Sara Hildénin Säätiön kokoelmateosten näyttely on avoinna kesän ajan.
KUVATAIDE | Sara Hildénin taidemuseossa vietettiin keskiviikkona Alusta alkaen -näyttelyn avoimia avajaisia. Taidetta on tarjolla muissakin Tampereen museoissa ja gallerioissa niin paljon, että taiteen ystäville riittää runsauden pulaa.
Sari Harsu, tekstit ja kuvat
Alusta alkaen -näyttely lupaa esittelytekstissään valottaa suomalaisen taiteen kehityskulkuja, taiteilijoita ja teemoja 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään Sara Hildénin Säätiön kokoelmateosten kautta.
Elokuun loppuun (31.8.2025 asti) jatkuva näyttely esittelee kuvataiteen ilmiöitä, kuten 1950-luvulla merkittäväksi suuntaukseksi noussutta geometrista abstraktiota, 1960-luvun alun vapaamuotoista informalismia sekä 1960- ja 1970-luvun realistisia suuntauksia. Osa teoksista on kantaa ottavia.

Veikko Hirvimäen Keltainen hallusinaatio Sara Hildénin taidemuseossa.
Kantaa ottaa myös Jari Koivisto. Hänen töitään on nähtävänä Galleria Koppelossa 28.6. asti.
Koiviston teosten aiheiden on tarkoitus pysäyttää katsoja miettimään esimerkiksi rasismia tai ilmastonmuutosta.

Jari Koivisto teostensa edessä Koppelossa.
Koivisto kertoo, että yhdessä hänen teoksessaan katsojan katse yleensä kiinnittyy naisen takapuoleen.
Takapuolen sijaan taiteilijan tarkoitus on kuitenkin kiinnittää huomio ihmisen maapallolle aiheuttamaan tuhoon: Venetsia on vaarassa jäädä veden alle.

Heidi Heinosen Too Funky syntyi George Michaelin musiikin innoittamana.
Galleria Kehystarinassa on kesäkuun 28. päivään saakka esillä Heidi Heinosen maalauksia. Heinonen kertoo kuuntelevansa aina yhden teoksen maalaamisen ajan samaa musiikkikappaletta uudestaan ja uudestaan. Maalaus kehkeytyy sen näköiseksi, millaisia mielikuvia kappale tuottaa.
Teoksen nimi on sama kuin kuunnellun kappaleen nimi. Punavalkoinen teos on maalattu George Michaelin musiikin tahtiin, ja se on nimeltään Too Funky.

Kalevan hallissa on esillä muun muassa Mila Sieväsen Ei vielä.
Keskustan ulkopuoleltakin löytyy taidetta. Kalevan hallissa osoitteessa Sarvijaakonkatu 28 on avautunut ensimmäinen Labra 540 -kollektiivin neljästä kesänäyttelystä. Mennyt aika, kadonneet paikat -näyttely on esillä 6. heinäkuuta asti. Sen taiteilijat ovat Sami Rogers, Heli Schultz, Mila Sievänen, Vilma Pesonen, Jussi Pirttioja, Elena Benzoni, Kristiina Sario, Soila Savianen, Memory Dreams, Jaakko Lavapuro ja Annakaisa Korhonen.
Pirkanmaan kesänäyttelyiden tarjontaan pääset tutustumaan tarkemmin täältä ja Kulttuuritoimitukseen säännöllisesti päivittyvään näyttelykalenteriin täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Valokuvaus ja kulttuuriperintö inspiroivat paikallisia – Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa
NÄYTTELY | Vapriikin kuva-arkiston kokoajat eivät miellä kokoelmaa taidevalokuviksi, vaan olennaista on kulttuurihistorian, kulttuuriympäristön ja perinteen tallentaminen.
Mäntän juhlavuoden kuraattori on monella kentällä toiminut Leena Kuumola
HENKILÖ | Mäntän Kuvataideviikkojen juhlavuoden kuraattori kokoaa Pekilolle liikkuvaa kuvaa, ääntä ja installaatioita.
Kuoleman kuvia nuorten opiskelijoiden silmin – Kuolevainen kannustaa katsomaan kuolemaa rohkeasti
TILAUSJUTTU | Finlaysonin alueella voit nyt miettiä rauhassa elosi päivien määrää. Kuolevainen-projekti tuo meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin kohtaavan lopun näkyväksi keskelle Tamperetta.




