Flow’n tunnettu Balloon 360° -lava. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov
FESTIVAALI | Elsa Lindström poimii kiinnostavimmat tärpit tänä viikonloppuna toiseksi viimeisen kerran Helsingin Suvilahdessa järjestettävän Flow Festivalin ohjelmistosta.
Elsa Lindström
”Pitkiä jäähyväisiä” Helsingin Suvilahdelle jättävän Flow-festivaalin (11.–13.8.2023) yksi kiinnostavimmista nimistä on perjantaina esiintyvä Kelela, amerikkalainen R&B-artisti, jonka uusi levy Raven ilmestyi helmikuussa. Levy on aaltoileva ja mieltä kutkuttava niin soundinsa kun teemojensa puolesta; teos on syntynyt Kelelan mustana naisena elektromusiikin maailmassa kokemasta yksinäisyydestä ja haasteista. Melankolisuus ja eristäytyneisyys kuuluu musiikissa, mutta niin myös toivo – ja halu tanssia.
Habibi Funk puolestaan tuo perjantaina Backyard-lavalle dj-setin, jossa kuuluu Lähi-idän funkia ja jazzia. Nimen takaa löytyy berliiniläinen Jannis Stürtz, joka on myös Habibi Funk Recordsin perustaja; levy-yhtiö uudelleenjulkaisee 1960–1980-lukujen arabialaista soulia ja funkia ja tuo musiikkia suuremman yleisön tietoisuuteen.
Flow’n ”tavaramerkkilavalla” eli ympyrän mallisella Balloon 360:lla nähdään puolestaan Nala Sinephro, lontoolainen jazz-artisti jonka musiikki on lähes pitsimäisen herkkää. Etenkin vuoden 2021 albumi Space 1.8 kuulostaa, no, taivaalliselta.
* *
Flow’n lauantai myytiin loppuun jo hyvissä ajoin, ja epäilen vahvasti syyksi Lordea: uusiseelantilainen sensaatio tekee lauantaina ensiesiintymisensä Suomessa. Toisaalta lauantaina esiintyy myös Devo, joka muistetaan ainakin Whip It -singlestään – sekä satiirisesta kritiikistä, surrealismista ja ylipäänsä outoudesta, joka ei ole kärsinyt vuosien saatossa. Devon Flow-keikka on osa 1970-luvulla perustetun amerikkalaisbändin jäähyväiskiertuetta.
Naapurimaasta saapuu lauantaiksi Markus Krunegård, joka on yksi ruotsalaisen ystäväni lempiartisteja. Krunegård, jolla on sukujuuria myös Suomessa, julkaisee syyskuussa ensimmäisen suomenkielisen albuminsa Nokia&Ericsson. Levyn ensimmäinen single, Miss Joensuu, julkaistiin keväällä.
Muita lauantain kiinnostavia esiintyjiä ovat esimerkiksi kotimainen indieduo Pearly Drops, jonka Juuso Malin ja Sandra Tervonen ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Flow’ssa myös esiintyvän Paperi T:n kanssa, sekä ruotsalais-gambialainen Seinabo Sey, jonka ääni on kertakaikkiaan upea ja biisit ihania.
* *
Sunnuntain pääesiintyjä on vastikään uuden albumin The Ballad of Darren julkaissut Blur, jonka comebackia saatiin odottaa kahdeksan vuotta – ja viimeaikaisten konserttivideoiden ja -reportaasien perusteella tämä odotus tullaan palkitsemaan!
Muita suuria nimiä ovat queer-ikoni Christine and the Queens, jonka tuotanto ravistelee vakiintuneita käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta, sekä kymmeniä miljoonia striimejä Spotifyssa kerännyt Caroline Polachek, joka tosin itselleni on soolouraansa tunnetumpi Chairlift-bändistä.
K-Pop fanina itseäni kiinnostaa sunnuntaina esiintyvä Balming Tiger, jonka soundissa on kuultavissa vaikutteita valtavirran K-Popista – mutta myös vaihtoehtomusiikista, hiphopista ja jazzista. Outoa? Kyllä. Nautinnollista? Kyllä.
Flow’ssa kiinnostaa aina myös taidepuoli. Tänä vuonna etenkin ilmastonmuutos on vahvasti läsnä, muun muassa Thijs Bierstekerin Gasp-installaatiossa sekä helsinkiläisen Merle Karpin Ahdas-teoksessa. Bierstekerin teos yhdistää taidetta ja tiedettä, ilmansaastedataa ja visualisointia, kun taas Karpin videoteos visualisoi ilmastoahdistusta. Toivottavasti ahdistuksen painoa hieman lieventää Petri Tuhkasen ja Ville Tolvasen valoteos FL/UX uniikilla kauneudellaan.
Taidetta, kulttibändejä, ja tunnelmallista musiikkia – toiseksi viimeinen Suvilahti-Flow on pian täällä.
Flow Festival Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023. Lisätietoa festivaalin verkkosivuilta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Punni-palkinto Stefanie Tuurnan esikoisteokselle
PALKINNOT | Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon voitti Stefanie Tuurnan säeromaani Maamaa.
Kolme askelta muutokseen – arviossa Stressiharha sekä Urheilijan ja kuntoliikkujan hengitysopas
KIRJAT | Laura Sokan sekä Camilla Ukkosen ja Minja Markkasen oppaissa hyvinvointia ammennetaan hengitysharjoitteista sekä proaktiivisesta asenteesta stressiin.
”Rehellisyyteen meidän homma on perustunut alusta asti” – arviossa dokumenttielokuva Pohjoinen intohimo
ELOKUVA | Markku Heikkisen dokumentti avaa herkkätuntoisesti ja maltillisen hyväksyvästi näkymiä avioparin elämään, jonka ihmissuhderatkaisut ovat yleisesti ottaen harvinaisempia.
Jos kohtaat sokeritoukan, iloitse luonnon rikkaudesta – lastentietokirjauutuus on jatkoa Jos kohtaat karhun -klassikolle
KIRJAT | Linda Bondestam kuvaa sokeritoukat vastenmielisellä tavalla viehättävän söpöinä ötököinä.




