Suomalaispoikien kaitafilmi Prahan kevään kukistamisesta. Kuvat: Kari Pitkänen
MUSEO | Tamperelaisille tuttu ”Vilen” katsoo edelleen museon kulmahuoneen ikkunasta kohti Keskustoria, itää ja omia hirmutekojaan.
”Tässä jutussa kuvatilan saa Anna Politkovskaja, ei V.I. Lenin.”
Tampereen uuden idänsuhteiden museon Nootin tärkein opetus löytyy kierroksen loppumetreiltä. Sen nähdäkseen on taivutettava selkää ja polvia kohti piskuista kuvaruutua, jolla pyörii digitoitu kaitafilminpätkä.
Nuoret miehet Alpo Callanus, Juha Koivisto ja Anders Nybom olivat lomamatkalla Prahassa elokuussa 1968, kun Varsovan liiton tankit ja miehet vyöryivät kaupunkiin kukistamaan ”ihmiskasvoista sosialismia”.
Ei ollut kännykkäkameroita, ei nopeita nettiyhteyksiä. Pojilla oli mukana kaitafilmikamera, jota he pyörittivät salaa auton avoimesta ikkunasta ja ihmisjoukkojen takaa. Kuvissa vilahtelee tavallista kansaa, sotilaita ja raskasta kalustoa.
Prahan keväänä alkanut liikehdintä kuihtui samaa tahtia kuin syksyn lehdet kellastuivat. Koska kommunismi.
Tiettävästi filmirulla salakuljetettiin ulos maasta piilotettuna auton valoumpioon. Rullan sisältö on nähtävillä Nootti-museossa ensimmäistä kertaa missään.
Toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Anna Politkovskaja on yksi niistä, jotka Putinin imperialismi murskasi.
Valta nousee väkivallasta
Suomalaispoikien filmiaarre kertoo olennaisimman itänaapurimme olemuksesta. Ensin Venäjällä, sitten Neuvostoliitossa ja uudelleen Venäjällä valta kasvaa kiväärin piipusta, tankkien telaketjuista ja viimeksi droonien räjähdekärjistä. Venäläinen kansalaisyhteiskunta saa olla olemassa vain niin kauan, kuin se ei haasta valtaapitäviä tosimielellä.
Tsaarin Venäjä oli kansojen vankila. Leninin perustama neuvostovaltio muutti vankilat pakkotyö- ja keskitysleireiksi. Putinin Venäjä vaientaa vastustajat, hiljentää vähemmistöt, uhkailee naapureitaan ja tuhoaa niistä yhtä, sekaantuu vaaleihin, levittää disinformaatiota ja pudottelee ihmisiä ikkunoista.
Näkyykö tämä tarpeeksi selvästi Tampereen Nootti-museossa? Kyllä ja ei.
Seiniltä löytyvät kuvat Suomen ja Venäjän verisistä sisällissodista, installaatio Sandermohin teloituspaikasta ja myöhemmästä metsäkalmistosta sekä pikkukuvat ja -tekstit Venäjän murhautetuista toisinajattelijoista. Pöytävitriiniin on rakennettu pakkotyöleirin pienoismalli.
Nykytilanteeseen viittaa lähinnä itärajalla takavarikoitu pakolaisen polkupyörä, lastenpyörä muuten.
Sandermohin metsäkalmistoon Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä on haudattu tuhansia Stalinin puhdistusten uhreja, myös suomalaisia.
Ei kuvatilaa Leninille
Mutta ei Lenin ole mihinkään kadonnut. Tamperelaisille tuttu ”Vilen” katsoo edelleen museon kulmahuoneen ikkunasta kohti Keskustoria, itää ja omia hirmutekojaan.
Lenin oli neuvostovaltion isä sekä vainojen ja kansamurhien mahdollistaja Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Ukrainassa sekä muissa kommunistivaltion naapureissa ja satelliiteissa.
Aamulehden Nootti-jutussa museon henkilökunta poseerasi kaikista mahdollisista paikoista juuri Leninin patsaan edessä. Paikan valitsi valokuvaaja.
En tuhlaa juttuni rajallista kuvatilaa tämän tappajan patsaalle. Tilan saa rohkea totuuden puolestapuhuja Anna Politkovskaja, toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti. Hänet murhattiin kotitalonsa hissiin vuonna 2006.
Ahon perheen kohtalo kertoo, miten suomalaiset lähtivät rakentamaan neuvostovaltiota ja tulivat petetyiksi.
Kelpaa koululaisille
Lenin-museo perustettiin Tampereelle vuonna 1946, ja se oli auki viimeistä kertaa 3. marraskuuta 2024. Vaikka koko näyttely uudistettiin 2016, viimeistään Ukrainan sodan puhkeamisen jälkeen aika ajoi lopullisesti ohi veriselle vallankumousjohtajalle nimetystä museotilasta.
– Toivon, että Noottiin suhtaudutaan vähän leppoisemmin kuin Lenin-museoon, museonjohtaja Kalle Kallio totesi minulle kysyessäni, onko Nootin avaaminen vuorostaan poikinut kielteistä palautetta.
Vanhaan Lenin-museoon oli kuulemma hankala tehdä edes koululaisvierailuja, sen verran ristiriitainen pelkkä museon nimi oli. Nyt tutustumiskäynnille Noottiin ovat jo ilmoittautuneet ainakin Tampereen Wivi Lönnin koulun 8.-luokkalaiset.
Kalle Kallion mukaan vanhalle Lenin-museolle tuli palautetta molemmista ääripäistä. Toiset pitivät sen sulkemista pyhäinhäväistyksenä. Toisaalta yhden ehdotuksen mukaan museon ovet olisi pitänyt naulata pysyvästi umpeen – ja niin, että henkilökunta jää varmasti sisälle.
Neuvottelupöydän ääressä voi tutustua moniin Suomen idänsuhteisiin vaikuttaneista tapahtumista, alkaen noottikriisistä vuonna 1961.
Tuskin turistimagneettia
Nootti-museossa on toteutettu pikakelaus Suomen ja Neuvostoliitto-Venäjän välisiin suhteisiin alkaen noin vuodesta 1917 aina meidän päiviimme asti. Näyttely palveleekin parhaiten historian perusopetuksen tukena.
Vaikka tila on rajallinen, sisältö onneksi on monipuolinen ja yleensä hyvin tasapainossa lähihistorian tapahtumien kanssa. Katsottavaa riittää, vaikka pohjatiedot Suomen idänsuhteista olisivat valmiiksi hallussa. Nootti on osa Työväenmuseo Werstaan museoperhettä.
En jaksa uskoa, että Nootista kuitenkaan kehittyy ulkomaista turistimagneettia Tampereelle. Nekin, joita aihepiiri saattaisi kiinnostaa, venäläiset, ovat karkonneet maasta sodan, rajasulun ja kiristyneiden suhteiden takia.
Eikä muutosta ole näköpiirissä. Itäraja pysynee kiinni vielä vuosia. Koska Venäjä.
Ulkomaisten museokävijöiden saattaa olla vaikea hahmottaa idänsuhteiden koko kuvaa ja merkitystä, niin tärkeitä kuin ne meille ovatkin. Mutta jokaista suomalaista kehotan tosissani tutustumaan Noottiin. Museoon odotetaan 18 000 kävijää sen ensimmäisen toimintavuoden aikana.
Museojohtaja Kalle Kallio avasi Nootti-museon perjantaina 14. helmikuuta.
Ministeri meni vaihtoon
”Jos [Suomen] pääministeri ei miellyttänyt, idänkauppa uhkasi hyytyä”, todetaan Nootin toimittajille lähettämässä taustamateriaalissa.
Kotimaisille valmistajille se olisi tarkoittanut esimerkiksi kukoistavan vaate- ja kenkäviennin tyrehtymistä 1960–1980-luvuilla. Tampereen tehtaatkin hyötyivät neuvostotyylisestä clearing-kaupasta aivan samoin kuin ne olivat hyötyneet jo 1800-luvulla tavaraviennistä Pietariin.
Suomettumisesta Nootti ei suuremmin elämöi. Vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1977 presidentti Urho Kekkonen taipui suurlähettiläs Vladimir Stepanovin kahdeksan kuukauden painostukseen ja antoi potkut ulkoministeri Keijo Korhoselle (kesk). Tästä kertoo Juhani Suomen tuorein tietokirja Ulkoministeriä kaatamassa (Otava, 2025).
Ladat ja Mosset puuttuvat
Muuttuiko mikään, kun Neuvostoliitto kaatui vuonna 1991? Ei riittävän nopeasti.
Kun nyt Nootissa katsoo silloisten presidenttien Tarja Halosen ja sittemmin sotarikolliseksi kypsyneen Dmitri Medvedevin hymyntäyteistä tapaamiskuvaa Sotshista kesällä 2009, voi vain todeta, että ymmärrys Venäjän todellisesta olemuksesta heräsi meillä ällistyttävän hitaasti.
Tällaiset oivallukset sinänsä tutuista asioista ovat Nootin näyttelyn parasta antia. Minulle sellainen oli myös havainnollistava kuva Suomen toimittamien sotakorvausten sisällöstä: 4 paperikonetta, 138 siltanosturia, 103 tavarahissiä, 7 000 koottavaa puutaloa, 2 000 sähkösahaa, 525 PT4-höyryveturia ja niin edelleen.
Näyttelykierros päättyy venäläisomisteisen Teboilin bensapumppuun. Vielä osuvampi valinta samalta sektorilta olisi ollut Ladan tai Mossen keula. Ne sentään olivat joskus Suomen myydyimpiä henkilöautomerkkejä.
Näyttelyesineeksi olisi kelvannut ehkä kuuluisa neuvostovalmisteinen sinkkiämpärikin. Se osoittautui yllättävän suosituksi tuotteeksi suomalaisilla rakennustyömailla, kun piti kantaa polttavan kuumaa, sulaa pikeä.
* *
Epilogi: Itä teki minutkin
”Törkeää”, totesi vaimoni ja kieltäytyi lähtemästä Nootin avajaisiin kanssani. Ymmärsin perustelut hyvin. Hänen suvussaan on kerrottu tarpeeksi monta evakkotarinaa ja etsitty suvun menetettyjä kotipaikkoja Karjalankannakselta. Miksi pitäisi kunnioittaa museolla valtiota, jonka jäljet omassa perheessä ovat näin riipaisevat?
Yksi Karjalan evakoista oli oma 93-vuotias äitini. Hän lähti talvisotaa pakoon 8-vuotiaana Sakkolan Viiksanlahdesta. Toinen ja lopullinen lähtö koitti kesällä 1944.
Äitiemme evakkokokemukset ovat vahvasti muokanneet meidän molempien identiteettiä. Olemme tavanneet ja rakastuneet kotiseutumatkalla Sakkolan Kiviniemessä. Olemme myös ymmärtäneet, että meitä itseämme juuri tällaisina yksilöinä ei olisi olemassakaan ilman itänaapurimme ei-niin-haluttua myötävaikutusta.
Olen siis itsekin Suomen muuttuvien idänsuhteiden luomus ja tuote. Karjalaa en silti haikaile takaisin. Menetetty mikä menetetty. Tämänkin trauman käsittelemiseksi ja sen sanoittamiseksi tunnustan: Nootin avaaminen oli tärkeää.
Kari Pitkänen, teksti ja kuvat
kari.pitkanen [at] kulttuuritoimitus.fi
Idänsuhteiden museo Nootti (Hämeenpuisto 28, kerros 2½, Tampere). Museo avoinna ti–su 11–17. Liput 10/8 € (tai Museokortti). Lisätietoa täältä.
EDIT. 19.2.2025 klo 13.16. Tekstiä muotoiltu uudelleen. Kohta ”Aamulehden Nootti-jutussa museon henkilökunta halusi poseerata kaikista mahdollisista paikoista juuri Leninin patsaan edessä. Mielenkiintoinen valinta” muutettu muotoon ”Aamulehden Nootti-jutussa museon henkilökunta poseerasi kaikista mahdollisista paikoista juuri Leninin patsaan edessä. Paikan valitsi valokuvaaja”.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Vapriikin Seitsemän sisarta kuljettaa meidät yhteisille juurillemme näyttäen, kuinka taide on jo aikojen alusta ollut erottamaton osa ihmisyyttä
KUVATAIDE | Aboriginaaliryhmän kuratoima ja valvoma Songlines-näyttely seitsemästä sisaresta on nähty ennen Vapriikkia Pariisisissa, Berliinissä ja Plymouthissa – sekä tietysti Canberrassa.
EMMAn Verholla-näyttely vie värikkäälle aikamatkalle painokankaiden myötä
MUSEO | EMMAn näyttely muistuttaa miten keskeinen rooli painokankaalla on suomalaisessa muotoiluhistoriassa, sen nykypäivässä ja tulevaisuudessa.
Taitavat mutta tuntemattomat 1800-luvun eurooppalaiset naistaiteilijat esille Ateneumiin
KUVATAIDE | Perjantaina Helsingin Ateneumissa avautuva Rajojen rikkojat -näyttely on esillä elokuun loppupuolelle asti.
Milavidan Muodin huipulla -näyttely herättää ajatuksia niin Erika Vikmanista, toppatakeista kuin käsityöläisyydestä
MUSEO | Muodin huipulla -näyttely Milavidassa on auki vielä maaliskuun puoliväliin asti. Sen 30 puvussa näkyvät niin tutut kuin historiaan hautautuneet taiturit.