Tamperelaista sadetta.

Suomalaiseen kesään kuuluu lentävien pieneläinten ja ajoittain näyttäytyvän auringon lisäksi muutakin keskeistä. Täkäläisen mytologian sadistisen sateenjumala Esterin tarjotessa parastaan saattaa joillakin meistä olla haastetta pitää yllä myönteisyyttä tihkuvaa elämänasennetta. Kuten niin monessa, saattaa musiikki auttaa myös tässä. Jos oikein yrittää, voi sadepäivä avata jopa kirkastavia mietteitä.

Olen jonkin aikaa yrittänyt pitää niin sanottua myönteisyyspäiväkirjaa. Menestymistäni tehtävässä voi luonnehtia parhaimmillaankin vaihtelevaksi. Olkoon tämä kirjoitus ensimmäinen täysin julkinen ote myönteisyyspäiväkirjastani, ehkä se auttaa onnistumaan jatkossakin.

* *

1

Mitä iistimpää sitä siistimpää? Onneksi pop-laulaja Pete Parkkonen tai kukaan muukaan ei kokenut tarpeelliseksi varoittaa, mitä tuleman pitää, kun läksin polkupyöräilemään pitkin Itä-Tampereen kovia katuja. Olisi jäänyt tämäkin kirjoittamatta. Samalla kun kastuin rankkasateessa litimäräksi matkaa taittaessani, pyrki mieleeni vaivatta muisto niin sanotun Pori-rokin kultaisilta vuosilta. Dingo-yhtyeen varhaisessa sävelmässä oltiin yhdessä liikennevaloissa, aamukasteessa ja vähän kaikkialla. Itse kun en kieriskellyt aamukasteen raikastamalla perkiöllä vaan sotkin raskaasti eteenpäin pitkin asfalttiväylää kovan sateen piiskatessa sitä sekä itseäni, Sinä ja minä ei ollut kappale, johon ajatukseni hakeutui. Hersiunaa, voin kertoa teille, ettei se ollut.

Dingon ensimmäisellä levyllä Nimeni on Dingo bassoa soittanut Eve julkaisi menestysyhtyeestä erottuaan nimettömän (ehkä ”Nimeni on Eve” olisi tuntunut liian röyhkeätä otsikolta hänen pitkäsoitolle; itsehän olisin tuossa tilanteessa käyttänyt ehdottomasti juuri sitä) soololevyn vuonna 1985. Taiteilija nosti panoksia. Myös Even kappaleessa ollaan ”aivan missä vaan”, mutta ennen kaikkea ”kanssas rankkasateessa”, kuten sen ensimmäinen säe lähtöasetelman unohtumattomasti pudottaa. Ei tunneta koettelemusta, joka uhkaisi onnea.

Jos kesäinen pisarointi uhkaa puristaa huulille ärräpään, kannattaa muistaa Pori-rokin kirkasotsaisimman romanttista laitaa. Even Rankkasateessa-kappale on kaikin puolin täydellinen aikansa kuva ja sitä yksinomaan hyvässä; kaiku- ja ukkosefekteineen, syntetisaattoreineen, pirteine taustalauluineen ja niin edelleen – kuka siitä pahaa sanottavaa voisi keksiäkään.

Mitä lie Satakunnan maakuntakeskuksessa 1980-luvun puolivälin tietämillä vedetty, mutta ainakin oman kostean polkupyörätaipaleeni herättämässä ajatuskulussa Even luultavasti tunnetuimman kappaleen ensimmäisten säkeiden sanoma on kirkas kuin kesämökkiloman koruttomasti avaava Koskenkorva ja kuuluvampi kuin sen korkin narskahdus järvenselällä. Edes rankka sade ei synkistä, jos sen osaa ottaa vastaan sitä sopivansävyisten lasien läpi katsoen, ja matka voi taittua kuin vaaleanpunaisen poutapilvenhattaran syleilyssä. Kunpa Even kohottaman myönteisyyden aina mielessään pitää osaisi.

”Kanssas rankkasateessa
kanssas aivan missä vaan

Tää tunne saa mut luottamaan
uskoo päivään hohtavaan”

(Eve: Rankkasateessa)

Eve täyttää kuusikymmentä vuotta tänään 6. heinäkuuta 2023. Lisäksi häneltä julkaistaan uusi albumi – ensimmäinen 28 vuoteen. Nämä kaksi tosiasiaa paljastuvat minulle vasta kirjoitettuani yllä olevan.

2

Kovia sateita saapuu, mukaillakseni muuatta populaarimusiikin rakastetuimmista sanankäyttäjistä. – Ei, en tarkoita Pete Parkkosta vaan Bob Dylania.

On rankkasateita, ja on rankkasateita. Voisiko valtakunnanpolitiikkaa väkevän trombin tavoin pyöritelleistä farsseista löytää jotain myönteistä? – Jo vain! Nimittäin jos ei muuta niin politiikan puhurit ovat pitäneet huolen ainakin siitä, ettei 1980-luvulla aloittanut Sekasorto-yhtye pääse vieläkään unohtumaan. Kuinka se voisikaan.

Törmättyäni kaikkialla ymmärrettävistä syistä velloneisiin pöyristelyihin maamme hallituksen ministerivalinnoista muistin väkisinkin Sekasorron kappaleita. Erityisesti yksi niistä on soinut päässäni mitä sitkeimmin: Kaatakaa hallitus. Maamme korkeinta poliittista johtoa on haastettu ennen tätä kesääkin, ja toivon mukaan haastetaan jatkossakin. Näin pitää tietysti ollakin. Sekasorto säilyy mielessä ja niin myös saman niminen yhtye, vaikkei sen musiikin hallituksia kaatavaan vaikutukseen uskoisikaan. Toisaalta… ”Me ei luovuteta!”

Itse haastan tässä kuuntelemaan, mitä Sekasorto laulaa. Alle upotetulla tallenteella on kaksi yhtyeen kappaletta: ensin ikimuistettava iskusävelmä Valheita Suomesta ja sen jälkeen Kaatakaa hallitus. Kumpikin niistä on julkaistu Sekasorron vuoden 1991 levyllä Luonnon puolesta. Vaikka kesäpoppi saattaa kiinnostaa heinäkuussa myös – tai etenkin – (poliittisilla) kaatosateilla, ei yhteiskuntamme ole tehnyt tinkimättömän kantaaottavaa, piinkovaa hardcore-punkia tarpeettomaksi.

3

Mainitsiko joku Bob Dylanin? Sateen? A Hard Rain’s A-Gonna Fall ei ole Bob Dylanin ainoa sateeseen viittaava kappale. Erinomainen Rainy Day Women #12 & 35 vuoden 1966 Blonde on Blonde -levyllä on ohittamaton sadepäivän sävelmä. New Orleansin mieleen kohottava teos on sovitettu vaskipuhaltimineen ja pianonkilkutteluineen huomattavan hienosti. Pelastusarmeijan musiikki-ilmaisuunkin yhdistetty kappale voidaan tulkita niin pastissiksi kuin parodiaksikin.

Tulkitseepa ristiriitaista vastaanottoa saanutta kappaletta sitten miten tahansa, näyttäytyy ilkikurinen esitys mielestäni periaatteessa synkästä tekstistään huolimatta päällimmäiseksi niin sanottuna hyvän mielen musiikkina – siis sadepäivän(kin) kuunteluun oivasti sopivana.

Rainy Day Women #12 & 35:n sisäinen ristiriita vahvistaa teosta, kuten taiteessa usein tapahtuu. Kappaleen sanoitusta on pidetty muun muassa täytenä hölynpölynä sekä viittauksena niin päihteiden käyttämiseen kuin Dylanin omaan uraankin, kokihan hän tekemistensä olevan erityisen tarkan suurennuslasin alla. Sanoja ”rain” tai ”women” ei itse tekstistä löydä, raamatullista kuvastoa sen sijaan vaivatta.

Sanoituksessa toistuu säe: ”Everybody must get stoned”. ”Get stoned” voi tarkoittaa päihteen vaikutuksen alaiseksi hankkiutumista tai kivitetyksi joutumista. Dylan itse on vihjannut myöhemmin, että tekstiin päihdeviittauksia lukevan kannattaisi perehtyä juuri Raamattuun.

”Well, they’ll stone you and say that that’s the end
Then they’ll stone you and then they’ll come back again

They’ll stone you when you’re riding in your car
They’ll stone you when you’re playing your guitar”

(Bob Dylan: Rainy Day Women #12 & 35)

Dylanin mestariteoksen lisäksi voidaan suosittella niin sanotusti tarkastamaan myös sen lähes nimikaima kappale, Waylon Jenningsin Rainy Day Woman.

4

Sakean saderintaman läpi pilkottaa houkuttelevana kutsuva mutta oman painonsa alla huolestuttavasti huojahteleva aasinsilta toisen Bobin eli Robertin Smithin The Cure -yhtyeen mitä vaikuttavimpaan sävelmään Prayers for the Rain. Ohittakaamme se kuitenkin tässä turvallisen välimatkan päästä ja yksin tein myös levottomana kohisevan veden yli kuuntelijansa vievä Simon & Garfunkelin menestyskappale. Ohittakaamme jopa Nick Cave And the Bad Seeds -ryhmän raamatullisen kovan sateen piiskan alla tapahtuva, vaikuttavuudessaan vertaansa hakeva, arvoituksellinen musiikillinen näytelmä The Carny. Ohittakaamme The Weather Girlsin tyystin eri tavalla kovan sateen jumputtelu. Käykäämme sen sijaan yli tajunnanvirran johtavaa aasinsiltaa sadepäivän naisista sadepäivän ihmisiin.

Pelle Miljoona tunnetaan paitsi yltiöpäisenä sanankäyttäjänä myös suurena Bob Dylanin ihailijana. Sen lisäksi että Pelle Miljoona on levyttänyt esikuvansa kappaleita, voidaan myös hänen omissa lauluissaan kuulla tämän vaikutusta.

Pelle Miljoonalla on ollut toisinaan taipumusta pyrkiä käsittelemään yhden kappaleen sanoituksessa koko maailman pahuus. Vuonna 1978 hän julisti N.U.S.-yhtyeineen: ”häpeän olla ihminen”.

On toinenkin puoli. Vuonna 1989 Pelle Miljoonan yhtye oli Linnunlaulu. Sadepäivän ihmiset -raita (1989) tuo mieleen Bob Dylanin nimensä lisäksi myös musiikillisella annillaan. Pastissi sijoittuu aikaan, jolloin Pelle Miljoona oli jo vuosia sitten jättänyt punk rock -ilmaisunsa, josta hänet alun perin opittiin tuntemaan. Yhtyeet olivat vaihdelleet vikkelästi kuin ministerit kokoomusvetoisissa hallituksissa, ja hänen uransa alkuvuosina myös jokainen levy erosi tyylillisesti edeltäjästään. Bob Dylan on kuitenkin ollut tavalla tai toisella läsnä varhaisvuosista pitäen.

Mielestäni Pelle Miljoona ei ottanut punk-ilmaisusta luopumisensa jälkeisessä musiikillisessa etenemisessään yksinomaan harha-askelia. Joku voi ajatella toisin. Toinen saattaa nähdä eri suuntiin kurottamisen pyrkimyksenä välttää paikalleen jämähtämistä. Uskallan joka tapauksessa väittää, että Sadepäivän ihmiset -raita edusti ilmestyessään Haminan dylanin kukkeinta tuotantoa moneen vuoteen. Yhtä lailla se ohittaa myös suuren osan hänen sen jälkeen levyttämästään materiaalista. Kitara helisee, huuliharppu ujeltaa ja Mauri Sumén (jota muuten kuullaan Even Rankkasateessa-kappaleella kosketinsoittimissa!) levittelee hanuriaan.

Pelle Miljoonan kappaleessa raamatullinen kova sade on langennut pienten ihmisten ylle. Sadepäivän ihmiset on silti lämminhenkinen, kohottava kuvaus heidän selviytymisestään maailman ristiaallokoissa. Vaikka Pelle Miljoonan katseessa on haikeutta, on siinä myös lempeyttä. Ei ole synti eikä häpeä olla köyhä. ”Aina yhdessä me pärjätään”. Kun rehellinen työ ei enää riitä, saattaa kulman kuppila ja lajitoverien seura siellä olla ensiarvoisen tärkeää. Sadepäivään saadaan pilkahdus valoa, ja ehkä jaksaa taas laskea ulosottomiehen sisään.

Populaarimusiikissa ”aitoutta” on perinteisesti pidetty arvossa. Pelle Miljoonassa voidaan Sadepäivän ihmiset -kappaleessa(kin) havaita tätä hyvettä. Häntä on toisaalta toisinaan moitittu naiiviudesta. Entä sitten? Kyynisyyttä on riittävästi itse kussakin. Iso osa Pelle Miljoonan parhaista kappaleista on mielestäni juuri niitä, joissa on enemmän kuin hyppysellinen hellyyttävää, romanttistakin naiiviutta. Aika usein niiden maailma on lisäksi totta. Sadepäivän ihmiset on yksi tällaisista. Ihmiselle tekee aika ajoin hyvää kurottautua kyynisyyden mutakuopasta kuuntelemaan tämä kappale – mahdollisimman usein, oli sitten sade tai pouta.

”Mutta mikään ei voi voittaa sitä tunnelmaa,
jonka saa kun astuu tuohon kulman kuppilaan:
tunne että on todella olemassa
ja kotona omiensa joukossa”

(Pelle Miljoona: Sadepäivän ihmiset)

5

Sadepäivän ihmisten tuolle puolen? Slayer-yhtyeen Raining Blood? – Se saakoon käsittelynsä jossain muodossa joskus toiste. Viidenneksi sadepäivän kappaleeksi kohotetaan tällä kertaa The Jesus And Mary Chain -yhtyeen surisevin ja laulavin kitaroin kuorruttamana, vaaleanpunareunuksisiin sadepilviin upottava Happy When It Rains ryhmän kakkoslevyltä Darklands (1987).

Olen edellä viittaillut jonkin verran Raamattu-kytköksiin. Kaoottisuuteenkin saakka riitaisten veljesten, Jim ja William Reidin, perustaman The Jesus And Mary Chainin kohdalla sellaisia ei joudu syvältä tonkimaan. Happy When It Rains itsessään taas on ilman raamattuviittauksiakin mitä oivallisin päätepiste juuri tälle kirjoitukselle, jossa on annettu litimäräksi kastelevan kaatosateen inspiroida löytämään myönteisyyttä. On annettu sen upottaa populaarimusiikin virvoittavimpiin lähteisiin. Virran viedä. Tyhjin käsin ei syvyyksistä tarvinnut palata. Sävelmässä nimeltä Happy When It Rains ollaan mahdollisimman lähellä asian ydintä. Kappale ei kenties sinänsä yksinomaan onnea pursua, mutta kuten edellä Bob Dylanin Rainy Day Women #12 & 35:n kohdalla todettiin, lupaa musiikissakin ristiriita usein hyvää. Happy When It Rains kiteyttää kaiken ylle kirjoittamani. Se on kaunis musiikkikappale.

”And we tried so hard
and we looked so good
and we lived our lives in black
but something about you felt like pain

You were my sunny day rain
You were the clouds in the sky
You were the darkest sky

But your lips spoke gold and honey
and that’s why I’m happy when it rains
I’m happy when it pours”

(The Jesus And Mary Chain: Happy When It Rains)

Eros Gomorralainen

Kirjoittaja vihaa sadetta enemmän vain tuulta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua