PLOP & Junnu. Kuva: Antti Kevätlahti
FESTIVAALI | Vuodesta 1989 lähtien järjestetyt Rantajatsit esittelee valikoiman kiinnostavia artisteja jazzin piiristä ja sen ulkopuolelta Raahessa ja sen lähiympäristössä.
Marita Nyrhinen, teksti
Raahen Rantajatseja on soitettu vuodesta 1989 lähtien joka kesä. Yleisö osaa tänäkin vuonna odottaa tuttuja huippuesiintyjiä mutta myös yllätyksiä. Lavoille nousee kotimaisia nimekkäitä artisteja sekä muutama ulkomainen kiintoisa esiintyjä.
Festivaali kestää kolme heinäkuista päivää, torstaista lauantaihin (25.–27.7.2024).
Ranskalaisväriä ja muita yllätyksiä
Ranskalaistrio Suzanne on pienimuotoisella Suomen-kiertueella esiintyen ennen Raahea Hakasalmen Huvilalla Helsingissä (22.7.) ja piknik-konsertissa Seinäjoella (23.7.). Raahessa Suzannea on mahdollista nähdä ja kuulla joka päivä. Perinteisten konserttien lisäksi trion jäsenet, bassoklarinettia soittava Hélène Duret, alttoviulisti Maëlle Desbrosses ja kitaristi Pierre Téreygeol, kohdataan yleisötapaamisessa Raahen kirjastossa.
Suzannen kiertue toteutetaan yhteistyössä Europe Jazz Networkin (EJN) kanssa Green Pilot Tour -kiertuemalllilla, jonka tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa ekologisesti kestävämpiä kiertueita, kannustaa monipuolisempaan ja sukupuolisesti tasapainoisempaan ohjelmistosuunnitteluun sekä edistää taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta. Sen takia bändi muun muassa matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla.
Virta-nimisestä yhtyeestä olen kuullut paljon, mutta en ole vielä kuullut sitä livenä. Nyt on tilaisuus paikata tuo vaje. Kyseessä on sähköinen trio, jossa soittavat Erik Fräk (rummut), Antti Hevosmaa (trumpetti, laulu) sekä Heikki Selamo (kitara, laulu). Kaikki hoitavat myös elektronisia vempaimia. Bändin sanotaan yhdistelevän omaperäisellä tavalla ambientia ja elektronista musiikkia pohjoismaiseen jazzperinteeseen, post-rockiin ja psykedeliaan. Voiko sen kiintoisammin sanoa?
Entä mitä tekee raahelainen Hobo Fires? Kysymys on aiheellinen, koska bändin odotetaan heijastelevan musiikissaan esikuviaan rockin kaikilta vuosikymmeniltä. Lupaus herättää outoja odotuksia.
Ohjelmassa myös oopperaa
Osoituksena siitä, ettäei Raahen rantajatsit ole pelkästään jazzfestivaali, ohjemassa on klassisen kitaran taitajan, Francesco D’Angelon konsertti, joka vie kuulijan matkalle romantiikan ajan italialaiseen oopperaan. Hän esiintyy torstaina keskiyöllä Raahen kirjaston Yö kirjastossa -tapahtumassa. Ei siis päästä ajoissa nukkumaan.
Lystikkään taiteilijanimen Pelkkä Poutanen omaava Petra Poutanen hallitsee erilaisia musiikkityylejä. Hänen erikoisuutensa on kurkkulaulutekniikka, jota on perinteisesti harrastettu Tuvassa ja Keski-Mongoliassa. Kuinka se sujuu suomalaiselta, se selvinnee Raahessa.
Inariveljet keittää seoksensa mantramaisista kansanlauluista, afrikkalaisesta bluesista ja karjalan kaiuista.
Multi-instrumentalisti Valtteri Laurell Pöyhösen ja rumpali Eeti Niemisen uusi duokokoonpano Laurell & Sun Dog vaikuttaa kiinnostavalta, varsinkin, kun Raahen konsertissa ennakkotietojen mukaan soittavat myös basisti Eero Tikkanen ja saksofonisti Mikko Innanen. Odotukset ovat korkealla.
Odotan innolla myös Wishamaliin konserttia. Nimi viittaa pohjoismaiseen tapaan tulkita arabi-andalusialaisia muwashah-lauluja. Tässä varsin kiinnostavassa triossa musisoivat Nemat Battah (laulu, oud), Kari Ikonen (piano, Moog, syntetisaattori) ja Abdissa Assefa (lyömäsoittimet). Musiikki on kirjoitettu erityisesti tälle kokoonpanolle. Trion muusikoilla on hyvin erilaiset taustat, mikä lupaa yllätyksiä.
Kari Ikonen esiintyy Rantajatseilla myös toisessa konsertissa. Siinä kuullaan kantaesityksenä trumpetisti Gabriel Korhosen festivaalille säveltämä tilausteos Harpunsoittajan balladi sekä Ikosen sävellys Lattuna Ikosen ja Raahen puhallinorkesterin esittämänä.
Varman päälle
Jos pitää valita konsertteja niin sanotusti varman päälle, kuuluu kuunnella PLOP & Junnu. Jo legendaariseksi kokoonpanoksi muodostunut PLOP (Mikko Innanen, Ville Herrala, Joonas Riippa) saa ajoittain vahvistuksekseen Junnu Aaltosen huiluineen. Tämä nelikko ymmärtää hyvin toisiaan ”puhaltaen hienosti yhteen hiileen”.
Antti Lötjönen on yksi Suomen kysytyimpiä basisteja, ja laulaja Sanni Orasmaa yksi suomalaisen laulujazzin ja jazzpedagogiikan pioneereista. Kun nämä kaksi taituria kohtaavat, ja vieläpä runouden merkeissä, tiedossa on herkkyyttä.
Verneri Pohjola kokoaa nykyään isomman joukon kuulijoita paikalle. Hänen yleisöpohjansa on laajentunut sitten Kaija Saariahon Pohjolalle säveltämän trumpettikonserton Hush jälkeen. Raahessa Pohjola esiintyy triossa Exotic Matter, jossa soittavat myös Kirke Karja pianossa ja Mika Kallio gongien ja muiden lyömäsoittimien kimpussa. Tyyli on odotettua, tulos yllätys.
Jokainen Signe-yhtyeen jäsen tekee ansiokasta soolouraansa. Myös Josefiina Vannesluomalla on oma projektinsa: Moral Lease. Sen lähteenä ovat Edith Whartonin tekstit runosarjasta The Mortal Lease (suom. “kuolevaisuuden sopimus”). Vannesluoman sävellysten ja laulun ympärille on koottu yhtye, jossa soittavat nuoremman jazzsukupolven muusikot Mikael Myrskog (piano), Nathan Francis (basso) ja Ville Luukkonen (rummut). Viime vuonna Raahen lavalle nousi Signe-laulaja Selma Savolainen yhtyeineen, nyt on Vannesluoman vuoro.
Konsertteja kuullaan useassa paikassa. Pääareenat ovat Raahen teatterin kesälava ja Ruiskuhuoneen iso esiintymislava. Avajaiskonsertissa Kreivinsaaren ruukissa, noin 30 kilometrin päässä Raahen keskustasta, esiintyy Suzanne. Langin Kauppahuoneen tiloissa herkempi musiikki pääsee oikeuksiinsa. Alueen kirjastot tarjoavat aktiivisesti esiintymispaikkoja.
Raahen Rantajatsit 25.–27.7.2024. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Uu MAMA – Kulttuuritoimitus eksyi K-pop-palkintogaalaan
MUSIIKKI | Korealaisen popin tärkein palkintogaala MAMA Awards levittäytyi tänä vuonna Japaniin ja Kaliforniaan. Paikalla oli Kulttuuritoimituksen Eija Niskanen.
Sami Hintsanen laulaa Senni Raappanan kanssa Finlandian Ilveksen itsenäisyysjuhlassa
TAPAHTUMA | Sami Hintsanen on Sokos Hotel Ilveksen perinteisten Ilveksen iloinen itsenäisyys -juhlien seremoniamestari. On hänellä laulutehtäväkin.
Livelevy odotti kahdeksan vuotta miksausta – Wentus Blues Band lupaa olla oma itsensä Tampereen keikalla
MUSIIKKI | Lähes 40 vuotta sitten perustettu bluesbändi syntyi aikana, jolloin nuoret miehet halusivat soittaa hevirokkia. Miten blueskapulan saisi nuoremmille?