Katriina Lilienkampf Stalin kuolee -näytelmässä. Kuva: Heikki Järvinen
HENKILÖ | Keväällä valmistuneen Katriina Lilienkampfin tähänastinen työrupeama Tampereen Teatterissa on ollut innostava. Nyt kaikkien kulttuurialojen yllä häilyy varjoja.
”Näyttelemisessä ole kyse mistään itsekkäästä valokeilaan hakeutumisesta, vaan tätä työtä tehdään yhdessä.”
Ritva Alpola, teksti
Katriina Lilienkampfin (suom. Liljojen taistelu) nimi ei ole mikään enne. Se on kaukaista perua baltiansaksalaisilta sukujuurilta. Lapsena Katriina olisi halunnut itselleen suomenkielisen sukunimen, koska häntä nolotti joutua tavaamaan vieraskielistä sanaa opettajille ja muille kysyjille. Isän kerrottua heidän sukunimensä merkityksen Katriina olikin tyytyväisempi nimen sointuvampaan saksankieliseen muotoon.
Vaikka Katriina Lilienkampf ei sukunimensä mukaista kieltä puhukaan, vieraat kielet ovat kiehtoneet häntä aina ja hän on oppinutkin niitä helposti. Koulussa kielet olivat hänen vahvuutensa toisin kuin matemaattiset aineet.
Näyttelijän työssä ilmaisullinen notkeus sekä oikean puherytmin ja -nuotin tavoittaminen ovat hyviä taitoja. Tosin Katriinan opiskeluaikana Nätyllä puheen ja äänen lehtori Tiina Syrjällä oli työmaata kerrakseen kouliessaan Katriinaa irti savon murteesta. Ennen Nätyä Katriina Lilienkampf ehti nimittäin työskennellä monta vuotta Kuopion kaupunginteatterissa muun muassa tuotantojärjestäjänä, kuiskaajana ja tarpeistonhoitajana.
Kun teatterissa esitettiin Leea Klemolan kirjoittamaa ja ohjaamaa Vaimoni, Casanovaa, Katriina toimi näytelmän pukijana. Sillä, että Katriina sai seurata näytelmää aivan läheltä koko sen esityskauden, oli ratkaiseva merkitys hänen omiin tulevaisuudensuunnitelmiinsa: hän toivoi pääsevänsä teatterikouluun. Niin siinä kävikin.
Yleisölle esiintymisen alkuitu oli kuitenkin ollut versomassa jo kauan ennen sitä. Katriina oli aloittanut baletin harrastamisen nelivuotiaana. Sieltä se into lähti, Katriina kertoo. Hän piti tanssimisesta ja oli mielellään mukana kaikissa balettikoulun esityksissä. Peruskoulussa ilmaisutaito oli Katriinan mielestä kivaa, mutta yllättäen hän sanoo olleensa siinä huono. Vasta yläasteella ja viimeistään lukiossa näytteleminen alkoi kiinnostaa todella.
Entä missä vaiheessa Katriina tajusi, ettei pelkkä esilläoleminen ole ”se juttu”?
Koulutusaikana Nätyllä hänelle kehittyi selkeä ymmärrys siitä, ettei näyttelemisessä ole kyse mistään itsekkäästä valokeilaan hakeutumisesta, vaan työtä tehdään yhdessä. Hän kavahtaa edelleen ajatusta, että pitäisi olla jossakin esillä yksin ja omana itsenään, vaikkapa esitelmää pitämässä.
* *
Aloittaessaan Nätyn opinnot Katriina oli epävarma itsestään ja taidoistaan, mutta opiskelun myötä itsetunto alkoi vahvistua. Hänen luonteeseensa kuuluu ennakoida asioita ja ajatella kauemmas. Heti Tampereelle muutettuaan Katriina alkoikin etsiä jalansijaa sekä uudessa ympäristössään että työelämässä.
Ovatko Nätyn tarjoamat askelmat kohti ammattia olleet sitten hyödyllisiä?
Toki työelämä on erilaista kuin opiskelu, toteaa Katriina, mutta Tampereen yliopistossa toimiva Näty tarjosi turvaa, tukea ja apua kohti tulevaa. Teatteritaiteen professori Pauliina Hulkko korosti Katriinan mukaan erityisesti oppimisrauhan tärkeyttä. Hän kokee saaneensa opiskelujen myötä paljon varmuutta ja ammatillisia työkaluja sekä myös tarvinneensa koko sen viisivuotisen koulutuksen.
Katriina Lilienkampf kertoo, että hänen kandidaatintutkielmaansa ”Kauhean nautinnollista: Oivalluksia groteskista työskentelystä” edelsi yliopistonlehtori Minna Hokkasen valaiseva, Groteskit äärihahmot -niminen kurssi. Sen päätteeksi opiskelijoitten oli luotava, löydettävä ja kaivettava itsestään groteski äärihahmo. Piti kyetä taipumaan rääviksi, rumaksi tai röyhkeäksi, sellaiseksi, miltä ei arkielämässään vaikuta. Elovena-neidon oloisesta Katriinasta oli erittäin vapauttavaa havaita, mitä kaikkea hänestä voikaan irrota. Hän on myös esiintynyt groteskina hahmonaan ja tekee niin edelleenkin, jos sopivia tilaisuuksia ilmaantuu.
Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmaan sisältyy mahdollisuus etsiä itselleen ns. näyttelijäkummi, joka voisi toimia opiskelijan tukena ja oppaana ammattiin. Nätyn opiskelujen ajan Katriina Lilienkampfin näyttelijäkummina oli Mari Turunen Tampereen Teatterista.
Katriina kertoo ihailevansa Turusen tapaa näytellä ja toivoo kasvavansa samaan mittaan ajan myötä. Kun kumminvalintamahdollisuus oli käsillä opiskelijoiden ollessa katsomassa Leea ja Klaus Klemolan Arktiset leikit -näytelmää Tampereen Teatterissa, Katriina vannotti tovereitaan olemaan pyytämättä Mari Turusta näyttelijäkummiksi, sillä hän aikoi itse tehdä niin. Näytelmän loppupuoli meni Katriinalta ohi hänen miettiessään, miten lähestyä Maria ja miten muotoilla asiansa. Hetken tultua Katriina pyysi, omien sanojensa mukaan ”vapisevin äänin ja tärisevin käsin”, Mari Turusta näyttelijäkummikseen. Jännitys oli turhaa, sillä tietysti Mari suostui!
Katriina Lilienkampf suoritti työharjoittelunsa Tampereen Teatterissa vuonna 2022 Stalin kuolee -näytelmässä (lue Aila-Liisa Laurilan arvio täältä). Kokemus vahvisti hänen haluaan jatkaa Tampereen Teatterissa, joten hän päätti rohkaistua hakeutumaan taloon töihin. Kävi niin onnekkaasti, että teatterinjohtaja Mikko Kanninen ehti ensin: valmistuessaan keväällä 2024 Nätyltä teatteritaiteen maisteriksi Katriinalle olisi luvassa kahden vuoden kiinnitys teatteriin, jossa hän oli heti viihtynyt niin hyvin. Tieto tarkoitti sitä, että Katriina saattoi paneutua rauhallisin mielin loppuvuosien opiskeluunsa ilman huolta tulevasta. Tämä oli Katriinalle maailman paras energiaa vapauttava juttu ja suuri helpotus.
Enää ei tarvitse tehdä pikkujoulukeikkoja, ellei halua, naurahtaa Katriina nyt, vuoden 2024 lopulla, oltuaan keväästä lähtien Tampereen Teatterin leivissä juuri ammattiin valmistuneena näyttelijänä.
* *
Katriina Lilienkampf on saanut olla alusta asti mukana kiinnostavissa näytelmissä. Hän tuntee olevansa lenkki itselleen tärkeässä ketjussa. Sellainen on rooli Leea Klemolan Vaimoni, Casanova -näytelmässä (lue Maarit Saarelaisen arvio täältä), joka aiheutti Katriinassa kipinöintiä jo Kuopiossa, ja toinen on näyttelijäkummi Mari Turunen, joka on nykyisin myös hyvä ystävä ja kollega. Silti Katriina kertoo yhä katsovansa Mari Turusta ylöspäin.
Vaimoni, Casanovassa Mari Turunen on näytelmän pääroolin ahdistunut ja vanheneva teatteridiiva. Katriinan roolihahmo on uusi ja kokematon työntekijä, joka joutuu pitelemään tuotannon lankoja käsissään tilanteessa, jossa hän on oikeastaan koko työryhmän ainoa selväjärkinen. Uutena ja vastavalmistuneena Tampereen Teatteriin kiinnitetty Katriina on iloinen, ettei nykyisessä teatterimaailmassa liene enää hankalia diivoja, ja muukin porukka on vastuuntuntoista ja osaavaa.
Juha Itkosen romaanin pohjalta Tampereen Teatteriin sovitetussa Ihmettä kaikki -näytelmässä (lue arvio täältä) on herkkä teema: keskenmenon pelko ja raskausajan ongelmat. Näytelmässä ollaan enimmäkseen sairaalaympäristössä. Sekä Mari Turusella että Katriina Lilienkampfilla on useita terveydenhoitoalan rooleja. Katriinalla on peräti yhdeksän pientä, vain hetken kestävää, kiireistä pyörähdystä.
Miten 30 sekunnissa loihditaan edellisistä ja seuraavista erottuva henkilö? Näytelmätekstiin ei sisältynyt luonnehdintoja näistä sairaalahenkilökunnan rooleista, Katriina sanoo. Hahmoja piti tosissaan miettiä, koska tavoitteena oli tehdä oikeita ihmisiä ammattikuntaa kunnioittaen.
Katriina pohti Mari Turusen kanssa, miten muutokset tehtäisiin ihan pienillä keinoilla, kuten äänen, puhetavan tai ryhdin muutoksilla. Katriina pyrki tuomaan esiin kunkin henkilön luonteen tai asenteen. Hahmoihin tehtiin viimeiseen asti hienoisia tarkennuksia.
Katriina sanoo kokeilleensa hahmoja leikin ja kuvittelunkin kautta. Jokaisen käytökselle oli ajateltu jokin syy. Tarkkana sai olla siinäkin, etteivät heidän hahmonsa olisi liian samankaltaisia kohtausten vaihtuessa ja toisen mennessä ja toisen tullessa lavalle. Koko tämän perusteellisen taustoituksen kuultuaan voi vain arvostaa näyttelijöiden pikkutarkkaa ja punnittua työtä vain muutaman, ohikiitävän hetken vuoksi!
* *
Vuoden vaihtuessa Katriina Lilienkampfia odottavat uudet tehtävät. Helmikuussa 2025 saa ensi-iltansa lahjakkaan ja liian varhain menehtyneen Reko Lundánin näytelmä Aina joku eksyy (1998), jossa Katriinalla on neljä roolia. Näytelmä ei ollut hänelle ennestään tuttu, mutta tekstiin paneuduttuaan hän kertoo yllättyneensä perhetarinan monikerroksisuudesta. Näytelmä on hänen mielestään hauska, mutta riipaiseva.
Katriina Lilienkampf sanoo olevansa onnellinen tähänastisista teatteritehtävistään. Mutta miten on, voiko tuore tulokas ilmaista mielipiteitään, kyseenalaistaa tai olla jopa tottelematta? Totta kai voi, Katriina vastaa. Ajat ovat muuttuneet. Isoissa asioissa voi sanoa ja olla eri mieltä, mutta perustellen ja keskustellen. Siihen opastettiin Nätylläkin. Ei nykyään määrätä ylhäältä käsin, Katriina vakuuttaa. Jo harjoitteluajastaan lähtien hänellä on ollut luottavainen olo Tampereen Teatterissa.
Kenellä sitten on viimeinen sana? Ohjaajalla, myöntää Katriina, mutta myös kollegoiden hiljaiset vinkit kannattaa ottaa huomioon. Kaikillahan on kuitenkin sama päämäärä: että kokonaisuus olisi toimiva.
Millaisia tehtäviä Katriina Lilienkampf haluaisi jatkossa? Miten olisi laulu ja tanssi eli musikaaliroolit?
Katriina sanoo, ettei hänellä ole ollut koskaan erityistä hinkua musikaalimaailmaan, koska hyviä tekijöitä on jo niin paljon. Lisäksi hän hiukan vierastaa lajin kilpailuhenkisyyttä ja armottomuuttakin. Pitäisi olla aina vireessä ja terve. Katriina olisi kyllä mielellään mukana ensemblessä, yhtenä joukossa. Ympärilleen hän kaipaa lempeyttä, ei niinkään tähteyttä.
Entä milloin Katriina arvelee olevansa valmis pääroolin esittäjäksi? Hän kokee oppineensa paljon jo tämän ensimmäisen työkautensa aikana ja saaneensa lisää varmuutta. Niinpä hän uskoo, että ne parhaat vuodet häämöttävät kyllä edessä.
Millainen näyttelijä Katriina Lilienkampf haluaa olla, millaiseksi tulla? Jo aiemmin tässä haastattelussa Katriina toivoi olevansa joskus yhtä viisas ja selkeä, karismaattinen ja taitava kuin näyttelijäkumminsa ja mentorinsa Mari Turunen. Nyt Katriina miettii hetken ennen kuin tiivistää vastauksensa: Hän haluaisi olla ennen kaikkea monipuolinen näyttelijä ja hyvä kollega. Lausahdus on vaatimaton, mutta siihen sisältyy paljon työtä, taitoa ja sydäntä.
Tällä hetkellä Katriina tuntee olevansa onnekas, mutta kulttuurialan leikkaukset painavat mieltä. Lomautukset ja irtisanomiset pelottavat myös ystävien puolesta. Katriinalla on Tampereen Teatteriin kahden vuoden työsopimus, mutta aivan turvassa hän ei silti koe olevansa. Juuri haastattelupäivänä teatteriväki ympäri Suomen keräsi nimiä Sakset seis -adressiin. Toivokaamme, että sakset tylsyvät pian, ja asiat kohentuvat.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.