Chevallier & Mammadli. Kuvat: Guitar Pori
MUSIIKKI | Validi Karkia -klubia järjestävä Jyrki Laiho tuo Poriin ranskalaisen David Chevallierin ja azerbaidzhanilaisen Rahman Mammadlin ryhmineen.
Leena Reikko, teksti
– Kannattaa herätellä omaa uteliasta mieltään sellaiselle musiikille, joka ei ole paljoa esillä ja jota on hyvin harvoin näillä seuduilla tai mediassa kuultavissa. Kannattaa kuulla, millaisia ilmaisumuotoja ja musiikillisia tarinoita eri maista tulevilla kitaristeilla voi olla, summaa ensimmäistä Guitar Pori -festivaalia järjestävä Jyrki Laiho tulevaa tapahtumaa.
Pilke silmäkulmassa Laiho muistuttaa, että Pori on pioneeri pop-rockfestivaalin järjestäjänä, sillä toisin kuin yleisesti luullaan, ensimmäinen lajissaan ei ollut Ruisrock, vaan Porissa kesällä 1967 järjestetty Porin Kitarafestivaali. Siellä esiintyivät aikansa suuret pop-rocknimet, kuten Jim Pembroke ja Blues Section sekä Topmost. Järjestäjänä oli viihteen monitoimimies ja elokuvaohjaajanakin tunnettu Visa Mäkinen. Festivaali jäi kuitenkin ainutkertaiseksi; päällekkäisyyksistä aiheutui kinaa Pori Jazzin kanssa.

Jyrki Laiho. Kuva: Leena Reikko
Laiho järjestää musiikkitapahtumia Validi Karkia -klubin nimellä. Festivaalin aikana pidetään kaksi konserttia ja kitaranäyttely. David Chevallier tulee Ranskasta ja esiintyy soolona, Rahman Mammadli ryhmineen tulee Azerbaidzhanista.
– Alun perin oli tarkoitus järjestää akustisten konserttien sarja, mutta apurahojen myöntäjät eivät olleet suopeita. Nyt loksahtivat kuitenkin paikoilleen hyvät kansainväliset esiintyjät, ja kitaranäyttelyajatuskin on ollut pitkään mielessä, kertoo Laiho.
Validi Karkia -klubi on tunnettu Porissa ja musiikkipiireissä laajemminkin vaihtoehtoisen elävän musiikin tarjoamisesta jo vuodesta 2011. David Chevallierin konsertti Kirjurinluodon Hanhipuistossa (sateen sattuessa Satakunnan museossa) on 365. klubin järjestämä tapahtuma. Yhteensä 639 tilaisuudessa on esiintynyt 1 891 muusikkoa 41 maasta.
Guitar Pori – International Valid & Karkia Six-String Festival 17.–19.6.2024. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Anne-Mari Kivimäki on onnekas, hänellä on aina ollut musiikkialan töitä: ”Pian haitari on taas hittisoitin”
HENKILÖ | Anne-Mari Kivimäki yhdistää perinnettä, taiteilijan uteliaisuutta ja uusia haitaritrance-sävellyksiä. Haitaritrance on hänen itse kehittämänsä oma soittotyyli.
Miehen ja naisen äänet ja oikeudet ovat erilaisia varsinkin oopperassa – Naisen ääni ja Turandot soivat Tampereen Oopperassa
OOPPERA | Tampereen Ooppera tarjoaa juhlavuonnaan kaikille kaikkea, suurtuotannoista lastenoopperoihin ja karaokeillasta oopperagaalaan.
Petra Poutanen vie jättikuoronsa Ikurin talviseen metsään – Esityksiä ensi viikonloppuna
MUSIIKKI | Petra Poutasen johtamat kuorot Väki ja Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro esiintyvät naistenpäiväviikonloppuna keskellä talvista metsää.
Klasarin paras kaupparatsu – Anne Välinoron kolumni UMK-finaalista
KOLUMNI | ”Euroviisut kuuluu kaikille. Eläköön viimeinen yhtenäiskulttuurin Linnake!”




