TAPAHTUMA | Tampere saa tänä viikonloppuna tapahtuman, joka nostaa Finlaysonia sille kuuluvaan vanhankaupungin asemaan. Uusi historia- ja musiikkifestivaali Wanhankaupungin juhla tarjoaa selkeän mutta monipuolisen ohjelman Finlaysonilla ja sen naapurustossa.
Marita Salonen
Väinö Linnan aukiolla kuullaan lauantaina 13.8. kello 15 koko perheen ilmaisessa konsertissa kevyttä puhallinmusiikkia. Kokoonpano on suomalaisen puhallinmusiikin eliittiä: Kaartin seitsikko sekä Eero Saunamäki (laulu) ja Toni Kulku (rumpusetti) esittävät tanssi- ja viihdemusiikkia 1900-luvun alkupuolelta.
Hervannasta kotoisin oleva Saunamäki hurmasi koko Suomen Linnan juhlissa viime joulukuussa. Hänestä tuli hetkessä ”nokkahuiluguru” Pave Maijasen Elämän nälkä -kappaleen tulkinnalla. Tampereelta on kotoisin myös Kaartin seitsikon johtaja Markus Virtala (1. kornetti).
Puhaltimia on myös Aili Ikosen yhtyeessä lauantai-iltana kello 21 Tampereen G Livelabissa. Luvassa on romanttisia balladeja, vauhdikasta bebopia ja lattarirytmejä. Klassikkokappaleiden sovituksista vastaa yhtyeen taiteellinen johtaja, basisti Mikko Pellinen.
Wanhankaupungin juhlan muut tapahtumapaikat ovat Vanha kirkko, Finlaysonin kirkko, Aleksanterin kirkko ja Hotelli Tammer.
1900-luku alkoi suurin odotuksin
Festivaalin avajaisesitelmässä professori emeritus Pertti Haapala kertoo, miten 1900-luku alkoi Suomessa ja Tampereella suurin odotuksin. Ajateltiin, että uusi vuosituhat poistaisi vanhan maailman ongelmat. Uusi aika näkyi tamperelaisten arjessa ja tulevaisuus vaikutti lupaavalta. Taiteetkin elivät kulta-aikaa. Kaikki hyvä loppui suursotaan, joka kukaan ei uskonut tulevan.
Autonomian ajan loppuvaihe ja venäläistämispyrkimykset muistuttavat hämmästyttävällä tavalla nykyvenäläistä sortokautta Ukrainassa.
Avajaisluennolle on vapaa pääsy, ja se alkaa perjantaina 12.8. kello 15 G Livelabissa. Jouko Laivuori soittaa tilaisuudessa pianosovituksen Jean Sibeliuksen orkesterisarjasta Belsassarin pidot.
Wanhankaupungin juhla Tampereella 12.–14.8.2022
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Anne-Mari Kivimäki on onnekas, hänellä on aina ollut musiikkialan töitä: ”Pian haitari on taas hittisoitin”
HENKILÖ | Anne-Mari Kivimäki yhdistää perinnettä, taiteilijan uteliaisuutta ja uusia haitaritrance-sävellyksiä. Haitaritrance on hänen itse kehittämänsä oma soittotyyli.
Miehen ja naisen äänet ja oikeudet ovat erilaisia varsinkin oopperassa – Naisen ääni ja Turandot soivat Tampereen Oopperassa
OOPPERA | Tampereen Ooppera tarjoaa juhlavuonnaan kaikille kaikkea, suurtuotannoista lastenoopperoihin ja karaokeillasta oopperagaalaan.
Petra Poutanen vie jättikuoronsa Ikurin talviseen metsään – Esityksiä ensi viikonloppuna
MUSIIKKI | Petra Poutasen johtamat kuorot Väki ja Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro esiintyvät naistenpäiväviikonloppuna keskellä talvista metsää.
Klasarin paras kaupparatsu – Anne Välinoron kolumni UMK-finaalista
KOLUMNI | ”Euroviisut kuuluu kaikille. Eläköön viimeinen yhtenäiskulttuurin Linnake!”



