkinen), jossa tiiviin juonen sijaan fokus oli enemmän japanin poliisivoimien sisäisessä hierarkiassa ja ihmisten välisissä suhteissa (tai näin arvostelut ko. kirjasta sanovat – en ole sitä lukenut). Televisiosarjaan tapahtumat siirrettiin Kiotosta Glasgow’hun ja oletettavasti tiivistettiin tapahtumia, sillä alkuperäinen kirja on yli 700-sivuinen. Voikin kysyä, kuinka vahvasti Koodinimi kuusi neljä perustuu romaaniin, vai onko kyseessä enemmän siitä inspiroituminen?

Joka tapauksessa skottiproduktio toimii. Poliittinen elementti lisää mielenkiintoa etenkin Skotlannin itsenäistymistä ja Skotlannin kansallispuolueen SNP:n viimeaikaista kipuilua seuranneille, ja alussa mainittuja kliseitä käännetään välillä päälaelleen. Juonenkäänteet yllättävät, ja etenkin McKidd tekee hienon roolisuorituksen huolestuneena isänä, turhautuneena ja rakastavana aviomiehenä sekä epäluuloisena ja veljensä varjossa olevana poliisina. Loppuratkaisu tosin turhauttaa, mutta se ei vie pois sarjan nautintoa ja tunnelmaa. Mitään uutta tai mullistavaa Koodinimi kuusi neljä ei ehkä tarjoa, mutta se on oikein viihtyisä ajanviete pimeneviin iltoihin.

Elsa Lindström

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua