Seinäjoen sairaalamuseossa paljastuu mielenterveyden hoitohistoria

Museo-opas Tuomas Timonen tuntee sairaalan salaisuudet. Kuvat: Marita Nyrhinen

Marita Nyrhinen, teksti ja kuvat

Seinäjoen Törnävän alue on suurelle yleisölle tuttu Provinssirockin tapahtumapaikkana. Kaikki rokkivieraat eivät kuitenkaan tiedä, että konserttialueen välittömässä läheisyydessä on ollut valtava mielisairaala-alue. Nykyään aluetta kehitetään monenlaisten yritys- ja kulttuuritoimijoiden tarpeisiin. Puistoalueen keskellä sijaitseva, vuonna 2004 avattu Seinäjoen sairaalamuseo on auki yleisölle.

Sairaalamuseot ovat Suomessa harvinaisia. Kaksi merkittävää sairaalamuseota, Kellokoskekka ja Seinäjoella, kätkevät sisälleen suomalaisen mielenterveydenhoidon historian kaikkine aikoinaan edistyksellisine hoitoineen, jotka nyt tuntuvat oudoilta ja jopa kauheilta. Moni mielisairaalassa työskennellyt ei halua palata katsomaan, miten muinoisia hoitomuotoja esitellään museokävijöille.

100 vuoden menneisyys

Seinäjoki sai oman mielisairaalansa 1920-luvulla. Kokonaisen kaupunginosan kokoinen sairaalapuisto käsittää useita eri tarkoituksiin nousseita rakennuksia. Ensimmäinen sairaalarakennus valmistui vuonna 1923, ja sen jälkeen valmistui uusia rakennuksia lähes vuosittain: 1924, 1925, 1928, 1929 ja 1930.  Alueelle nousi hallintorakennus, kappeli ja henkilökunnan asuntoja vielä 1950-luvulla.

Sairaalan nimi on vaihtunut aina ajan hengen mukaisesti. Aluksi se oli Seinäjoen Piirimielisairaalat, sitten Seinäjoen Piirimielisairaala. Vuonna 1953 siitä tuli Seinäjoen keskusmielisairaala A- ja B-sairaaloineen. Törnävän sairaalaksi se nimettiin 1960-luvulla. Sillä nimellä sairaala toimi psykiatrisena sairaalana vuoteen 1990 saakka, jolloin sairaalaverkkoa harvennettiin ja potilaita ohjattiin muunlaisten hoitomuotojen pariin.

Seinäjokelaisten suissa alue on ollut ja on yhä vain Piiri. Sillä nimellä Seinäjoen uusinta kaupunginosaa nyt kutsutaan. 

Sairaalatoiminta loppui – alueen kehitys alkoi

Piirin alue on nyt muutoksen kourissa. Alueelle visioidaan monenlaista toimintaa, jta tavoitteena on muodostaa yritysten, asukkaiden, vapaa-ajan ja hyvinvoinnin keskittymä.

Yrittäjyys ja kulttuuri korostuvat Piirillä, jossa monen taiteilijan ja yrittäjän työpisteet sijaitsevat. Hostel Björkenheim on juuri avannut Piirillä majoitustoiminnan. Yksi näkyvimmistä toimijoista on teatteri-, taide- ja tapahtumatila Hysteria, joka tarjoaa monipuolista kulttuuria Improaallon huumoriesityksistä ajankohtaisiin näytelmiin.

Ja sitten on sairaalamuseo. Se toimii arkkitehti Axel Mörnen suunnittelemassa, vuonna 1928 valmistuneessa rakennuksessa, jossa aloitti toimintansa kaatumatautisten miesten paviljonki eli epileptikkojen hoitolaitos.

Sairaalamuseota on ylläpitänyt vuodesta 1991 alkaen Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys, jonka rooli aineiston keräämisessä ja tallentamisessa on ollut tärkeä. Tämän vuoden alusta alkaen toiminut sairaalamuseo on osa Seinäjoen kaupungin museopalveluja. Museorakennuksen noin 40 huoneessa esitellään eteläpohjalaista sairaalatoimintaa ja sairaanhoidon historiaa alkaen aina lastensairauksien hoidosta, kirurgiasta, neurologiasta, sotasairaaloiden toiminnasta ja voitetuista sairauksista.

Hurjia hoitoja

Björkenheimin puistotie 2:ssa sijaitsevaan sairaalamuseoon voi tutustua opastettujen kierrosten avulla. Oppaana toimivan Tuomas Timosen johdolla sairaalan historia ja erilaiset käytännöt avautuvat maallikolle. Ennen opastuskierrosta Timonen kertoo perinneyhdistykseltä kaupungille siirtyneestä valtavasta valokuva- ja esineistökokoelmasta, joka on säilynyt hyvin ja jota luetteloidaan. Erilaista materiaalia on kertynyt enemmän kuin alun perin osattiin odottaa.

Koska Törnävän sairaalassa hoidettiin erityisesti psykiatrisen hoidon tarpeessa olevia potilaita, on luontevaa, että museossa esitellään nyt jo käytöstä poistettua sairaalaesineistöä sekä kuvaillaan potilaille annettuja hoitoja. Menetelmät kuulostavat nyt aika ronskeilta ja raaoilta. Hurjimpina pidetyt hoitomuodot taisivat olla lobotomia ja sähkösokki. Museon noin 15 000 esineen kokoelman ja tuhansien niteiden kirjaston lisäksi aarteena on tuhansia valokuvia ja erilaista arkistoaineistoa.

Sairaalan historia kuulostaa maallikosta karmealta. Toki mielenterveyteen liittyvät sairaudet ovat myös vaikeita ja terveen mielessä etäisiä. Sairaalamuseossa nuo ihmiskohtalot konkretisoituvat ja opettavat tajuamaan, että asiat eivät ole kaikilla kovin hyvin; siinä missä fyysinen vamma tekee toimintakyvyttömäksi mielikin voi nyrjähtää.

Esittelyhuoneessa makaavat nukkepotilaat potevat mitä hurjimpia sairauksia. Kuvat: Marita Nyrhinen

”Seinähullun” etymologia

Sitten kierrokselle. Timonen johtaa vieraat ensimmäiseen huoneeseen, jossa on useita potilaita – siis vuoteissa makaavia nukkeja. Tiiviisti ollaan. Ei ollut omaa rauhaa. Potilaat sijoitettiin ylipäätään tiiviisti osastoille.

Timonen luonnehtii osastojen tarkoituksia vanhanaikaisilla nimityksillä: ”Osastoja oli muun muassa kaatumatautisille eli epileptikoille, vajaamielisille lapsille eli erilaisille kehitysvammaisille ja akuutisti psyykkisesti sairaille.”

Timonen kertoo sairauksista ja niiden hoitomuodoista. Ennen kuin piirimielisairaala tuli Seinäjoelle, potilaita hoidettiin kotona ja hoito oli mitä sattui. Aina ei voinut hoidoista edes puhua. Potilas saatettiin esimerkiksi lukita huoneeseen tai sidota kiinni tapauksessa, jossa hän saattoi olla vaarallinen itselleen tai ympäristölleen. ”Siitä tulee nimitys seinähullu”, Timonen valaisee.

Timonen kertoo lisäksi karmaisevia tarinoita sairaalan ulkopuolella muinoin toteutetuista ”hoitokeinoista”, kuten väkivaltaisista piiskauksista. Uskottiin, että niin ihmisen mieli paranisi.

Sänkyjen vieressä opastekylteissä kerrotaan hirveistä hoitomuodoista –. Makuuhoidossa potilas sidottiin kiinni erikoisvarusteiseen sänkyyn, jolloin häntä oli helpompi hoitaa: syöttää, juottaa ja pitää lämpimänä. Nykyään sitä pidettäisiin vapaudenriistona. Erilaisia kylpyhoitoja annettiin kylmää tai kuumaa vettä sisältävissä ammeissa potilaan sairaudesta riippuen. Henkilökunnan oli tietenkin oltava paikalla valvomassa, ettei ongelmatilanteita syntynyt.

Tupakointi oli sallittua mutta valvottua. Savukkeet sytytysvälineineen säilytettiin lukitussa kaapissa. Kuvat: Marita Nyrhinen

Lakanakylvyssä levottomuudesta tai ahdistuksesta kärsinyt potilas riisuttiin alasti ja käärittiin märkiin lakanoihin, joiden päälle laitettiin lämpimät huovat. Siinäpä hän oli kuin vauva kapaloituna ja rauhoittumassa. Vapaudenriistosta tässäkin olisi kyse. Nykyään useat kauneushoitolat antavat monenmoisia lämpimiä vartalohoitoja metodeinaan kuumat kivet, turvekylvyt ja intimiteettisuojan takaava hoitopuku. Nyt nämä hoitolaitosten tuotteet ovat mukavuutta ja rentoutta tuovia kalliita ylellisyyshoitoja. O tempora, o mores!

Entäpä sitten pahamaineiset sähkösokit? Sähköistä sokkihoitoa käytettiin muun muassa skitsofreniaan, epilepsiaan ja psykoottisiin oireisiin johtamalla sähköä aivoihin kouristuksen tuottamiseksi. Kaiken lisäksi potilas oli hereillä ja tajusi kammottavan tilansa. Joskus hoito auttoi, joskus ei. Nykyään hoito toteutetaan aivan toisella tavalla, eikä se aiheuta potilaalle tuskaa.

Enpä tiedä, onko nykyaikaisella fysioterapiassa saatavalla sähköhoidolla mitään tekemistä tuon tuskaa aiheuttavan historiallisen keksinnön kanssa. Sähköä kun käytetään menestyksekkäästi kivun hoidossa; vaikutus perustuu akupunktion tapaan ärsytykseen. Sähkö auttaa kuulemma myös moniin muihin fyysisiin ongelmiin. Käsittely on kummallisella tavalla mukavaa.

Timosen tarkka kuvaus siitä, miten insuliinisokki- ja kardiatsolihoito tapahtuivat, saa niskavillat nousemaan. Ajatus siitä, että insuliinilla aiheutettiin potilaalle kooma ja kardiatsolilla kouristuksia, on karmiva, saati sitten tieto siitä, miten kaikki tehtiin.

Tuomas Timonen esittelee puutyöpajaa, jossa miespotilaat saivat tehdä töitä ja valmistaa tuotteita, osaksi terapiana ja osaksi myyntiin. Kuvat: Marita Nyrhinen

Ei vaarallisia työkaluja

Museossa mennään eteenpäin. Mukavampaa katsottavaa ovat vaikkapa henkilökunnan sisustetut asuinhuoneet ja keittiö. Ne ovat kodikkaita, joskin aika pieniä. Potilaiden työtilat eroteltiin miesten ja naisten osastoiksi. Käsitöitä tehtiin usein terapian nimessä mutta myös myytäväksi. Sanomattakin on selvää, että liian vaarallisia työkaluja ei käytetty. Moni potilas on jättänyt kädenjälkensä museon kokoelmiin.

Paremmassa kunnossa olevat potilaat kävivät sairaalan omistamalla maatilalla ja tekivät ohjatusti tilan töitä. Työskentely oli tärkeää, sillä tilan tuotanto tarkoitti muun muassa ruokaa sairaalalle.

Sairaalamuseon info- ja kokoontumisaula aukeaa valoisana, kaikin puolin viihtyisänä ja luokseen kutsuvana. Isossa oleskeluhuoneen kaltaisessa tilassa voi myös nähdä suomalaista muotoilua, jonka runsaslukuisuus hämmästyttää.

Museoon toivotaan sairaalahistoriasta kiinnostunutta yleisöä mutta myös alan opiskelijoita ja ammattilaisia, sillä onhan niin, että pitää tuntea menneisyys että pystyy ymmärtämään ja suunnittelemaan tulevaisuutta.

Sairaalamuseo on avoinna kesä–elokuussa ke 12–18, to–su 10–16 ja syys–toukokuussa ke 12–18, to, pe, su 12–16. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Työkuntoiset potilaat kävivät sairaalan ulkopuolella tekemässä raskasta työtä ja asuivat kimppakämpissä. Kuvat: Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua