Kuva: Petra Kuha

Outi Markkula, teksti
Kirjoittajan työskentelyä tukee Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto.

Kuopion kulttuurikonepajan lattialle on levitetty kolme tonnia hiekkaa. Askel on työläs, kun Katja Mustonen ja Jasu Parviainen tarpovat hiekan läpi autolle. Parviainen heittää Mustoselle avaimet, ovet lämähtävät kiinni.

Mustonen ja Parviainen ovat luvanneet esittää otteen tulevasta tanssia ja teatteria yhdistävästä teoksestaan BLIND EYES SEA, joka saa ensi-iltansa Kuopion ITAK-näyttämöllä (25.11.2025). Teos on Mustosen ja Parviaisen alkuperäistuotanto ja Tanssiteatteri Minimin osatuotanto. Yhteistyökumppanina toimii Itä-Suomen tanssin aluekeskus. Työryhmään kuuluvat Mustosen ja Parviaisen lisäksi äänisuunnittelija Kasperi Laine, valosuunnittelja Tatu Vuori sekä pukusuunnittelija Jaana Kurttila.

Noin tasan kuukausi ennen teoksen kantaesitystä haastattelin työryhmästä Mustosta, Parviaista ja Kurttilaa. 

Pilvistä alas maahan

Pääsen seuraamaan noin kymmenen minuutin mittaista otetta, joka sisältää vauhdikkaita käänteitä ja vaaran tuntua, illuusioita hitaudesta ja painottomuudesta, akrobaattista tanssia ja taiturillista parikontaktia, joka laajenee auton ja hiekan pintaan, sekä kurotuksen, tarttumisen, kaatumisen, lentämisen ja hiekan pöllähtämisen hetkiä. 

– Tää on todennäköinen alku, Mustonen kertoo katkelman jälkeen. – Hyvin potentiaalisesti teoksen alku. 

BLIND EYES SEA on jatkumoa Mustosen ja Parviaisen ensimmäiselle yhteiselle duetolle bound to clouds, joka nähtiin vuonna 2021 Joensuun Näyttämö-teatterissa. Pilviä, ilmaa ja asioiden katoavuutta käsitellyt teos tuntui kutsuvan jatkokseen jotain maadoittuneempaa. Työparia innosti perinteisen näyttämökuvan muuttaminen elementillä, joka selkeästi täyttäisi näyttämön ja toimisi siinä olosuhteena. Syntyi ajatus hiekasta. 

Ensimmäiset testit tehtiin Outokummun hiekkakuopilla.

– Aika nopeasti kävi selväksi, että raskasta tulee olemaan! Mustonen nauraa. 

– Hiekka pettää alta ja muuttaa vääjäämättä tekemistä, Parviainen jatkaa.

– Se, että hiekassa on vähän mahdotonta liikkua, sopii minusta teidän materiaaliin hirveän hyvin, Kurttila pohtii. 

– Totta kai hiekka ruokkii myös mielikuvitusta ja ehdottaa toimintoja, kuten valuttamista, piirtämistä ja hautautumista, Mustonen kuvailee. 

– Hiekka saattaa kaiuttaa liikettä tai siihen voi jäädä liikkeestä jälki, Parviainen jatkaa. 

– Ja ikinä se ei ole sama, Kurttila lisää. – Vaan aina vähän eri.

Kuva: Risto Takala

Hiekan ja ihmisen kohtalot kietoutuvat yhteen

BLIND EYES SEA -teoksen kuvauksessa viitataan viimeisen vuosikymmenen hiekkakriisiin sekä hiekan merkitykseen yhteiskunnallisesti keskeisenä, mutta katoavana resurssina. Harjoitustilan pöydälle on aseteltu muun muassa Vince Beiserin teos The World In a Grain: The Story of Sand and How It Transformed Civilization (2018), Michael Wellandin Sand: The Never-Ending Story (2008) sekä Kiran Pereiran Sand Stories: Surprising Truths About the Global Sand Crisis and the Quest for Sustainable Solutions (2020).

– Aluksi me ei tiedetty hiekasta kauheasti mitään, Parviainen kertoo. – Paitsi että on hiekkaa, hiekkamonttuja, hiekkarantoja… Mutta aika nopeasti kävi selväksi, että hiekka nivoutuu lähes kaikkialle nykyisissä yhteiskunnissa.

– Hiekkaa käytetään esimerkiksi teiden valmistamisessa, rakentamisessa, silikonissa ja lasissa, hammastahnoissa, shampoissa, maaleissa ja tietotekniikassa. Tietotekniikassa tarvitaan erityisen puhdasta hiekkaa, joka välittää informaatiota ja jossa sähkö kulkee. Aavikoiden hiekka taas ei käy rakentamiseen, koska se on hioutunut tuulessa pyöreäksi. Kysyntä on korkeinta kulmikkaasta hiekasta, jota ruopataan esimerkiksi merten pohjasta. 

– Usein laittomasti, Mustonen lisää.

Parviainen kertoo hiekkamafioista, jotka varastavat hiekkarantoja:

– Indonesiassa 20 pientä saarta on kadonnut ruoppaamisen takia. 

– Ja samalla Dubaissa rakennetaan tekosaaria, Mustonen jatkaa. – Hiekkabisnes ja sen sykli tuntuu järjettömältä. Ihmisiltä on hävinnyt elinkeinoja ja koteja. 

– Betoni on myös yksi saastuttavimmista elementeistä, Kurttila lisää.

Hiekkaa on vaikea kierrättää ja sen luonnollinen uusiutuminen on erittäin hidas prosessi. Sitä on kuitenkin mahdollista puhdistaa kierrätysteknologian avulla. Teoksen kolme tonnia hiekkaa on lainassa Urjalan Nuutajärvellä toimivalta Resand-organisaatiolta, joka keskittyy valimohiekan puhdistamiseen uusiokäyttöä varten. Hiekka palautetaan yritykselle esitysten päätyttyä. 

BLIND EYES SEA ei suoraan kommentoi yhteiskunnan hiekkakriisiä tai pyri ratkaisemaan sitä. 

– Ei meillä ole ratkaisuja näin isoihin asioihin, Mustonen kertoo. – Sen sijaan rupesimme miettimään kirjoissa esiintyviä henkilötarinoita, sitä mikä hiekan vaikutus on ihmiseen. Siellä kerrotaan esimerkiksi kalastajista ja ihmisistä, jotka ovat vastustaneet hiekkamafian aikeita. Ihmisiä on kadonnut, tapettu. Olemme käyttäneet henkilötarinoita inspiraationa ja fiktioineet niitä.

– Työn kautta haluamme tuoda esille, että tällaista on olemassa, Parviainen jatkaa.

Tanssin ja teatterin erilaiset lähtöasetukset

Mustonen ja Parviainen ovat tehneet töitä yhdessä kuusi vuotta, sekä teosprosesseissa että Mustosen vetämissä kontakti-improvisaatiotyöpajoissa, joissa Parviainen välillä avustaa. Lisäksi työpari tanssii säännöllisesti yhdessä. 

– Jollain lailla näkisin, että tämä teos on kuuden vuoden yhteisen työskentelyn tulos, Parviainen pohtii. – Koen, että olemme kehittyneet työskentelyssä verrattuna vuosien takaiseen duettoon.

– Bound to clouds oli tosi liikelähtöinen biisi, Mustonen kertoo. – Siinä meillä oli vahvasti lähtökohtana improvisaatio sekä pari- ja kontaktityöskentely. Tämä prosessi eroaa siitä. Jasulla on tausta teatterissa ja minulla tanssissa, ja tässä teoksessa ollaan haluttu vahvemmin ristipölyttää näitä kahta. Kumpikin joutuu olemaan vähän vieraalla maaperällä. On tietysti jännittävää ja haastavaa, kun joutuu menemään omien mukavuusrajojen ulkopuolelle.

Työskentelyssä on tullut esiin, kuinka eri tavoilla Mustonen ja Parviainen ohjautuvat esiintyjän työhön.

– Molemmat tarvitsevat motiivin, mutta ne tulevat meille eri kautta, Parviainen kuvaa. – Minun esimerkiksi tarvitsee tietää, keitä nämä henkilöt ovat. Mikä on heidän suhteensa toisiinsa, missä he ovat, mikä on heidän motiivinsa toimia? Se vaikuttaa siihen, miten olen suhteessa ja millaista materiaalia tarjoan liikkeellisesti. 

– Minä taas en pysty loputtomiin miettimään asioita, se sulkee multa enemmän kuin mahdollistaa, Mustonen kuvaa. – Mun pitää saada laittaa keho konkreettisesti sinne ja lähteä tutkimaan sitä kautta. 

Yhteistäkin löytyy. Molemmille esimerkiksi vaatetus ja lavastus tuottavat vahvoja mielikuvia.

– Outokummun residenssissä tehtiin tänä kesänä sitä, että Jaana antoi meille pari kassillista tavaroita mukaan ja sitten niitä testailtiin, Mustonen kertoo. – Teos ei ole täysin abstrakti, vaan sisältää hahmoja ja hahmoisuuksia.

Teokseen kulminoituu on kuuden vuoden yhteinen työskentely. Kuvassa Katja Mustonen ja Jasu Parviainen. Kuva: Petra Kuha

Massiivinen juttu

Outokummusta on peräisin myös tummanvihreä autonrottelo, joka nököttää Konepajan nurkassa. 

– Jasulla oli vahva visio, että hän haluaa auton näyttämölle, Mustonen kertoo. – Sitä on sitten nettikaupoista katseltu ja soiteltu. 

– Katja ei ollut niin vakuuttunut asiasta aluksi, Parviainen paljastaa.

– Olin vaan, että tää on jo niin hirveetä säätöä hiekan kanssa, niin siihen vielä lisää säätöä päälle, Mustonen nauraa.

– Outokummun residenssissä ajettiin uimarannalle asutusalueen poikki. Siellä se oli pihassa, Parviainen selittää. – Kävin sitten kysymässä, että mikäs homma, teillä on pari tuommoista autoa pihassa – onko ne jottain rojekteja vai mitä?

Auto oli kuin ihmeen kaupalla myynnissä.

– Olin niin innoissani, etten alkanut edes tinkimään!

Työryhmä on testannut, että auto mahtuu ITAK-näyttämön lastausovesta kyljellään, renkaat irroitettuna. En voi olla ajattelematta, että auton lisäksi koko teosprosessi on ollut tekijöilleen varsin ison kokoluokan ”rojekti”. Monien vuosien yhteistyö, yhteisen ymmärryksen ja estetiikan rakentaminen, rahoitushaut ja tuotanto, lavastukseen liittyvä järjestäminen ja residenssijaksot kulminoituvat nyt yhteensä neljään esitykseen. Ylipäätään alalla ihmeellistä on, kuinka epätasaisessa suhteessa esityksiin liittyvä pinnanalainen työ, taito ja ajattelu ovat suhteessa teosten varsinaisiin esityskausiin.

Eli onko teokselle jatkosuunnitelmia kantaesityskauden jälkeen?

– Nää kaks on lähdössä maailmankiertueelle, Mustonen hymyilee.

– Valkoisella rekalla, Kurttila lisää. 

– Jaanalla on tää maailmankiertue, mutta minä oon visioinut vähän pienemmin, Parviainen tarkentaa. – Olisi ihan mahtavaa saada teokselle Suomen-kiertue, jossa käytäisiin läpi kaikki kaupunginteatterit ja pienempien paikkojen sopivat esitystilat. Ja ihan helkkarin hyvin tämä istuu myös tällaiseen ympäristöön, Parviainen viittaa Kuopion kulttuurikonepajan vanhaan veturinkorjaushalliin. – Suunnitelmia on, ja haemme rahoituksia. 

Lopuksi keskustelu polveilee suomalaisten esitysten elinkaariin, kiertuetoiminnan mahdollisuuksiin ja kansainvälistymiseen. Kurttila viittaa Teatterin politiikkaa -kulttuuripodcastiin, jonka jaksossa Tampereen teatterikesä ja teatterikentän muutospaineet (8.9.2025) haastateltiin Tampereen teatterikesän johtajaa Tanjalotta Räikkää sekä & Espoon teatterin johtajaa Jussi Sorjasta. 

– Espoon teatterin johtaja [Jussi Sorjanen] sanoi suoraan, että meidän pitää järkeistää tätä touhua. Nyt tehdään tuotantoja, joiden minimibudjetti on 50 000 euroa, ja niitä esitetään kaksi kuukautta. Tässä ei ole mitään järkeä. Jos joku on kiinnostunut suomalaisesta esityksestä ja haluaisi tulla sitä katsomaan, vastaus on, ettei teos enää pyöri, sitä ei voi nähdä missään. Teatterit ovat myös lyhentäneet omien esitystensä elinkaaria, Kurttila kertaa. 

– Tämä teoshan on tavallaan ”mahdoton” kiertueteos, ja silti aina jos joku kysyy, niin mä esittelen, että totta kai lähdetään tällä kiertueelle. Kulttuuri ei muutu muuten kuin meidän itsemme kautta – kulttuuri muutetaan. 

Parviainen komppaa:

– Minusta just sen takia, että se on niin mahdoton, se olisi hyvä kiertue-esitys. Hyvä esitys ja massiivinen juttu. Kelpaa esittää, kelpaa tulla katsomaan!

BLIND EYES SEA Kuopion ITAK-näyttämöllä (Suokatu 42). Ensi-ilta 25.11.2025 kello 19. Muut esitykset: to 27.11. klo 19, pe 28.11. klo 19, la 29.11. klo 15. Lisätietoa täältä.

* *

BLIND EYES SEA

• Koreografia ja esiintyminen: Katja Mustonen ja Jasu Parviainen
• Äänisuunnittelu: Kasperi Laine
• Valosuunnittelu: Tatu Vuori
• Pukusuunnittelu: Jaana Kurttila
• Skenografia: Työryhmä
• Tuotanto: Katja Mustonen ja Jasu Parviainen
• Osatuotanto: Tanssiteatteri Minimi
• Yhteistyössä: Itä-Suomen Tanssin Aluekeskus
• Tukijat: SKR – Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakuntarahastot, Taiteen edistämiskeskus (TAIKE), Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon taidetoimikunnat (TAIKE), Vanhan Kaivoksen residenssi ja Outokummun kaupunki, Kuopion kulttuurikonepaja
• Kuvat: Petra Kuha
• Ennakkokuvat: Risto Takala

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua