Pitelemätön tunnelma Vilma Jään keikalla levisi yleisöön asti. Kuva: Ville Kurki
MUSIIKKI | Ylitunteellinen nostalgikko matkustaa ajassa taaksepäin, vaikka laiva purjehtii eteenpäin. Folklandian tapauksessa risteillään Tukholmaan ja takaisin Turkuun.
”Huomasitko olevasi ihan väärinpäin? Ei haittaa, tärkeintä on nauttia hetkestä.”
Maarit Saarelainen, teksti
Toisen polven evakkona voin sanoa, että aina itkettää, olipa kyseessä ilo tai suru. Ja joka kerta, kun Folklandialla tavataan, on joku jo lähtenyt edeltä tuonilmaisiin.
28. kertaa järjestetty Suomen suurin folkloren talvijuhla, kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestettiin Tallink Siljan MS Baltic Princessillä (10.–11.2025), jossa ympäri vuorokauden sykkivä juhla siivitti vuoden alkua. Tukholmasta lähtiessä oli aikamoista rytyytystä ja keinuntaa. Mutta toisaalta Folklandia on aina tunnemyrsky, vaikka laiva lipuisi tasaisestikin.
Suomen Nuorisoseurat järjestää Folklandian yhteistyössä alan keskeisten kotimaisten ja pohjoismaisten toimijoiden kanssa. Tanssi ja laulu raikuivat kuudella eri esiintymislavalla, jonne nousevat huippuartistit ja harrastajat viihdyttämään yhdessä folkloren ystäviä.
Tiedän jo ennakkoon, etten ennätä näkemään kaikkea, vaikka kuinka yrittäisin. Pitää valita kymmenkunta tärppiä ja siirtyä tärpistä toiseen tanssiaskelin. Matkan edetessä näkee sitten bonuksena yllätysesiintyjiä ja muita mukavia.
* *
Perjantai 10.11.
20.00 Maljannostajaiset [7. kansi]
Ensin laivan sisäänrynnistys ja seuraavaksi ”hytinetsintäleikki”. Baltic Princess irtoaa laiturista, hyppäämme mekkoihin ja kipitämme nostamaan maljan Folklandialle.
* *
20.30 Eläköön Folk! [6. kansi]
Talviristeilyn merkkitapahtuma on Kansanmusiikin ja Kansantanssin Eläköön Folk! -gaala, jossa jaetaan vuoden 2024 folkloren palkinnot. Aiemmin julkaistun jutun palkinnonsaajista perusteluineen pääset lukemaan tästä.
* *
21.45 Tiedotustilaisuus [5. kansi]
Tiedotustilaisuuden aloittaa uusi, hieno kokoonpano Ne Lintuizet: Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio ja Lauri Myllymäki. Lue Päivi Vasaran haastattelu Ne Lintuizet -yhtyeestä täältä.
Ne Lintuizten jälkeen Tapio Korjus ja Perttu Pesä hehkuttavat syksyllä Tampereelle saapuvaa kansainvälistä WOMEX Worldwide Music Expo -tapahtumaa (22.–26.10.2025).
Sitten lavalle astelevat Anne-Mari Kivimäki, Silja Palomäki ja Tiina Panula, jotka kertovat Folk Extreme Unified -hankkeesta (OKM) ja musiikkialan, tasa-arvon edistämisestä ja yhdenvertaisuudesta, jossa on vielä petrattavaa.
* *

The Danish – Finnish Heart Connection: Hanna Katariina Kokia (lyömäsoittimet), Martin Seeberg (diatoninen harmonikka ja huilu), Laue Mamo (kitarat) ja Kasper Kamppuri (alttoviulu). Kuva: Markku Uusitalo
22.45 Martin Seeberg & The Danish – Finnish Heart Connection [7. kansi]
Kello käy, mutta ilta on vasta alkamassa. Luvassa on tanskalaisen muusikon Martin Seebergin monisoittimisten sävellysten ympärille muodostunut uusi tanskalais-suomalainen kokoonpano.
Martin Seeberg on tuttu festivaalikävijä. Hän on soittanut vuosien varrella Folklandialla muun muassa tanskalaisten Instinktin, Valravnin ja Trolska Polskan kanssa.
Säveltäjänä Seeberg on voittanut useita tanskalaisia musiikkipalkintoja, ja tässä tanskalais-suomalaisessa kvartetissa The Danish – Finnish Heart Connection -yhtyeessä kaikki sävellykset tehdään hänen pienen diatonisen harmonikkansa kristallinkirkkaalla äänellä.
VIDEO: Martin Seeberg tanskalais-suomalaisine yhtyeineen. Kuvaaja: Maarit Saarelainen
Seebergin uusi kansanmusiikki heijastelee sekä Skandinavian että keskieurooppalaisen balfolk-skenen henkeä. Balfolk tarkoittaa kokoelmaa länsieurooppalaisia tansseja.
Tanskalaiset ja suomalaiset muusikot tapasivat viime vuonna sekä Ruotsin rajamaafestivaaleilla että Folklandia-risteilyllä, ja löysivät heti toisensa. Sydänten yhteys näyttää todellakin syntyneen, sillä jalan alle tarttuva ja runollinen musiikki on lempeää sävelhoitoa koko keholle.
* *
VIDEO: Anne-Mari Kivimäki Ensemble: Silja Palomäki, Anne-Mari Kivimäki ja Timo Väänänen. Kuvaaja: Iida Sahlman
00.00 Anne-Mari Kivimäki Ensemble [5. kansi]
Musiikkimatka jatkuu. Nyt pääsemme nauttimaan Anne-Mari Kivimäen hypnoottisesta haitaritrancesta ja sielunmaisemista Karjalan tanssimailta.
Kivimäki Ensemble toi Folklandialle musiikkia tulevalta Kotiin-albumilta (ilmestyy 7.2.2025) sekä vanhemmilta levyiltä Ilja ja Lakkautettu kylä.
Anne-Mari Kivimäen musiikkikokonaisuus on juhlasekoitus arkistotarinoita ja tämän päivän sointeja. Instrumenttien yhteensulautuminen, laulu ja paljepelin haikea pauhu vievät matkalle savupirtteihin ja urbaaniin musiikkimaisemaan. Ja kyllä, musiikki tekee sen minkä lupaa. Lumovoimaisessa musiikissa vaarana on se, että äkkinäinen saattaa tulla yllätetyksi ja langeta loveen.
Liikutun tietysti jo uuden soololevyn nimestä: Kotiin – Karjalan kaikuja ja kuvia. Koti, mitä ikinä se kenellekin merkitsee, on tunnemuistojen Pandoran lipas, joka pelottaa aukaista. Uudella levyllä soitetaan ilmoille niitä tuntoja, jotka kodin jättäminen nostaa mieleen ja kehoon.
Kotiin-albumin julkaisukeikkoja on luvassa muun muassa Tampereella, Rahvaanmusiikin kerhossa Kulttuuritalo Telakalla (13.2.2025).
Albumilla kuullaan myös sooloversio suomalais-ugrilaisen kokoelmalevyn Häälaulusta, syksyllä menehtyneen Taito Hoffrénin esittämänä. Folklandialla Hoffrénin muistoa kunnioitettiin Pekko Käpin tulkinnalla samaisesta kappaleesta.
Ensemblessä soittavat Anne-Mari Kivimäken (Notka-haitari, 5-rivinen haitari, kantele, stomp box, laulu) lisäksi Silja Palomäki (kantele, laulu) ja Timo Väänänen (kantele, nars juh [siperialainen lyyra], laulu.
Folklandialla kuultu trio soitti loppuvuodesta 2024 Saksassa toistakymmentä keikkaa ja sai yleisön kiinnostumaan Karjalasta, suomalaisesta musiikista ja haitaritrancesta.
* *
00.30 Yökatrilli [6. kansi]
Puoliyö on koittanut ja koska risteilyn teemana on Yhdessä, suuntana on laivan kuudes kansi ja Yökatrilli.
Star Light -lava on jo täpötäynnä ihmisiä ja rivejä muodostetaan. Valitsen iloisen näköisen naisporukan, jossa pari ensikertalaista pyörii epävarmana ympyrää. Minut toivotetaan tervetulleeksi neljän hengen ryhmään. Vierestä löytyy toinen samanmoinen porukka. Tämä on just hyvä.
Katrillissa on pari ja vastakkaisessa rivissä vastapari. Yökatrillin vetäjä Hanna Poikela suoristaa rivit ja opastaa vuorot: vastuu ja takaisin, paikanvaihdot, kättelyt, portit, karkelot, uhittelut sun muut. Ensin harjoitellaan ja sitten tanssitaan.
Musiikki alkaa ja kuviot lähtevät liikkumaan ohjeiden mukaan. Tavallaan. Huomasitko olevasi ihan väärinpäin? Ei haittaa, tärkeintä on nauttia hetkestä. Kyllä siinä lämmön saa, virkistyy ja innostuu. Eikä se niin vaikeaa ole. Jos heittäydyt vakiokävijöiden sekaan, aina joku opastaa.
Tahti tiivistyy loppua kohti. Nyt me kaikki jo pyörimme piirissä. Lopulta koko joukko rynnistää yhtä jalkaa kohti lavaa kiittämään pelimanneja.
* *

Vilma Jään musiikissa vanhat tarinat yhdistyvät suomalais-ugrilaiseen lauluperinteeseen ja pop-estetiikkaan. Kuva: Ville Kurki
01.30 Vilma Jää [6. kansi]
Ilta ei ole vielä ohi. Ei lähimainkaan. Yökatrillin tanssijat hakevat nesteytystä ja hajaantuvat ympäri laivaa.
Lavan valtaa Kosto-albumillaan (2024) Emma Gaalassa Vuoden etno -palkinnon ja Eläköön Folk! -gaalassa Vuoden kansanmusiikkilevy -palkinnon voittanut Vilma Jää.
Jää on vastaansanomaton ja pitelemätön. Hän on ottaa musiikillaan kantaa ja avaa ajankohtaisia aiheita historian kautta. Vilma Jään energia sinkoaa suoraan yleisön ytimeen.
Jos on kerran kuullut Saatanan saalistajan, sitä ei voi unohtaa. Sitä mieltä on moni. Vuoden 2022 Helsingin Sanomien kyselyssä musiikkiasiantuntijoiden raati valitsi sen sadan maailman parhaan biisin joukkoon.
Syksyllä 2023 ilmestyneellä Kosto-debyyttialbumillaan Vilma Jää sulatti kansanmusiikin perinteitä popmusiikin valtavirran keskelle. Vuosisatoja vanhat tarinat yhdistyvät suomalais-ugrilaiseen lauluperinteeseen ja pop-estetiikkaan.
Vilma Jää on kansanmusiikin, popin ja oopperan kentillä toimiva laulaja, säveltäjä, viulisti, tutkija ja musiikin maisteri. Kansainvälisissä medioissa häntä hehkutetaan Kaija Saariahon Vilma Jäälle säveltämän kansanlaulajan roolista Innocence-oopperassa.
* *
VIDEO: Jaakko Laitinen & Väärä raha lietsoo yleisön tanssiin. Kuvaaja: Iida Sahlman.
02.45 Jaakko Laitinen & Väärä raha [6. kansi]
Lisää energiahoitoa on luvassa, sillä seuraava bändi tempaisee varmasti kaikki mukaan show’n pyörteisiin.
Rovaniemi, rusetti ja tanssikengät! On aika päästää Lapland-Balkan-musiikkiorkesteri irti!
Jaakko Laitinen & Väärä raha on tunnettu vauhdikkaista vedoistaan ja hurmoksellisista keikoistaan. Bändin solisti Jaakko Laitinen tietää miten yleisö innostetaan mukaan. Pakko tanssia!
Tansseja on kertynyt 70 keikan vuositahdilla ympäri Suomen. Väärästä rahasta on nautittu myös Suomen ulkopuolella yli 20 maassa. Itse näin heidät muutama vuosi sitten berliiniläisellä klubilla. Ja orkesterin imu toimi sielläkin.
Bändi julkaisi syksyllä 2024 seitsemännen pitkäsoittonsa Äyskäri!, jonka biiseissä on sormensa pelissä kaikilla orkesterin jäsenillä. Sanoitukset ovat loikanneet kauas ensilevyjen haikeista lemmenlauluista ja kurkottelevat jo ulkoavaruuden sfääreihin.
Musiikillisena innoittajana orkesterilla on aina kuitenkin Balkan. Vaikka lisähöysteitä on otettu monesta suunnasta, ainutlaatuista Väärä Raha -soundia ei ole unohdettu.
Bändiin kuuluvat Jaakko Laitisen (laulu) lisäksi Ilkka Arola (trumpetti, buzuki), Marko Roininen (haitari), Juho Kanervo (basso) ja Janne Hast (rummut).
* *
Käyn välillä huokaamassa ja istumassa, mutta eikun takaisin. Jaksaa, jaksaa… Kello näyttää keikan päättyessä 3.30. Sitten täytyy antaa periksi ja lähteä muutamaksi tunniksi nukkumaan.
* *

Tikkuristin suomenmestaruuden neljännen kerran voittanut sinipaitainen Jessica Westerholm Kirkkonummelta. Kuva: Maarit Saarelainen
Lauantai 11.1.
12.00 Tikkuristi [6. kansi]
Ruotsin ja Suomen aikaväännöt aiheuttavat taas pientä päänvaivaa, mutta asia hoituu. Pikainen murkina ja juoksujalkaa seuraavaan aktiviteettiin. Sillä Folklandia ei todellakaan ole ohi.
Tikkuristin suomenmestaruuskilpailut on nähtävä.
Innokkaita yrittäjiä, joiden toiveena on olla toisia vikkelämpiä, on vuosi vuodelta enemmän.
Tikkuristi on taitolaji, jossa tanssitaan ristiin asetettujen keppien välissä. Kilpailun voittaa se, joka pystyy pisimpään tanssimaan ristikossa kompastumatta keppeihin musiikin koko ajan kiihtyessä.
Bändi soittaa tahtia. Ensin rauhallisesti ja hitaasti, sitten tahtia koko ajan kiihdyttäen, kunnes voittaja on selvinnyt. Osanottajia on sen verran, että kilpailijat ottavat mittaa toisistaan useammassa erässä. Sitten lopulta: grande finale! Jäljellä on 10 parasta.
Aavistin oikein. 22-vuotias kirkkonummelainen Jessica Westerholm voittaa neljännen kerran peräkkäin Tikkuristin suomenmestaruuden. Toiselle sijalle tulee 19-vuotias Iines Rämä Hyvinkäältä ja kolmanneksi 20-vuotias Eerika Henttinen Turusta. Onnea!
* *

Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni. Solisteina Antti Heikkinen, Puntti Valtonen ja Laura Malmivaara. Kuva: Mikko Vattulainen
13.15 Kyllä KAJ [5. kansi]
Moniosaaja, toimittaja, kirjailija Antti Heikkinen on tehnyt miehen työn kokoamalla huikean konsertin viime keväänä edesmenneen säveltäjä Kaj Chydeniuksen tuotannosta. Sinua, sinua rakastan, Laulu kuolleesta rakastetusta, Natalia, Kenen joukoissa seisot, Savolainen balladi… ja tietysti lopuksi kaikki yhdessä Kalliolle, kukkulalle.
Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni -yhtyeen konsertin suunnittelu oli jo hyvässä vauhdissa, kun tieto säveltäjän kuolemasta tuli. Uskomattoman uran tehneen mestarin tuotannosta löytyy niin kuoro- ja kamarimusiikkia, oratorioita kuin kantaattejakin. Suurelle yleisölle Kaj Chydeniuksen tuotannosta tutuimpia lienevät romanttiset kappaleet, näytelmämusiikki ja poliittiset laulut.
VIDEO: Kyllä KAJ -konsertissa tehtiin kunniaa Kaj Chydeniukselle. Kuvaaja Maarit Saarelainen
Kyllä KAJ -konsertin peruskokoonpanoa saapuvat vahvistamaan teatterin ja musiikin huippuammattilaiset Laura Malmivaara ja Puntti Valtonen. Täytyy sanoa, että Antti Heikkisen tulkinnat varmistivat hänet kuuluvaksi samaan loistotulkitsijoiden joukkoon. Hehkuttaa täytyy myös orkesteria ja orkesterin kapellimestaria ja pianistia Antti Janka-Murrosta.
Malmivaara, Valtonen ja Heikkinen tulkitsevat Chydeniuksen lauluja koskettavasti, tyylillä ja taidolla. Ovella olisi voinut jakaa nenäliinoja, mutta useimmat kuulijat olivat kyllä varautuneet kyynelvirtoihin. Myös itse artistit ovat herkillä. Chydeniuksen musiikki elää ja kannattelee meitä.
Nyhtöpelimannin kokoonpanoon kuuluvat Heikkisen ja Janka-Murroksen lisäksi Maarit Halonen (haitari), Anna Janka-Murros (viulu), Matias Janka-Murros (lyömäsoittimet) sekä Ilkka Taavitsainen (kontrabasso).
* *

Werner Bros.: Pasi Tuukkanen, Jaakko Tuukkanen, Tuure Tuukkanen, Kirsi Laamanen, Jyrki Tuukkanen ja Jussi Ruponen. Kuva: Erkki Wrangen
17.00 Werner Bros. [10. kansi]
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on Suomen suurin, kaunein ja viihdyttävin skiffle-orkesteri Werner Bros. Bändin rennosti liikkuva soundi ei anna armoa. Jalka alkaa vipata ja letkeä meno tarttuu koko kroppaan.
Teatterilegenda Kari Väänänen on joskus sanonut: ”Ette te mikään bändi ole, te olette ilmiö!” Sitäkin, mutta kyllä sieltä musiikki komeasti ilmoille singahtaa.
Bändin muodostavat Tuukkasen veljekset sekä ”ottopoika” Jussi Ruponen, ja nyt kirsikkana kakun päällä mainio Kirsi Laamanen.
Pimpparauta, penaali, laulu ja kitara. Pyykkilauta soi ja narubasso laulaa, kun wernerit pistävät menemään. Hieno veto, mutta jää vähän lyhyeksi. Odotin muun muassa Petsamo-humppaa, mutta aika loppui kesken.
Tampereella vuonna 1987 perustettu, alun perin katusoittotriona aloittanut bändi on vuosien varrella muotoutunut lähes salonkikelpoiseksi. Bändin ohjelmisto koostuu 1920–1960-lukujen iskusävelistä ja kansanmusiikista soitettuna perinteisillä skiffle-musiikkisoittimilla.
Werner Brosin keikkahistoriaan kuuluvat festivaalit ja konserttisalit sekä yksityis- ja yritysjuhlat ympäri Suomen. Ulkomaisia esiintymisiä on kertynyt muun muassa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Italiassa sekä Tansaniassa. Bändi muistetaan myös elokuvasta Iskelmäprinssi, televisiosarjasta Taivaantulet ja musiikkiviihdeohjelmasta BumtsiBum.
* *
Nyt on juhlat juhlittu ja pillit pantu pussiin. On kotimatkan aika.
Seuraavan kerran Folklandiaa juhlitaan MS Baltic Princessillä Turun ja Tukholman välillä vuoden päästä 9.–10.1.2026. Hyttivarauksia vuoden 2026 Folklandialle ottaa vastaan Pohjolan Matka.
Maarit Saarelainen
maaritti [at] saunalahti [piste] fi

Haitarivelho Kimmo Pohjonen. Kuva: Ville Kurki
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Euroviisuissa on kyse viihteestä, ei oppitunnista tai moraalipohdinnoista – katso kuvakooste UMK25-finaalista!
KOLUMNI | ”Kun Erika liekehtii, eläin meissä herää. Vaappuvan Unionin äärimmäiseltä itärajalta pesee nyt pelotetta viimeisen päälle”, Anne Välinoro kirjoittaa.
Jaossa menolippu Baseliin – Uuden Musiikin Kilpailun ratkaisun hetket
MUSIIKKI | ”Euroviisupaikasta kamppailevat ovat yksinkertaisesti loistopakkauksia omassa tyylissään ja lajissaan”, Anne Välinoro kirjoittaa.
Gekko Paavilainen arvioi UMK-biisit: ”Vähän pelottaa, mitä sinne lähtee”
MUSIIKKI | Eli Harju istui Euroviisu-fani Gekko Paavilaisen kanssa alas arvioimaan vuoden 2025 Uuden Musiikin Kilpailussa kisaavat kappaleet. Joukosta löytyi hyvää, mitäänsanomatonta ja aivan kamalaa.
Vastavirta pursuaa romuromantiikkaa – edelleen on käytössä Pakkahuoneelta kierrätetty esiintymislava
MUSIIKKI | Kaksikymmentävuotias Vastavirta-Klubi Tampereen Pispalassa on punkhenkinen, mutta muutkin musiikkigenret toivotetaan sinne tervetulleiksi.