Entisessä vapaapalokunnan talossa sammutetaan nyt nukketeatterin janoa – Mukamas tietää isovanhempien arvon

Mansi Stycz. Kuva: Mikko Vattulainen

Päivi Vasara, teksti
Mikko Vattulainen, kuvat

Mukamas voisi olla muotoiltu sanasta mukava, sillä ilmapiiri on leppoisa, kun istumme Tampereen Ala-Pispalassa nukketeatterin lämpiössä Mansi Styczin ja Katarina Styczin kanssa. Hieman odottelemme mukaan myös Veronica Stycziä, mutta hän ei ehdi paikalle samaan aikaan.

Takana ovat juuri onnistuneet kahdennettoista kansainväliset nukketeatterifestivaalit, Mukamas 2022. Ne veivät voimia, mutta myös toivat energiaa, sillä festivaalin kokonaistäyttöaste oli huikeat 90 prosenttia. Festivaalit järjestetään parillisina vuosina.

Teatteri Mukamas on perustettu vuonna 1979. Mansi Stycz on johtanut teatteria sen perustamisesta saakka. Katarina on näyttelijä ja ohjaaja. Veronica on tuottaja.

Mummut ovat kultaa

Mukamaksen asiakaskunta on kaksivuotiaista kaksitoistavuotiaisiin, jotkut esitykset sopivat vauvoillekin.

Lapset kasvavat nopeasti nukketeatteri-iän ohi, joten Mukamaksen on jatkuvasti haettava katsojikseen uusia lapsia ja heidän tuojikseen uusia vanhempia.

– Lapsenlapsiaan aamunäytöksiin tuovat mummut ovat meille kullanarvoisia, samoin tietysti papat, Mansi Stycz sanoo.

Päiväkoteja kävi ennen runsaasti, mutta se on ikävä kyllä vähentynyt. Toki lapsiryhmiä käy edelleen, mutta vähemmän.

Teatteri Mukamaksen kotipesä on Pispalassa entisessä vapaapalokunnan talossa. Talo on suojeltu. Kuva: Mikko Vattulainen

Mansi Stycz on teatterinjohtaja ja Katarina Stycz puolestaan näyttelijä ja tuottaja. Kuva: Mikko Vattulainen

Kotinäyttämö on Ala-Pispalassa

Mukamaksen kotinäyttämö on Ala-Pispalassa entisessä vapaapalokunnan talossa. Talo on suojeltu. Mukamas on toiminut Pispalassa yli 35 vuotta.

Mukamaksen lipputiskin vieressä on säilytetty pieni luukku, josta palokuntalaiset myivät tanssilippuja. Teatterin verstas on autotallissa, jossa paloautot olivat lähtövalmiudessa.

Talonmiehen huone ja keittiön asunto ovat nyt toimistotilaa.

Nukketeatteri on omin voimin ehostanut tiloja maalaamalla tummat seinät vaaleiksi ja hiomalla lattiat. Edesmennyt kädentaitaja Ismo Muurimaa on tehnyt hienot ovenkarmit ja muuta hienoa puukäsityötä, kuten jakkarat.

Näyttämö on tanssisalissa. Orkesterimontusta piti luopua tilan puutteen takia, mikä tuntui pahalta.

Puhvetti on samassa käytössä kuin se oli palokuntalaisten aikana.

Aluksi lämmitysmuotona olivat vain pönttöuuni ja kamiina. Nyt on myös patterit seinillä.

Sijainti on ihanteellinen, sillä bussipysäkille on lyhyt matka.

Sen verran on rinnettä, että kerran teatterin auto, josta oli jäänyt laittamatta käsijarru päälle, lipui hienoisella vauhdilla Pispalan valtatien yli vähän kolhien parkkeerattua autoa. Vähällä selvittiin, sillä tie on vilkas.

– Pihassa on kontti, jossa on voitu järjestää teatterileireillä lavasteita ja nukkeja. Siitä on ollut iloa muutenkin. Se taipuu vaikka diskoksi, pikkuesitysten paikaksi tai nukkeanimaatioita varten, Katarina Stycz sanoo.

Kun lapsia on paljon liikkeellä, on hyvä, että piha on nykyään aidattu turvalliseksi.

Nukketeatterin asiakaskunta vaihtuu, koska ”asiakkaat” kasvavat nopeasti yli nukketeatteri-iän. Kuva: Mikko Vattulainen

Kiertue-elämä vetää maakuntiin

Mukamas työllistää kymmenen täysi- tai osa-aikaista. Vierailijoita on lisäksi useampia, esimerkiksi ohjaajia, näyttelijöitä, muusikoita sekä lavastajia.

Viimeisin uudistus on, että alakertaan saatiin näyttelijöille kunnon sosiaalitilat suihkuineen.

– Olemme jakaneet vastuualueita. Jos kaikki olisivat taloustietäjiä, ei syntyisi mitään näyttämölle, Mansi Stycz arvelee.

Ensi alkuun tiedotusta hoidettiin leikkaa ja liimaa -periaatteella. Katarina oli jo kaksivuotiaana ”töissä” ja liimasi sen ikäisen vakavuudella kirjeisiin postimerkkejä.

Pispalan kotipesästä lähdetään usein liikkeelle, sillä kiertue-elämää on runsaasti. Mukamas käy esiintymässä päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, festivaaleilla ja yritysten tapahtumissa ympäri Suomen. Kansainvälisen taiteellisen yhteistyön merkeissä teatterilla on ollut ohjaajavieraita Tšekistä, Ruotsista, Ranskasta ja Venäjältä. Teatteri Mukamas on myös esiintynyt kutsuttuna teatterifestivaaleilla Euroopassa ja Aasiassa.

Tästä pienestä polkupyörästä lähti inspiraatio tehdä esitys kulkuneuvojen historiasta. Kuva: Mikko Vattulainen

Seija Mäenpää lipputiskillä. Tämän vieressä on säilytetty pieni luukku, josta vapaapalokuntalaiset myivät tanssilippuja. Kuva: Mikko Vattulainen

Suuri näyttämö on koko Suomi

Vuodessa on noin 250 esitystä, ja niillä 25 000 katsojaa.

– Me sanomme, että meillä on tämä pieni näyttämö kotiteatterissamme, jonne mahtuu kerralla 40 katsojaa, ja suuri näyttämö, joka on koko Suomi, Mansi Stycz sanoo.

Samalla ollaan sekä kiertueilla että kotinäyttämöllä.

Uusia esityksiä tulee yleensä yksi syksyksi ja yksi kevääksi. Hiirulainen tehdään joka syksy.

On myös vakioesityksiä, jotka viehättävät vuodesta toiseen. Teatteri Mukamaksen perinteinen Jouluyö tuo mukavan, rauhallisen hetken sekä pienille että isoille kiiruhtajille. Nukketeatteriesitys kertoo joulukuvaelman uskollisen aasin näkökulmasta. Sen ensi-ilta oli vuonna 1996 eli se on ollut ohjelmistossa 26 vuotta. Pääsiäispupun kevät kuuluu kevään juhlapäivän vakioihin.

Teatterinjohtaja Mansi Stycz on ollut Mukamaksessa mukana 1970-luvulta.

Jää ohjelmistoon

Tämän syksyn Mukamas-festivaalilla ensi-iltansa saanut Matkalla maailmalle siirtyy ohjelmistoon. Se on veikeä esineteatteriesitys kulkuneuvojen historiasta, ja antoisa myös aikuiselle. Se sai alkunsa, kun Mansi näki kaupan ikkunassa pienenpienen polkupyörän ja palasi ostamaan sen kokeillakseen kuinka polkeminen onnistuu sormilla.

– Halusin myös tehdä jotain pojille. Kulkuneuvojen historian selvittäminen antaa perspektiiviä menneisyyteen. Lähtökohtana Matkalla maailmalle –esitykselle oli ihmisen loputon halu mennä jonnekin. Selvitin, miten mikäkin kulkuneuvo on keksitty. Siitä se lähti ja tommoinen siitä tuli, Mansi kertoo.

Komeroon on tehty satumaailma. Kuva: Mikko Vattulainen

Kuinka Mukamas syntyi?

– Elimme 1970-lukua ja olin Ruth Mattsonin aamujumpassa. Minä opiskelin silloin yliopiston draamalinjalla. Olin suihkussa, kun Elina Rainio kysyi minua mukaan nukketeatteriesitykseen. Vastasin, että voinhan minä lähteä. Kukunor-työryhmässä oli meidän kahden lisäksi mukana Anna-Liisa Tarvainen. Väsäsimme nukkeja ja kävimme viemässä esitystä lähikuntiin, Mansi kertoo.

– Kerran istuimme esityksen jälkeen meidän autossa ja siinä päätimme Anna-Liisan kanssa perustaa teatterin. Sitten luotiin kannatusyhdistys, jonka nimeksi tuli Teatteri Mukamas.

Nukketeatteri kasvoi, intoa riitti. Palkkoja ei ollut varaa maksaa, joten kaikki tehtiin talkoilla. Kiertueteatterina Mukamas alkoi saada avustuksia. Oma esitystila on ollut tärkeä Teatteri Mukamakselle.

– Minä pidän tärkeänä taiteellista kehittymistä, Mansi Stycz sanoo.

Alun perin lämmitys hoitui pönttöuuneilla ja kamiinalla. Tätä nykyä on toki patterit. Kuva on puhvetista. Kuva: Mikko Vattulainen

Mukamakseen on helppo mennä onnikalla, sillä pysäkki on ihan vieressä. Kuva: Mikko Vattulainen

Palkintoja ja tukea

Mansi Styczille myönnettiin lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 2003 ja vuonna 2009 Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston palkinto.

Kaupunki ja valtio tukevat nukketeatteritoimintaa. Esittävien taiteiden lain puitteissa saadaan osa rahoituksesta. Siihen lasketaan henkilötyövuodet, ja bonusrahaa saadaan lapsille suunnatusta toiminnasta.

Merkkipäiväjuhlia piti viettää kaksi vuotta sitten, mutta korona sotki kuviot. Tänä syksynä on otettu vahinko takaisin. Syksy onkin ollut mitalisadetta ja niitä on juhlistettu Raatihuoneen kristallilamppujen valossa.

Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto myönsi Suomen Näyttämötaiteen kultaisen kunniamerkin valkoisella nauhalla teatterinjohtaja ja ohjaaja Mansi Styczille ”erittäin etevästä, koko maan teatterielämän hyväksi suoritetusta toiminnasta” perjantaina 16.9.2022

Raatihuoneella palkittiin myös Suomen näyttämötaiteen kultaisella ansiomerkillä punaisin ruusukkein lavastaja, nukentekijä ja taideterapeutti Anna-Liisa Tarvainen, kultaisella ansiomerkillä punaisin ruusukkein näyttelijä Kirsi Nurminen sekä hopeisella ansiomerkillä sinisin ruusukkein tuottaja Veronica Stycz ja hopeisella ansiomerkillä punaisin ruusukkein ohjaaja ja näyttelijä Katarina Stycz.

Jutun kirjoittaja on saanut Pirkanmaan Kulttuurirahastolta tukea journalistiseen työskentelyyn.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua