Livelevy odotti kahdeksan vuotta miksausta – Wentus Blues Band lupaa olla oma itsensä Tampereen keikalla

21.11.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Sami Kemppainen

MUSIIKKI | Lähes 40 vuotta sitten perustettu bluesbändi syntyi aikana, jolloin nuoret miehet halusivat soittaa hevirokkia. Nyt on ehkä aika miettiä myös, miten blueskapulan saisi nuoremmille.

”Musiikissahan ei ikinä valmistu. Kunhan vaan itse jaksaa olla avomielinen ja ottaa uusia vaikutteita, niin musiikkihan vie eteenpäin koko elämän ajan.”

Marja Aaltio, teksti

Suomalaisen rhythm’n’bluesin vientituote, kokkolalainen Wentus Blues Band on julkaissut muutaman vuoden tauon jälkeen uuden levyn. Bändillä on marraskuun lopussa kolmen keikan mittainen minirundi Tampereella, Helsingissä ja Vaasassa.

– Mehän olemme esiintymislavalla samanlaisia kuin ollaan muutenkin henkilöinä. Me emme esitä mitään vaan me olemme, kertoo Robban Hagnäs.

Wentus Blues Band syntyi vuonna 1986, kun neljä kokkolalaista nuorta miestä halusi soittaa bluesia aikana, jolloin kaikki muut soittivat heviä. He perustivat bändin, joka lainasi nimensä kaupunginosalta, jossa heidän treenikämppänsä oli. Ventuksen kaupunginosan ensimmäinen kirjain vain vaihtui kaksoisveeksi.

Uuden levyn materiaali on äänitetty 30-vuotisjuhlissa samaisessa Ventuksen kaupunginosassa. Juhlan kunniaksi bändi järjesti Ventusfestin vuonna 2016.

– Me äänitettiin juhlaa ja tehtiin siitä kooste Ylelle, joka sen myös lähetti. Nauhat jäivät meille. Se on vaan jäänyt julkaisematta, kun tässä on ollut kaikkea muuta. Sitten Yhdysvalloissa asuva ystävämme Jack Gauthier, jolla on studio Bostonin lähellä, otti työkseen nauhojen miksaamisen. Hän sai sen kuulostamaan todella hyvältä, ja nyt se julkaistaan vinyylinä ja digitaalisena, kertaa Robban Hagnäs livelevyn vaiheita.

KUUNTELE: Wentus Blues Band – Live (2024)

* *

Edellisen kerran Wentus Blues Band keikkaili Tampereella juuri ennen koronaa tammikuun lopulla vuonna 2020. Täysi G Livelab otti herrat vastaan raikuvin aplodein. Tampereen-keikan jälkeen WBB ehti vielä pyörähtää Belgiassa. Pandemia pisti kuitenkin myös kokkolaisbändin elämän uusiksi, kun keikkapaikat hiljenivät. Toiminta pysähtyi pariksi vuodeksi, ja sen jälkeen kaikilla on ollut vähän muuta tekemistä. Nyt vihdoin ja viimein livelevy on julki ja keikatkin pyörivät.

Seuraavana on vuorossa Tulikamarin Klubi, joka sekin on tuttu keikkapaikkana kokkolalaisille.

– Tuntuu todella kivalta tulla taas Tampereelle. Tampere on hyvä musiikkikaupunki. Musiikin ystäviä riittää, ja kaupungissa kukoistaa livemusiikkiskene, Hagnäs kehuu.

Hän muistelee, että WBB on keikkailut Tampereella ensimmäisiä kertoja jo 1980-luvun lopulla ja Tulliklubillakin jo 1990-luvulla. He ovat saaneet olla todistamassa myös sitä matkaa, mitä Klubi on tehnyt.

* *

Aikamoisen matkan on myös Wentus Blues Band tehnyt. Neljästä alkuperäisjäsenestä on mukana enää kaksi: Robban Hagnäs ja Niko Riippa (Alavetelin, ei Kälviän Riippoja). Hagnäsin soitin on basso ja Riipan kitara. Bändin solistina toimii Juho Kinaret, rummuissa on Daniel Hjerppe ja koskettimissa Pekka Gröhn, joka on keikkailut myös muun muassa Kauko Röyhkän ja J. Karjalaisen kanssa.

WBB ryhtyi jo varhain yhteistyöhön ulkomaisten blueslegendojen kanssa. Yhtyeen 20-vuotisjuhla Aleksanterin teatterissa Helsingissä taltioitiin myös dokumenttielokuvaksi. Family Meeting -elokuva julkaistiin 2007. Silloin lavalle nousi tukku blues- ja rocklegendoja, muun muassa Eddie Kirkland, Louisiana Red, Mick Taylor ja Kim Wilson. Taylor on soittanut muun muassa The Rolling Stonesissa.

– Me ruvettiin aikoinaan tekemään paljon yhteistyötä näiden vanhojen legendojen kanssa tuolta Mississippin suunnalta. Järjestimme boostklubeja ja kutsuimme tänne artisteja. Teimme todella tiiviisti keikkoja vuosina 2000–2010, varmasti tuollainen sataviisikymmentä keikkaa vuodessa. Olemme tehneet yli 3 000 keikkaa kahdessakymmenessä eri maassa, Hagnäs laskee.

Moni legendoista on vieraillut myös levyillä, viimeksi 2018 WBB oli studiossa Duke Robillardin kanssa.

Neljäskymmenes juhlavuosi kolkuttelee muutaman vuoden kuluttua, ja tuskin sekään ilman juhlia menee, onhan bändillä ollut tapana juhlia tasavuosia.

– Niitä pitäisi ruveta nyt miettimään pikkuhiljaa. Kyllä me nyt jotain keksitään, se on ihan varma asia, mutta katsotaan, mitä se olisi, Hagnäs myhäilee.

* *

Tasavuosien juhlinnassa on aina ollut mukana vierailijoita rapakon takaa. Ystävät ovat tulleet esiintymään yhdessä. Kokkolalaiset ovat hakeutuneet itseään kokeneempaan ja iäkkäämpään seuraan, joten nyt aika moni vanhoista soittokavereista on jo poistunut maallisilta soittolavoilta.

Hagnäs kertoo, että ehkä heidän pitää ryhtyä miettimään, miten bändin viestiä voisi viedä eteenpäin.

– Jollain tavalla olisi kiva saada mukaan vähän nuoria myös. Meillä on vielä aikaa vähän miettiä. Musiikissahan ei ikinä valmistu. Kunhan vaan itse jaksaa olla avomielinen ja ottaa uusia vaikutteita, niin musiikkihan vie eteenpäin koko elämän ajan.

Kuluneena syksynä Wentus Blues Band teki uuden aluevaltauksen. Kokkolassa remontoitiin vanha konserttisali. Uudelleen luodun Snellman-musiikkikeskuksen avajaiskonsertissa Wentus Blues Band soitti yhdessä Kokkolan kamariorkesterin ja Gamlakarleby Hornorkesternin kanssa.

Jouko Kantola Ylivieskasta oli tehnyt sovitukset meidän kappaleistamme. Se oli huikea kokemus. Me emme ole aikaisemmin soittaneet kamariorkesterin kanssa, emmekä torviorkesterinkaan.

Hagnäs pohtii, että nyt kun sovitukset ovat valmiina, he voisivat tulla muuallekin ison kokoonpanon kassa – vaikka Tampereelle.

Robban Hagnäs lupaa kuitenkin, että marraskuun lopussa Tulliklubin keikalla on luvassa taattua rhythm’n’bluesia ja viihdyttävä show.

Wentus Blues Band Tullikamarin Klubilla keskiviikkona 27.11.2024 kello 20.

EDIT 21.11.2024 klo 15.01. Jack Gauthierin nimi korjattu.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua