Perjantaina 14.2.2020 ensi-iltansa saava Dingo-musikaali juhlistaa Suomen suurimman ilmaisutaidon lukion 125-vuotisjuhlavuotta. Se on myös TYK:n historian suurin yhteistyöprojekti ammattiteatterin kanssa.
Hanna Telakoski
Nahkatakkinen tyttö -musikaalin keskiviikkona 12.2.2020 järjestetyssä pressitilaisuudessa pääsi nauttimaan musikaalin avoimista harjoituksista. Edellisen päivän läpimenon jäljiltä käytiin läpi joitain kohtauksia ja kiinnitettiin huomiota yksityiskohtiin.
Produktio sai alkunsa TYK:n ehdotuksesta, kertoo TTT:n teatterinjohtaja Otso Kautto. Tällaista yhteistyötä tehtäessä on hänen mukaansa kyse hienosta teatterikasvatuksesta, mutta myös voimavarojen yhdistämisestä.
Tämän yhteistyön kautta on TTT:llä myös päästy tekemään sellaisen kokoluokan musikaalia, johon ei normiolosuhteissa rahkeita olisi.
Bonuksena on ilmiö, jossa ammattilaiset kokevat jälleen ”näyttämöllä olemisen ihmeen”, johon muutoin välillä rutinoituu ja tottuu. Hän kuvaa sitä läkähtynyttä vau-efektiä, jonka musikaalin näytepala hänessä saa aikaan. Tarvitsemme muistutuksia siitä, mikä alassa on ihmeellistä silloin, kun homma toimii.
* *
Näytelmä ei lähtökohdiltaan suuntaudu nostalgiasektorille. Sen tapahtumat sijoittuvat tämän päivän nuorten elämään. Tarina kertoo nuorista, jotka viettävät viikonloppua hylätyllä kesämökille ja joutuvat kohtaamaan siellä niin muistojen kipeyden kuin nykyhetken arvaamattomuuden.
Teatteri-ilmaisun ja tuotannon opettajan, tuottaja Jyri Siimeksen kanssa jaamme ikäkausikokemuksen Dingon ”tulemisen” ajasta. – Silloin olit fani tai sitten et.
Siimeksen mukaan Hervannassa poikien kuului tuolloin vihata Dingoa ja kuunnella Kissiä ja Waspia.
Minäkään en ollut fani. Olin erilainen nuori ja olen sitä edelleen. Dingosta olen kuitenkin alkanut pitää.
Musikaali on myös eräänlainen sillanrakentaja sukupolvien välillä. Siinä soi lukioikäisten vanhempien nuoruus, mutta teemat ovat osin myös ajattomia. Nuoruus, kaikkinensa. Dingon musiikki viitoittaa tietä.
Musikaalin biiseissä olennaista on lähtökohdiltaan tuttujen biisien laajentuminen ja kasvaminen musikaalin kontekstissa omiksi teoksikseen, joista Dingon kuitenkin kuulee ja tunnistaa.
Vaikka musikaalin tapahtumat ovat tästä ajasta, läsnä on mitä ilmeisimmin vahva kaksinaisuus, koska musiikin teemoista nouseva mystinenkin nostalgia-aspekti on ainakin itselleni niin voimallinen.
Ilona Huhta (Mirja), Senja Puurtinen (Aino) ja Onneli Karppelin (Sisko).
Idea lähteä tekemään juuri Nahkatakkinen tyttö -musikaalia oli alun perin ilmaisutaidon lehtorin Marietta Kunnaksen. Hän sanoo halunneensa toteuttaa sen siitä lähtien, kun näki musikaalin Turussa.
Musikaalia on tätä ennen esitetty muuallakin Suomessa. Nyt käsillä oleva produktio on kuitenkin oma itsenäinen versionsa.
On kulunut noin vuosi siitä, kun musikaalin työstäminen yhteistyössä TTT:n kanssa alkoi. Tässä versiossa kaikki muusikot ja tanssijat ovat TYK:n opiskelijoita, näyttelijöistäkin vain muutama tulee ammattipuolelta.
Kunnas kertoo, että vaikka energiaa lavalla riittää, kyse ei ole mistään keveästä kertomuksesta. Tematiikassa on mukana niin uupumusta kuin pirstaleisia perheitä.
Musikaalissa käsitellään myös niin masennusta kuin koulukiusaamista. Ei mitään kevyitä teemoja. Alkuperäisessä tekstissä läsnä oli ydinperhe, mutta tässä versiossa se muuntuu leski-isäksi (Juha Junttu) ja yksinhuoltajaäidiksi (Mia Selin / TTT).
Ongelmat tehdään musikaalissa nähtäviksi. Kyse on Kunnaksen mukaan teemoista, joiden kanssa hän itsekin on joutunut opettajantyössään painimaan. Hän puhuu myös nuoruudesta ”yliarvostettuna ikävaiheena”, joka pitää sisällään omat kipuilunsa.
Musikaalin sanoma kuitenkin on, että elämä kantaa ja vaikeudet on tehty voitettaviksi. Siinä kuljetaan kohti valoa.
Mukana työryhmässä ovat mukana myös musikaalin kapellimestarina toimiva TYK:n musiikin lehtori Harri Marttila ja tanssija-koreografi Jouni Prittinen. Lauluvalmennuksesta on vastannut jo mainittu Petra Karjalainen. Valosuunnittelu on Jaakko Sirénin, entisen TYK:läisen, käsialaa.
* *
Tilaisuudessa kuullut ja nähnyt otteet musikaalista ovat kokemuksena voimakkaita. Ei pelkästään siksi, että näyttämön täyttävät voimalla nuoret tanssijat, laulajat, muusikot ja näyttelijät, vaan myös siksi, että tunnistettavat kappaleet suodattavat jotain omasta menneisyydestäni. Väitän, että näin on monen muunkin Dingon kulta-aikaa eläneiden kohdalla. Taidokas valaisu hioo tunnelmaa.
Musiikki varastoi itseensä tunnetiloja ja kertoo omasta elämästämme ja sen erilaisista hetkistä ja ilmenemismuodoista. Se nostaa alitajunnan tasolla pintaan jotain kipeää, mutta tunnistamatonta. Herkistää selittämättä.
Video: Dingo Helsingin jäähallissa maaliskuussa 1986.
TYK:n opiskelijoita on ollut mukana avustajina musikaaleissa ja muun muassa Tampereen Teatterin kanssa tehdyssä yhteisproduktiossa Kahdeksantoista.
Nahkatakkinen tyttö -musikaalin tuottajan ja tuotannonopiskelijan Netta Nevan mukaan näissä produktioissa opiskelijoilla on ollut rajoitetummin osallistumismahdollisuuksia.
Nyt käsillä oleva produktio mahdollistaa 100 hengen tiimin, joista 80 on TYK:n opiskelijoita. Nevan mukaan tämä on hieno asia. Mukaan ovat eri rooleihin ja muihin tehtäviin päässeet kaikki halukkaat.
Kyse on nimenomaan yhteisestä voimankoitoksesta, jossa yhteen hiileen puhaltamalla ja työtä yhdessä tekemällä on pyritty kohti samaa päämäärää, riippumatta siitä millaista paikkaa kukin kokonaisuudessa tekee.
Neva toteaa, että lopputuloksen lisäksi tärkeintä on ollut nimenomaan yhteinen matka. Lavalla näkyvä osuus on vain kaiken työn huipentuma, hän sanoo.
Neva itse toimii ensimmäistä kertaa tuottajana. Hän vaikuttaa nauttivan työstä ja mitä ilmeisimmin kokee olonsa etuoikeutetuksi.
* *
TYK:n rehtori Tuija Flinck toteaa opiskelijoille olevan tärkeää päästä tutustumaan näyttelemiseen ja teatterin tekemiseen liittyvien ammattien saloihin ja siihen millaista on tehdä yhteistyötä isossa produktiossa.
Nuorten kiinnostus projektiin on voimallinen ja läsnäoloprosentti harjoituksissa 100. Antautuminen asiaan on syvää, produktiosta jää isot muistot monille.
Kautto kommentoi, että tilanne on myös ”vaarallinen”. Nuori pääsee näkemään, että näin voi elää. Sillä voi olla seurauksensa. Niin hänellekin kävi.
Koreografiasta vastaavan Jouni Prittisen mukaan nuorten kanssa työskentely ei juuri eroa ammattilaisten kanssa tekemisestä. Ehkä kuitenkin siinä, että nuoret imevät itseensä tietoa.
On koreografin unelma päästä tekemään tätä, varsinkin kun tunnustautuu Dingo-faniksi. Musikaali on paluu alkujuurille. Innostusta ja energiaa ei saa kadottaa.
Musikaalissa tanssiva Kristiina kuvaa produktiota myös rankaksi ja haasteelliseksi fyysiseksi työksi. On oltava oikeasti motivoitunut ja kiinnostunut, jotta jaksaa harjoitella.
Emil Pohjanen (Dingo), Leevi Rauhalahti (Henri) ja Onneli Karppelin (Sisko).
* *
Näemme otteen musikaalin Aino-kohtauksesta. Tapahtumat ovat nykyajassa ja kaksi poikaa on ihastunut Ainoon. Aino-osuudessa tanssijat saapuvat rytmikkäästi liikkuen hämärälle näyttämölle näyttämön yläreunassa.
Kohtauksen kappale on arvattavissa. Se on kokemuksellisesti voimallinen kokonaisuus laulua, tanssia ja näyttelemistä. Se herättää.
Jo esiin nousseen nostalgian näkökulmasta se myös liikuttaa, ainakin niitä joiden nuoruuteen Dingon musiikki tavalla tai toisella nivoutuu. Nuoruus siinä on kerroksellista.
Näyttämöllä toimivista nuorista lähtee ääntä. Lauluvalmentaja Petra Karjalainen kehottaa nuoria ottamaan tilan haltuun. Tulee olla rokkitähti ja ”valojen tulee syttyä”. Hän kehottaa eläytymään tilanteeseen. Nuoruus, koulun alku, sosiaalinen elämä ja kaikki se kihinä, jonka se aiheuttaa. Tämän energian tulee näkyä katsomoon!
Karjalainen on tehnyt musikaaleja 25 vuotta. Nyt hän jakaa tietouttaan nuorille. Kyse on laulutekniikan ja ilmaisun sekä isolla lavalla olemisen harjoittamisesta. Hän sanoo olevansa täynnä onnea ja rakkautta jokaisesta produktiossa mukana olevasta nuoresta.
Nuoret ovat innostuneita ja vastaanottavaisia valmennettavia ja ovat hänen mukaansa itsekin tässä prosessissa konkreettisesti nähneet, mitä harjoittelu saa aikaan.
Kautto sanoo, että tämän ajan nuoret ovat jotenkin valmiimpia ja taidokkaampia. Liekö siinä osansa talent-kulttuurilla? Toki on selvää, että mahdollisuudetkin ovat aikaisempaa moninaisemmat.
* *
Bändi ja sen nuoret muusikot ovat olennainen osa musikaalin kokonaisuutta. Kyse on rockhenkisestä tapahtumasta.
Bändissä on yhteensä 23 soittajaa. Musikaalin tekeminen on kapellimestari Harri Marttilan (TYK) mukaan elämys myös soittajille. He pääsevät tämän rocktapahtuman osasiksi.
Haasteensa tuo se, että koska kyse on myös pedagogisesta tapahtumasta, mukaan haluttiin erilaisia instrumentteja, jotta jokainen voi tuoda oman osaamisensa kokonaisuuden osaksi. Tästä syystä bändissä on mukana muun muassa kaksi konserttikannelta ja kaksi fagottia.
Suurin haaste musiikin kanssa on ollut siinä, että soundi saadaan kuulostamaan luonnolliselta epätyypillisten instrumenttien mukanaolosta huolimatta.
On oltava rock-uskollinen. Instrumentointi on Marttilan mukaan kohtausliitännäistä ja se elää musikaalin eri tunnelmien mukana. Kaikkia instrumentteja ei soiteta vain soittamisen itsensä vuoksi.
* *
Nimeni on Dingo -biisin kuulemme toisessa näkemässämme katkelmassa. – Liikutus nousee jälleen. En ole vanha, mutta nuoruuteni taitaa olla ohi.
Kyse ei ole vain omaan henkilöhistoriaan nivoutuvan äänimaailman alitajuisista vaikutuksista. Lavalla on sellainen määrä nuorta energiaa ja ilmaisullista osaamista ja iloa, että se nostattaa kylmät väreet.
On enemmän kuin oikein, että nämä nuoret pääsevät suuren näyttämön valoihin. He ovat tulevaisuuden tähtiä, jotka loistavat jo nyt.
Kohti valoa!
Nahkatakkinen tyttö Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 14.–19.2.2020. Esitykset on jo lähes loppuunvarattu.
Nahkatakkinen tyttö -musikaalin työryhmä soittajineen kaikkineen. Kuva: Charlie Cruz-Kauppila
