Agatha Christien parhaana pidetty romaani syksyllä 2020 Tampereen Teatterissa – Antti Reini mukana

05.02.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tampereen Teatteri esitteli syksyn 2020 ohjelmistoaan. Pakettiin mahtuu monipuolisesti niin komediaa kuin jännitystä ja klassikoitakin. Kansainvälisen uran elokuvan puolella tehnyt näyttelijä Antti Reini vierailee toivotussa Agatha Christien klassikkonäytelmässä Eikä yksikään pelastunut. Hanna Telakoski oli paikalla.

Hanna Telakoski

Pauliina Rauhalan Synninkantajat

Pauliina Rauhalan romaaniin pohjaava Synninkantajat nähdään Frenckell-näyttämöllä. Näytelmän on romaanin pohjalta käsikirjoittanut ja sovittanut Maia Häkli. Näytelmä on myös Häklin teatterikorkeakoulun lopputyö.

Näytelmä sijoittuu 1970-luvulle lestadiolaisen liikkeen dogmatisoitumisen ja hoitokokouksien alkamisen aikakauteen. Näissä olosuhteissa ihmiset tarkkailivat toisiaan ja toimivat toistensa ilmiantajina.

Kyseessä on kuitenkin myös hauska kertomus, eikä vähiten siksi, että kertojana toimii 9-vuotias poika (Antti Tiensuu).

Rauhalan romaanin kerronnassa korostuu lapsen näkökulma, yhteisön turvallisuus ja tuon turvallisuuden murtuminen. Tiensuun mukaan Rauhalan teksti ponnistaa tavasta, jolla lapsi katsoo asioita ja suhtautuu niihin – tämä avautuu näytelmän käsikirjoituksessa hyvin.

Teatterikorkeasta valmistuva Maia Häkli (mikrofoni) ohjaa lopputyönään Pauliina Rauhalan romaaniin pohjautuvan Synninkantajat. Näytelmä kertoo lestadiolaisuudesta. Kuvassa myös Anna-Elina Lyytikäinen, Antti Tiensuu ja Aliisa Pulkkinen. Näytelmästä povataan teatterisyksyn tapausta. Kuva: Janica Brander

Näytelmän keskiössä on Aurooran kasvutarina. Se käsittelee nuoren naisen itsemääräämisoikeutta lestadiolaisyhteisössä, hänen rakastuessaan liikkeen ulkopuoliseen mieheen.

Ohjaaja Häkli on itse myös kasvanut kodissa, jossa äidin lestadiolaisuus vaikutti. Hän sanoo siksi tunnistavansa tietynlaisen ”väliin jäämisen olotilan”. Häkli puhuu hänellekin tutusta feminiinisestä ja armollisemmasta jumalakuvasta.

Häklin mukaan narratiivi, jonka lestadiolaisuudesta yleensä kuulemme, on tietyllä tavalla valikoiva. Yhteisö voi olla ja onkin lapselle myös hyvin turvallinen kasvuympäristö.

Rooleissa: Antti Tiensuu, Aliisa Pulkkinen, Esa Latva-Äijö, Eeva Hakulinen, Sara-Maria Heinonen ja Konsta Laakso

Kantaesitys 2.9.2020 Frenckell-näyttämöllä. Esityskalenteriin tästä.

Suomen kantaesityksenä nähtävä Peter Pan menee pieleen

Peter Pan menee pieleen on Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin käsikirjoittama komedia, jonka on suomentanut Mikko Koivusalo. Näytelmän ohjaa Mika Eirtovaara, joka vastasi myös Tampereen Teatterin suosikkikomediasta Näytelmä joka menee pieleen.

Näytelmän kertojana nähdään Ola Tuominen. Peter Panin roolissa, poikana, joka ei suostunut kasvamaan aikuiseksi, näyttelee Matti Hakulinen.

Luvassa on mitä ilmeisintä kohellusta perinteiseen Peter Pan -tarinaan yhdistettynä. Helinä-keijuna valot tyllihameessaan keijukaispölyä levittää Mari Turunen ja Kapteeni Koukkuna ärjyy Mikko Nousiainen.

Mikko Nousiainen ärjyy Kapteeni Koukkuna näytelmässä Peter Pan menee pieleen. Kuva: Janica Brander

Näyttämölle luvataan posketonta kohellusta, lentämistä ja yhteentörmäyksiä. Krokotiilikin nähdään.

Näytelmää on esitetty lähes 40 maassa ja nyt se nähdään ensimmäisen kerran Suomessa.

Rooleissa: Ola Tuominen, Mari Turunen, Mikko Nousiainen, Ville Majamaa, Pia Piltz, Risto Korhonen, Arttu Ratinen, Osku Ärilä ja Elisa Piispanen.

Suomen kantaesitys Päänäyttämöllä 9.9.2020. Esityskalenteriin tästä.

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Edward Ableen käsikirjoittamaa näytelmää on kutsuttu jopa kaikkien aikojen parhaaksi. Kuka pelkää Virginia Woolfia? on häikäisevä avioliittodraamojen esikuva. Näytelmän on suomentanut Reita Lounatvuori.

Ohjaaja Marika Vapaavuori kuvailee näytelmää yhdeksi niistä järkälemäisistä moderneista klassikoista, jotka puolustavat paikkaansa teattereiden ohjelmistoissa.

Hän kuvailee näytelmän tekstiä viimeistä piirtoa myöten hiotuksi taidonnäytteeksi. – Ilmaisu on jatkuvaa ja tekstin alla piilee monimutkaisia psykologisia kuvioita.

Monitahoisuudestaan huolimatta kokonaisuus on kuitenkin hyvin tunnistettavissa. Se vaatii kuitenkin sulattelua sen suhteen, mitä mikäkin käänne tarkoittaa. Lopulta kaiken julmuudenkin alla on Vapaavuoren mukaan avioliitto, josta ei rakkautta puutu.

Näyttelijä Esa Latva-Äijö sanoo nuorena elokuvaversion nähtyään pohtineensa, onko juoni todellisuudessa edes mahdollinen. Aikuisena hän on kuitenkin ymmärtänyt, että kyllä se on.

Vapaavuori mainitsee näytelmän syntyneen ennen elokuvaversiota. Kirjaa tämän käsikirjoituksen taustalla ei ole.

Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge tuo esiin Ableen perikunnan tarkkuuden näytelmän oikeuksien suhteen. Kaikki on tullut hyväksyttää erikseen näyttelijöiden cv:itä myöten. Tampereen Teatterin alkuperäistä lavastusta perikunta piti liian modernina, joten sitä jouduttiin hieman uudistamaan.

Rooleissa: Ritva Jalonen, Esa Latva-Äijö, Linda Wiklund ja Kai Vanne.

Ensi-ilta Frenckell-näyttämöllä 21.10.2020. Esityskalenteriin tästä.

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut

Agatha Christien sanotaan pitäneen And Then There Were None -teosta (1939, alun perin Ten Little Niggers) parhaana romaaninaan. Hän laati itse romaanistaan näytelmäversion.

Nyt Eikä yksikään pelastunut (alun perin Kymmenen pientä neekeripoikaa) nähdään Tampereen Teatterin näyttämöllä Anna-Elina Lyytikäisen ohjaamana. Niin Lyytikäisen kuin Reino Braggen mukaan näytelmää on toivottu paljon.

Syksyllä 2020 ensi-iltansa saa Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut. Näytelmän ohjaa Anna-Elina Lyytikäinen. Lavalla näytelmän ensemble koko komeudessaan. Kuva: Janica Brander

Näyttämöllä nähdään Antti Reini. Reini tunnetaan paremmin elokuvaurastaan. Nyt hän on ensimmäistä kertaa suomalaisen laitosteatterin lavalla. Viimeksi Reini on tehnyt teatteria Ruotsissa vuosina 2008–2009.

Näyttelijä Pia Piltz luonnehtii näytelmää tiivistunnelmaiseksi jännäriksi, joka pohjaa ihmisten välisille jännitteille. – Näytelmässä epäilyn, syyllisyyden ja suljetun tilan teemat punoutuvat mestarillisella tavalla yhteen.

Rooleissa: Risto Korhonen, Elina Rintala, Pia Piltz, Antti Reini, Antti Tiensuu, Arttu Ratinen, Matti Hakulinen, Kirsimarja Järvinen, Jukka Leisti ja Ville Majamaa.

Ensi-ilta Päänäyttämöllä 15.10.2020. Esityskalenteriin tästä.

Olavi Virta Ensemble Plays Georg Ots etc.

Toukokuussa Kulttuuriravintola Kivessä ensi-iltansa saava ja Jukka Leistin luotsaama Olavi Virta Ensemble Plays Georg Ots etc. jatkaa ohjelmistossa myös syksyllä. Kolmen miehen kokoonpano antoi maistiaisen tulevasta esityksestään. Valoista vastaa Raimo Salmi.

Leistin mukaan kyse on matkasta menneitten bluessävelten sekametsään. Otteeltaan se on lähtökohtaisesti ”linkolalaista tajunnanvirtataidetta”.

Kokonaisuutta Leisti luonnehtii jännäksi matkaksi, johon ideat ovat tulleet yllättäen omasta päästä. Esityksen ideoinnille hyvänä alustana ovat toimineet pitkät sauvakävelylenkit.

Kokoonpano: Jukka Leisti (laulu), Janne Salkolahti (koskettimet) ja Ari Kankaanpää (kitara).

Ensi-ilta Kulttuuriravintola Kivessä 6.5.2020. Esityskalenteriin tästä.

Joutsenlauluni

Samoin Kivessä esitettävää Joutsenlauluni-näytelmää kuvataan haikeaksi ja hauskaksi näyttelijättären kuolinsiivoukseksi. Monolgoissa näyttelijätär Ainailonana lavalla on Aliisa Pulkkinen.

Käsikirjoituksen ovat laatineet Liisa Urpelainen ja Lauri Sipari. Ohjauksesta vastaa Pulkkisen puoliso Jotaarkka Pennanen.

Näytelmä kuvaa näyttelijän työn katoavaista luonnetta. Pennasen mukaan idea näytelmään syntyi, kun Pietarista löytyi näyttelijä kuolleena asunnostaan. Asunnosta oli löytynyt myös kaitafilmikamera, jolle edesmennyt näyttelijä oli kuvannut Lokki-monologia.

Pennanen kuvaa sitä kuinka näyttelijä voi ainoastaan muistella saavutuksiaan ja työtään. Edes videonauha ei voi kertoa koko totuutta.

Hänen mukaansa moni näyttelijä eläkkeelle päästyään kuolee, koska teatteria ei enää ole. Näytelmä onkin eräänlainen traaginen komedia, jossa päähenkilö tallentaa videolle elämänsä rooleja, niitäkin joita ei saanut näytellä.

Kantaesitys Kulttuuriravintola Kivessä 28.10.2020. Esityskalenteriin tästä.

Poimintoja vierailuista

Sandra: Frenckell-näyttämöllä vierailee monologinäytelmä Sandra. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Heidi Köngäs. Anna-Elina Lyytikäisen mukaan kyse on hienosta ja herkistävästä esityksestä, jonka nimiroolissa loistaa Kaija Pakarinen. Näytelmä pohjaa Heidi Köngäksen romaaniin ja antaa äänen naisille sisällissodan aikakautena.

Ihan Seelana: Esitystä luonnehditaan Seela Sellan elämän ympärille rakennetuksi teatteritapahtumaksi. Kyse on haastattelusta, jossa Frenckell-näyttämöllä käydään läpi Sellan elämää ja työtä. Haastattelijana nähdään Kari Paukkunen.

Kevään 2021 ennakkotiedot

Saatana saapuu Moskovaan

  • Mihail Bulgakovin romaaniin (1969) perustuvan näytelmän ohjaa Päänäyttämölle Antti Mikkola.
  • Mikkolan mukaan näytelmä on mahtipontisesta nimestään huolimatta satiiri eli komedia. Mikkola sanoo lukeneensa paljon Solženitsynia, jotta ymmärtäisi mistä näytelmässä on kyse.
  • Mikkola sanoo näytelmän yhdistävän niin karmivuuden kuin hersyvän huumorin ja magian. Roolihahmoina nähdään muun muassa Jeesus ja Saatana.
  • Bulgakovin tekstiä hän kuvaa metafyysiseksi. Teos onkin hänen mukaansa haasteellinen runsaudensarvi. Mikkola kuitenkin uskoo, että lava saadaan sykkimään luontevasti yhteistyössä valo- ja videosuunnittelija Tiiti Hynnisen kanssa.

Salaisuuksien illallinen

  • Italialaisviisikon Genovese, Bologna, Ravello, Costella ja Mammini käsikirjoittama näytelmä, jonka ohjaa Tampereen Teatteriin Anna-Elina Lyytikäinen.
  • Näytelmässä illalliselle kokoontuneet ystävykset päättävät olla täydellisen avoimia. He asettavat puhelimensa ruokapöydälle ja jakavat jokaisen tekstiviestinsä, sähköpostinsa ja puhelunsa sisällön toisilleen. Jokaisella on jotain salattavaa ja salaisuudet alkavat paljastua.