Marja Aaltio, teksti
Anitta Vuorisola, kuvat

Sari Mällinen ei ole ensimmäistä kertaa Sirkku Peltolan kyydissä. Peltola ohjasi jo 1990-luvun alkupuolella Helsingin kaupunginteatteriin näytelmän Prinssi ja kerjäläispoika, jossa Mällinen oli mukana. Mällinen esitti Mervin roolin, kun KOM-teatteri otti ohjelmistoonsa Sirkku Peltolan kirjoittaman Suomen hevosen.

Mällinen on siis tutustunut Peltolan tapaan kirjoittaa jo aikaisemmin. Nyt hän istuu Tampereen Työväen Teatterin yleisölämpiössä. Takana on aamun harjoitus, illalla on Koiran Morsiamet -näytelmän läpimeno. Mällisellä on näytelmän alussa epätavallisen pitkä monologi. Hän päätyy pohtimaan ”Peltola-kieltä”, kuten hän kutsuu Sirkku Peltolan tapaa kirjoittaa.

– Sirkun tapa kirjoittaa on ontuvan rosoisen tragikoominen. Hänen katseensa on kuitenkin aina pienen ihmisen ja suuren ihmisyyden puolella, Mällinen kuvaa.

Mällisen mukaan näyttelijän pitää ottaa saksan kielioppi avuksi, kun hän ryhtyy tutkimaan Peltolan tekstiä. Jokaisen lauseen omintakeisella sanajärjestyksellä sekä sen jokaisella sanalla, ihan apusanasta alkaen, on tarkka ja harkittu paikkansa. Siksi siihen on myös turvallista näyttelijän luottaa.

– Peltolan teksti on niin suloisen tarkkaa, että sitä ei parane lähteä muuttamaan tavuakaan. Menee äkkiä pilalle ajatus ja tunnelma, jos lähtee sorkkimaan. Unohduksille ei tietenkään mitään voi, niitä ei kyllä toivo.

Sirkku Peltolan katse on Sari Mällisen mukaan aina pienen ihmisen ja suuren ihmisyyden puolella.

Peltolan kirjoittaman ja ohjaaman Koiran morsiamet -näytelmän kantaesitys on Tampereen Työväen Teatterin kellariteatterissa 9.10.2019. Se on Peltolan kolmaskymmenes näytelmä. Sari Mällinen on Valma, jota näytelmän tekstissä kutsutaan ensin vain naiseksi. Nainen elää sisarensa Tulikin kanssa ja on palavasti ihastunut nuoreen Andiin, joka ei edes tunne naista. Tulikki on Teija Auvinen ja Andi on Saska Pulkkinen.

Kemiläistytön tie teatterinlavalle vei nuoruuden harrastuksen ja sattuman kautta. Näyttelijän ammatti ei ollut hänen haaveensa, hän suunnitteli opiskelevansa psykologiaa tai sosiologiaa.

– Edelleenkin ajattelen, että olisin niin paljon parempi välillä sihteerinä tai organisaattorina, nauraa Mällinen ja innostuu kertomaan FC POHU:sta.

– Olen ollut viisitoista vuotta joukkueenjohtajana ja olen edelleen Pohjois-Haagan Urheilijoiden toimihenkilönä. Järjestän Kaikki pelissä -tapahtumia. Tulee päiväkoti-ikäiset, kaksikymmentä tarhaa ja 400 lasta ja ne pitää saada yhteen päivään mahtumaan, kuvailee Mällinen innostuneesti ja palaa Peltolan teksteihin.

Mällinen arvelee, että tämä pieni järjestäjä hänessä on se, joka juurikin auttaa häntä Peltola-kielen oppimisessa.

Mutta se ura.

Sari Mällinen on hyvä järjestelemään kaikenlaista. Kuten 400 lapsen jalkapalloturnauksen yhden päivän aikana. Hän toimii Pohjois-Haagan Urheilijoiden vapaaehtoisena ja on järjestänyt jo vuosien ajan päiväkoti-ikäisten Kaikki pelaa -turnauksen.

Kaikenlaiset taiteet kulkivat Sari Mällisen mukana jo pienestä. Äiti oli itseoppinut kuvataitelija, joka kertoi lapsilleen tarinoita, piti satumaalauskurssia ja näytelmäkerhoja. Sitä kautta Sari Mällinen päätyi myös Kemin nuorisoteatteriin. Lukiossa Mällinen päätyi opiskelemaan ilmaisutaitoa.

– Kemin lukiossa oli jo silloin ilmaisutaitoa. Siellä oli opettajana P.T. Hakala, joka toi Kemin lukioon ensimmäisenä Suomessa ilmaisutaidon tunnit.

Lopullisen sysäyksen uralle antoi nyt jo edesmennyt lavastaja Kari Laakkonen, joka kehotti Sari Mällistä pyrkimään teatterikouluun. Mällinen arvelee, että hän pääsi sisään, koska ei sinne oikeasti edes halunnut. Hän vain livahti sisään turhia jännittämättä.

Sari Mällinen on työskennellyt pitkään KOM-teatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa. Freelanceriksi hän jäi reilut kymmenen vuotta sitten.

Helsingin kaupunginteatterin kiinnityksen aikana Sari Mällinen sai kaksi lasta puolisonsa Erkki Saarelan kanssa. Työ suuressa laitosteatterissa oli hektistä, ja Mällinen päätti lähteä. Sattumalta KOM-teatterissa tarvittiin näyttelijää, ja Mällinen päätyi sinne mutkien kautta. KOMin kaltainen pieni ryhmä sopi hänelle suurta teatteria paremmin. Työtahti oli inhimillisempi.

– Se on ollut oma teatterikouluni ja kotiteatteri, koska se osui sellaiseen jaksoon elämässäni, että olin ehtinyt jo jotain tehdäkin. Siellä oli hyviä ihmisiä ympärillä.

Yksitoista vuotta sitten Mällinen jäi freelanceriksi. Hän oli jo 46-vuotias ja ajatteli, että ellei lähde nyt, hänestä tulee huonekalu.

Kellariteatterin näyttämölle on lavastussuunnittelija Hannu Lindholm loihtinut kahden yksinäisen naisen kodin pienillä, mutta tehokkailla keinoilla. Sari Mällisen esittämä Valma on sopivasti turhamainen; kaunista pitää olla, vaikka ei aina olisikaan sopiva sää asulle.

Vapaan näyttelijän elämä ei useinkaan ole kovin vapaata. Freen pitää joka kerta onnistua myymään itsensä uuteen produktioon. Vaikka vaihtelu virkistää, ei myyminen ole välttämättä kovin herkullista. Mällisen free-uran alkuaikaan osui myös yksi lukuisista talouden taantumista ja töiden määrä väheni. Mutta ainahan voi tehdä omia juttuja.

Yksi omista jutuista on yhteistyö muusikko Mari Kätkän kanssa. He ovat tehneet palvelutaloihin esityksen, jonka materiaali on kerätty palvelutalojen asukkailta. Toive esityksestä tuli hoivayhteisöstä. Mällinen ja Kätkä järjestivät helsinkiläisessä palvelutalossa tarinatorityöpajoja. Niiden pohjalta luotiin Tarinatorin Kaikuja -niminen esitys, jonka kanssa kaksikko on kiertänyt erilaisissa hoivayhteisöissä.

– Se on mielekästä työtä. Kun vaikka kolmekin vuotta puhumatta ollut ihminen yhtäkkiä alkaa tapailla tutun laulun sanoja, niin tulee sellainen tunne, että ehkä tällä teatterilla on joku merkitys.

Mällisellä on jo vähän kiire. Ennen illan läpimenoa pitäisi ehtiä kämpille hetkeksi lepäämään. Mieli on Koiran morsiamissa ja siinä Peltola-kielessä, jota pitäisi vielä ehtiä lukemaan.

Peltolan näytelmä julkaistiin kirjana pari viikkoa ennen ensi-iltaa. Samassa yhteydessä yleisö pääsi näkemään pätkän esityksestä ja työryhmä kertoi omia ajatuksiaan näytelmästä.

Näytelmän harjoitusten aikana oli virinnyt keskustelu sanasta kikkari. Mällinen ihmetteli harjoituksissa, mitä sana mahtaa tarkoittaa. Sitä siinä sitten mietittiin, että pitäisikö sanoa jotenkin toisin. Näytelmäkirjailija Peltola halusi sen säilyttää, mutta ohjaaja Peltola totesi, että jos kukaan ei ymmärrä sanaa, niin asia jää näytelmäkirjailijan näppäryyden alle ja vaihtoi sanan toiseksi.

Teatterilounaalle ja kirjan julkistukseen saapunut yleisö tuntui tietävän, että tottahan kioskia Tampereella kikkariksi kutsutaan. Jännityksellä odotamme, mikä sana lopulta näyttämöltä kaikuu. Sari Mällinenkään ei suostunut paljastamaan, miten kikkarin lopulta käy.