Columbo ja beigen poplarin voima – miksi puoli vuosisataa vanha tv-sarja lohduttaa?

Columbo (Peter Falk) kaivaa todisteet esiin jaksossa Vikatikki / A Stich in Crime (1973).

TELEVISIO | Columbo oli 1970-luvulla suosittu televisiosarja, jonka rauhoittava vaikutus tuntuu myös tässä ajassa. Siinä on jotakin, joka lohduttaa, kun maailmankirjat ovat sekaisin.

Kaarina Lehtisalo, teksti

En liene ainoa ihminen, jolle kulunut kevät, ns. koronakevät, on aiheuttanut vaihtelevassa määrin ahdistusta. Kevään ja alkukesän aikana olenkin paennut fiktion avulla takaisin 1970-luvulle, tuolle lapsuuteni turvalliselle aikakaudelle. Silloinkin toki oli uhkia olemassa – kuten maapallon saastuminen, öljyn loppuminen, väestönkasvu ja nälänhätä, mutta mikään näistä ei aivan välittömästi uhannut Columbo-rikossarjaa seuraavaa suomalaista pikkutyttöä.

Columbo oli vuosina 1971–78 säännöllisesti esitetty, ja vielä vuosina 1989–2003 uudelleen lämmitetty amerikkalainen rikossarja, jossa Peter Falk näytteli nimiroolissa murharyhmän komisario Columboa.

Komisario Columbo oli nuhjuiseen popliinitakkiin sonnustautunut, alati sikaria sormissaan pitelevä mukavanoloinen poliisimies. Sarja oli aikoinaan tavattoman suosittu, ja fanisivustoja on helppo löytää internetistä edelleenkin.

Mutta miksi katsoa Columboa juuri koronakevään aikana? Olisinhan varmasti voinut taantua kotisohvalle nostalgiafiiliksiin jonkun muunkin televisiosarjan avulla. Meneehän telkkarissa parhaillaan Pieni talo preeriallakin.

Columbossa on kuitenkin jotakin aivan erityistä. Jotakin, joka lohduttaa, kun maailmankirjat ovat sekaisin.

* *

columbo2

Columbolla (Peter Falk) pysyi sikari tiukasti näpeissä puheluidenkin aikana. Paljastava kamera /Negative Reaction (1974).

Ensinnäkin, Columbossa on kaava. Eri jaksoissa on samankaltaisena toistuva juoni. Murha (tai vahingossa tapahtuva tappo) nähdään heti jakson alussa. Katsoja saa usein seurata tappajan edesottamuksia (jälkien siivousta, alibin järjestelyä, ruumiin kätkemistä) aika pitkäänkin ennen kuin Columbo saapuu rikospaikalle sikareineen.

Kaavan mukaan mennään tämänkin jälkeen. Murhaaja, joka poikkeuksetta on joku ”tärkeä” ja/tai upporikas ihminen, yrittää jatkaa entistä mukavampaa elämäänsä kartanossaan tai luksuslukaalissa Los Angelesin kukkuloilla, mutta kiusallisesti jaaritteleva ja kysymyksillään piinaava komisario Columbo putkahtaa kerta toisensa jälkeen pilaamaan murhaajan päivän.

”Vielä yksi kysymys”, on Columbon kuuluisa repliikki. Sen hän sanoo, kun hän on jo poistumassa paikalta ja murhaaja on jo ehtinyt huokaista helpotuksesta. Tämä kysymys on tietenkin se kaikkein tärkein pointti, jolla murhaajan pasmat saadaan sekaisin. Katsojakin tietää odottaa tätä joka jaksossa.

Sillä tietenkin Columbo aavistaa murhaajan jo heti ensi näkemältä. Välittömästi sekä Columbo että katsoja ovat samassa juonessa, tietävät että tuo tyyppi pitää saada kiinni. Columbon roolissa näyttelijä Peter Falkin vamma oli etu: Falk oli menettänyt jo lapsena oikean silmänsä, mutta lasisilmän ansiosta hänellä oli erikoinen, poikkeuksellinen katse – ja Columbon rooliin tämä läpitunkeva katse sopii täydellisesti.

* *

Katsojaa ei sarjassa päästetä murhaajan puolelle. Ei, vaikka murhaajia usein esittävät karismaattiset henkilöt, kuten John Cassavetes, Ray Milland, Leonard Nimoy, William Shatner, Honor Blackman, Anne Baxter, Johnny Cash, Janet Leigh, Martin Landau – ja Patrick McGoohan, joka vuosien varrella nähdään peräti neljä kertaa eri murhaajan roolissa!

Sarjassa ei murhaajia sympatiseerata, vaan sarjan murhaajat ovat ylimielisiä, itsekeskeisiä sosiopaatteja, ja vieläpä järkyttävän rikkaitakin. He tappavat työkavereitaan, perheenjäseniään tai rakastettujaan, jotta voisivat jatkaa yltäkylläistä elämäänsä. Vaatimattomasti 11 000 dollaria vuodessa tienaava Columbo ei arastele jutella pohattojen kanssa rahasta, vaan mielellään hän kyselee murhaajilta heidän talonsa tai loma-asuntonsa hintaa.

Columbo on ylpeästi vaatimaton. Vaikka hänellä on 1970-luvun tyyliin puku palttoonsa alla, kokonaisvaikutelma on hieman nuhruinen, hiukset sekaisin, kengät kuluneet, ja sikarin löyhkä tunkee ruudusta vieläkin läpi. Columbo ajaa pölyisellä Peugeot 403:lla, jonka vaihtamista parempaan useampikin henkilö sarjan aikana suosittelee. ”Kuka te olette” on kysymys, johon Columbo joutuu usein sarjan aikana vastaamaan, sillä kukaan ei ole uskoa häntä poliisiksi.

Columbo on myös ystävällinen, jopa yliystävällinen ja anteeksipyytelevä: kovasti hän aina pahoittelee sitä, kun hän kerta toisensa jälkeen saapuu murhaajan kotiin tai työpaikalle kyselemään hankalia. Kaikki pahat ja äksyt televisiopoliisit painukoot unholaan, sillä tässä meillä on ystävällinen ja kiltti poliisi, joka juttelee murhaajillekin mukavia.

Hyvin harvoin Columbo suuttuu, ja silloin katsojakin oikein pelästyy – kuten toisen kauden jaksossa Vikatikki (A Stich in Crime, 1973), jossa Columbo sanoo suorat sanat Leonard Nimoyn näyttelemälle ylimieliselle kirurgille.

Columbon kiltteyttä korostaa sekin, että kaiken lisäksi Columbo on suloisesti tossun alla. Sanon ”suloisesti”, sillä mitään perheongelmiahan sarjassa ei nähdä – eikä kyllä nähdä vaimoakaan. Columbo kuitenkin puhuu joka jaksossa vaimostaan, tämän sanomisista, moitteistakin – ja silti aina lämpimään sävyyn. Jotkut epäilijät ovat kehdanneet väittää, että Columbolla ei mitään vaimoa olekaan, vaan ”vaimo” olisi vain Columbon keino saada murhaaja luulemaan häntä vaarattomaksi.

Mutta itse tietenkin tahdon uskoa Columbon vaimoon, sillä muutenhan Columbo olisi valehtelija!

* *

Columboon voi liittää useita tuttuja asioita, jotka jatkuvasti toistuvina tekevät Columbon hahmosta turvallisen: alati sytyttämistä kaipaava sikari, pölyinen Peugeot, autossa odotteleva koira, näkymätön vaimo ja lankomies – mutta onko mikään niin leimallisesti Columboa kuin Columbon beige popliinitakki.

Columbon beigen poplarin voimaa ei ole syytä aliarvioida. Jokainen, joka on elänyt 1970-luvulla, tietää, että silloin maailmaa katsottiin beigenväristen silmälasien läpi. Maailma oli täynnä ruskean eri sävyjä, kotien sisustusta myöten. Beige oli varsin yleinen väri myös vaatetuksessa, ja erityisesti kaikki kunnon ihmiset tiesivät pukeutua beigeen. Beige on väri, joka ei häiritse ketään räikeydellään. Ja varsinkin vanhempi sukupolvi luottaa beigeen edelleen.

Niin vain Columbokin sulautuu sarjassa tapettiin, pienikokoinen, kumara mies beigessä takissa, vaatimaton, rehti ja kunnollinen poliisimies. Ei mitään pahoja poliiseja tässä sarjassa, ei kiusallisia perhedraamoja, tuttu ja turvallinen, toistoa jankuttava kaava.

Ja tietenkin vielä tämä: kun Columbo on aikansa pelannut peliään murhaajan kanssa, hän esittää ratkaisevan todisteen ja saa shakkimattinsa. Murhaaja joutuu myöntämään tappionsa. Murhaaja saadaan kiinni. Vaatimaton ja kunnollinen voittaa pahan.

Oikea draamallinen sulkeuma, closure, eikä mitään avoimia epäselvyyksiä. Vaikka maailma olisi kuinka sekaisin, Columbossa kaikki asiat ratkeavat.

Ja katsoja rauhoittuu.

Columbo-televisiosarjan kaikki jaksot ovat ilmestyneet DVD:llä Suomessa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This