Kansallisteatteri vihittiin käyttöön 9.4.1902. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tervetuloa reportaasimatkalle viidessä näytöksessä renessanssista nykypäivään tai sadan vuoden takaa uuden ajan alkuun, miten sen nyt ottaa – minä olen matkaoppaanne Kaarola Keihäänheristäjä, intohimoinen aikamatkailija ja reportteri.

Vaikka matkamme alkaa Italiasta, teemme haastattelupitoisen kierroksen Suomen suuriruhtinasmaan teattereissa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, haistelemme helteisiä tuulahduksia espanjalaisilta toreilta sekä sukellamme 1500-luvun nuorekkaaseen, vilkkaaseen ja jännitteiseen Lontooseen.

Ensin kaupallisia tiedotteita yhteistyökumppaneiltamme.

* *

Alkusoitto

Uusimpia uutuuksia renessanssi-Italiasta!

Parahin pohjoiseurooppalainen hienostohenkilö, varakas porvari: Tahdotko pysyä kehityksessä kärryillä, toimia uuden ajan airueena? Harrasta italialaista renessanssidraamaa hovissasi tai vie huvit kaupungin kaduille!

Ota kylään commedia dell’arte-seurue – et pety! Ammattilaisteatteri loihtii miellyttävän tunnelman jos jonkinlaiseen illanistujaiseen! Raudanlujat ammattilaiset sytyttävät innostuksen liekin niin rahvaaseen kuin kruunupäihin – näytellen samassa roolissa läpi elämänsä! Mitään paperinmakuista draamaa ei tarjoilla, vaan saat jännittävää akrobatiaa, vilkaskäänteistä improvisaatiota, oitis tunnistettavien hahmojen valloittavia valtapelejä.

Miltä kuulostaisi irrottautua loasta ja rännästä ja kirmata hetki arkadialaisilla niityillä? Renessanssin omin laji, pastoraali, tulee avuksesi arjen eskapismiin! Tragedian ja komedian kaikki me antiikin ihailijat tunnemme, vaan entä satyyrinäytelmä? Mitään rietastelua ei suinkaan voitu kultaisella antiikin ajalla harrastaa, ehei, joten kyseessä täytyy olla ihanaisen kaunis romantillinen – hitusen myös erootillinen – metsänäytelmä lauluineen ja tansseineen! Ah, takaisin luontoon kera harppujen helinän!

Klassisen kulttuurin tuntijana kirjahyllystäsi kenties löytyy etevien kirjanpainajiemme toimittama antiikin draamojen kokoomateos – tuoreeltaan painettu vuosina 1472–1518. Kokoa asiaan vihkiytyneiden oppineiden ryhmä, ja kirjoittakaa ja esittäkää tuosta loputtomasta mytologian runsaudensarvesta commedia erudita, oppineiden komedia! Mitä siitä, vaikka siitä tulisi aneeminen tai liian raskas, ainakin yrititte! Samalla voitte väitellä siitä, voidaanko Aristoteleen Runousoppia pitää kuvailevana vai määräävänä, ja muovailla klassisia ideaaleja.

Kenties olet maalaustaiteen ja arkkitehtuurin ystävä? Nyt lyö perspektiivioppi läpi myös näyttämörakenteissa! Anna meidän rakentaa sinulle näyttämö, johon kelpaa uppoutua kuin maalaukseen!

Hoveihin kuuluu omat huvituksensa: järjestä naamiaiset. Hovitanssiaisissa tanssitaan rooleihin pukeutuneina hahmoina, sisään voi marssittaa mytologisia henkilöitä tai muotoilla ihmiset tableaux vivants -tyyliin eläviksi muodostelmiksi, jotka alkavat liikkua musiikin mukana!

Juhlapäivinä pidä voitonkulkue eli triomfi aitoon Caesar-tyyliin tai järjestä vaikka meritaistelu!

Esitä antiikin tarinoita Firenzen Camerata-kerhon tavalla: dramma per musica, eli niin kuorolle kuin yksilöille osoitettu teksti lauletaan tai vähintään resitoidaan. Kas näin, ooppera on syntynyt!

Harjoita ahkerasti aikamme taidetta!

Renessanssihuvit rox – syntyköön uusi aika!

Apunasi ohjelmapalvelu Deus ex machina.

Tätäkin aikamatkaa sponsoroi Reneissance Rewind!

Matkatoimisto joka käänteeseen: Renaissance Rewind!

* *

I NÄYTÖS

Kansallisteatterin avajaisissa

Hyvää iltaa täältä vasta käyttöön vihitystä Kansallisteatterin rakennuksesta, Helsingistä Suomen suuriruhtinaskunnasta. On 9. päivä huhtikuuta vuonna 1902. Täytyy nyt meidän kaikkien opetella uusi nimi, uuden tulemisen tehneen kansallisromantiikan hengessä. Nimittäin, ennen tämän kivirakennuksen käyttöönottoa, vuonna 1872 perustetun teatterin nimi on kuulunut Suomalainen teatteri. Johtokunnassa on tietenkin fennomaanien tai vanhasuomalaisen puolueen jäseniä. Onpa myrskyjä ja vaikeuksia teatterilla riittänyt, jo ennen ensi kuussa suomeksi ensiesitettävää Shakespearen Myrskyä.

Mistäkö teatteri muutti tänne? Kuin ihmeen kaupalla puinen Arkadia-rakennus, tuossa tulevan eduskuntatalon kupeessa, ei ole vielä palanut maan tasalle (vaikka tähän astikin siellä on käytetty kovaa ääntä pitäviä ja melko lailla huolestuttavia kaasuvalaistuksia). Suomalainen teatteri toimi siellä pitkään, vuodesta 1875.

Tunnelma on juhlava – ja vilkas täällä teatterin kulisseissa. Uudessa kiviteatterissa on suuri näyttämö, mutta ei intiimejä teoksia mahdollistavaa pienempää tilaa. Koitamme tavoittaa johtaja Kaarlo Bergbomin häärivän yleisön ja teatteriväen joukosta kysyäksemme, miksi näin.

Kaarlo Bergbom tunnetaan hyvin Suomalaisen teatterin perustajana ja johtajana, suomalaisen teatterikulttuurin kenttää pitkään määritelleenä hahmona. Teatterin myöhäisromanttinen painotus ja ohjelmisto tulee kiistatta antamaan puitteet tuleville näytännöille ja painotuksille vielä pitkälle 1900-luvulle.

Komeat ovat kyllä puitteet ja lavasteet – sähkövalokin! Arkadia-teatterin vanha tarpeisto näyttäisi näissä oloissa nuhjuiselta, joten sitä on kuuleman mukaan lahjoitettu Sörnäisten työväenyhdistyksen teatteritoimintaan.

Kas, Bergbomin vanhempi sisar Emilie näkyy tuolla antavan ohjeistuksia puvustuksesta. Vaikkei vanha rouva Emilie olekaan ollut taloudesta vastaavana sitten vuoden 1877, hyörii hän edelleen teatterin – miten sen sanoisi – aatteellisissa taustajoukoissa. Ehkei enää niin aktiivisesti kuin männävuosina. Hän oli muuten Minna Canthin hyvä ystävä ja innokas kirjeenvaihtaja. Liekö Emilielle ollut hajottavaa tuo typerä riita Kovan onnen lapsia -näytelmän hyllyttämisestä – näytelmähän järkytti ”liian todellisena” säätyläisfennomaaneja – ja muusta, jota hänen veljensä Kaarlo Bergbomin täytyi Canthin kanssa käydä solidaarisuudesta teatterin vanhasuomalaista johtokuntaa kohtaan?

No, Minna on jo haudassaan, ja eletään routavuosia, kun Suomen suuriruhtinaskuntaa pyritään venäläistämään. Tämä maa on vielä säätyläisyhteiskunta, mutta vuoden 1905 suurlakko lähestyy.

Täällä Kansallisteatterissakin on muuten erillinen portaikko halvempien lippujen parvelle – säädyt elävät rinnakkain, mutta erillään.

Tuolla on Bergbom!

Kaarlo Bergbom, istukaapa hetkeksi tuohon tuoliin.

Kaarlo Bergbom. Kuva: Daniel Nyblin / Museovirasto

Kansallisteatterin avajaisissa on viihtyisä, peräti harras tunnelma, vaan teillä on kuulemma ollut kiireinen kevät. Mitä kuuluu, Kaarlo Bergbom?

– Töitä on tehty. Sinällään se ei toki eroa viimeisestä kolmestakymmenestä vuodesta. Pidettiin Arkadiassa läksiäisjuhlat. Niissä oli oma järjestämisensä, ja kevään ohjelmistossa. Avajaisohjelmana tänään nähdään J.H. Erkon musiikillinen kuvaelmasarja Pohjolan häät. Toivottavasti nautitte näytöksestä.

Olette saaneet aikalaisvirtauksia seuraavan tarkkasilmäisen teatterimiehen maineen. Ibsenin Nukkekodin esityksestä, joka oli aikansa sensaatio, on kuitenkin jo 22 vuotta. Pyrittekö rohkeisiin avauksiin, herra Bergbom?

– Nuo Ibsenin illuusiottomat ja synkät nykynäytelmät eivät minua puhuttele – sen enempää, kuin tämän ajan symbolismikaan, huomautan – mutta onhan niitä täytynyt ottaa ohjelmistoon, valikoiden. Hänen romanttisemmat nuoruudennäytelmänsä viehättävät minua enemmän. Ida Aalberg vaati nykynäytelmiä aikanaan enemmänkin – hän se teki kyllä loistavan roolin Noorana jo silloin vuonna 1880. Sovitamme ohjelmistoa edelleen Aalbergin mukaan, siis sen mukaan, miten hän ehtii matkoiltaan Helsinkiin esiintymään. Vaikka hän on vuodesta 1885 työskennellyt meille vain vierailijasopimuksella, hän on vahvojen naisroolien tähti.

Tänne avajaisiin ette kuitenkaan Aalbergia kutsuneet?

– No… jäi nyt kutsumatta.

Saattaa olla, että Aalberg närkästyy. Välillänne on kuitenkin tietty keskinäisriippuvuus. Takaisin Ibseniin: Svenska Teatern – siis vanhastaan Nya Teatern – taitaa olla Helsingin johtava Ibsen-teatteri?

– Heillä on eri linja. Jotkut sanoisivat, että ajankohtaisempi. Sääli, ettemme aikoinaan kieliriidan vuoksi saaneet toimia saman katon alla. Olen kuitenkin sitoutunut tekemään suomen kielestä kulttuurin ja teatterin kielen.

Tosiaan, tehän aloititte suomenkielisen oopperan esittämisen kovilla panoksilla Suomalaisen teatterin alkuaikoina. Puheteatteriakin olette ohjannut, mutta kenties vähemmällä innostuksella. Taidatte olla enemmän oopperamiehiä?

– Toki teatteritalossa kuuluu esittää niin oopperaa kuin draamaa. Saman kolikon eri puolia, niin sanoakseni.

Mutta teille ooppera on arvokkaampi puoli?

– Suomesta tuli tehdä myös oopperan kieli. Teatterimme johtokunta fennomaanien puolueen linjaa mukaillen piti tärkeänä vakuuttaa pääkaupungin sivistyneistö siitä, että suomen kieli taipuu korkeakulttuuriin. Toimin tätä asiaa päämäärätietoisesti ajaen. Toki henkilökohtaisesti nautin oopperasta. Jo ennen Suomalaisen teatterin perustamista ja näinä toiminnan vuosina olen viettänyt kesäni kiertäen Saksaa, Eurooppaa, seuraten kymmenittäin niin oopperoita kuin puhenäytelmiä. Arvostan erittäin paljon myös puhedraamaa, eritoten saksalaista historiallista draamaa.

Suosikkinne on tosiaan Schillerin Don Carlos, vaan onpa teatterinne pitkään antanut myös muiden maiden klassikoita, kuten mittavan Shakespeare-sarjan.

– Runoilija Paavo Cajander on tosiaan ahkeroinut niin, että meillä on ollut joka toinen vuosi mahdollista ensiesittää Shakespearen näytelmiä suomeksi. Tämä tuleva Myrsky kuuluu hänen myöhäistuotantoonsa. Aloitimme Romeolla ja Julialla keväällä 1881, ja sittemmin, aina Cajanderin kanssa neuvotellen seuraavasta ohjelmistoon sopivasta kappaleesta, olemme esittäneet tusinan muita Shakespearen teoksia.

Shakespeare välitti ainakin kuningasnäytelmissään – mitä te ette toki ole ohjelmistoon ottaneet – tiettyä valtaapitäville suosiollista historiantulkintaa. Osallistutteko te kenties kulttuuriseen vastarintaan venäläistämistoimia vastaan, tähän kansallistunnon rakennuksen yhteisponnistukseen? Viime vuosina Suomalaisella teatterilla tuntuu olleen selvä karelianististen teosten jatkumo.

– Seuraamme vain aikaamme.

Mutta Topeliuksen Kypron prinsessa, jonka halusitte ohjata suomeksi viitisen vuotta sitten, mitä aikansa seuraamista se on – näytelmähän on jo vuodelta 1860?

– Kuules nyt, kalevalaiset aiheet koskettavat edelleen. Näytelmä meni peräti 16 kertaa, ja pelkästään se, että Topelius sai vielä ennen kuolemaansa nähdä sen – hän itki katsomossa! – merkitsee minulle enemmän kuin parhaimmatkaan lipputulot.

Luotettavista lähteistä kuulemieni huhujen mukaan kenties seuraajaksenne kaavailtu, syvästi arvostamanne yhteistyökumppaninne, dramaturgi-ohjaaja Niilo Sala, kärsittyään jonkin aikaa mielenterveydellisistä ongelmista, ampui itsensä baijerilaisessa hotellissa kymmenen vuotta sitten. Suhteenne oli läheinen, kävittehän yhteisillä kesäretkillä ja, öh, tapahtumat pidettiin visusti salassa. Kaarlo Bergbom, oletteko toipunut järkytyksestä?

– Millainen toimittaja te oikein kuvittelette olevanne, Keihäänheristäjä? Mitä tällä on tekemistä työni kanssa?

Ajattelin, että lukijoitamme kiinnostaisi human interest -ote, ja hyvä mies, alatte sentään olla aika vanha mies – ja kuka perii mittavan manttelinne, kun teistä (jokusen vuoden kuluttua) aika jättää?

– …

…No, sinne meni. Harmi, ei tullut kysyttyä sen pienen näyttämön puutteesta. Vaan tälläkin asialla lienee kerrannaisvaikutuksia tulevaan suomalaiseen teatteriin.

Näin sanaili Kaarlo Bergbom kuumassa tuolissa tänään.

KUKA? Kaarlo Bergbom (1843–1906) toimi sanomalehti Morgonbladetin toimituksessa ja yhteydessä Yrjö Koskisen fennomaanien puolueeseen. Aleksis Kiven näytelmä Lea ensiesitettiin v. 1869 suomeksi Nya Teaternissa, mikä loi innostuksen suomenkielisen teatterin mahdollisuuksiin. Suomalaisen seuran draamaosaston aloitteesta ja Bergbomin johdolla perustettiin Suomalainen teatteri toukokuussa 1872. Siispä vuonna 2022 ensimmäinen suomenkielinen ammattiteatteri täyttää 150 vuotta.

* *

Intermezzo

Tähtemme Ida Aalberg menestyy maailmalla

Ida Aalberg, Suomalaisen teatterin valovoimainen tähti, on jälleen lumonnut ulkomailla! Syvänä eläytyjänä tunnettu tähtinäyttelijä luo omaa uraansa rohkeasti, ja onpa viettänyt jo pitkiä aikoja Euroopassa opintomatkoilla. Viisi vuotta sitten Aalberg antoi Boriskana värisyttävän esityksen Kylänheitto-näytelmässä kielisukulaiskansamme parissa Budapestissa. Monikielinen työryhmä antoi Hamletin esityksen Tukholmassa tänä herran vuonna 1885. Ida Aalberg loisti roolissaan Ofeliana, ja puhui toki äidinkieltään suomea – ratamiehen tytärhän poimittiin vuosikymmen sitten Suomalaisen teatterin kiertävän puheosaston mukaan Hämeenlinnasta. Aalbergin vastanäyttelijä Ernesto Rossi puhui italiaa, ja muu seurue ruotsia. Teatterin kieli puhuttelee universaalisti!

Voi kysyä: onko puhenäytelmien roolityö niinkään erilaista oopperaan nähden?

* *

II NÄYTÖS

Puheosaston hankala alku

Oskari Vilho. Kuva: Museovirasto

Istuskelemme Helsingin kantakaupungilla kesällä 1875. Tarjosin ohi paarustaneelle Oskari Vilholle kahvit. Jospa saisimme samalla pienen haastattelun.

Kertoisitko hieman itsestäsi, Oskari Vilho?

– Olen syntyjäni Oskar Gröneqvist, Oskari Vilho siis. Toimin apulaisjohtajana Suomalaisessa teatterissa ja johdan käytännössä kiertävän puheosaston toimintaa. Näyttelen myös. Kuhmalahdelta lähdettyäni sain nuorena avustaa Daniel Hjortissa Nya teaternissa ennen sen paloa ja otin oppia myös Tukholmassa, näyttelin jos jonkinlaisissa seura- ja ylioppilasnäytännöissä ennen isä Sakeuksen roolia Kiven Leassa vuonna 1869. Teatteriin suhtaudun lakkaamattomalla innostuksella, vaikka täytyikin ottaa leipätyö senaatista kirjurina. Totta kai tahdon tehdä töitä suomalaisen teatterin eteen.

Millaista työsi on?

– Kierretään pitkin vuotta kaupunkeja, maaseutua. Helsinki, Viipuri, Hämeenlinna, Pietari rautateitse, kesällä on kiva mennä Kuopioon kun vesiteitsekin pääsee. Poristahan me aloitimme vuonna jokunen vuosi sitten. Siellä oli sopiva näyttämö ja tarpeeksi suopeaa yleisöpohjaa.

– Tulin eilen Oulusta. Voi vietävä tuota Oulua. Harmittaa seurueen puolesta. Viime vuonna eräät ruotsinkielisistä näyttelijöistämme päättivät, että seurustelevat vain kaupungin ruotsinkielisten kanssa. Että on heidän oma asiansa, mitä omalla ajallaan tekevät! Mitä Suomalaisen teatterin edustamista semmoinen on? Osa rettelöi ja juopottelee, ja siihenhän on puututtava, vaikkei yhtään jaksaisi. Esitettiin Remusen kotiripitykset eli Ämmän toruja. Ei ehkä paras ohjelmavalinta. Yleensä tuolla maaseudulla ovat toimineet Ludvig Holbergin Jeppe Niilonpoika säätyläisvastaisuudessaan ja Työväen elämästä sellaisena alkoholivalistuksena. Pysyy tässä maassa ajankohtaisaiheena.

– Oli taas hankalaa aikaa. Kaupunkilaiset olivat heinänteossa, ja vähät katsojat vei oopperaväki. Kirjoitin Bergbomille, ettei lähetä noita oopperalaisia riistämään ansioita rehellisiltä ihmisiltä nokan edestä.

Arvostetaanko teidän työtänne?

– Kyllä se korpeaa, että tulemme Viipurista lähes tyhjin käsin, työtä paiskittuamme, ja täällä Helsingissä oopperalaulajat kukkoilevat pitkin kaupungin katuja. Bergbomia vaikuttaa kiinnostavan vain ooppera. Harvoinpa häntä nähdään muissa kaupungeissa katsomassa meidän puheosastomme esiintymisiä. Olemme ammattilaisia, mutta tarvitsemme mekin ohjausta. Ja rahaa. Ja milloin meillä olisi aikaa hioa ohjelmistoamme? Minäkin olen joka ilta lavalla, ja kohta reissataan taas toiseen kaupunkiin.

– Tässä tuntuu sellainen jännite, että maaseudulla meidät ensivierailullamme otetaan ilolla vastaan, varsinkin Järvi-Suomen puolella, ja ihmiset haluavat nähdä ammattimaista suomenkielistä teatteria. Helsingissä meiltä sitten odotetaan jotakin fiinimpää, uusia esityksiä, nykynäytelmiä. Vain Kiven uusimmat tenhoavat. Oopperatoiminta, joka kelpaa kaupungin kulttureille, vie teatterin kannatusyhdistyksen varat. Haluaisimme palkkamme ansiomme mukaan.

Koetko, että toteutat teatterin traditiota?

– Meillä on hyvä tuntuma yleisöön, eri yleisöpohjiin. Kun on tällainen näyttelijä-johtaja-vetoinen teatteriseurue, kuten Shakespearen aikaan oli, aistii aika hyvin, mikä uppoaa yleisöön ja mikä ei.

Päästän hieman uupuneen oloisen Vilhon jatkamaan matkaansa, ja alan suunnitella seuraavaa aikamatkaani vilkkaaseen renessanssi-Lontooseen, nyt kun Shakespeare tuli mainituksi.

* *

Intermezzo

Esityksen väliajalla Jyväskylässä

Hra Robert Kiljander ja rva Minna Canth. Kuvat: Museovirasto

Piipahdamme Oskari Vilhon seurassa puheosaston kiertueella vuonna 1877. Suomalaisen teatterin Sirkka on rantautunut Jyväskylään. Väliajalla yleisö parveilee lämpiössä. Paljon näkyy nuoria seminaarilaisia rupattelemassa kiihkeästi keskenään.

Mikä on nimenne, neiti?

– Minna Canth. Ja olen kyllä rouva nykyään. Johan tässä on kaksitoista vuotta oltu naimisissa. Tämä tässä on vanhin lapseni Anni.

Mitä pidätte esityksestä?

– Vaikuttavaa! Panee tämä ajattelemaan. Jospa teatterilla voisi tosiaan vaikuttaa? Kiinnostavaa nähdä, miten käänne ratkaistaan seuraavassa näytöksessä.

Entä te, herra…?

– Kiljander, Robert. Saan tästä kyllä eväitä omaan kirjoittamiseeni. Olen tässä valmistellut hupailevaa näytelmää, joka tapahtuu postikonttorissa, työskentelenhän itsekin postivirkamiehenä. Voisin ehkä tarjota tälle seurueelle näytelmiäni…

Onnea matkaan, tehkää vain rohkeasti omaa juttuanne!

* *

III NÄYTÖS

Globe-teatterin permannolla

Seisomme nyt hiekkaisella, tarkkaan tampatulla Globe-teatterin pihamaalla. On aikainen iltapäivä syksyllä 1599 Anno Domini, ja näytös, uunituore Julius Caesar, on alkamassa. Täällä halvempien lippujen seisomapaikoilla on tunkua, viini ja olut virtaavat. Siemailen itse maltillisesti, ja vierailin käymälässä ennen tänne tuloa, sillä esityksessä ei ole väliaikaa, enkä halua menettää hetkeäkään. Näytös kestää pimeän tuloon saakka.

Näyttämöllä esiintyy eläväisesti teatteriseurue – tai oikeastaan osakeyhtiö – Lord Chamberlain’s Men. Heillä on pyyhkinyt hyvin sitten vuosien 1591–1592 ruttoepidemian. Silloin teatterit pidettiin väliaikaisesti kiinni tartuntavaaran takia, aivan kuten myöhempienkin aikojen kulkutaudeissa. Kilpaileva osakeyhtiö Lord Admiral’s Men esiintyy tässä lähistöllä, myös Thamesin etelärannalla, The Rose -teatterissa samaan aikaan. Veikkaan, että sielläkin ovat niin parvekkeet kuin piha täynnä katsojia.

Matkakulut tänne 1500-luvulle olivat mittavat, joten joudun tyytymään halvempaan paikkaan. Aateliston ja porvariston parvekkeilla näkyy myös kuhinaa. Vaikka eri yhteiskuntaluokat tulevat katsomaan samaa esitystä, he pysyttelevät erillään. Joissain suhteissa Englannin yhteiskunnallinen jako ja siitä pitkälle jatkuva luokkajako muistuttaa Suomen suuriruhtinasmaan säätyläiseroista, eri kielisten ja erilaisissa sosiaalisissa luokissa ja valta-asemissa pysyttelevien ryhmittymien rajanvedoista. Eihän sitä Kansallisteatteriakaan saanut rakentaa keskeisille paikoille Helsingissä, vaan vähän syrjään Rautatientorin laidalle?

Väki, niin yleisö kuin näyttelijät, vaikuttaa nuorekkaalta, ja suorastaan vimmaiselta. Tässä maassa on käyty pitkät sodat ja valtataistelut. Sellainen historia riittää niittämään aimo osan vanhoista parroista. Maareformi toi maaseudun väkeä paljon Lontooseen onneaan onkimaan, ja elämä täällä kaduilla, yleisössä, näyttämöllä, tuntuu jännitteiseltä, kuohuvalta.

Käsitellään elämän ja kuoleman kysymyksiä, vallan problematiikkaa. Prosceniumilla kohtaavat Richard Burbage ja William Kempe – miehiä, joille eritoten Shakespeare kirjoitti monet näytelmiensä päärooleista. Minuun tekee vaikutuksen se, että jopa haiseva rahvas ympärilläni seuraa herkeämättä näyttämön tapahtumia, vastaa herkästi ja eläytyen taidokkaaseen kielenkäyttöön. Julius Caesar kuvastaa kansan huolta, tuntoja. Elisabeth I, neitsytkuningatar, alkaa olla varttuneessa iässä, ja mitä mahtaa käydä valtakunnalle hänen valtansa jälkeen?

* *

IV NÄYTÖS

Renessanssiteatterin siglo d’oro

Tämä osio on kadonnut kuin Aristoteleen runousopin komediaosuus Saharaan

* *

Intermezzo

Lope de Vega puolustautuu

Espanjalaisella teatterikentällä nähdään nyt todellinen comedía de capa y espada kirjallisessa muodossa. Mikä miehekäs sanan säilän taisto! Kas tässä, areenalle saapastelee suosikkiseikkailijamme, tuotteliaisuuden perikuva Lope de Vega, liehauttaen viittaansa! Häntä vastassa ovat, uskallanko sanoakaan, nuo piikittelevät teatteriarvostelijat, heiluttaen Aristotelesta aseinaan!

Lope de Vega, verraton veikkosemme, Iberian niemimaan Shakespeare, on saanut haasteen: noudattaako hän klassisia ideaaleja? Seuraako hän Aristoteleen oppeja? Tässä löytyy melkein ainesta kunnianäytelmään, periespanjalaiseen genreen, jossa kunnianloukkaus hyvitetään.

Johan tässä Lope de Vega, jonka työntekotahti sopisi johonkin myöhempäänkin tuottavuudesta hullaantuneeseen aikaan, on tehtaillut muutaman sadan näytelmän verran nokkelaa ja tenhoavaa tekstiä, kuulemma yhden tai kaksikin komediaa päivässä silloin tällöin, eikä niistä monikaan mahdu aristoteelisiin raameihin. Hän, diplomaatti, lähestyy kriitikoitaan kukikkain lausein, heilauttaa kättään klassikkojen puoleen – kyllä, hän tuntee Terentiuksensa ja Plautuksensa, vaikka häätää heidät huoneestaan kastaessaan kynänsä musteeseen. Hän tuntee Taiteen, ja katsojien tunnot – toisin kuin nuo pikkusieluiset kriitikot, joista harva on komedioita kirjoittanut.

Nyt, vuonna 1609, Lope Félix de la Vega Carpio läväyttää auki uusimman kirjelmänsä, Arte nuevo de hacer comedías, Uusi näytelmäntekotaito.

Hän argumentoi säälimättä: yleisö maksaa näytelmistä, heidän makuaan tulee miellyttää. Kenties hänen näytelmänsä kuvaavat alhaisia asioita, mutta komedia kuvastaa ihmiseloa. Kenties noudattamalla antiikinaikaisia sääntöjä näytelmät olisivat yltäneet loistokkuuteen, mutta haipuneet suosiosta; sillä juuri se, mikä on sopimatonta, saattaa miellyttää yleisöä tai puhutella omassa ajassaan.

Kierto, sivallus, sivallus, isku, harhautus, pisto; Love de Vega kumartaa vastustajilleen ja poistuu näyttämöltä. Sanan säilä on puhunut.

* *

V NÄYTÖS

Keihäänheristäjä haastattelee Shakespearea

William Shakespeare. Kuva: Wiki Commons

Saimme henkilöhaastatteluun itsensä William Shakespearen. Arvostettu näytelmäkirjailija on palannut synnyinkaupunkiinsa Stratford-upon-Avoniin varsin varakkaana viettämään vanhuudenpäiviään.

Herra Shakespeare, näytelmienne kieltä ylistetään suuresti. Silti se on nykyenglantilaisillekin jo jokseenkin käsittämätöntä. Miksi käytätte tällaista kieltä?

– Olemmehan eläneet Englannissa melkoista murroksen aikaa – niin myös kielellisesti. Meillä oli vahva yliopistolaitos jo kauan ennen Elisabethin valtaannousua, mutta hän vahvisti entisestään virkamieskoulutuksen asemaa. Koulutuksessa tietenkin korostuu latinalainen kulttuuri: kreikkalaiset myytit, roomalaiset historiankirjat – ja uudenaikaiset, renessanssihumanismia henkivät novellit ja elämäkerrat. Kuten kaikkialla Euroopassa, täälläkin ihaillaan italialaista kulttuuria. Siis opiskelemme, omaksumme ja käytämme romaanisia ja klassisia kieliä. Samanaikaisesti kielemme kelttiläiset vaikutteet ja vanha germaaninen kerrostuma ovat eläviä.

– Näin eläkkeellä en jaksa enää viljellä niin eloisaa ja monista lähteistä ammentavaa englannin kieltä. Tulihan tuota kirjoiteltua. Englannissa on muutenkin niin paljon vieraita vaikutteita, että aloin huvikseni opiskella tätä idän barbaarialueiden kieltä.

Tosiaan, mukavaa, että saimme teiltä haastattelun ja vieläpä suomeksi. Entä teostenne maailmankuva?

– Katsos, kun meillä on vahvat germaaniset myytit ja historia. Siihen yhtyy kelttiläisyys, taikuuden ja perinnetiedon vuo. Samalla renessanssin uusi ihmiskuva, löytöretket, kaupankäynti, uuden ajan maailmankuva on tiivis osa arkeamme. Kristillisyys toki myös, kristinusko myyttiperinteenä ja arjen käytäntönä. Eri yhteiskuntaluokkien ihmiset myös kokevat maailman eri tavoin. Esityksissämme pyrimme puhuttelemaan jokaista ihmistä. Näiden maailman- ja ihmiskuvien ristisiitosta ja rinnakkaiseloa olen yrittänyt näytelmissäni kuvata.

Maanne poliittinen ja uskonnollinen tilanne on melko jännitteinen. Oletteko löytäneet tavan selvitä niin, että kumartaessanne yhdelle ette pyllistä toiselle?

– Elisabeth I tosiaan kielsi uskonnolliset ja poliittiset aiheet teatterissa noustessaan valtaan 1558. Teatterillamme olemme osallistuneet myös historiankirjoitukseen. Olen käyttänyt eritoten kuningasnäytelmissäni lähteenä Holishedin kronikkaa (1578), joka esittää Tudorien edeltäjät sangen epämiellyttävinä tyyppeinä.

Miten koukutatte yleisön?

– Teattereihin tulee jos jonkinlaista porukkaa. Täytyy olla toimintaa, miekkataisteluita, tunnistettavia henkilöhahmoja, jännitteitä hahmojen välillä, koomista ja traagista, hämmennyksiä ja salaisuuksia, eläväistä, tasokasta kieltä, kiistoja ja vitsejä, jotka pitävät mielenkiinnon vireillä, filosofisia tasoja ja pohdintaa ihmisen osasta todellisuudessa.

Mitä ajattelette maineestanne ja kuuluisuudestanne?

– Onhan se mukavaa. Niin kuuluisa en sentään halua olla, että saan pään pölkylle tai jonkun ylhäisen vihanpidon osakseni.

Vaan kuinka suhtaudutte arveluihin, että ette nahkurin poikana olisi mitenkään voineet antaa hersyvän nerokkaan kielen ja syvällisen filosofisen näkemyksen, jota näytelmänne yksittäin ja kokonaisuudessaan edustavat, virrata kynästänne? Että teidän nimenne takana lymyilee kokonainen kirjoittajajoukko, tai että Marlowe on valekuolemansa jälkeen kirjoitellut ”Shakespearena” näytelmiä Italiasta käsin?

– Tuskin tiedätte, että toimin opettajana kartanoissa Warwickshiressa. Minulla oli pääsy hyviin kirjastoihin, ja hyödynsinkin niitä. Nuorena kävin Stratfordin latinakoulua, jossa käytiin kielioppia, Aisopoksen tarinoita, Vergiliusta, Ovidiusta, Terentiusta ja Plautusta. Quintilianuksen retoriikka oli myöhemmin peruslukemistoa kaikille aatelinuorison jäsenille.

– Sain kiinnityksen näyttelijäksi Lord Chamberlain’s Meniin vuonna 1592 eli 28-vuotiaana. Sitä ehtii paljon jo ennen 28. ikävuotta. Tulevat englantilaiset ovat luokkayhteiskunnan kasvatteja, hyvässä ja pahassa, ja siten rajoittuneita näkemykseltään. Elämäkerturit unohtavat, että ”alemmista” oloista tuleva ihminen voi hallita laajan sivistyksen ja ymmärryksen elämästä. Olen vain halunnut vastata vaativan yleisön tarpeisiin.

Vai kirjoittiko ”Shakespeare”-peitenimen suojissa todellisuudessa kuningatar Elisabeth?

– Hah!

Herra Shakespeare, kuinka oikeastaan olette noin hyvin perillä tulevasta, elämäkertureistanne ja maineenne kiirimisestä?

– Koko maailma on näyttämö. Näytelmissäni on koko maailma.

Päätämme reportaasimatkamme tänne Shakespearen aikaan. Kiitos seurastanne. Keihäänheristäjä kuittaa.

* *

Esirippu

Riisun Keihäänheristäjän asun päältäni Tampereen Teatterin naulakoilla ja nousen muutamat portaat katsomon puolelle. Olen saapunut vuoden 2022 talviseen maaliskuun kahdeksanteen päivään. Tänään täällä tulee Huomenna hän tulee.

Odotellessani esityksen alkua kuuntelen yleisön satavuotista kuhinaa katsomossa, katselen kaunista teatterisalia ja tavaan kultakirjaimin ja kultalehdin näyttämön ylle ikuistettuja nimiä: Molière, Schiller, Lope de Vega, Calderón, Shakespeare… ja keskellä Kaarlo Bergbom, Oskari Vilho, Ida Aalberg.

Nyt aavistan, keitä he ovat.

Hilla Kaipainen
Kirjoittaja on kirjoittanut tekstin varhaisemman version osana draamakasvatuksen opintojaan.

* *

Lähteet

• Paavolainen, P. (2016). Suomen teatterihistoria. Luku 3: Suomalainen teatteri Bergbomien aikaan. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 53. Taideyliopiston Teatterikoulun verkkoaineisto: https://disco.teak.fi/teatteri/. Viitattu 21.6.2022.
• Paavolainen, P. Boehm, J, Makkonen, A. (2016). Eurooppalaisen teatterin historiaa. Luku 3: Englannin renessanssi ja Shakespeare. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 55. Taideyliopiston Teatterikoulun verkkoaineisto: https://disco.teak.fi/euteatteri/. Viitattu 21.6 2022.

Omille matkoillenne 1500-luvun lopun Lontooseen suosittelemme ottamaan mukaan British Museumin matkaoppaan (in English):

• The British Museum. (10.7.2020.) Historical city travel guide: London, late 16th century. British Museum Blog. https://blog.britishmuseum.org/historical-city-travel-guide-london-late-16th-century/. Viitattu 21.6. 2022.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua