Lauri Viita -museo on Pispalan helmi, jonka vähissä neliöissä on paljon kiinnostavaa ja ainutlaatuista

Arto Jalonen ja suttunuija. Kuva: Jari Toivonen

Päivi Vasara, teksti
Jari Toivonen, kuvat

Lauri Viita asui lapsuutensa huoneen ja köökin asunnossa, nykyään osoitteeltaan Portaanpää 8, ikävuodet 5–22. Parhaimmillaan kodissa eli kuusi ihmistä. Keittiöön mahtui syömään kolme, joten ruokailu piti porrastaa.

Lauri Viita -museon pöydässä onkin kattaus kolmelle. Hellalla on Viidan äidilleen Alfhildille tekemä suttunuija.

Alkuperäisesineistöä on peräti 80 prosenttia. Se on hieno saavutus.

Museota ylläpitää Lauri Viita -seura. Meille paikkoja esittelee seuran puheenjohtaja Arto Jalonen. Hän on jäämässä leipätyöstään eläkkeelle lähitulevaisuudessa. Museo on hänen eläkepäivien projektinsa.

Lauri Viita -museon olemassaolo ei ole edes kaikkien tamperelaisten tiedossa. Rakennusta kunnostetaan jatkuvasti, esimerkiksi punamultaus on uusittu lähivuosina. Kuva: Jari Toivonen

Lauri Viita. Kuva: Jari Toivonen

Keittiön pienen ruokapöydän lautaset olivat 1950-luvun mallia, joten Arto Jalonen etsi aikakauteen sopivat 1930-luvun lautaset. Kirppareilla on tullut kierrettyä.

Rakennusta hoitaa Pispalan Moreeni -yhdistys. Pari vuotta sitten uusittiin ulkoseinien punamultamaalaus, eteläpuolen ikkunat korjattiin tänä kesänä, seuraavaksi ehostetaan tikkaat ja pihamaan keinu. Ikkunat huolsi Rakennuskulttuuriyhdistys Piiru. Kuten on ennenkin saanut huomata, Pispalassa kaikki liittyy toisiinsa ja ponnistukset ovat yhteisiä. Tietenkin Piiru kunnosti museon ikkunat vanhoja perinteisiä tapoja noudattaen.

Uusia toimintamalleja

Kaikki tamperelaisetkaan eivät tiedä, millainen museohelmi Pispalasta löytyy. Se on vahinko.

Nyt museo on aika lailla hiljentynyt talven viettoon. Se on taasen auki ensi kesän viikonloppuina. Oppaille maksetaan palkka, mikä rajoittaa aukioloja.

Keittiöön on katettu kolmelle, joten syödä piti vuoroissa. Kuva: Jari Toivonen

– Ihan hiljaa ei olla talveakaan, sillä tulossa on ensimmäistä kertaa Joulutapahtuma, jolloin museo on auki, Arto Jalonen kertoo.

Ihan uusi suunta on työhyvinvointipäiviin sovitettu räätälöity opastus ja kävelyreitit. Esimerkiksi puolustusvoimille on järjestetty päivä, jossa on puhuttu Viidan, Väinö Linnan, Mika Waltarin ja Kalle Päätalon armeija-ajoista. Mielenterveysseuralle on järjestetty tilaisuus, jossa käsitellään samojen kirjailijoiden mielenterveyshaasteita.

Lisäksi on räätälöity marraskuulle tilaisuus, jossa luodataan Turun piispojen yhteyksiä Pispalaan.

– Koululaisten käyntejä varten olemme luomassa materiaalia nettiin, ja seuraava koululaisryhmä onkin tulossa marraskuulle.

Tällä telineellä Lauri Viita kantoi tiiliä rakennustyömailla. Kuva: Jari Toivonen

Viidan kuvanveistäjäystävän Heikki Varjan tekemä pronssipää. Kuva: Jari Toivonen

Museo on kahden asunnon yhdistelmä

Museon ovesta astutaan ensin Lauri Viidan appivanhempien Nikanderien keittiöön. Nikanderien puoli on nykyisin näyttelytila.

Toiselle puolelle eli Lauri Viidan lapsuudenkotiin on puhkaistu asuntojen välille oviaukko. Lapsuudenkodin puolella on esineistöä. Kammarin pöydällä on Lauri Viidan siskon Liisin kahdesta viljasäkistä tekemä pöytäliina. Keittiön hellan päällä on flanellikerrastoja. Niitä Lauri Viidan äiti ompeli lisätienestien vuoksi. Ompelukone olikin huushollin arvokkain omaisuus. Se oli rahapulassa myytävä.

Lauri Viita syntyi 17.12.1916 Tampereen Pispalassa, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet vuonna 1899. Lauri oli kirvesmies Emil Viidan ja hänen vaimonsa Alfhildin kuusihenkisen perheen nuorin lapsi. Poika kävi kansakoulun Pispalassa ja aloitti sitten perheen ainoana opinnot Klassillisessa lyseossa. Lukio jäi kuitenkin kesken: oikullinen nuori Viita joutui erimielisyyksiin opettajiensa kanssa, etenkin saksan opettajaan oli huonot välit, eikä Viita halunnut rasittaa vähävaraisia vanhempiaan kirjojen tarpeellaan. Isänsä tavoin hän ryhtyi kirvesmieheksi. Koulussa Viidan lempiaine oli suomen kieli.

Viita oli kiinnostunut urheilusta. Hän juoksi, hyppäsi pituutta ja korkeutta, ja pesäpallo oli suuri rakkaus. Hän oli innostuneesti mukana urheiluseurassa, Pispalan Tarmossa, ja Ahjolan nuorisotoiminnassa. Luonto oli tärkeä elementti Viidalle koko elämän ajan. Koululaisena hän oli perustamassa luontokerhoa nimeltä Falco-klubi.

Lauri Viita oli äitinsä kanssa läheinen. Ehkä jopa lellilapsi. Äiti hankki perheelle elantoa ompelemalla. Kuva: Jari Toivonen

Sota antoi aikaa kirjoittaa ja hioa tekstejä

Asemasotavaiheessa ja välirauhan aikana Viidalla oli aikaa hioa tekstejään ja hän alkoi haaveilla kirjailijan urasta. Sodan jälkeen hän pääsi kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän piiriin, jossa oli mahdollisuus lausua tekstejään ja saada palautetta sekä kannustusta muun muassa Väinö Linnalta.

Museossa on yksi kahvikuppi niin sanotun Mäkelän piirin kahvikalustosta. Kuuleman mukaan Viita oli valittanut emännälle, miksi hänelle aina osui kokoontumissa säröinen kuppi. Itse asiassa kaikissa kahvikupeissa oli särö, joten onnistumisprosentti oli sata.

Kun ensimmäinen runokokoelma, Betonimylläri, ilmestyi 1947, Viita oli vielä vahvasti sitä mieltä, ettei luovu kirveestä kirjoittamisen takia. Runokokoelman suosio yllätti kuitenkin kunnianhimoisen kirjailijan odotukset ja hän uskaltautui jättämään entisen leipätyönsä. Saturunoelma Kukunor ilmestyi 1948 ja proosateos Moreeni 1950. Viimeksi mainittu kuvaa työläisperheen värikästä arkea 1900-luvun alkupuoliskon Pispalassa, ja siinä on fiktiivisyydestään huolimatta elementtejä Viidan omasta lapsuudesta.

Kirjoituspöytä oli käytössä jo Lauri Viidan kouluvuosina. Kuva: Jari Toivonen

Museon syntytarinassa on suuri salaisuus

Pispalan Moreeni perusti museon vuonna 1977. Syntytarinassa on suuri salaisuus. Rahaa rakennuksen ostoon ei ollut, mutta jostain ilmestyi rikas lahjoittaja. Myöhemmin selvisi, että mesenaatti oli ollut kauppaneuvos Kalle Kaihari, presidentti Urho Kekkosen kaveri.

Niinpä museon hallussa on Aamulehden entisen valokuvaajan Ilkka Laitisen vuonna 1977 ottamia kuvia Kaiharin ja presidentti Kekkosen vierailusta museolla. Arvovieraat kävivät museolla jo ennen virallisia avajaisia.

Arto Jalosellakin on yhtymäkohtia museoon myös sitä kautta, että hän on sukua Viidan ensimmäiselle vaimolle Kertulle.

Museo uudistui keväällä vuonna 2003. Silloin siihen liitettiin Viidan lapsuudenkoti. Rakennuksen toisessa päässä asuu vuokralainen.

Lauri Viita oli urheilumiehiä ja kiinnostunut monista lajeista. Kuva: Jari Toivonen

Heikki Varjan antama mustepullo

– Esine- ja aineistolahjoituksia on saatu Viidan perillisiltä Terhi ja Seppo Koskimalta, Ursula Viita-Leskelältä ja Maija Viidalta, Mäkelän suvulta, Pertti Paloheimon perintönä ja monilta muilta tahoilta. Lähdeteokset on meille kirjoittanut Seppo Viita, joka perehtyi monin tavoin Viidan henkilöhistoriaan.

Museossa on Viidan kuvanveistäjäystävän Heikki Varjan Viidalle antama mustepullo. Se on Lauri Viidan jo kouluaikoina käyttämän kirjoituspöydän tasolla. Varja on tehnyt Viidasta kokovartaloveistoksen ja pronssisen muotokuvan sekä hautamuistomerkin reliefin.

Yleensä näyttelytilan pöydällä on Viidan tuotanto sekä lukuisat hänestä tehdyt väitöskirjat.

– Seuraavaksi ”Muistojen lehdiltä” -seinälle tehdään selailunäyttely, jossa on museolle lahjoitettuja dokumentteja sekä valokuvia, joihin liitetään yksityiskohtaisia tietoja suvusta, talosta ja tapahtumista unohtamatta yhteistyökumppaneita, Arto Jalonen kertoo.

Aamulehden entinen valokuvaaja Ilkka Laitinen kuvasi arvovieraiden käynnin museolla vuonna 1977. Kauppaneuvos Kalle Kaihari toi museolle presidentti Urho Kekkosen.

Avioliitot päättyivät ja mielenterveys horjui

Viidan esikoisteos Betonimyllärit julkaistiin 1947 ja se sai hyvän vastaanoton. Viita oli uhonnut pysyvänsä kirvesmiehenä, mutta mieli muuttui. Hänestä tuli valtakunnallinen kuuluisuus. Kustantajan juhlissa Viita tapasi toisen esikoiskirjailijan Aila Meriluodon, johon hän rakastui. Tuli avioero ja uusi liitto Meriluodon kanssa, liittoon syntyi neljä lasta. Ero Kertusta johti kipeään lähtöön Pispalasta, jossa Viidan ratkaisua ei hyväksytty.

Vuonna 1950 julkaistiin Viidan esikoisromaani Moreeni, joka sai ylistäviä arvioita. Menestyshuuman jälkeen Viidan mielenterveys alkoi horjahdella. Hän oli seitsemän kertaa mielisairaalassa. Tuolloin hänellä diagnosoitiin skitsofrenia, mutta aivan viime vuosina psykiatrian professori on tutkinut Viidan tapausta ja tullut siihen tulokseen, että hän olisi sittenkin kärsinyt kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Myös avioliitto Meriluodon kanssa päätyi eroon vuonna 1956. Viita ehti naimisiin kolmannen kerran Anneli Kuurimaan kanssa, ja liitosta syntyi yksi lapsi.

Arto Jalosella koittavat lähitulevaisuudessa eläkepäivät ja projektina on silloin mikäs muu kuin museo. Kuva: Jari Toivonen

Lauri Viidan nuorin lapsi oli vasta parivuotias, kun Viita menehtyi joulukuussa 1965. Viita oli menossa ystävänsä Heikki Varjan luo, kun häntä kuljettanutta taksia päin ajoi humaltuneen kuljettajan ajama kuorma-auto. Viita kuoli seuraavana päivänä sairaalassa.

Samana päivänä Parnasso-lehdessä ilmestyi osa hänen runosikermästään Onni:

”Reppu naulassa ovenpielessä,
siinä linnunpesä.

Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.”

Viita oli kuollessaan vain 49-vuotias. Hän ehti julkaista neljä runoteosta ja kaksi romaania. Suunnitelmissa oli romaanitrilogia, josta Viita ehti julkaista vain ensimmäisen osan.

Museon tekstiilit ovat Lauri Viidan äidin Alfhildin ja sisaren Liisin tekemiä. Kuva: Jari Toivonen

Ikkunasta näkyy nykyaika. Kuva: Jari Toivonen

Arvokkaita lahjoituksia on paljon

Museon kokoelmissa on Moreeni-teos, jonka Viita on signeerannut vain muutama päivä ennen kuolemaansa joulukuussa. Kirjojen signeeraaminen ei siihen aikaan ollut yleinen tapa, koska kirjat olivat arvokkaita.

Museo saa jatkuvasti arvokkaita lahjoituksia. Muun muassa edesmennyt Kyllikki Helenius antoi paljon materiaalia. Näyttelyhuoneen nurkassa on kaksi salkkua täynnä uutta materiaalia, jotka ovat peräisin Seppo Koskimalta ja Esko Koivuselta.

Yksi aarteista on Yrjö Varpion väitöskirjan originaalikappale. Tallessa on Lauri Viidan kastetodistus. Meitä varten on esillä Terhi Koskiman ja Kerttu Viidan valokuva-albumeja. Edesmennyt Terhi Koskima on Lauri Viidan ja Kerttu Viidan tytär. Seinänäyttelyyn pääsee osa Kertun, Terhin, Emil Viidan ja Aila Meriluodon albumien otoksista.

Keittiö on pieni. Kuva: Jari Toivonen

Heikki Varja antoi Viidalle mustepullon. Kuva: Jari Toivonen

Seuraava Viita-tapahtuma

Tampereen Kulttuuritalo Laikun musiikkisalissa järjestetään Viita-ilta 16.10.2022 kello 12–14. Tilaisuudessa käsitellään Lauri Viidan kirjeiden kautta sota-aikaa. Kirjeet on osoitettu Kerttu Solinille, joka myöhemmin oli Viita. Kirjeiden sisällössä on muun muassa kasvatusohjeita pojalle Seppo Viidalle. Luennoitsijana on Marja-Riitta Mikkola.

Tässä artikkelissa on käytetty hyväksi entisen museohoitajan Emmi Varjolan tekemää opastuskierroksen tekstiä. Oppaina toimivat nyt Riina Korteneva, joka on myös seuran sihteeri ja vastaa nettisivuista, sekä Henna Peltonen, joka huolehtii opastusten lisäksi tapahtumatuottajan tehtävästä ja markkinoinnista. He voivat myös johdattaa kävelykierroksille, jotka suuntautuvat Pispalan kulttuurimaiseman merkkikohteille.

Jutun kirjoittaja on saanut tukea Pirkanmaan Kulttuurirahastolta journalistiseen työskentelyyn.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua