TAPAHTUMA | Elina Talvio kirjoittaa vuodesta 1990 alkaen järjestetystä Hamina Tattoosta, jonka tähtiä olivat tänä vuonna liittolaismaiden sotilassoittokunnat.
Musiikki
Ruotsalainen Painkiller-sarja näyttää maan pitkän historian monikulttuurisena maana
TELEVISIO | Riemastuttavat päähenkilöt, ensiluokkaisen hyvät näyttelijät ja omintakeinen huumori ovat ruotsalaisen Painkiller-sarjan tukijalat.
Raikku Rokkaa ja Rakastaa jo kolmannentoista kerran – puitteet maalaistalon pihapiirissä ovat hulppeat
FESTIVAALI | Peltolan tilan isäntä Riku-Sippo Uotila esitteli Kangasalan R3 Festivalin eli Raikku Rokkaa ja Rakastaa tapahtuma-alueen. Keskellä maaseutua on festivaalilla komeat puitteet.
Koiramäen miljöö on tunnelmallinen myös aikuisten tapahtumille – Kulttuuritoimitus K18-illassa
TAPAHTUMA | Särkänniemen Koiramäen heinäkuisissa K18-illoissa esiintyivät muun muassa Kielo Kärkkäinen, Ville Leinonen, Rebekka Holi ja Pekko Käppi.
Kovaa peliä Japanissa – Disney Plus -kanavan Shôgun tarjoilee komeita kuvia ja kimurantin juonen
TELEVISIO | James Clavellin romaaniin perustuva Shôgun-tv-sarjan henkilöt ovat monisyisiä ja uskottavia, ja komeat maisemat tarjoilevat katsojalle yltäkylläistä silmänkarkkia.
Fantazyas kuljetti Tiberin vetten äärelle – Sastamala Gregoriana uudistuu ensi vuoden jälkeen, ja se on vain hyvä asia
KONSERTTI | ”Musiikissa ei ole mitään rajoja. Kaikkien maailman johtajien pitäisi olla muusikoita”, taiteellinen johtaja Michael Fields viestitti salintäydelle kuulijajoukolle.