Kuvat: Charli Ljung / Nelli Kenttä
KOLUMNI | Suomen ja Ruotsin iänikuinen nokkapokka sai karmean lopputuleman, kun Ruotsin Loreen pieksi Käärijän Euroviisuissa asiantuntijaäänillä. Mitä ihmeen asiantuntijoita ovat sellaiset, jotka eivät ole valmiita kruunaamaan kansansuosikkia heti kättelyssä?
”Jos asiantuntijan mielipide ei ole pätevä musiikkikilpailussa, onko se pätevä myöskään politiikassa tai uutisen lähteenä?”
Käärijä kärsi Euroviisuissa karvaan tappion Ruotsin Loreenille. Toinen sija ei viisufania lämmitä, eikä varsinkaan tapa, jolla se heltisi. Tapahtui suuri vääryys, koska Käärijän yleisöäänestyksessä saamat pisteet olisivat riittäneet rökälevoittoon, mutta asiantuntijat pilasivat kisan antamalla omat pisteensä Loreenille. Siis samanlaista ryöstöä ja vilppiä kuin Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vuonna 2020, kun Trumpin piti voittaa!
Minkälaisista asiantuntijoista siis on kyse? Joistakin musiikkialan ammattilaisista, jotka ovat seuranneet ja toimineet alalla vuosikymmenet, mitä sellainen voi edes tietää? Onhan se nähty jo Luokkakokous-elokuvien ja Speden koko tuotannon arvioinnissa, että asiantuntijat eivät tiedä mitään. Spedekin kirjoitti elokuviensa käsikirjoitukset viikonlopun aikana mökillään. Enempi olisi ollut aivan turhaa asiantuntijoiden miellyttämistä.
* *
Ennen sosiaalista mediaa luotettiin tiedemiehiin, tutkijoihin, kriitikoihin ja alan ammattilaisiin, mutta nykyisin kenen tahansa mielipide on aivan yhtä arvokas ja oikea kuin asiantuntijankin mielipide. Jos joku tulee esimerkiksi pohtineeksi jotain maailman asiaa lenkkipolulla, asia täytyy panna samaan vaakakuppiin asiantuntijan mielipiteen kanssa, koska kyllähän lenkkipolulla kenen tahansa päähän popsahtanut ajatus on aivan yhtä pätevä kuin sellaisen, joka on tehnyt vertailevaa tutkimusta, lukenut alan julkaisut ja käynyt poleemista keskustelua kollegojen kanssa.
Eniten Käärijä-tapauksessa hämmästyttää se, kuinka helposti lehdistö ja jopa jotkut poliitikot lähtivät mukaan yhteiseen asiantuntijakritiikkiin sen kummemmin harkitsematta mitä se tarkoittaa. Lehdistö ja useimmat poliitikot ovat yleensä ponnekkaasti puolustaneet nimenomaan asiantuntijoita ja tutkitussa tiedossa pysymistä, sen sijaan että kenen tahansa ilmoille huutama mielipide otettaisiin totuutena.
* *
Helsingin Sanomien haastattelussa 14.5.2023 tutkija Janne Mäkelä kertoo, että Euroviisuissa asiantuntijaraati arvioi muun muassa laulukapasiteettia, esitystä ja kappaleen omaperäisyyttä.
Yleisö ei tällaisia asioita punnitse, vaan heittäytyy mukaan tunteella – niin kuin pitääkin. Mutta jos asiantuntijan mielipide ei ole pätevä musiikkikilpailussa, onko se pätevä myöskään politiikassa tai uutisen lähteenä?
Joka tapauksessa onnittelut Loreenille jo uran toisesta Euroviisuvoitosta, sekä isot onnittelut Jere Pöyhöselle hienosta toisesta sijasta!
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Peluri pelaa sysimustilla korteilla – arviossa Teemu Nikin ensi-iltaelokuva
ELOKUVA | Teemu Nikin huumori liippaa läheltä Aki Kaurismäen toteavaa tapaa havainnoida arkea ja sen halki retuuttavia ihmisiä.
Ursus Factoryn tehtaan takuu yskähtelee – arviossa nelosalbumi IO
LEVYT | Jussi Pelkosen ja Aleksi Ripatin muodstaman Ursus Factoryn taipumus polveilla ei tuota tällä kertaa pelkkää plussaa.
Parasta juuri nyt (22.9.2023): Eliel Saarinen, Alusta ry, Pako Pompejista, Savusaunasisaruus, Kahvila Ihana
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Opaskirja Suomen luonnon monimuotoiseen kirjoon sekä historian ja kulttuurin vaiheisiin
KIRJAT | Kun tutustuu Tuomo Kesäläisen kirjan avulla kaikkiin 27 kansallismaisemaan, ei voi kuin ihmetellä Suomen luonnon monimuotoisuutta.