Dingo-aiheisia leikekirjoja oli monta. Kuva: Sari Harsu
KOLUMNI | ”Ja on sitä ehkä hieman vaikea ymmärtää sen kokeneenakin”, kirjoittaa Sari Harsu 1980-luvun puolivälin Dingo-dokumenttielokuvan innoittamassa kolumnissaan.
Dingo ja levottomat tuhkimot -dokumentti vuodelta 1986 alkaa pätkillä yhtyeen keikalta. Niissä varhaisteini-ikäiset tytöt itkevät, kiljuvat ja laulavat. Joiltakuilta menee jalat alta, kirjaimellisesti.
Yritän etsiä toistensa ja lavan väliin litistyvien vahvasti meikattujen tyttöjen joukosta itseäni. Konkreettisesti en tästä taltionnista itseäni löydä, mutta kuvaannollisesti kyllä. Näen itseni noissa sifonkihuiveja heiluttelevissa tytöissä hiukset tupeerattuna, ranteet täynnä ohuita metallisia renkaita. Olen yksi heistä.
Tai olin, noista hetkistä on kulunut neljä vuosikymmentä, ja siksi Ylekin nyt tarjoilee näitä muistoja Dingo-illan (2.2.2024) verran.
Nyt tuota kaikkea katselee – vaikka osittain eläytyenkin – kuitenkin välimatkan päästä ja kiinnittäen huomiota eri asioihin kuin silloin, esimeriksi Neumannin laulannassa kuuluvaan porilaisuuteen eli jäännöslopukkeettomuuteen. Hän laulaa ”ei tarvitse mennä nukkumaan” ja ”ota paha pois” niin kuin ne kirjoitetaan eikä niin kuin suurimmassa osassa suomen murteita laulettaisiin (”mennän nukkumaan” ja ”otap paha”).
Dingo työllisti ja villitsi
Manageri Lasse Norres esittelee dokumentissa, millainen koneisto Dingo-nimistä spektaakkelia pyörittää, eli kuinka paljon erilaisia työntekijöitä tarvitaan huolehtimaan siitä, että kaikki toimii. Jopa lakimies kuuluu kokoonpanoon.
Muutenkin yhtyeellä on työllistävää vaikutusta: Dingon keikkapaikoilla on poliiseja, lähinnä suojelemassa yhtyettä hysteeriseltä fanilaumalta. Paikalla on myös SPR:n ”Popo-ryhmä” huolehtimassa konsertista patjoille lepäämään siirretyistä teinitytöistä. Minutkin on kerran kannettu tällaisille pahnoille elpymään.
Hieman koomistakin vivahdetta dokumenttiin tuo psykologi Pirkko Siltalan keski-ikäinen analysointi Dingon jäsenten ja etenkin Neumannin ”hyvin suorista ja selvistä sukupuolisista, seksuaalisista vihjeistä” ja sukupuolielinten nimien käytöstä puheessa.
Tällaisen toiminnan myötä tytöt kuitenkin ”löytävät ruumistaan paremmin”, eli kyseinen puhe ja toiminta on psykologin mukaan vain hyväksi.
Siltalan mielestä on tärkeää myös, että tyttö voi voimakkaasti eläytyä ja hurmioitua.
Hänen mukaansa terve nuori palautuu tästä kyllä.
Lentävät nallekarhut
Jossain määrin pystyn palauttamaan mieleen ja jopa ruumiiseen silloisen kokonaisvaltaisen ja jotenkin äärimmäisen kokemisen, vaikka se samaan aikaan tuntuu kaukaiselta.
Keikoilla heittelin muiden nuorten lailla lavalle jos jotakin pehmoeläintä, koska lahjojen antaminen idoleille oli tärkeää. Dokumentissakin tytöt esittelevät kameralle lahjoja, joita aikovat yhtyeen jäsenille antaa.
Psykologi kertoo, että nämä ”nallekarhut” antavat tytöille turvallisuuden tunnetta, ja niiden avulla he pitävät kiinni lapsuudestaan.
Nallet auttavat myös ”menemään mukaan yhteisen massan rytmiin ja hurmioon”.
Tässä psykologi lipsahtaa mielestäni jo hieman lennokkaisiin päätelmiin.
Kolme 13-vuotiasta Porissa
Kavereiden kanssa kävimme paitsi keikoilla kerran myös Porissa ”jahtaamassa dingoja”, eli päivystämässä yhtyeen jäsenten kotien edessä.
Se ei edes ollut mikään yhden päivän retki vaan vietimme meille tuntemattomassa kaupungissa kolme vuorokautta tietämättä etukäteen, missä yöpyisimme. Öistä ensimmäinen meni ulkona Porin stadionilla linkkuveitsi kädessä lähinnä valvoen ja peläten mahdollisia uhkia. Seuraavan yön olimme hotellissa, ja kolmanneksi yöksi tuppauduimme kaverin kaverin sukulaisten luo, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna oli kauhistuttavan röyhkeää tuntemattomien ihmisten häiritsemistä.
Onnistuimme reissun aikana onneksemme näkemään yhtyeen jäseniä, ja Jontun kanssa pääsimme peräti vaihtamaan muutaman sanan. Sillä kertaa meillä oli lahjana Lontoon rae -pussi, jonka ojensimme miehelle. Hän sanoi jotakin sen suuntaista, ettei välitä karkeista, jolloin kehotimme antamaan pussin Jesselle.
Pian Jontun viisivuotias Jesse-poika tuli tervehtimään meitä Lontoon rakeita mutustellen. Hän kertoi meille siirtyvänsä Dingoon soittamaan isona, sitten kun isä ei enää soita siinä.
Kun muistelen noita aikoja ja silloista itseäni, tunnen jonkinlaista hellyyttä sitä jokseenkin viatonta, kiikkerästi kohti aikuisuutta hapuilevaa varhaisteiniä kohtaan.
Sari Harsu
Dingo-ilta Yle Teemalla 2.2.2024. Elokuvan hetki: Levoton Tuhkimo klo 20.00. Dingo ja levottomat tuhkimot klo 20.15.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pistäkää nimi mieleen: toimittaja Jaakko Keso
KOLUMNI | Päivi Vasara on viehättynyt Jaakko Keson Tämä on Amerikka -sarjaan, joka on katsottavissa Yle Areenassa.
Kantri soi ja veri lentää – Jonathan Nolanin Fallout-tv-sarja on sukua Speden hiekkakuoppalänkkäreille
TELEVISIO | Fallout-tv-sarja on kepeää tieteisseikkailua, jossa elävät kuolleet ja haarniskoidut ristiritarit mahtuvat sulassa sovussa samaan tarinaan.
Neljä jaksoa laadukasta brittijännitystä – arviossa Koodinimi kuusi neljä
TELEVISIO | Skotlantiin sijoittuvan sarjan juoni keskittyy rikoskonstaapelin ja tämän vaimon tyttären Olivian katoamiseen. Pian siepataan toinenkin tyttö, oikeusministerin tytär.
Kovaa peliä Japanissa – Disney Plus -kanavan Shôgun tarjoilee komeita kuvia ja kimurantin juonen
TELEVISIO | James Clavellin romaaniin perustuva Shôgun-tv-sarjan henkilöt ovat monisyisiä ja uskottavia, ja komeat maisemat tarjoilevat katsojalle yltäkylläistä silmänkarkkia.