Interiööri Vuosisadan maisema -näyttelystä. Kuva: Jussi Koivunen
KUVATAIDE | OP Ryhmän Taidesäätiön kotimaisen taiteen kokoelmasta koostetussa näyttelyssä on mukana maalauksia ja veistoksia niin kultakauden taiteilijoilta kuin abstrakin taiteen tekijöiltä.
”Suomessa eletään kaupunkikulttuurin vahvistumisen aikaa, ja se uhkaa käydä kohtalokkaaksi maaseudulle. Tästä huolimatta suomalainen taide on säilyttänyt suhteensa luontoon ja maisemaan.”
Vuosisadan maisema – Taidetta OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmasta -näyttely Kangasalan Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 31.8.2025.
Luonto on yksi vanhimmista teemoista kuvataiteessa; se on inspiroinut taiteilijoita ja kuvanveistäjiä kautta aikojen. Katsojia kiinnostaa yhä luonnon kuvaaminen, mikä näkyy hyvin FT, konservaattori ja taidehistorioitsija Nina Robbinsin kuratoimassa ja Hannu Kylä-Laason opastamassa näyttelyssä Kimmo Pyykkö -museossa.
Taidemuseossa on käynnissä näyttely Vuosisadan maisema – Taidetta OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmasta, joka esittelee koosteen taidesäätiön suomalaisen taiteen kokoelmasta viimeisen sadan vuoden periodilta. Mukana on maalauksia ja veistoksia niin kultakauden taiteilijoilta kuin abstrakin taiteen tekijöiltä.
Säätiön taidekokoelman kerrotaan kattavan noin 3 000 teosta. Säätiön tarkoituksena on edistää sävel- ja kuvataidetta.
Tulkinnoista
Näyttelyn ajatuksena on taiteen avaaminen kahden taidehistoriallisen käsitteen, romanttisen maiseman ja mielenmaiseman kautta.
Romanttinen maisema on taidehistoriallinen käsite, joka liitetään erityisesti 1800-luvun romantiikan taiteeseen ja kirjallisuuteen. Romantiikan taiteilijat ilmaisivat tunteita, yksilöllisyyttä ja luontoa. Maisemat voivat sisältää jylhiä vuoria, syviä metsiä, myrskyisiä meriä tai rauhallisia järviä, ja ne usein heijastavat ihmisen sisäisiä tuntemuksia tai tunnelmia. Samoin romantiikan taiteilijoiden teoksiin sisältyi elämän suuria kysymyksiä. Romanttinen maisema sisältää usein symboliikkaa ja metaforia, ja se voi viitata ihmisen kaipuuseen.
Mielenmaisema viittaa erityisesti maisemamaalauksista välittyvään sisäiseen maailmaan, tunteisiin, ajatuksiin. Taiteilija saattaa esittää maiseman psykologisena ja emotionaalisena tilana. Mielenmaisemat voivat heijastaa taiteilijan omia tunteita, kokemuksia ja mielentilaa, mutta ne voivat luoda katsojassa myös tiettyjä tuntemuksia tai ajatuksia.
Mielenmaisema liitetään usein symbolistiseen taiteeseen, jossa maisemat voivat olla täynnä merkityksiä. Mielenmaisema voi myös viitata siihen, miten kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät muokkaavat ihmisten käsitystä ympäröivästä maailmasta ja sen merkityksestä. Mielenmaisema on tärkeä käsite taiteessa. Se auttaa ymmärtämään, miten taiteilijat voivat yhdistää ulkoiset maisemat sisäisiin kokemuksiin ja tunteisiin ja luoda näin syvällisiä ja monitasoisia teoksia.
Mielenkiintoisia rinnakkaisuuksia
Näyttelyn kuraattori Nina Robbins tuo esiin ajatuksen, että mukaan valituista vanhemmista kuin modernimmista teoksista löytyy rinnakkaisuutta muotokielessä, sommittelussa ja värien käytössä, vaikkakaan modernistit eivät ole ottaneet suoraan vaikutteita varhaisemmasta teoksesta. Näin on luotu jatkumollisia ryhmiä.
Subjektiivinen tulkinta rinnakkaisuudesta tulee esille useammassa näyttelyn teoksista.
Yksi näistä on näyttelyn johdatuskuva, Albert Edelfeltin (1854–1905) öljyväriteos kankaalle, Maisema Beaulieusta (1886). Edelfelt maalasi teoksen Nizzan kaupungin ja Monacon ruhtinaskunnan välissä.
Hannu Kylä-Laaso avaa taideteosta, sen historiallista kontekstia ja tyyliä.
– Edelfelt ei ole keskittynyt tässä ihmisiin vaan arkkitehtuuriin, valoon, varjoihin. Edelfelt oli ihastunut kalkkikivitaloihin, ja valo tulee esiin häikäisevästi, niin että melkein sokaistuu.
Katsoja voi nähdä tilassa, miten maalauksessa tulee esiin auringon valon sävyjä. Ne heijastuvat maiseman eri kohdissa. Taivaalla on kirkkaita sinisen ja valkoisen sävyjä, jotka luovat kontrastia. Edelfeltin tarkkuus näkyy yksityiskohdissa, kuten puiden lehdissä ja kasvien väreissä. Teoksessa on esillä voimakasta valoa ja varjoja, jotka luovat syvyyttä ja kolmiulotteisuutta.
Edelleen Edelfeltin tyylinä on yhdistää impressionistisia elementtejä ja tarkkaa realismia. Teos on myös esimerkki 1800-luvun lopun eurooppalaisten taiteilijoiden kiinnostuksesta luonnon kauneuteen ja sen esittämiseen taiteessa.
Värit ja valot voivat kuvastaa Edelfeltin mielentilaa. Pehmeät, rauhoittavat värit voivat viestiä rauhaa ja harmoniaa, kun taas voimakkaammat värit voivat herättää väkevämpiä tunteita.
Pekka Ryynänen: Sommitelma II (1985, öljy kankaalle). Albert Edelfelt: Maisema Beaulieusta (1886, öljy kankaalle). Kuva: Jussi Koivunen
Edelfeltin teoksen muotokielessä on yhteneväisyyttä Pekka Ryynäsen (s. 1949) konstruktivistiseen teokseen Sommitelma II (1985). Katselijalle voi tulla vaikutelma, että muodoista ja värimaailmasta voi löytää samankaltaisia ajatuksia.
Nykytaide perustuu viivoihin, väreihin ja sommitelmiin. Hannu Kylä-Laaso havainnollistaa ja esittää hyvin maalauksen yhteneviä linjoja. Yhteneväisyyttä saattaa löytää horisonttiviivan kulkemisesta teoksissa ja abstraktien kappaleiden ja rakennusten linjoista sekä puuston oksista.
Jukka Mäkelän (1949–2018) teos Nimetön edustaa oppaan kuvauksen mukaan Jukka Mäkelän tyypillisintä tyyliä. Teoksessa on rinnakkaisuutta esillä olevaan Pekka Halosen teokseen Talvipäivä Halosenniemellä (1915). Teoksista voi löytyä yhteneväisyyttä – vaikka pienikin osa. Esimerkiksi katsojana voi nähdä Mäkelän teoksessa maassa jäätä ja kirkasta vettäkin, mutta näkemyksiä voi olla hyvinkin erilaisia, mitä tahansa kukin näistä löytää.
– Teos on hyvin tyypillistä Pekka Halosta, paksuja tykkylumimaisemia, Hannu Kylä-Laaso kuvailee teosta.
Mäkelän käyttämät värit voivat herättää tunteita. Kirkkaat, energiset värit voivat viestiä iloa ja elinvoimaa, kun taas tummemmat, hillitymmät sävyt saattavat kuvastaa rauhoittumista.
Kun katsoo maalausta paikan päällä, Halosen maisemia tuntuu leimaavan hillitty väritys, joka ei ole seurausta harvojen värien käytöstä, vaan pikemminkin Halosen tyylistä taittaa värejä valkoisella.
Halosen Talvipäivä Halosenniemellä (1915) jatkaa talvimaisemien sarjaa. Mukana on lunta ja vahvoja nietoksia. Teos voi kutsua katsojan miettimään omia talvimuistojaan ja niihin liittyviä tunteitaan, mikä syventää yhteyttä teokseen.
Ehkä yksi mielenkiintoisimmista seikoista näyttelyssä on rinnakkaisuus J. Kallisen ja Hjalmar Munsterhjelmin teosten välillä. Jarmo Kallinen (s. 1967) on tamperelainen taiteilija. Kuvataiteilijamatrikkeli esittelee hänen teoksiaan: ”Työskentelyssään hän käyttää niitä menetelmiä ja tekniikoita, joita aihe hänen mielestään vaatii (esim. kuvanveisto, temperamaalaus, litografia, valokuvaus).”
Teoksessa Sarjasta Le Nôtre ja Polarstern on taiteilijan mukaan kuvattu veden tai kuutamon heijastuksia. Hannu Kylä-Laaso kertoo tarinan maalauksen syntykontekstista:
– Taiteilija on sanonut, että hän oli maalaushetkellä Pariisissa. Hän oli kulkenut Ranskassa vanhojen linnojen puutarhoissa. Tuolloin oli kuutamoyö ja lampeen oli heijastunut kuun valoa.
Samaten Sarjasta Le Notrê ja Polarstern -teoksesta on mainittu viittaus ranskalaiseen André le Nôtreen (1613–1700), joka oli aikoinaan muotoillut useiden linnojen puutarhoja, muun muassa Versaillesin palatsin puutarhat.
Teoksen keskeisiin teemoihin kuuluvat luonnon ja kulttuurin välinen vuoropuhelu, identiteetti, mahdollisesti matka ja navigointi. Le Nôtren tunnettuus maisema-arkkitehtinä tuo teokseen uuden ulottuvuuden, joka yhdistää ihmisen toiminnan ja luonnon kauneuden. Polarstern saattaa tähtenä symboloida johdattavaa voimaa tai suuntaa, tai se voi viitata pohjoiseen, joka on usein ollut inspiraation lähde taiteilijoille.
Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) Kuutamoyö on taidokas teos. Munsterhjelm oli erityisesti ihastunut kuutamomaisemiin, mitä tässäkin on taidokkaasti kuvattu.
– Munsterhjelmin teoksista löytyy aina pieniä, tarkkoja, upeita yksityiskohtia, jopa pilvet ovat uskomattoman upeita. Yksityiskohdista voi havaita, miten maalauksessa osuu kuun loistetta veden pintaan. Sama kuin kuun loiste Jarmo Kallisen teoksissa, Kylä-Laaso selventää maalauksen yksityiskohtia.
Hjalmar Munsterhjelmim teos Kuutamoyö luo pehmeän valon, joka saattaa symboloida hiljaista mietiskelyä tai unelmoimista. Tämä voi viitata taiteilijan omiin sisäisiin tuntemuksiin ja ajatuksiin, jotka liittyvät yöhön ja sen mystiikkaan.
Etualalla Jussi Mäntysen veistokset Hirvi (1924), Karhu (1928), Karhuemo poikasineen sekä Ilves. Kuva: Jussi Koivunen
Figuureista
Näyttelyssä on mukana kattaus nimekästä veistotaidetta, muun muassa kuvanveistäjä Jussi Mäntysen (1886–1978) teoksia. Mäntynen toimi Helsingin yliopiston eläinmuseossa konservaattorina ja teki siellä pitkän uran. Hän aloitti taiteilijanuran vasta 39-vuotiaana. Mäntynen oli luontoharrastaja ja perehtynyt eläinten anatomiaan.
Hänen pronssiveistoksiaan on esillä neljä: Hirvi (1924), Karhu (1928), Karhuemo poikasineen sekä Ilves. Pronssiveistokset huokuvat vahvaa ilmettä ja tarkkaa muotokieltä. Mäntynen yhdistää teoksissaan perinteisen veistotaiteen ja modernin estetiikan, mikä välittyy tilassa katselijalle.
Mäntysen veistoksissa voi havaita, miten ihmishahmoja tai eläinaiheita on esitetty dynaamisesti ja voimakkaasti; hahmot eivät ole staattisia. Pronssimateriaalissa pinnan käsittely voi vaihdella, mikä lisää veistosten visuaalista kiinnostavuutta. Esillä olevat veistokset ovat kiiltäväpintaisia.
Teokset voivat heijastaa taiteilijan suhdetta ympäröivään maailmaan. Luonto voi toimia rauhoittavana tekijänä tai päinvastoin. Figuurit ovat vahvasti sidoksissa luontoon, ja tämän kautta heijastaa taiteilijan suhdetta ympäröivään maailmaan. Taiteilija voi käyttää figuureja kuvastamaan omaa paikkaansa luonnossa.
Symboliikkaa, mytologioita ja kansallisromantiikkaa
Romantiikkaan kuului myös symboliikka, mytologia ja ajatus kansallisen identiteetin luomisesta. Monelle katsojalle välittyy näyttelyn kautta taidehistoriallinen fakta, kuinka suomalainen karu, koruton erämaamaisema asetettiin vastapainoksi urbaanille ja degeneroituneelle Manner-Euroopalle. Bretagnessa ja Normandiassa villeiksi ja primitiivisiksi mielletyt provinsiaaliset alueet inspiroivat suomalaisia taiteilijoita, joista monet opiskelivat 1880-luvun Pariisissa. Suomalaisetkin ottivat vaikutteita Barbizon-koulukunnan maalauksista.
Kun siirrytään yläkertaan, näyttelyyn tulee mukaan mytologiaa ja suomalaista kalevalaiskansallista sisältöä. Näitä edustavat Hugo Simbergin (1873–1917) Kaksihaarainen puu, joka on mystinen aihe, sekä Akseli Gallen-Kallelan Männynrunko (1899).
– Männynrunko-teos on maalattu suoraan mäntypuulle, Hannu Kylä-Laaso täsmentää Gallen-Kallelan maalausta.
Akseli Gallen-Kallela: Männynrunko (1899, öljy levylle). Mauno Hartman: Noin kahden neliömetrin murhe (puu). Kuva: Jussi Koivunen
Teos esittää mahtavaa mäntyä, jonka runko on vahva ja jylhä. Maalaus vangitsee luonnon yksityiskohtia ja valon leikkiä puun pinnalla, mikä luo syvyyttä ja kolmiulotteisuutta. Gallen-Kallelan tyylinä on yhdistää realismia ja symboliikkaa, ja teoksessa voi nähdä viittauksia suomalaisen kansanperinteen ja mytologian teemoihin.
Gallen-Kallelan teoksissa luonto on usein vahvasti läsnä, ja Männynrunko voikin kuvata ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Männynrunko voi edustaa ihmisen juuria ja yhteyttä maahan. Teos avaa mahdollisuuden katsojan omille tulkinnoille ja tunteille. Tämä tekee siitä monitasoisen ja syvällisen.
Simbergin Kaksihaarainen puu on monitulkintainen, symbolistinen, ja siinä on nähtävissä keskiössä kahtia haarautuva puu. Se voi edustaa asioiden kahtiajakoa. Myös värimaailma ja kompositio ovat Simbergillä tyypillisesti voimakkaita. Simberg käsitteli teoksissaan usein elämän kiertokulkua ja elämän syvällisempiä merkityksiä, minkä voi nähdä myös Kaksihaaraisessa puussa.
Myös puulla materiaalina on ollut merkittävä, yhdistävä rooli, kun on etsitty suomalaisen luonnon kuvaukseen erityisiä kansallisia voimavaroja. Maalaustaiteessa metaforat näkyvät symbolisten kuvien käytössä. Monet kultakauden taiteilijat, kuten Akseli Gallen-Kallela ja Eero Järnefelt, käyttivät metaforisia elementtejä kuvastamaan suomalaista luontoa ja sen merkitystä kansalliselle identiteetille. Järvet, metsät ja kalliot eivät olleet maisemia, vaan ne symboloivat suomalaisen sielun syvyyksiä ja yhteyttä maahan.
Spesifiä, luonnontiedettä lähenevää kuvausta
Taiteilijat toimivat myös luonnontieteellisinä kuvittajina, erityisesti ennen kuin valokuvaus keksittiin. Luonnon tutkiminen oli kytköksissä osin 1800-luvulla tapahtuneeseen positivismin nousuun. Yksi yläkerran maininnan arvoisista teoksista onkin ehdottomasti Ferdinand von Wrightin (1822–1906) naturalistinen Metsokukko lumisessa metsässä (1880). Se tuo esiin taidokkaan ja spesifin suomalaisen eläinkuvauksen ja lähestyy tarkkuudeltaan luonnontieteitä. Sulat tuovat mieleen täytetyn metson.
Hannu Kylä-Laaso kertoo anekdootin, joka yhdistää von Wrightin veljekset Kangasalaan.
– Von Wrightin veljekset opiskelivat ulkomailla ja kun Ferdinand palasi Haminalahden kartanoon, hän keskittyi lintuihin. Kangasalla on sen sijaan Sorolan kartano, jonka aikoinaan omisti kirkkoherra Liljestrand. Magnus von Wright ja Liljestrandit olivat naapureita Helsingissä. Magnus von Wright on maalannut Kangasalla. Osa näistä on Ateneumissakin. Magnus von Wright luonnosteli maisemamaalauksen Kirkkoharjulta kylälle päin.
Ferdinand von Wright: Metsokukko lumisessa metsässä (1880). Kuva: Mari Loponen
Ferdinand von Wrightin taiturimainen maalaus yhdistää luonnon ja eläinten kuvauksen. Kuvan keskiössä on metsokukko, suomalainen riistaeläin. Lintu seisoo lumisessa metsässä, mutta samaan aikaan maalaukseen liittyy rauhallinen tunnelma. Valkoinen lumi peittää maan ja puut, mikä luo kontrastia metsokukon väritykseen, ja jälkimmäinen nousee taustalta esiin. Taka-alalla on lumista metsää, jonka syvyys tuo tilantuntua. Samoin yksityiskohtiin kuuluu kettu, joka saalistaa jänistä – tähän liittyy von Wrightin useinkäsittelemä teema luonnon armottomuudesta. Von Wrightin erittäin tarkat yksityiskohdat ja kyky vangita kohteensa tekevät teoksesta vaikuttavan.
Von Wrightin kiinnostus luontoa kohtaan ei sammunut. Koko elämänsä ajan taiteilija kuvasi Suomen luontoa ja pyrki löytämään koskemattomia erämaamaisemia ja esittämään luontokappaleiden keskinäistä kamppailua.
Luminen metsä luo rauhallisen ja hiljaisen tunnelman, joka voi heijastaa taiteilijan omaa sisäistä rauhaa tai kaipuuta luontoon. Luminen maisema voi symboloida puhtautta ja rauhaa, mutta myös kylmyyttä, mikä voi viitata taiteilijan omiin tuntemuksiin.
Näyttelystä kerrottiin opastuksessa tarkoin, selkein ja havainnollistavin näkökulmin. Kierros käsitteli katsojan roolia taiteessa, teorioita, tyyliä ja historiallista kontekstia sekä näyttelyn teemaa ja modernismin rinnakkaisuutta varhaisempien mestarien taiteeseen.
Suomessa eletään kaupunkikulttuurin vahvistumisen aikaa, ja se uhkaa käydä kohtalokkaaksi maaseudulle. Tästä huolimatta suomalainen taide on säilyttänyt suhteensa luontoon ja maisemaan, mutta myös kaupunkiaiheeseen. Suhde luo alinomaan uutta ja osoittaa kriittistä syventymisen tarvetta. Siinä elävät rintarinnan vanhat luonnonmyytit ja räikeästi aggressiivinen, urbaani elämänvoima, mikä välittyy myös Vuosisadan maisema -näyttelystä.
Mari Loponen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuvaamaton valokuvanäyttely ja kysymättömiä kysymyksiä – maistereiden lopputyönäyttely Valokuvataiteen museossa
VALOKUVATAIDE | Aalto-yliopiston päättötyönäyttely Image Being 2025 esittelee 14 nuorta valokuvaajaa ja tutkii mahdollisuuksia käyttää kameraa ilmaisemiseen, todistamiseen ja löytämiseen.
Vapriikin Seitsemän sisarta kuljettaa meidät yhteisille juurillemme näyttäen, kuinka taide on jo aikojen alusta ollut erottamaton osa ihmisyyttä
KUVATAIDE | Aboriginaaliryhmän kuratoima ja valvoma Songlines-näyttely seitsemästä sisaresta on nähty ennen Vapriikkia Pariisisissa, Berliinissä ja Plymouthissa – sekä tietysti Canberrassa.
”Euroopan siistein taidefestivaali” – Helsinki Biennaali 2025 antaa tilaa muille elollisille
KUVATAIDE | Ihminen saa jäädä Helsinkin Biennalessa sivuosaan ja tilalle nousevat eläimet, vesi, kasvit, hyönteiset, mineraalit ja muut elolliset.
Rauno Rintasen taide on ajattelua, keksimistä ja tekemistä – Ajatusjälkiä-näyttely Nokian taidetalolla
HENKILÖ | ”Olen ollut aika pahoissakin paikoissa, semmoisissa missä ihmiset ovat ilkeimmillään. Että jos joku nyt sanoo, että mun taulu on ihan paska, ei se harmita mua sen enempää.”