Hotel Dallas – eli kuinka televisiosarja antoi lepohetken kommunismin ikeestä 1980-luvun Romaniassa

Hotel Dallasin kuvasto polveilee Romanian maalaisidyllissä. Keskiössä on 1980-luvulla suosittu Dallas-sarja, jota on esitetty 57 maassa. Sarjan glamoröösi öljymiljonäärielämä on luonut toivoa ja tuonut elämänsisältöä ja muuta ajateltavaa 1980-luvun kommunistisen Romanian ankeuteen. Ihmiset muistelevat sarjan roolia arkisessa elämänmenossa. Ihmisen tarve unelmoida, unohtaa ja päästä pois arjen harmaudesta nousee pintaan. Samalla pohditaan ajan ja sitä kautta historian luonnetta.

Dokumenttielokuva on katsottavissa Yle Areenassa.

Romanissa puoluejohto päätti 1980-luvulla antaa kansalle ulkomaisen tv-sarjan katsottavaksi. Se oli Dallas. Sitä katsoivat kaikki, ikään katsomatta.

Dallasia kuvataan sarjana, jossa nähtiin miljonäärejä, jotka pystyivät ostamaan mitä vain ja lahjomaan ihmisiä tieltään. Romaniassa saattoi tuolloin lahjomalla saada Lux-saippuaa tai vaikkapa sukkahousut.

Rahaakin romanialaisilla olisi ollut, mutta kaupat olivat tyhjiä. Aika oli ankeaa, tuntui kuin olisi tukehtunut. Kaikkea piti jonottaa tuntikausia. Johto tiesi, että kansa kärsi ja ilmeisesti halusi antaa ihmisille muuta ajateltavaa. Vastaus tähän oli Dallas.

Kansalle kelpasi mikä vain, kunhan Ceauşescu ei liittynyt siihen. Diktatuurin loppuaikoina televisiosta tuli ohjelmaa ainoastaan kaksi tuntia päivässä. Toiveunille oli iso tilaus ja ihmiset uneksivat Amerikasta. Dallasin katsomisen jälkeen oli aikalaisten mukaan hyvä mennä nukkumaan.

Dallasin henkilöhahmoja ihailtiin ja kadehdittiin ja heidän vaiheissaan elettiin mukana täysillä. Kerronta kuvaa dokumentin tekijän lapsuusaikaa Romaniassa ja Dallasin vaikutusta hänen ja koko kansakunnan alitajuntaan. Kokonaisuus sisältää monitasoista kerrontaa ja pohdintaa, välillä sekavaakin, mutta paikkaa tämän hykerryttävällä outoudella.

* *

Dallasin katsomisen jälkeen oli aikalaisten mukaan ”hyvä mennä nukkumaan”.

Haaveilun ja toivon merkitys ihmisen elämälle on keskeinen. Haaveita tarvitaan varsinkin silloin, kun toivoa ei vaikuta olevan.

Kun Romaniassa vallitsi totalitaristinen yhteiskuntajärjestys, kaikki mikä tapahtui Romanian ulkopuolella tapahtui oikeastaan myös mielikuvituksen ulkopuolella. Näin tilaa kuvailee nuoruutensa kommunistisessa Romaniassa elänyt nainen.

Kun lopulta pääsi ulkomaille, ei voinut uskoa todeksi, että kaupoissa oli oikeita tavaroita. Eristyneisyys oli ollut niin totaalista, ettei sitä voi kuvata.

Matkustaminen Yhdysvaltoihin vallankumouksen jälkeen aiheutti ensisijaisesti äimistystä. Nopeasti matkalaiset hahmottivat myös sen, ettei kaikki ollutkaan niin ruusuista.

Alun perin Dallasin esittämisen tarkoituksena oli kenties näyttää Romanian kansalle Yhdysvaltain moraalittomuus ja korruptoituneisuus, mutta toisin kävi. Yhdysvallat oli romanialaisille unelmien täyttymys, ja dokumentin ohjaajalle Livia Ungerkin on aina haaveillut sinne pääsemisestä. Haave toteutuu, kun hän voittaa Green Cardin arvonnassa.

New York näyttäytyy Livialle haaveiden täyttymyksenä, taiteiden kaupunkina. Siellä kenestä tahansa voi tulla taiteilija. Erilaisin tehokeinoin kuvataan taiteilijan suhdetta taiteeseensa ja sen tekemiseen. Sitä kuinka taiteilija kokee olevansa vapaa ja vahva työskennellessään ja kuinka ihanaa olisi päästä pakoon tylsyyttä, ainaista rahan puutetta ja epävarmuutta. Epävarmuutta, jonka ääni ei koskaan katoa, vaikka sen voimakkuus vaihtelee.

* *

Patrick Duffy on ”Bobby Ewingin haamu”.

Mustavalkoiset katkelmat ovat osin turhan paatoksellisia ja irrallisia. Keskenään hyvin erilaiset osuudet kuitenkin tukevat toisiaan. Livian ja hänen cowboy-hahmonsa lisäksi dokumentissa seikkailee Mr. Here, Dallasin Bobby Ewingin haamu (Patrick Duffy). Hahmon nimi tulee malliluottokortin allekirjoituskohdasta ”your name here”. Oivaltavaa – läsnä ovat aika, raha ja itseys.

Vallankumouksen jälkeen liikemiehet ottivat Romaniassa mallia J.R:stä. J.R. nähdään amerikkalaisen bisnesmaailman arkkityyppinä, joka haluaa vain rahaa ja valtaa, keinoja kaihtamatta. Bobbyn hahmo taasen on ”hyvä veljenä”, joka tasapainottaa tilannetta.

Dokumentin ehdotonta antia ovat värikkäät ja absurdit kuvat ja kertomuksen pätkät liittyen Romanian maaseudulle rakennettuun Southfork-kopioon, jonka alueella on myös pienoiseiffeltorni. Tällä Slobozia-nimisellä tilalla vaikuttaa auringonkukkaöljyä tuottava pohatta, Romanian J.R., joka on myös Livian isä, myöhemmin vankilaan 12 vuodeksi veropetoksista ja kavalluksesta tuomittu mies. Mies on kuin suoraan Twin Peaksista ympäristöineen kaikkineen. Kuvakielessä on oivaltavaa synkeyttä.

* *

Hämmentävällä nopeudella dokumentti muuntuu koko ajan joksikin muuksi. Välillä vietetään joulua filosofien keskuudessa Bukarestissa. Heidän mukaansa ajan saatossa voivat suurimmatkin ajattelijat paljastua ekstremisteiksi. Tämä on jokseenkin osuvaa Romanian historiaa sivuttaessa.

Filosofiaa ruoditaan joulupöydässä todeten, että parhaimmillaan filosofia voi jättää historiaan katastrofaaliset jäljet. Nietzschen kerrotaan ihannoineen juutalaisia ja 30 vuotta hänen kuolemansa jälkeen hänestä tuli natsien sankari. Puhutaan myös rosvojoukosta, jonka nimi ainoastaan muuntuu, milloin kommunisteiksi, milloin sosiaalidemokraateiksi, milloin nationalisteiksi. Mitään historiallista muutosta ei kuitenkaan voi verrata ikuisuuteen.

Ikuisuuden yhteydessä nousee pintaan ajatus kehää kulkevasta ajasta. Se itsessään on rauhoittava, sisäisen rauhan tuoja. Kaikki alkaa aina alusta. Ikääntyessään ihmisestä tulee kyynisempi ja taikaa on aina vain vaikeampi löytää.

Ceauşescut teloitettiin jouluna ja siitä saakka juhlan koetaan olleen pilalla, vaikka itse teloitusta juhlittiinkin ja jopa lapset saivat sitä televisiosta seurata. Jokaisella lapselle joulu on kuitenkin aina ”ensimmäinen”. Teloituksessa kaikuu ylisukupolvinen trauma. Elena Ceauşescun huudahtaa ennen kuolemaansa: ”Pojat älkää tappako meitä!”

* *

Äärettömyyden pylväs.

Dokumentti koostuu Mr. Heren ja Livian matkasta kohti äärettömyyden pylvästä. Välillä kikkaillaan oivaltavilla taiteellisilla ratkaisuilla, kun Livia pienentää itsensä ja matkustaa junassa pahvilaatikossa, johon hänen äitinsä tekee reiän valoa varten. Näin muodostuu camera obscura ja ohikiitävät maisemat heijastuvat laatikon seinämään ylösalaisin.

Mr. Herelle kerrotaan, kuinka äärettömyyden pylväässä on loputtomuus. Se on olemassa ajan ulkopuolella. Historian ikeestä on päästettävä irti, vain siten löytää etsimänsä.

Mr. Heren voi nähdä kuvastavan jatkuvaa nykyhetkeä. Nykyhetki, tämä hetki on kuitenkin vääjäämättä osa historiaa. Vanhat aatteet otetaan uudelleen käyttöön. Romanian kansa katsoo neliskulmaisilla kiikareilla Bobbya, JR:ää ja Pamelaa. Menneisyys ruokkii itseään.

Äärettömyyden pylväs esittäytyy mystisenä ja myyttisenä entiteettinä ja dokumentti ei sen kummemmin selvitä sen eksplisiittistä merkitystä. Välähdyksenomaiset kuvat siitä ovat vaikuttavan jylhiä, ei vähiten voimakkaan rytminsä ja mustavalkoisuuden esiin tuoman kontrastin vuoksi. Äkkiseltään pylvään voisi nähdä viittaavaan jonkinlaiseen jumaluuteen tai primus motoriin, kaiken taustalla vaikuttavaan liikkeelle panevaan voimaan, alkuun ja loppuun, kysymykseen ja vastaukseen kaikkien kysymysten ja ideologioiden tuolla puolen.

* *

Tervetuloa Twin Peaksiin.

Livia ja Mr. Here vierailevat iloisella hautausmaalla. Siellä jokaisessa hautaristissä on oma runonsa, joka kertoo elämästä ja kuolemasta. Livia tilaa ristintekijältä ristin miehelle, joka ei ole vielä kuollut, koska ei ole koskaan elänytkään – siis Bobbylle eli Mr. Herelle, Bobbyn haamulle.

Ikuisuuden pylvästä lähestyttäessä aletaan näyttää lännenelokuvaa takaperin. Menneisyys pakenee. Se on tavoittamattomissa, vaikka kulkisi kuinka kovaa ja kauas. Ajan voi tuntea lipuvan ohi kuin painon harteillaan. Heikolla hetkellä ihminen miettii helposti miten asiat olisivat menneet, jos olisi valinnut toisin.

Aika virtaa kohti tulevaisuutta, joka on jo kohta menneisyyttä. Esiin piirtyy kysymys siitä kuinka henki pääsisi vapaaksi, miten menneisyys ei enää toistuisi? Patrick Duffy itsenään, Bobbyna ja Bobbyn haamuna, Mr. Herenä. Itseys, rooli, nykyhetki sekä metaforinen luottokortti.

Dokumentti on visuaalisuudestaan huolimatta alussa paikoin niin outo ja vaivaannuttavakin, että katsomisen melkein haluaisi lopettaa, mutta se tempaa mukaansa yhä uudestaan. Tämän se tekee päätymällä toistuvasti täysin odottamattomiin kuviin, tapahtumiin, tilanteisiin ja tunnelmiin. Se on osin surrealistinenkin kokonaistaideteos, jolla ei ensin vaikuta olevan päätä eikä häntää. Kokonaisuus on lopulta kummallisen ehyt, vaikka kärryillä ei ehkä ole tarkoituskaan pysyä.

Elokuva käsittelee faktan, fiktion, draaman ja fantasiamaailmankin kautta historiaa ja kapitalismia sekä taiteen merkitystä. Hienot yksittäiset kohtaukset, värit, kuvat ja tunnelmat kannattelevat sen maaliin. Historia ja taide, yleinen ja henkilökohtainen ihmisyys, sekä filosofinen pohdiskelu lyövät kättä ja lopulta se toimii. – Ihmetyttää.

Hanna Telakoski