Samuli Huttunen

Gootti on vaikea laji. Se on jatkuvaa tasapainoilua ohuella nuoralla, jonka toisella puolella odottaa Joy Divisionin pettämättömän kolkko tyylitaju ja toisella mauton kybergoottitekno, jollaista voisi kuvitella kuulevansa jossain amerikkalaisessa tv-sarjassa, jossa laskeudutaan goottiklubille selvittämään synkässä alakulttuurissa tapahtunutta murhaa.

Torstaina 11.7. alkavan tamperelaisen pitkän linjan goottifestivaalin Lumouksen esiintyjälistassa nämä kaksi puolta ovat yleensä löytäneet jonkinlaisen kauhun tasapainon.

Tänä vuonna festivaalilla perinteisempää goottirock-osastoa edustaa lauantaina Pakkahuoneella esiintyvä brittiläinen The Danse Society. Vuonna 1980 perustettu yhtye soittaa hieman kevyempää ja melodisempaa melankolista postpunkia Echo & The Bunnymenin, Red Temple Spiritsin tai The Curen tyyliin.

Kolme levyä 1980-luvulla julkaissut The Danse Society teki paluun vuonna 2011 julkaistulla Change Of Skin -levyllä uutena vokalistinaan italialainen laulajatar Maethelyiah, kun alkuperäinen laulaja Steve Rawlings vetäytyi kuvioista.

Hämmentävästi vuonna 2014 rumpali Paul Gilmartin ja vuonna 2011 mukaan liittynyt basisti Martin Roberts päättivät erota bändistä ja perustivat oman versionsa The Danse Societysta mieslaulajalla varustettuna.

Molemmat The Danse Societyt julkaisivat levyt vuonna 2015, Maethelyiahin ja muun muassa alkuperäisen kitaristin Paul Nashin muodostama The Danse Society VI-nimisen ja se toinen The Danse Society Reincarnated-nimisen.

Lumouksessa The Danse Society esiintyy Maethelyiahin ja Nashin luotsaamalla kokoonpanolla, jolle nimi brittiläisen oikeuden päätöksellä kuuluu. Onneksi, sillä miesvetoisen, nykyään pelkkää The Society -nimeä käyttävän bändin laulajan kieunta Reincarnated-levyllä on jokseenkin sietämätöntä kuultavaa.

Varsinainen nykymuotoinen The Danse Society sen sijaan on VI-levyllä uskollinen vanhalle tyylilleen, ja Maethelyiahin laulun kanssa bändi muistuttaa hieman vuoden 1988 aliarvostetun Peepshow-levyn aikaista Siouxsie & The Bansheesia.

* *

Elektronisemman goottimusiikin eli EBM:n tai electronic body musicin oudompaa ja kokeellisempaa laitaa tutkii perjantaina esiintyvä saksalainen Das Ich. Bruno Krammin ja Stefan Ackermannin muodostama duo oli yksi merkittävimpiä artisteja 1990-luvun alun Neue Deutsche Todeskunstiksi eli uudeksi saksalaiseksi kuolemantaiteeksi nimetyssä musiikkiskenessä.

1980-luvun lopulla perustetun yhtyeen ensimmäiset albumit eivät ole äänimaailmaltaan kovin kaukana rytmikkäämmästä ja saksankielisillä vokaaleilla kuorrutetusta versiosta norjalaisen black metal -legendan ja lifestyle-videobloggarin Varg Vikernesin eli Burzumin vankilassa äänittämistä ambient-levyistä Dauði Baldrs (1997) and Hliðskjálf (1999). Vikernes on myös kertonut Das Ichin albumin Die Propheten (1991) olevan yksi suosikeistaan.

Vuoden 1998 Egodram-levyllä Das Ich siirtyi klubiystävällisempiin maisemiin. Vuonna 2006 julkaistu mutta edelleen yhtyeen tuorein levy Cabaret yhdistää 1920-lukulaisen viihdemusiikin elementtejä kuten haitareita elektroniseen musiikkiin, hieman kuin Babylon Berlin olisi sijoitettu outoon mekaaniseen post-apokalyptiseen tulevaisuuteen.

* *

Jännite menneen romantisoinnin ja futurismin välillä on goottimusiikissa hyvin tyypillinen. Ja jos tanssittava elektroninen musiikki ja synkkä alakulttuuri kuulostaa yllättävältä yhdistelmältä, se ei itse asiassa ole lainkaan sitä.

Monet nyt retrolta kuulostavat ja goottipiireissä arvostetut 1970–1980-luvun artistit, kuten Throbbing Gristle, The Human League tai Suomessa Organ, olivat aikanaan uranuurtajia, jotka käyttivät uusinta saatavilla olevaa teknologiaa, kuten syntetisaattoreita ja rumpukoneita, ja tekivät futuristista tanssimusiikkia vuosia ennen kuin ensimmäiset tekno- ja housejulkaisut ilmestyivät vuosien 1983–1984 paikkeilla.

Teknon ja housen mustat pioneerit Chicagossa ja Detroitissa ottivat funkin, soulin ja Kraftwerkin lisäksi vaikutteita radiossa soineesta eurooppalaisesta synthpopista, kuten The Human Leaguesta, Ultravoxista ja Depeche Modesta. Myös eurooppalaisessa teknossa esimerkiksi Regisin ja DJ Hellin musiikilliset juuret ovat EBM:ssä. Viime vuosina EBM on jälleen tehnyt paluuta teknoklubeille sellaisten artistien kuin Silent Servant, Phase Phatale ja Alessandro Adriani musiikissa.

Goottimusiikin elektronisempaa ja tanssittavampaa laitaa Lumouksessa tarjoilee esimerkiksi perjantaina brittiläinen industrial-yhtye Inertia.

* *

Lumouksessa on myös ilahduttava määrä poikkitaiteellista ohjelmistoa, kuten ruotsalaisen Nikdesignin valokuvanäyttely. Osa ohjelmasta on myös nivottu yhteen Museokeskus Vapriikin Dracula – vampyyrit Vapriikissa -näyttelyn kanssa.

Vaikka historiassa goottilaisena tunnetaan niin arkkitehtuuri kuin goottikansat, gootti tyylisuuntana viittaa ennemmin 1800-luvun dekadenttiin kauhuromantiikkaan, joten vampyyrit sopivat festivaalin teemaan hyvin. Pieni riski on toki olemassa, että festariyleisöä ei erota näyttelystä.

Koska gootti on myös tiivis alakulttuuri, festivaali tarjoaa kävijöilleen erilaisia aktiviteetteja piknikeistä myyjäisiin ja saunomiseen.

Tuntuu, että viime aikoina goottikulttuuri on muutenkin alkanut monin tavoin kokea uutta kukoistuskautta. Ehkä näiden aikojen ankea synkkyys kaipaa vastapainokseen synkkää romantiikkaa.

* *

Jutun kirjoittaja on vähemmän gootti kuin sinä.