Mimosa ja täysikuufestivaali (1987). Kuva: Lastenkirjainstituutti
MUSEOT | Camilla Mickwitzin yksi luomus on jokaiselle suomalaiselle tuttu: Pikku Kakkosen tunnus on hänen tekemänsä. Mutta etenkin 1980-luvun lapset ja lapsiperheet viettivät aikaa Mickwitzin kuvakirjojen ja animaatioiden parissa.
Eija Niskanen
Camilla Mickwitzin (1937–1989) yksi luomus on jokaiselle suomalaiselle tuttu: Pikku Kakkosen tunnus on hänen tekemänsä. Mutta etenkin 1980-luvun lapset ja lapsiperheet viettivät aikaa myös Mickwitzin kuvakirjojen ja animaatioiden parissa. Jason, Emilia, pikkunoita Mimosa ja Jouluenkeli olivat rakastettuja hahmoja.
Mickwitz syntyi Helsingissä, mutta vietti lapsuudestaan useita vuosia sotalapsena Ruotsissa. Hän opiskeli graafikoksi ja siirtyi mainosalan kautta kirjankuvittajaksi, josta ura laajeni eri tahoille. Hän teki lastenkirjoja, tv-animaatioita, kalentereita, kuvituksia sanoma- ja aikakauslehtiin ja monenlaista muuta kuvaan ja kuvitukseen liittyvää työtä. Hän myös käytti eri tekniikoita töissään ja teki usein samasta aiheesta sekä kuvakirjoja että animaatioita.
Pikku Kakkosen hahmot. Animaatiotausta Camilla Mickwitzin animaatioelokuvaan Heikot jäät (1986). Kuva: Lastenkirjainstituutti
Muumimuseon on tuottanut Iloinen arki -näyttelyn Lastenkirjainstituutin kanssa. Mickwitzin laajasta tuotannosta sinne mahtuu vain osa. Näyttely keskittyy kirjankuvituksiin ja tunnetuimpiin lastenkirjahahmoihin ja jättää esimerkiksi animaatiot syrjään. Näyttelyn äänimaisema täydentää visuaalista maisemaa.
Näyttelyn eri lapsihahmojen ympärille kootut kirjankuvitukset tuovat esille eri vaiheet Mickwitzin tuotannossa. Jason on arkirealistisin: hän asuu kerrostalossa äitinsä kanssa, joka käy tehtaassa töissä, kunnes yhdessä Jason-kirjassa äiti menettää työnsä ja Jason ja äiti muuttavat ulkomaille – tämä 1970-luvulla luotu kirjasarja heijastelee ajalle yleistä siirtolaisuutta Ruotsiin.
1980-luvun alkupuolella debytoinut pikkunoita Mimosa puolestaan laittaa asiat järjestykseen toteuttamalla lasten ja aikuisten salaiset toiveet. Hän itse on pääsiäisnoidan lapsi, jonka äiti jätti työmatkalle lähtiessään lastenkotiin. Tulevaan joulunaikaan sopii puolestaan Pieni enkeli, jonka nimihahmo etsii joulukoristeiden joukosta omaa paikkaansa ja löytää sen lopulta enkelikellon osana.
Jason kuvasi realistisesti 1970-luvun arkielämää pikkupoika Jason silmin. Kuva: Lastenkirjainstituutti
Emilia-sarjassa Mickwitzille ominainen kuvallinen ilottelu puhkesi kukkaansa. Mickwitzin kuvissa on paljon hauskoja yksityiskohtia ja varmasti sen vuoksi kirjoja on jaksettu katsella yhä uudelleen. Hahmojen mekkokankaan kuviot, heidän hiuksensa ja kodin tavarat ovat riemurasiaräjähdys. Huonetiloissa, tapeteissa, matoissa ja puutarhoissa on lisää kiehtovia yksityiskohtia ja värejä. Emilia ja kolme pikkuista tätiä on oiva esimerkki tästä yksityiskohtien runsaudesta.
Näyttelyyn voi mennä vaikkapa bongaamaan kaikki kissat kuvista – niitä on nimittäin paljon ja ne ovat hyvin persoonallisen kissamaisia.
Mickwitzin kuvien perspektiivi muistuttaa enemmän japanilaisten puupiirrosten lintuperspektiiviä tai naivistisen kansantaiteen tilakäsitystä kuin renessanssiperspektiiviä. Mickwitz käytti kuvituksissaan suvereenisti erilaisia tekniikoita, kuten Jasoneissa liitua, Emilioissa vesivärejä ja Mimosoissa guassia. Suomalaisen animaation keskeisen tekniikan, pala-animaation taiturina hän oli myös uraauurtava ja kuvakirjojen hahmojen lisäksi varoitteli myös heikoista jäistä valistusanimaatiolla Heikot jäät. Useista kuvista näkee, että ne on luotu sekä kirjankuviksi että animaatiokäyttöön, sillä niissä saattaa olla irrotettavia ja vaihdettavia osasia animointitarpeisiin.
Emilia ja kuningas Oskari (1980) opettaa jakamaan valtaa. Kuva: Lastenkirjainstituutti
Mickwitz käsitteli ajankohtaisia ja tänäkin päivänä keskeisiä teemoja lapsille ymmärrettävästi: hänen tarinoissaan tytöt olivat yhtä hyviä kuin pojat, ja siirtolaisuus ja luonnonsuojelu pääsivät nekin esiin. Emilia ja kuningas Oskari puolestaan kertoo itsevaltaisesta kuninkaasta, jonka on opittava jakamaan valtaa demokraattisesti.
Ennen kuolemaansa Mickwitz alkoi luoda Saariston prinsessa -nimistä tarinamaisemaa, joka jäi kesken. Jäämistöstä on nyt koottu kirja, jonka Tammi julkaisee tulevana talvena. Näyttelyn kuvien perusteella tarina Itämeren saarella koiransa kanssa elävästä naisesta on suunnattu enemmän aikuisille kuin Mickwitzin aiemmat. Mickwitzin aiempiakin kuvakirja on ollut huonosti saatavissa, mutta niistä on tulossa uusintapainoksia uusien lapsipolvien riemuksi.
Iloinen arki: Camilla Mickwitzin kuvitustaide Muumimuseon Observatorio-tilassa 24.4.2022 asti.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Punni-palkinto Edith Arkon selkonuortenkirjalle
PALKINNOT | Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon voitti Edith Arkon kirjoittama selkokielinen nuortenkirja Aurora/Eino.
Ihmiselon karheus ja kauneus – Liisa Kallion Kädellisten sukua
KUVAKIRJANURKKA | Aino Louhi lukee uusia ja vanhempia kuvakirjoja. Kuvittaja Liisa Kallion omakustanne palkittiin vuoden 2023 kauneimpana kirjana.
Todellinen Uudenkuun Emily – arviossa L. M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia
KIRJAT | L. M. Montgomeryn Runotyttö-trilogia lyhenneltiin ja pehmennettiin hampaattomaksi 1960-luvulla. Kaisa Rannan uusi suomennos kohtelee klassikkoteoksia täysipainoisena kaunokirjallisuutena.
Vapriikin Seitsemän sisarta kuljettaa meidät yhteisille juurillemme näyttäen, kuinka taide on jo aikojen alusta ollut erottamaton osa ihmisyyttä
KUVATAIDE | Aboriginaaliryhmän kuratoima ja valvoma Songlines-näyttely seitsemästä sisaresta on nähty ennen Vapriikkia Pariisisissa, Berliinissä ja Plymouthissa – sekä tietysti Canberrassa.