Mikko Kanninen aloitti Tampereen Teatterin johtajana koronavuonna 2020. Kuva: Anitta Vuorisola
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjaamassaan suurproduktiossa tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Tolkienia kiehtoi todella pikkutarkkojen maailmojen rakentaminen. Hän loi sisäisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia, joissa tarinankulut olivat sivutuotteita.”
Ritva Alpola, teksti
J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta on kiehtonut jo kauan näytelmän Tampere-taloon ohjannutta Tampereen Teatterin johtajaa Mikko Kannista. Kanninen oli noin kymmenvuotias pojannaskali nähdessään nykyään jo lakkautetussa tamperelaiselokuvateatterissa Ralph Bakshin animaatioversion (1978) fantasiakertomuksesta. Tajutessaan, että näistä Tolkienin luomista maagisista seikkailuista oli olemassa kirjakin, Mikko pyysi sitä lahjaksi kirjakauppiasäidiltään.
Kannista kiinnostivat nuorena sarjakuvat, roolipelit ja fantasiagenre kokonaisuudessaan. Myöhemmät Sormusten herra -elokuvat syvensivät entisestään Tolkienin Keski-Maan asukeista ja heidän vaiheikkaista retkistään kertovien tarinoiden lumoa. Taru Sormusten herrasta -trilogian Mikko Kanninen on lukenut vuosien mittaan viiteen kertaan ja palannut siihen aina uudestaan eri yhteyksissä.
Mikko Kanninen on taustaltaan näyttelijä, ohjaaja ja näyttelijäntyön lehtori. Aloitettuaan Tampereen Teatterin johtajana koronavuonna 2020 tiedossa oli yli satavuotiaan teatterirakennuksen peruskorjaustarve. Tulevat tila- ja talousasiat oli ratkaistava mitä pikimmin. Olisiko aika nyt kypsä tarulle Sormusten herrasta, pohti Kanninen.
Tampere-talo suurine näyttämöineen ja teknisine valmiuksineen täyttäisi Tampereen Teatterin toiveet ja tarpeet. Tampere-talon johtajan Paulina Ahokkaan kiinnostuttua Kannisen ehdotuksesta taustalla alkoi oitis tapahtua. Teatteriväen tarvitsi tietää tulevista suunnitelmista ajoissa, mutta suurelle yleisölle asia paljastettin vasta syksyllä 2023. Se olikin jymy-yllätys!
Mikko Kannisen mielestä tietoa ja tiedotettavaa pitää annostella harkiten eikä kertoa mitään liian aikaisin.
– Huomiotaloushan pyörittää kaikkea omien sykliensä mukaan joka tapauksessa, hän sanoo.
Taru Sormusten herrasta sai ensi-iltansa 22. elokuuta ja jäi tauolla noin kuukausi myöhemmin. Nyt yli neljätuntinen näytelmä palaa Tampere-talon Isoon saliin toiselle esitysjaksolleen, joka alkaa 17. joulukuuta ja päättyy 11. tammikuuta 2025.
* *
Syksyllä 2024, kun kaikki oli yleisönkin näkökulmasta valmista, tekijöillä oli takanaan yli kolmen vuoden työ. Mikko Kanninen, koko komeuden ohjaaja, vastaavatko esityksen lavastus, hahmot, visuaalisuus ja tunnelma aiempia mielikuviasi?
– No, eivät! Aika ja tekniikka ovat muuttuneet, Kanninen hymähtää.
Hän on itsekin muuttunut niistä ajoista, kun Tolkieniin tutustui. Sitä paitsi produktiossa on ollut mukana 250 ihmistä. Ohjaajana hänellä on voinut olla täsmällisiäkin ajatuksia ja näkemyksiä, mutta mukaan on tullut monien muidenkin näkökulmia. Yhdessä pohtien on syntynyt uusia oivalluksia, jolloin mielikuvat ja niiden mahdollistaminen risteävät. Tällä tavoin syntynyt lopputulos on paljon moniulotteisempi ja vaikuttavampi, Kanninen analysoi.
Tampereen Teatterin ja Tampere-talon yhteistuotanto Taru Sormusten herrasta pohjaa nimenomaan J. R. R. Tolkienin alkuperäistekstiin. Elokuvatuotannoissa on otettu erivapauksia, mutta tässä produktiossa luotetaan Tolkienin sanaan: kaiken on oltava tarkalleen oikein kirjan hengen ja faktojen mukaisesti.
Siksi tuotannossa on käytetty Tolkien-asiantuntijana filosofi ja tietokirjailija Ville Lähdettä. Hän tietää yksityiskohtia myöten niin aseiden nimet ja merkitykset sekä asioiden ja tapahtumien oikean laidan. Hyvä niin, sillä tämän fantasiaklassikon näyttämölleasettajat ovat tekemisistään vastuussa Tolkien-säätiölle.
Teoksen nimi on Taru Sormusten herrasta, monikossa. Sormuksia on siis muitakin kuin tämä tarinan keskiössä oleva pääsormus. Tarun eri hahmoilla on omia sormuksiaan, mutta ne eivät nyt nouse esiin. Kertomuksen ydinsormus, valtasormus, on kuulunut Sauronille, joka on menettänyt sen käymiensä sotien melskeessä.
Sauron on paha. Hän on tarinan hyvien olentojen päävastustaja. Sauronin vaikutusvalta ulottuu kauas, mutta häntä itseään ei tarinassa nähdä. Sormuksen taika tekee kantajistaan yhtä vallanhaluisia ja ahneita kuin Sauron. Siksi sormusta ei saisi katsoa eikä siihen tulisi koskea. Pahankurinen Klonkku-hobitti löysi tuon Sauronin kadottaman tärkeän taikasormuksen, mutta hukkasi sen tihutyöretkillään, jolloin hobitti Bilbo Reppuli sai esineen haltuunsa.
* *
Tampere-talossa nähtävä Taru Sormusten herrasta alkaa kohdasta, jossa sormus siirtyy hyväntahtoisen Gandalf-velhon myötävaikutuksella iloisten syntymäpäiväjuhlien yhteydessä Bilbon kasvatille, Frodolle. Sormukseen liittyy nyt tärkeä tehtävä: sen sisältämät kielteiset voimat on eliminoitava. Sormus on kuljetettava moninaisten vaarojen halki kauas Tuomiovuorelle rotkoon heitettäväksi ja hävitettävi ikuisiksi ajoiksi. Tehtävä on äärimmäisen vaikea.
Dramaturgisesti tarinan keskeisin hahmo on Frodo. Katsoja seuraa tapahtumia hänen vanavedessään. Keski-Maassa on ollut jo kauan arvostettuja ja haviteltuja taikasormuksia. Nyt kuitenkin tästä tärkeimmästä, valtasormuksesta, on päästävä eroon.
Sormuksen taika on yllättävä. Tuo kultainen pieni rinkula on kuin kameleontti, vaikutuksiltaan vaihteleva ja arvaamaton. Polveilevan seikkailukertomuksen ohjaajana Mikko Kanninen näkeekin sormuksessa ylimaallisia ulottuvuuksia, mittaamatonta säteilyvoimaa, jonka suitsimiseen kenenkään kapasiteetti ei riitä. Siksi se on tuhottava. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Frodolla on suojana matkallaan pieni ja kirjava saattajajoukko. Tärkein on uskollinen hobittiystävä Sam. Matka on pelottava ja raskas. Vaatimaton joukkio kohtaa yllätyksiä ja vastuksia, eikä aina voi tietää kehen ja mihin luottaa. Viisas Gandalf-velho katoaa yllättäen, mutta onneksi Aragorn-soturi luo turvan tuntua. Silti koskaan ei voi olla varma, mihin matka lopulta johtaa saattueen vaeltaessa yli jylhien vuorten, halki pimeiden luolastojen ja läpi synkkien metsien. Lisäksi Frodon kuljettama sormus alkaa tuntua yhä painavammalta ja painavammalta ja Frodon olo yhä uupuneemmalta ja oudommalta.
Miksi J.R.R. Tolkienin tarinassa on niin paljon erilaisia olentoja? Haltioita, sotureita, hobitteja, örkkejä ja monia muita, ihmisiäkin. Onko hahmoja jo liikaa?
– Tolkien oli taustaltaan mytologiasta ja historiasta kiinnostunut kielitieteilijä, Mikko Kanninen valaisee.
– Draaman kaaret olivat hänelle sivuseikka. Häntä kiehtoi todella pikkutarkkojen maailmojen rakentaminen. Hän loi sisäisesti yhtenäisiä kokonaisuuksia, joissa tarinankulut olivat sivutuotteita. On olemassa paljon parempiakin fantasioita kuin Tolkienin luomat, esimerkiksi Ursula K. Le Guin kuuluu tieteiskirjallisuuden parhaimmistoon, valistaa Mikko Kanninen – ja tuhahtaa, että suurin osa fantasiakirjallisuudesta on roskaa!
– Esimerksiksi Harry Potter -tarinat ovat huonoa kirjoittamista vailla funktiota, Kanninen väittää.
* *
On sanottu, ettei J. R. R. Tolkien sisällyttänyt tarinoihinsa tietoisia allegorioita tai yhteyksiä todelliseen maailmaan. Silti vertailukohteita nousee väistämättä mieleen. Tolkienia on tulkittu aina monin tavoin. Hyvän ja pahan taistelussa on nähty idän ja lännen välistä politiikkaa tai uskonnon varjolla käytäviä sotia. Tolkienin hahmogalleriasta löytyy kyllä arvo- ja valtahierarkioita, joissa on vastaavuutta ihmisten maailmaan sukukaunoja ja rotuvihaa myöten, jos niin haluaa nähdä.
J. R. R. Tolkien oli erityisen kiinnostunut Skandinavian tarustosta, myös Kalevalasta. Niistä hän poimi elementtejä omiin fantasiateoksiinsa. Samoin teki aikoinaan saksalaissäveltäjä Richard Wagner, jonka ns. sormustetralogia hakee vertaistaan musiikillisessa mahtavuudessa. Tarinankehittelijänä Mikko Kanninen nimittää Wagneria varkaaksi, mutta samoista lähteistä Tolkien ja Wagner ovat ammentaneet ja hämmentäneet: kansanperinteestä.
Säveltäjistä puheen ollen: Taru sormusten herrasta -tarinan tamperelaisversiossa soi arvostetuimpiin nykysäveltäjiimme kuuluvan Tuomas Kantelisen loihtima musiikkimaailma. Kokonaisuutta on rakennettu yhdessä nuotti nuotilta, kohtaus kohtaukselta, Kanninen kertoo. Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä kuljettaa että myötäilee tapahtumia niiden lomassa soljuen, kohoten välillä kaiken ylle tilanteiden merkittävyyttä kohottaen ja voimistaen ja niitä ikään kuin alleviivaten. Musiikki on siis täysin olennainen osa tarinaa.
Kaikki katsojat (ja ehkä erityisesti ne, joille Taru Sormusten herrasta on tuttu pelkästään kirjallisessa muodossa) haukkovat henkeään nähdessään teoksen jylhän ja taianomaisen visuaalisen toteutuksen, jossa kotikonnun lämpöäkään ei unohdeta. Seikkailun monet yllätysmomentit on rakennettu taiten. Ne eivät ole irrallisia sirkusnumeroita, vaan syventävät draamaa.
Maailmankuulu fantasiatarinoiden kuvittaja John Howe on sanonut, ettei tietoa ja mielikuvitusta pidä sekoittaa. Mutta juuri niinhän hohdokkaimmat tarinat syntyvät! Mikko Kanninen ei ota kantaa tähän, mutta nostaa esiin sen, että Tolkien on kokenut omana aikanaan eri asioita kuin nykysukupolvet. Isoissa asioissa ei ole helppoja ratkaisuja, Kanninen tähdentää.
Tolkienin tarina on oikeastaan ihmiskunnan yhteisen tahdon, yhdessä toimimisen allegoria. Tai sen puutteen. Ratkaisu on olemassa, ollut jo satoja vuosia, mutta siihen ei ole tähän mennessä kyetty, vaan toimeen tarttumista on yhä edelleen lykätty.
Entä millaista on ollut ohjata näin laajaa kokonaisuutta? Muistuttaako se miltään osin teatterinjohtajan työtä, josta Kanninen on ollut prosessin ajan tauolla?
– Aikaa vievää valmistelua, suunnittelua, neuvottelemista ja monenlaisten työsopimusten laatimista on ollut enemmän. Kiirettä on pitänyt, mutta kolme vuotta on riittänyt juuri ja juuri! huokaisee Kanninen.
* *
Miten on Kannisen omien voimien laita? Kyllä taidetta jaksaa tehdä, ohjaaja vakuuttaa. Hän pitää taiteen maailmasta. Sellaiseen hänellä riittää energiaa. Ja taiteen hyväksi tehtävää työtä se teatterinjohtaminenkin on.
Entä johdatellaanko Taru Sormusten herrasta -spektaakkelissa katsojaa jotenkin?
– Katsojilla on niin erilaisia tietotaustoja, ettei sellaisen voi antaa vaikuttaa toteutukseen. Tässä on yritetty luoda kokonaisuus, joka aukeaa kaikille, Kanninen vastaa.
Taru Sormusten herrasta -tuotannosta on kuulunut tähän mennessä lähes pelkästään hyvää, joten ohjaaja Kanninen on osannut pitää langat käsissään ilmeisen onnistuneesti. Kaikkeen on silti yritetty varautua, Kanninen sanoo, mutta varmaan hän koputtaa salaa puuta, jotta flunssat ja loukkaantumiset pysyisivät loitolla. Roolituksissa on kuitenkin tarvittaessa jopa triplavahvistuksia. Kanninen itse on Gandalf-velhon varamies – mutta vain ”äärimmäisessä hätätapauksessa, jota toivottavasti ei tule”, hän sanoo.
Pitää siis uskoa, että kaikki sujuu hyvin koko esityskauden ajan, koska kenelläkään työryhmässä ei ole taikasormusta!
Mutta kenelle tarinan valtasormus ohjaaja Kannisen mielestä kuuluu?
– Sormus ei kuulu kenellekään. Haltiat poistuvat ja ihmisten maailman alkaa, Kanninen päättää.
Taru Sormusten herrasta Tampere-talon Isossa salissa 17.12.2024–11.1.2025. Esityskalenteriin tästä. Lue Irmeli Heliön arvio näytelmästä täältä ja Kari Pitkäsen ennakkojuttu produktion valmistelusta täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
Kolme kohtaamista Kirsin kanssa – sohvalta kirkon penkkiin
KOLUMNI | Kirsi Kunnas syntyi 100 vuotta sitten. Mitä jos juhlisimme lauantaina lukemalla kaikki ääneen hänen runojaan?
Lintuvalokuvaaja Onni Rantanen ei viihdy piilokojussa, hän haluaa nähdä metsää ja vaivaa ja etsiä omat lintunsa
HENKILÖ | Kulttuuritoimituksen joulukalenteri alkaa olla puolivälissä, joten on korkea aika esitellä siihen lumoavat lintukuvat ottanut Onni Rantanen.